Pieniä asioita, jotka pitäisi kieltää

Keskustelu osiossa 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' , aloittajana Johnny Fortune, 25.04.2004.

  1. mabe

    mabe Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.12.2003
    Viestejä:
    789
    Saadut tykkäykset:
    0
    Pitäisi kyllä kieltää ne tyypit jotka yli kilometrin päässä pistävät omat pitkät pois kun vastaan tulevan auton valot hieman kajastaa. Rupeaa kyrpimään vaikka itse ajankin turvallisesti vielä pitkään pitkillä vastaan.
    Ei haluaisi häikäistä mutta en halua vetää jotain vitun hirveä päin siksi että muut on idiootteja.

    Ja siksi myös räppään ne pitkät päälle sen pari metriä ennen. Se yksikin sekunti pimeellä 80 lasissa vie sen verran eteenpäin että voi olla mukava havaita tiellä olevat esteet ja ehtiä vaikka jarrullekin ennen rysähdystä. Turha kiltteys pois niin kaikilla on lopulta parempi kun ei tarvitse sokkona ajaa.

    Itsekin tulee vaihdettua yleensä pitkät pois vasta kun toinen vaihtaa, tietysti järjen rajoissa en lähde kisaamaankaan. Ja sumuvalot ei ole oikein suunnattuna kyllä pahemmin häikäisseet kenenkään autosta. Edellisessä oli semmoiset ja käyttökertoja oli yhteensä ehkä 5. Auton mukana olevat taitavat olla enemmän koristeita kuin hyötyesineitä. Näkee sen penkan rajan vain hieman paremmin oikeessa laidassa.

    Ja mikä vittu siinä on että pimeellä kun joku sankari päättää ettei minun ajonopeus riitä ja menee minun pitkien turvin ohi, niin ei osata niitä omia tuikkuja laittaa päälle. Sit jäädään siihen köröttämään lyhyet päällä niin ettei itsekään näe kovin kummoisesti mitään.
    kylläpäs helpotti.
     
  2. Euphemos

    Euphemos Käyttäjä

    Liittynyt:
    25.05.2005
    Viestejä:
    1 267
    Saadut tykkäykset:
    11
    Minkä helkutin takia nykyään vähintään 80% kaupassa myytävien karkkipussien sisällöstä on puolet salmiakkia? Ennen sentään osattiin pitää karkit karkkeina ja salmiakit salmiakkeina.

    Voisin veikata, ettei muissa Pohjoismaissa salmiakin tasaisesta kulutuksesta huolimatta tarvitse moisesta epäoikeudenmukaisuudesta kärsiä. Salmiakilla toki on satunnaiset käyttönsä mm. salmiakkikossun muodossa, mutta jos menen ostamaan karkkeja, niin silloin haluan karkkeja enkä mitään ammoniumkloridia ja lääkehiiltä. Kenties tämä systeemi on kehitetty irtokaramellien myynnin edistämiseksi ja hyvinhän se on sikäli toiminut, kun enää harvemmin tulee vilkuiltua valmiita karkkisekoituksia.
     
    Viimeksi muokattu: 21.12.2009
  3. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Taidanpa tehdä elämäni ensimmäisen uudenvuodenlupauksen jo näin ennakkoon:

    En enää osta karkkipussia, jossa on seassa mustaa paskaa eli salmiakkia.

    Joka helvetin kerta (viimeksi viikko sitten) retkahdan ostamaan jonkun uutuuden tai tutun karkkipussin, jonka sisällöstä jää jäljelle 20% syömäkelvotonta mustaa paholaista. Joka sitten kuitenkin karkkihimossa syödään jonain pahana päivänä ja kärsitään verenpaineongelmista sen jälkeen.

    Ja ne paskapussit vieläpä ovat hävyttömän kalliita, 2 € (tarjous) ... 5 € ... xx € per 400 grammaa. Jos heittäisi pussissa olevat mustat namut syömättä roskiin, kilohinta nousisi vielä pahemmaksi.

    Olen kylläkin viime vuodet keskittänyt kärräämään rahani Liiteriin (1000-1500 euroa KARKKIIN joka vuosi) (okei, summassa on mukana myös keksit ja jätskit ja leivokset jne.), jossa onneksi myydään myös syömäkelpoista namua, jossa ei ole mustaa seassa lainkaan. Ja ne maksavat 1,00 € (tarjous) ... 1,70 € per 400 g pussi eli ovat ylivertaisen halpaa tavaraa.

    Koska Ei-Liiteri-karkkipussien ostamisesta seuraa poikkeuksetta pettymys ja sama negatiivinen fiilis mustan myrkkypaskan takia, on helpointa lopettaa itsensä kiduttaminen ja olla ostamatta enää mitään mustaan viittaavaakaan. Vaikka miten olisi uutuusmaku. Useita kymmeniä vuosia olen halpaan mennyt, maistanut kaikkia uutuuskarkkipusseja, mutta nyt saa riittää. Jos näkyy mustaa, enää en osta.

    Poikkeus tietysti mustan värin suhteen: Lakritsituotteet. Niistä tykkään ja niitä kyllä ostan. Mutta silloinkin täytyy aina varmistua ennen ostamista, että kyse tosiaan on lakritsista eikä salmiakista. Nimittäin useimmat/kaikki lakritsijäätelöt ovat oikeasti salmiakkijäätelöitä eli törkeää kusetusta.
     
  4. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ite oon pitänyt sellaisen politiikan että jos joku haluaa tunkea turhan lähelle eteen risteyksestä tai ohittaa kun ajelen pitkillä, niin samalla hän itse sitoutuu kantamaan vastuun mikäli melko pian takana syttyvät pitkäni sattuvat häikäisemään.

    Kyllä makkara on hyvää mustanakin, nääs :thumbsup:
     
  5. Mora

    Mora Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.09.2005
    Viestejä:
    512
    Saadut tykkäykset:
    1
    tää on kyllä upeeta. Tiiän että autokoulussa opetetaan näin mutta kun sitä aikaistetaan yleensä sopivasti :OI Viimeksi eräs rekka-auto löi täyden patteriston päälle n. 10m ennen kohtaamista, ei meinaan paljoa auttanut vaikkei päin valoja katsonutkaan. Hyvä kun en housuun paskonut ja ojaan ajanut :grr:
     
  6. geru

    geru Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2007
    Viestejä:
    1 389
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itse olen koittanut noudattaa sellaista nyrkkisääntöä että sammuttaa pitkätvalot siinä vaiheessa kun vastaantulija sammuttaa TAI vaihtoehtoisesti siinä vaiheessa kun vastaantulijan valot alkavat häikäisemään minua (liekö autokoulusta tuokin?). Tämähän olisi kai se ideaalinen systeemi jos sitä kaikki noudattaisivat..

    Tosiaan se vaan sitten hiukan ärsyttää jos toinen ottaa pitkät pois jo kilometriä ennen, niin että autojen väliin jää vielä satoja metrejä pimeää aluetta. Siinä on tietysti sitten vaikea arvioida koska ne omat valot alkavat mahdollisesti häikäisemään vastaantulijaa. Sehän se autokoulun toinen nyrkkisääntö kai oli että pitkät otetaan pois vasta sitten kun autojen valokeilat kohtaavat, niin ettei väliin jää sitä pimeää aluetta kun ajetaan lyhyillä.
     
  7. Thezeus

    Thezeus Guest Guest

    Liittynyt:
    15.07.2008
    Viestejä:
    344
    Saadut tykkäykset:
    0
    Rekka-autoista tulikin mieleen... Kun tämä pahamaineinen rekka-auto saapuu mäen takaa, niin ne perkeleen kattovalot on ne, jotka ensimmäisenä tulee näkyviin. Vasta kun kuljettajan naama tulee nousee esiin (eihän sitä oikeasti näy, mutta kuvittelisin näin), hän huomaa minun valoni ja vaihtaa valot pienempiin. Jos oikein sopivasti sattuu, niin autojemme välissä on se 10 metriä väliä, kun rekan yläpitkät nousevat mäen takaa.
     
  8. JaniH

    JaniH Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    08.08.2000
    Viestejä:
    6 723
    Saadut tykkäykset:
    15
    Käännös cougar -> puumanainen. Perkele, ei se ole mikään cougar woman. :OI
     
  9. dille

    dille Guest Guest

    Liittynyt:
    11.09.2003
    Viestejä:
    1 277
    Saadut tykkäykset:
    0
    :D Niinpä

    Valkoiset nettitikut/mokkulat, muutama tälläinen on jo saatu, miksi ihmeessä noista pitää tehdä mustia, kun varmaan 90% läppäreistä on mustia tai harmaita... Nyt tuo näyttää siltä, kuin Thinkpadissa olisi joku tamponi kiinni.

    Liian lämpimällä pidetyt limppari-kaapit. Kyllä se nyt vain suuttutaa etenkin kesällä, kun joku pulju meinaa säästää nostamalla näiden virvoitusjuomakaapppien lämpötiloja arviolta 10 asteen kohdille. En minä sitä kahtaa euroa maksa pelkästä sisällöstä, vaan siitä että se sisältö on nautittavissa kylmänä heti kun olen tuotteen maksanut!
     
  10. rzzth

    rzzth Guest Guest

    Liittynyt:
    16.08.2003
    Viestejä:
    229
    Saadut tykkäykset:
    0
    Musta toi on ihan nappiin mennyt käännös :confused:
     
  11. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Samaa mieltä. Kieleltä nyt ei kuitenkaan ihan yhtä helposti taitu vaikkapa "keski-ikäisyyttä lähestyvä nuorista miehistä pitävä naishenkilö". :D
     
  12. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sanan puuma käyttö pitäisi kieltää luontodokumenttien ulkopuolella, erityisesti liitettynä vanhoihin ryppyisiin naisiin!
     
  13. Camry

    Camry Guest Guest

    Liittynyt:
    04.11.2006
    Viestejä:
    103
    Saadut tykkäykset:
    0
    Survivor /Selviytyjät-pudotus/äänestysohjelma -tyypisten ohjelmien runsas lisääntyminen , eri muodoissa.
    Viimeisin näkemäni oli äiti ja lapsi osallistuivat muita vastaavia kilpapareja vastaan , aika järkyttävään lasten kannalta ajatellen .
     
  14. itnortti

    itnortti Guest Guest

    Liittynyt:
    15.04.2006
    Viestejä:
    582
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nuo loppuvat/vähentyvät heti kun saadaan tilalle oikeita survivor-sarjoja joissa häviäjät viedään pois ruumissäkeissä. Ketään ei enää kiinnosta katsoa jotain käsikirjoitettua sarjaa kun voi katsoa live-kuvaa ihmisistä tappamassa toisiaan. Tuostahan on tehty leffoja jo ties kuinka kauan enkä usko että todellisuus on kaukana perässä. Jenkeissä noita lobbaajia riittää joten eiköhän lakiin saada muutama porsaanreikä koskien "vapaaehtoisesti mahdollisesti kuolemaan johtava kilpailu" tyylistä ohjelmaa.

    Asiaan: itse tuen quotessa mainittujen ohjelmien lopetusta siten että en katso kyseisiä sarjoja.
     
  15. hapyli

    hapyli Guest Guest

    Liittynyt:
    19.09.2009
    Viestejä:
    82
    Saadut tykkäykset:
    0
    SM-Liigan maalikoosteen musiikki.. onneksi on mute-nappi kaukosäätimessä.
     
  16. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
    No nyt kun otit puheeksi, niin myös Juhani Henriksonin spiikkaamat maalikoosteet, ainakin Rauman osalta.

    Miksi joka helevetin koosteessa pitää näyttää kun Lukko luistelee putkesta jäälle, muualtahan tuota ei onneksi näytetä, ja sitten tää yks vetää sillä typerällä kurkkuääni"bassollaan" aina ne samat lapselliset liirum-laaruminsa siitä raumalaisesta rakkauden tunnelista .... :sick:
     
  17. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 950
    Saadut tykkäykset:
    9
    Eläkeläisiä ja työttömiä saapumasta mihinkään julkiseen palvelupaikkaan klo. 11 - 13 välillä, kun ruokatuntilaiset yrittävät ehtiä hoitaa niissä asioitaan. Teillä on koko päivä aikaa, joten mitä helvettiä varten piti tänäänkin änkeä juuri tuolloin Sörnäisten apteekkiin jonottamaan? N. 2/3 asiakkaista oli selvästi työelämän ulkopuolella olevia, joten mitä jos vastaisuudessa tulisitte vaikka iltapäivän hiljaisina tunteina tai heti aamusta?
     
  18. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Hyvä tietää. Jatkossa menenkin siis klo 11-13 väliseksi ajaksi seisomaan eri kauppojen/pankkien/apteekkien jonoihin, vaikken mitään varsinaisesti ostaisikaan. Että karma hieman palauttaisi oikeudenmukaisuutta ahneiden fasisti-riistokapitalistien umpiluupäihin. Ei riitä, että he pröystäilevät mersuillaan, nyt haluavat vielä häätää köyhät ja sairaat pois kaupoistakin.

    Ei näemmä ole mitään rajaa riistokapitalistien ahneudella! Ihme fasistit. Vanhukset ja köyhät liikkukoon silloin kun se heille on mukavinta, valoisalla ja lämpimällä hetkellä. Parhaat hetket vuorokaudesta EIVÄT ole riistokapitalistisikojen yksinoikeus. Myös spurguilla ja sosiaalipummeilla ja vammaisilla on oikeus hyödyntää parhaat tunnit.

    Itse kylläkin käytännössä liikun asiolla silloin kun siellä on VÄHITEN väkeä, koska en voi sietää hajuvesimummoja ja muita haisevia tyyppejä. Siis hajusteissa uivia nenänsä ilmeisesti amputoineita mänttejä, jotka tahallaan pilaavat muiden hengitysilmaa. Ja koska jonossa seisominen on kivuliasta nenälle ja silmille, pitää liikkua silloin kun on vähiten muita liikkujia. En paljasta mitä kello silloin on, etteivät kiusantekijät ryntäyksellään valloita sitäkin vapaata hetkeä pois minulta.

    Joskus minunkin on pakko pakkasen tai sateen takia liikkua ruuhkaiseen aikaan asioimassa, ja jonoissa joutuu seisomaan jopa tunnin ajan, pankkijono etenkin on hidas. Mutta samanlainen oikeus jonossa seisomiselle on Eiralaisella miljardöörirouvalla kärpännahkaturkissaan, kuin on alastomalla maahanmuuttajapummilla sekä työssä käyvällä riistokapitalistisiallakin. Tervetuloa/menoa jonoon vaan itse kullekin säädylle. Jonottaminen lienee niitä viimeisiä demokraattisia asioita.
     
  19. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 436
    Saadut tykkäykset:
    771
    Ei kai DVB-G väitä että jokainen työssäkävijä on fasisti riistokapitalisti? Olethan sinäkin ollut töissä aikaisemmin.
     
  20. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Öööh, minulla on tapana jossain määrin lievästi pienessä mittakaavassa karrikoida asioita. Eli siis vetää dualistiset yliannokset, kaataa kirjevaakakuppiin kuutiometrin lyijymötikkä. Vääntää rautalangasta ratakisko solmuun. Havainnollistaa niin, että mitään epäselvyyttä mustavalkoisesta ajattelusta ei voi jäädä kenellekään. Unohtaa kokonaan harmaan sävyt välistä.

    Pitäisi ennemmin kysyä: onko joku fasisti-riistokapitalisti työssäkäyvä, vai onko hän sittenkin armoton siivelläeläjä eli pummi (kansanedustaja, joka maksattaa kaikki kulunsa muilla, mukaanlukien vaatteet, sapuskan, kuljetukset).

    Juu ei saisi kiusata työssäkäyviä poloisia, hehän tämänkin maan pystyssä pitävät.

    Jiihuu, sain 5 euron kuukausikorotuksen työeläkkeeseeni. Nyt voin minäkin pröystäillä ja ostaa ylimääräisen karkkipussin kuukaudessa. Kunhan en mene kauppaan klo 11-13, koska se aika on siis varattu isoherroille, työssäkäyville.

    Josta tulikin mieleeni, että oli tosiaan pirullista muinoin töissä, kun piti joskus ottaa puoli päivää palkatonta vapaata ja juosta virastoissa hoitamassa paperiasioita. Koska minäkin olen tästä pulmasta aikanani kärsinyt, saavat muutkin työssäkäyvät luvan ottaa palkatonta vapaata jos eivät ehdi palkallisten taukojensa aikana eli työnantajansa maksamalla ajalla hoitaa henkilökohtaisia asioitaan.

    Eläkkeellä tai työttömänä ne nykyiset työssäkäyvätkin joskus ovat, ehkä silloin muuttuu mielipiteet klo 11-13 ajankäytöstä. Koska foorumilla enemmistö on kallellaan oikealle eli sinne riistäjiin päin, minulla on lupa (eipäs ole) pitää täällä heikomman puolta eli punaniskojen kantaa tuoda esille jos joku tallaa punaniskan hännän päälle.