Miksi Klamydiasta (siis yhtyeestä) tunnutaan puhuvan niin usein "Klämydiana" ? Siis mikä tuo "ä" siinä muka on? Kaveri justiinsa lauantaina sen noin lausui, eikä näyttänyt oikein itsekään tietävän, miksi. Onko tässä nyt vain kyse siitä, ettei viitsitä lausua nimeä oikein, ja että ä:llä se on jotenkin helpompaa? Vähän kuin joku "olumpia", vai?
Olisiko sillä jotain tekemistä tämän kanssa? Näin ainakin muistan joskus kuulleeni. Toki pidätän oikeuden olla väärässäkin. EDIT: Vaikka toistaalta itselleni ainakin "Klämydia" on huomattavasti vaikeampi lausua kuin "Klamydia". Noin niinkuin foneettisesti ajatellen.. Mene ja tiedä.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa Plaza-uran aikana loppui ymmärrys näiden adminien moderointia kohtaan. Ensiksi jostain syystä kommenttini PS3 Storen turvallisuutta käsittelevästä ketjusta poistettiin, vaikka kyseessä oli täysin aiheessa pysyvä ja asiallinen vastaus. Sen jälkeen tuli huomattua, että tuota Tosimies ei itke -ketjua oli siistitty ja heitetty ne meidän "kivat väittelyt" omaan uuteen ketjuunsa. Ihan hyvä ratkaisu sinänsä, mutta moderaattorit olivat poistaneet sitten enimmäkseen minun argumenttejani, mutta jättäneet sinne esimerkiksi wickermanin henkilökohtaisuuksiin menevät provot "aivokuolleisuudestani". Siinä ei ole vikaa, jos siistitte noita väittelyjä tiettyjen plazalaisten välillä pois, mutta niin tehdessänne luulisi jokaisen fiksun moderoijan ymmärtävän, että silloin pitää tosissaan siistiä kaikki pois eikä vain tiettyjä kommentteja. Ehkä olen hieman "viimeistä sanaa vaativa", mutta mielestäni tuo on kyllä aika pyllystä, että admin jättää ketjuun jonkun haukut allekirjoittanutta kohtaan ja sitten siistii pois vastaukseni, jossa yritän perustalla kantaani ja näyttää, etten niitä haukkuja ansaitsisi oikeasti. Vai onko siellä Mikalla ja kumppaneillakin jo alkanut tämä turhanpäiväinen EtP-provo (joka ilmenee sitten puolueellisena ketjun siistimisenä)? :hitme:
ei. ja sekin vielä, että Mika tuolla elokuvat-osastolla perustelee koko ajan uusia ketjuja ensi-ilta elokuvista, eikä huomaa että siinä vähän alempana on jo ties kuinka kauan sitten aloitettu vanhempi ketju. eikä hakuakaan osata käyttää. todella esimerkillistä toimintaa "administrator" -nimekkeen omaavalta henkilöltä. :thumbsup:
Eipä heiluta mihinkään,ne moderoi joilla on työkalut siihen,eikai se mitään muita ominaisuuksia vaadi?
Tuon takia moni on siirtynyt kokonaan esim. spice icen tms. asiakkaaksi. Sieltä saa samalla hinnalla kastikkeet, suklaanamut, strösselit jne. Lisäksi koko systeemin saa johonkin astiaan jolloin syöminenkin on helpompaa. Perinteinen jäätelöpallo-tötterö on ehdottomasti surkein jäätelö jonka tiedän. Kaiken lisäksi jäätelön syömisen jälkeen kädessä on pahalta maistuva kuiva vohveli.
Paljon parempi olisi se että työnantajilla (esim. ravintolat, kaupat) olisi munaa ohjeistaa henkilökunta siten että idootteja ei tarvitse palvella ja niille saa sanoa samalla mitalla takaisin. Ravintolapuolella tarjoilijat yms. voisivat vähän kiinnittää huomiota siihen kun asiakas haluaa maksaa laskunsa. Lähes poikkeuksetta kaikki perusruokapaikat ovat sellaisia että kestää 15min että saa edes pyydettyä sen laskun koska tarjoilijoita ei näy mailla eikä halmeilla. Yleensä he vielä välttelevät kaikenlaista katsekontaktia.
Minkä vtun takia joka videoon tungetaan musiikki taustalle? Äsken katselin F1-pätkiä, ja just sen takia että kuulee auton äänet,mutta ei kun poppia soi joka videolla. Nih, kohta alkaa aikamoiset ajot.....
Käy ihmeessä kokeilemassa niitä jäätelöitä myös tällä vuosituhannella. Vaihtoehtona vohvelihapatukselle on pahvikuppi + lusikka.
Ei se vohveli nyt niin pahanmakuinen minusta ole mutta ainahan sen voi nakata lokeille ellei itse halua niellä.
tosimiehet puraisevat vohvelin pohjasta palasen pois, ja imailevat jäätelön sitä kautta kitusiin. ainoa oikea tapa syödä jätskitötteröä :thumbsup:
Spice icessä olen kerran syönyt. Annos oli kyllä parasta jäätelöä ikinä, mutta siinä oli pieni vika, joko sitä oli liikaa, se oli liian makeaa tai sen koostumus oli huono. Joka tapauksessa, puolet syötyä tuli sellainen ähky, ettei tarvis syödä jäätelöä enää pariin kuukauteen. Itsekään en pidä vohvelista, siksi ostankin yleensä litrasta jäätelöä, jonka saa päästellä kotona kaikessa rauhassa. Jos tulee otettua pallotötterö, niin painelen jäätelön tötterön pohjalle asti ennen kun syön vohvelin. Jos taas ostan tavallisen tuutin, niin syön vohvelin ensin kärjestä ylös, missä sitä ei ole niin tiheästi.Siinä pitää kyllä olla tarkkana, ettei jäätelö valahda keskeltä maahan...
Siis sehän ei ole mitään oikeaa vohvelia se maissipuristepahvi mitä peruskiskalla myydään. Aito vohveli on kuin rapeaa keksiä.
Minä tykkään maissipahvista, se on mukavan kevyttä ja ilmavaa, mukava rouskutella niitä ilman jäätelöäkin. Jos niitä saisi jostain ostaa halvalla tonnin, ostaisin naposteltavaksi. Olisivat varmaan terveellisempiä kuin suola-maapähkinät, joita nyt menee jopa 250 g päivässä (3 g piilosuolaa tulee syötyä). Vohveli-vohveleista en tykkää ollenkaan. Paljaaltaan ne imevät kosteutta jäätelöstä ja muuttuvat limaiseksi liisteriksi. Siksi kaupan tötteröihin ruiskitaan tehtaalla vohvelin sisäpintaan suklaakerros, se estää vohvelia kastumasta jäätelön kosteudesta. Mutta vohveli sitten murenee pureskeltaessa, puolet päätyy lattialle. Ja makukin vohvelissa on ikävä, ei sovi minulle ollenkaan. Meitä on näemmä joka junaan, ja vohvelit minä jätän asemalle, mutta juoksen kyllä pahvijunan perässä kuola valuen.
Tuota minäkin olen ihmetyllyt. Palvelu muuten voi pelata ihan kohtuullisesti, mutta kun pitäisi maksaa, niin yhtään tarjoilijaa ei näy missään. Olisiko taustalla se, että haluavat, että ravintolassa näyttää olevan paljon ihmisiä, että se näyttäisi suositulta, että tulisi uusia asiakkaita.