Tärkeä tiedote foorumin käyttäjille

Taken (2008) (Liam Neeson)

الموضوع في 'Elokuvat' بواسطة ana198, بتاريخ ‏20 أكتوبر 2008.

  1. paha_kuukkeli

    paha_kuukkeli Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏7 يونيو 2007
    المشاركات:
    401
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Tuli tämäkin katsottua. Lyhyesti sanottuna elokuva oli menettelevä mättöleffa, jonka parissa viihtyi melko vaivattomasti 1,5 tuntia, mutta jota tuskin kaipaa toiste nähtäväksi. Ihmetyttää sekä valtava suitsutus että täydellinen lyttääminen.

    Juoni oli sinällään aivan rittävä, mutta tarinankuljetuksessa oli liikaa epäloogisuuksia (Pariisin poliisin välinpitämättömyys, Neesonin lähes täydellinen immuniteetti ampuma-aseille, Neesonin pakoon johtaneet tapahtumat, jne.). Neesonin hahmoon oli elokuva huomioiden panostettu riittävästi, mutta valitettavasti muita hahmoja ei oikeastaan ollutkaan.

    Toiminta oli hieman kaksijakoista; lähitaistelut toimivat hyvin ja olivat seagalmaisempia kuin Stevenin omat ovat vuosikausiin olleet, mutta ammuskelut taas olivat melko heikkoja (johtuen suurelta osin Neesonin haavoittumattomuudesta, joka meni toisinaan aivan naurettavuuksiin). Kohtalainen miinus myös typerästä takaa-ajosta rakennustyömaalla.

    Ihmetyttää se tapa, jolla nykyään jokaista edes menettelevää elokuvaa suitsutetaan uutena klassikkona ja vähintään genrensä uudistajana. Muutenkin tuntuu, että aika monella arvosteluasteikosta on käytössä vain ylin ja alin arvosana. Täältä Takenille 3/5

    P.S. Pitikö Neesonin tyttären olla joku kehitysvammainen vai miksi se ravasi ympäriinsä kuin esikouluikäinen?
     
  2. mustis

    mustis Vakiokasvo

    إنضم إلينا في:
    ‏7 نوفمبر 2004
    المشاركات:
    1,511
    الإعجابات المتلقاة:
    18
    Tämä tulee varmasti olemaan hitti vuokraamoissa jahka ehtii dvd:lle. Eksyy varmastikin omaankin hyllyyn. Juuri sopivan suoraviivaista toimintaa, vähän kuin Rambo 4.
     
  3. Kristian

    Kristian Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏31 أكتوبر 2002
    المشاركات:
    2,786
    الإعجابات المتلقاة:
    119
    Eikös tuo jo ole DVD:llä? Ainakin vaimoni sai sen siskoltaan lahjaksi jo pari-kolme viikkoa sitten... :confused:
     
  4. mustis

    mustis Vakiokasvo

    إنضم إلينا في:
    ‏7 نوفمبر 2004
    المشاركات:
    1,511
    الإعجابات المتلقاة:
    18
    Liekö tuotu Kiinan basaarista :D Ei ainakaan suomalaisissa kaupoissa vielä. Netistä en jaksa lähteä tilaamaan eikä sillä niin kiire ole.
     
  5. Kinkkujuusto

    Kinkkujuusto Jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏16 سبتمبر 2008
    المشاركات:
    53
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Joo samaa naureskeltiin kavereiden kanssa. :hitme:
    Hyvä leffa kyllä ja mukavasti toimintaa :naminami:
     
  6. scorps

    scorps Tunnettu jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏26 يوليو 2001
    المشاركات:
    506
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Kyllä! Vuokrattu, katsottu ja pidetty! Erittäin hyvä toimintapätkä erinomaisen Liam Neesonin vetämänä.
     
  7. Suvanto

    Suvanto Jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏28 ديسمبر 2008
    المشاركات:
    73
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Oli kyllä kaikin puolin hyvä ja katsottava leffa. Vaikkei leffa juonellisesti ollut sieltä parhaimmasta päästä (epäloogisuuksia, tuuria, tilanteeseen sopivia täysin oikeita ratkaisuja + autonajon/tappeluiden osalta lähes virheetöntä toimintaa), toimi se hyvin 1,5 tunnin viihdyttävänä pätkänä. Ja kyllä, Liam Neesonilla on karismaa :)
     
  8. rewind

    rewind Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏16 نوفمبر 2004
    المشاركات:
    891
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Allekirjoitan tämän pilkulleen.
     
  9. The Ring

    The Ring Charles Bronson 1921-2003 Tukijoukot Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏2 ديسمبر 2002
    المشاركات:
    1,526
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Alkuun on todettava, että harvoin tulee vastaan näin hyvin tehtyjä trillereitä. Aihekin on minulle kohtuullisen tuore, vaikka ihmiskaupasta kertovia elokuvia on jokunen tullut vuosien saatossa katsottua. Liam Neeson vetää hyvin roolinsa hieman ylisuojelevana isänä, jonka tytär on joutunut vaikeuksiin Euroopan matkallaan.

    Eläkkeelle hiljattain vetäytynyt salaisen palvelun agentti Bryan Mills (Liam Neeson) päätää pelastaa tyttärensä, keinoja kaihtamatta. Ja tähän väliin on pakko sanoa, että "wau" millä tyylillä! Kerrankin elokuvan päähenkilö kohtelee rikollisia niin kuin pitääkin. Armoa ei anneta elokuvan pahiksille, mikä nostaa neljän tähden elokuvan viiteen. Loistava elokuva, ja tämä päätyy varmasti myös omiin kokoelmiini lähiaikoina. :thumbsup:

    5/5
     
    آخر تعديل: ‏17 مايو 2009
  10. Kristian

    Kristian Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏31 أكتوبر 2002
    المشاركات:
    2,786
    الإعجابات المتلقاة:
    119
    Vähän vanha juttu, mutta huomasin, että oli jäänyt tarkentamatta:

    Itseasiassa se oli ostettu Brysselistä, missä se oli ilmeisesti tullut juuri kauppoihin tuolloin.
     
  11. monkeyalert

    monkeyalert Tuttu kasvo

    إنضم إلينا في:
    ‏12 يناير 2005
    المشاركات:
    436
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Kelpo leffa. Liam Neeson pääsi äijäilemään ja tekikin sen ihan kympin arvoisella suorituksella. Leffan alku oli tosin heikosti käsikirjoitettu ja kliseinen. 'Älä nyt lähde sinne, siellä on vaarallista', ja tytöt napataan lähes suoraan lentokoneesta.. No, eihän tässä tietysti suurta draamaa oltu tekemään lähdettykään. Eikä tarvitsekaan. Välillä on kiva kun hyvikset pysyy hyviksinä ja pahikset on pahiksia. Musta mustaa ja valkoinen valkoista. Voi asettaa näin koko aivokapasiteetin äksön-asentoon ja nauttia elokuvasta.

    Elokuvan pituuskin pysyi nykypäivänä kunnioitettavassa 1,5 tunnissa. Rambo IV:n kanssa viime vuosien parhaita leffoja sarallaan.

    Genressään 5/5
    Leffana 4/5
     
  12. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏9 أغسطس 2004
    المشاركات:
    11,556
    الإعجابات المتلقاة:
    770
    Tiivistunnelmainen mättöleffa jossa ei pahemmin juonen kiemuroita tarvittu. Meno oli sopivan suoraviivaista ja hyvin rytmitettyä. Toimintakohtaukset, vaikka olivat aika nopea tempoisia, niin ne oli kuvattu just oikein. Myös aseiden äänissä oli kunnon munaa. Tähän päälle vielä Liam Neeson elämänsä vedossa, niin ei huono ollenkaan.

    Plussaa vielä Maggie Gracen juoksutyylistä... :D

    ****
     
  13. big j

    big j Tuotantoarvot kohdillaan Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏4 فبراير 2002
    المشاركات:
    3,447
    الإعجابات المتلقاة:
    152
    Nääh ja ihan sama, eikä enää toista kertaa elokuvia tämä. Toimintakohtauksien suunnitteluun oli taatusti poltettu tunteja, mutta munaskuissa en kyllä mitään suurempia poltteita näistä tuntihaaskauksista huolimatta tuntenut. Liam oli se sama Liam kuin muissakin rooleissaan, eli sellaista tasaisen harmaata suorittamista tälläkin kertaa.

    Taken kakkoselle ei ole tarvetta!

    :):)½
     
  14. Jpee

    Jpee Guest Tukijoukot Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏2 يوليو 2002
    المشاركات:
    322
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Aivan loistava leffa. Ei oikein osannut odottaa tältä sen kummempaa, mutta leffan loputtua tuli sellainen "huh" fiilis. Liam Neeson:n "tyyni" tapa näytellä toimii loistavasti ja muutenkin hyvä rooli suoritus häneltä. :):):):)½.
     
  15. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏11 نوفمبر 2007
    المشاركات:
    5,595
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Aivan huikea! :)

    Näin sitä pitää toimintaa tehdä. Tämä leffa rakensi setupin rauhassa, kuten pitää, piti hyppysissään koko kestonsa, eli oli hyvinkin sopivan mittainen, ja ne itse toimintakohtaukset..Jäätävää! Ja muutamankin kerran leveni naama asentoon seuraava: :D

    Pieniä heikkouksia ei viitsi juuri edes mainita, ne kun kuuluvat lähinnä genreen ylipäänsä. Liam Neeson on muuten varsin karismaattinen tapaus, ja aikoinaan pidin häntä jotenkin harmaana!

    Btw. taitaa olla jo Inside Manistakin tutut albanialaiset nykyjenkkien leffoissa public enemy nro 1. :thumbsup:

    Jos pidit Leonista, niin tämä on must ja kyseisen teoksen selkeä pikkuveli. :naminami:
     
  16. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏11 نوفمبر 2007
    المشاركات:
    5,595
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Niin tosiaan, tää nyt oli ehkä yksi niistä pikkuheikkouksista, leffaa katsellessa mietin että toi tyttö on kyllä oikeasti vähintään 19-20, luultavasti 20+. Mutta ei nyt mitään kovin häiritsevää.

    Niin ja ne tähdet: 4/5. Lajityypissään ihan timanttia.
     
  17. Resurssi

    Resurssi Tunnettu jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏9 يوليو 2004
    المشاركات:
    665
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Miksei muokatessa voi laittaa spoiler-tagejä tai hymiöitä...

    Samppa: Voi laittaa. Klikkaa alalaidasta "Go Advanced" tai kirjoita tagit suoraan manuaalisesti.
     
    آخر تعديل بواسطة المشرف: ‏2 ديسمبر 2009
  18. Resurssi

    Resurssi Tunnettu jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏9 يوليو 2004
    المشاركات:
    665
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Muuten ihan hyvä elokuva, mutta olisi ollut parempi, jos
    Neesonin hahmo ei olisi onnistunut saamaan tytärtään takaisin, nyt se oli liian ennalta-arvattavaa, että Neesonin hahmo onnistuu saamaan tyttärensä takaisin. Niin ennalta-arvattavaa, että turha tätä oli edes laittaa spoilereihin.:)
     
  19. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏13 أغسطس 2001
    المشاركات:
    13,059
    الإعجابات المتلقاة:
    122
    Taken oli kiva sunnuntai-illan toimintapaketti ja kaiken lisäksi tiivis sellainen.
    Alun höpöttelyjä kun olisi leikattu noin 10 minuuttia niin johan olisi ollut sopivasti kaikkea.
    Toiminta oli tylyä ja paljoa ei armoa jaeltu, tämä oli erittäin positiivista ja sai hykertelemään tyytyväisenä.
    Käsivarakamera nyt ketutti jonkin verran, mutta ei niin paljoa kuin Bourneissa.

    Kiva elokuva ja Lian Neeson on edelleen ihana.
     
  20. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏5 مايو 2004
    المشاركات:
    11,669
    الإعجابات المتلقاة:
    179
    Taken toimi oikeastaan vielä kovemmin toisella katselukerralla, kun se BD:lle piti sitten vihdoin hankkia. Todella hienosti ja tiukasti tehty trillerihän tämä on, ja ehkä parhaita sellaisia mitä olen nähnyt. Liam Neeson on mahtava roolissaan mikä on jo sinänsä uskomatonta, koska ei miehen kuvittelisi tällaisiin rooleihin olevan oiva valinta. Mieshän teki tässä elokuvassa kaikki taistelukohtaukset itse mikä on kunnioitettavaa ihmiseltä, joka on 56 vuoden ikäinen ja joka ei ole habitukseltaan Sylvester Stallone tai Jackie Chan.

    Elokuvan ainoana ongelmana (joka toki on vain makuasia) toimii tämä tytär, joka hemmotellun kakaran käytöksellään tuntui oikein kerjäävän karua kohtaloa. Se on tietenkin sinänsä mielenkiintoista miksi tämä hahmo ja esimerkiksi The Last House on the Leftin uusintaversion ns. cocktease -tytär (joka raiskattiin ja lähes tapettiin) käsikirjoitetaan olemaan kohtaloon lähes kerjäävä; eikö näissä elokuvassa se kuitenkin ole tärkeintä, että katsoja samaistuu vanhemman tuskaan ja oikein toivoo, että pahikset saavat ansaitsemansa ja vähän enemmänkin. Toisaalta molemmissa elokuvissahan pahikset tekivät myös muille (vähemmän sitä kerjääville) pahaa, ja ehkä noiden tyttärien tarkoitus oli inhimillistää pahikset.

    Joka tapauksessa Taken edelleen iskee kovaa. Tosin tämä BD on Extended Harder Cut, mutta enpä siinä huomannut äkkiseltään olevan yhtään sen enempää tai rajumpaa menoa kuin siinä versiossa, jonka näin elokuvateattissa.

    5/5 :naminami::naminami::naminami::naminami::naminami: