Babylon 5:n paluu?

Keskustelu osiossa 'TV-ohjelmat ja -sarjat' , aloittajana tnjrp, 02.12.2003.

  1. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 703
    Saadut tykkäykset:
    352
    Itsekin tutustuin B5:een verrattain myöhään, jos nyt oikein muistelen niin about vuosi sitten katselin sarjaa ensimmäistä kertaa ja olin aluksi samalla tavalla hieman pettynyt kuin sinäkin. Se on myönnettävä, että noin teknisesti sarja ei ole kestänyt aikaa ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tämäkin muotoseikka korjaantuu tulevilla kausilla huomattavasti. On otettava huomioon myös tuon ajan tv-sarjateollisuuden realiteetit. Ja toki B5:n suurin etu kilpailijoihinsa (muut scifi-sarjat) nähden on se Suuri Tarina, joka oikeasti on olemassa. Ensimmäisessä jaksossakin tapahtuu paljon, mutta niitä tapahtumia ei välttämättä edes tajua ennen kuin on katsonut sarjaa pidemmälle. Eli tässä mielessä ensimmäinen kausikin paranee kun sen katsoo toistamiseen tietäen mitä tuleman pitää. Vaikka sarja sortuukin ajoittain tähän "kuminaamari-laserpyssy" -meininkiin, niin scifi-kontekstissa sarja tutkii myös erittäin tarkkanäköisesti sosiologisia teemoja: Babylon 5 -avaruusasemahan on eräänlainen mikrokosmos, jossa on samat uskonnolliset, poliittiset ja henkilökohtaiset konfliktit kuin "normaali" maailmassakin. Tästä koko sarja laajenee vielä vuosien mittaiseksi, eeppiseksi tarinaksi jossa on ilot, surut, tragediat, hurjat juonenkäänteet, suuret sodat valtaapitävien ja heitä vastustavien joukkojen välillä, pohdintaa siitä voiko yksi ainoa ihminen vaikuttaa ja tehdä ratkaisevia päätöksiä, mihin hintaan ja minkä vuoksi. Jne jne.

    Ykköskausi (ja osittain vielä kakkosen alkupuolikin) meni omalla kohdallani aika epätasaisissa fiiliksissä: vuoroin olin aidosti innoissani kaikesta, esim. Varjot, Vorlonit, London ja G'Karin välinen vihanpito jne, vuoroin taas jotkut tusinascifijaksot maistuivat puulta ja välillä takaraivoon hiipi ajatus että "tämäkö on se suuri ja mahtava Babylon 5, josta kaikki puhuvat". Jossain vaiheessa sarja sitten nappasi ja spoilaamatta voi sanoa, että parhaimpina hetkinä hahmojen väliset jännitteet ja suuret juonikuviot liitelevät aika huikeissa sfääreissä. Ja oikeastaan se kunnon kolahdus ja "valaistuminen" tuli vasta sitten, kun olin katsonut sarjan viimeisen jakson: hienompaa lopetusta saa hakea. Vasta silloin huomasin kasvaneeni siihen koko universumiin ja hahmojen kohtaloihin kiinni ja sen jälkeen parhaimpia jaksoja on tullut katsottua moneen kertaan uudestaan, vaikka sarja onkin minulle verrattain melko uusi tuttavuus.

    Nykymittapuulla on ehkä vähän tyhmää sanoa, että sarjaa pitäisi katsoa ja kituutella kokonainen tuotantokausi (22 jaksoa) ennen kuin se paranee, mutta se nyt vain on B5:n kohdalla totta. Konkreettisesti tämän huomion voi tehdä esim. tällä suomalaisella Babylon 5 -sivustolla:

    http://users.tkk.fi/shaavist/b5/ep/arvosanat.html

    Tuosta kun katsoo pikaisesti arvosanoja (esim. taulukon kohdasta "Neuvosto") , huomaa kyllä että "fanien" keskuudessakaan ensimmäinen kausi ei sisällä mitenkään kovin mittavaa määrää huippuarvosanan ansaitsevia jaksoja. Myöhemmillä kausilla tilanne on toinen ja mainioita jaksoja on tämän tästä, kun hahmoista aletaan saada paljon enemmän irti ja kun juoni potkaistaan kunnolla käyntiin.

    Tarkoituksenani on vain valaa uskoa ja sanoa, että kannattaa jatkaa katsomista vaikka sarja kehnolta tuntuisikin. Et ole kuitenkaan nähnyt vielä edes jäävuoren huippua ;) Ja jos ykköskauden cliffhanger tuntuu siltä että "no, olihan tuo aika mielenkiintoinen, joten voisi sen kakkoskaudenkin hankkia jossain vaiheessa", niin kolmoskauden lopetus onkin sitten tasoa :eek:
     
    Viimeksi muokattu: 27.12.2008
  2. hex

    hex Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.03.2000
    Viestejä:
    775
    Saadut tykkäykset:
    1
    Ehdottomasti suosittelen kaltaistasi ihmistä, joka tietää miltä maapallon ulkopuoliset asukkaat oikeasti näyttävät, jättämään tällaiset tv-sarjat kokonaan väliin. Oma elämäsi on varmasti mielenkiintoisempaa kuin mitä tällainen mielikuvitussarja voi ikinä olla.
     
  3. rauer

    rauer Uusi jäsen

    Liittynyt:
    10.04.2001
    Viestejä:
    904
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos hex kommentistasi. Se oli tarpeellinen, toivottu ja älykäs.
     
  4. Jeje2

    Jeje2 Fubar Tukijoukot

    Liittynyt:
    23.10.2004
    Viestejä:
    1 418
    Saadut tykkäykset:
    1
    Yhtä hyvä kuin sinun alkuperäinen kommentti.

    Ei tartte olla nobellisti tietääkseen että 10 v sitten ei tietokoneilla tehty samaa grafiikkaa kuin mitä tänään tehdään (vai?) - B5 oli ensimmäinen TV-sarja joka käytti CGI:ä aktiivisesti. (Star Trek tehtiin pienoismalleilla vielä B5 alkuaikoina - sitten kun B5 todisti että CGI:nä voi tehdä sarjankin "halvalla" -- Trek teki paksummalla lompakollaan ... no sanotaan Trekit)

    Toki B5:ssä näkyy ajan jälki ... jopa valitettavan hyvinkin, mutta jos et osaa nähdä metsää pui... tai siis tarinaa kuminaamareilta niin älä suotta yritä. (Mutta jos osaat - niin oikeasti sinulle tarjotaan mahtava tarina upeine yksityiskohtineen)
     
  5. satanthresher

    satanthresher Guest Guest

    Liittynyt:
    11.07.2006
    Viestejä:
    274
    Saadut tykkäykset:
    1
    Vaikka itseäni jonkinasteisena sarjan fanina pidänkin, niin en kyllä vieläkään ymmärrä miten aikanaan itsekään sain kahlattua ensimmäisen kauden läpi. Toisella katselukerralla kausi paranee jonkin verran (juuri sen takia, että ensimmäisellä kaudellakin tapahtuu paljonkin - sitä ei vaan tiedä ennenkuin sarjan on nähty loppuun), mutta siltikin kausi on oikeastaan aika huono. Itse en itseasiassa ylistäisi toistakaan kautta vielä maasta taivaisiin. Selvästi parempi se toki on mutta toiseenkin kauteen mahtuu vielä liikaa heikkoja hetkiä. Kolmas ja neljäs kausi ovatkin sitten tv-historian hienoimpia. Vaikka tietyntyylinen pakkokatsominen tavallaan hölmöä onkin, niin B5 sen kyllä palkitsee.
     
  6. Jeje2

    Jeje2 Fubar Tukijoukot

    Liittynyt:
    23.10.2004
    Viestejä:
    1 418
    Saadut tykkäykset:
    1
    Niin se maku vaihtelee...
    Itselleni juuri kakkoskausi on se helmi koko tarinassa - kakkoskaudella oikeasti luodaan koko tarina hienoine monitaajuuksine vihjeineen joiden varassa sitten koko loppusarja vain toteuttaa itseään korjaten helppoa runsasta täytelästä satoaan. Kakkonen on se tarinan mehukkain viettelyosa - hienoisia vihjeitä ja salaperäisiä merkityksellisä katseita ennen ensisuudelmaa. :love: :D
     
  7. JTX

    JTX Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.09.2001
    Viestejä:
    5 796
    Saadut tykkäykset:
    14
    Juu, kyllä se näin on. Kakkoskausi on kuitenkin se, jonka aikana sarja kuin huomaamatta koukutti aivan täydellisesti. Kun kesätauko koitti tajusin olevani koukussa. (Sitten löysin spoilerivapaat Leopoldin sivut ja moderoidun nyyssiryhmän.) Loppu on historiaa :)
     
  8. klmake

    klmake You’ll Never Walk Alone Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.01.2003
    Viestejä:
    1 529
    Saadut tykkäykset:
    102
    Itsellä jäi silloin ensimmäisellä esityskerralla ainakin muutama ykköskauden ensimmäisen puoliskon jakso katsomatta, kun sarja ei mukamas oikein tahtonut saada tulta alleen. News-ryhmän lukeminen sitten sai palaamaan sarjan pariin takaisin eikä kyllä kaduttanut yhtään.
     
  9. ExC

    ExC Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    20.01.2002
    Viestejä:
    1 206
    Saadut tykkäykset:
    3
    Voi olla, jos silloista uutisryhmän ja #babylon5.fi:n yhteisöhenkeä ei olisi kokenut, niin ykköskauden kanssa olisi hermo mennyt lopullisesti.

    Mielestäni se oli jopa huonompi kuin muistin, kun uudestaan katsoin pari vuotta sitten. Sarja 2. kaudesta eteenpäin oli liihotellut niin korkealle, että muistikuvat siitä mistä kaikki oli lähtenyt olivat vääristyneet piloille.

    Huomasin melko samanlaisen efektin Tähtiportin kanssa, jota en kuitenkaan pidä läheskään yhtä hyvänä sarjana. Subilla näytettyjä ensimmäisen kauden jaksoja ei vain enää sietänyt samalla lailla kuin silloin aikoinaan. Joko niistä oli tullut kasvettua ulos, tai sitten ne olivat kestäneet aikaa huonosti (liian aikasidonnaisia).

    Babylon 5 oli/on mahtava myötäelämiskokemus. Se nostaa ilmaan sekä filosofisia kysymyksiä että monimuotoisia tunteita, eikä erehdy aliarvioimaan katsojaansa, kuten useat scifit esimerkiksi lapsihahmoineen tekevät.
     
    Viimeksi muokattu: 31.12.2008
  10. MrWelles

    MrWelles Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.03.2004
    Viestejä:
    295
    Saadut tykkäykset:
    6
    Millä tavalla Tähtiportin ykköskauden jaksot ovat liian "aikasidonnaisia"? Pari viikkoa sitten katsoin ko. boksin eikä "aikasidonnaisuus" pistänyt ollenkaan silmään.

    Ihmetyttää muuten muutamat kommentit tyyliin "Babylon 5 -avaruusasemahan on eräänlainen mikrokosmos, jossa on samat uskonnolliset, poliittiset ja henkilökohtaiset konfliktit kuin "normaali" maailmassakin." kun sarja sijoittuu 250 vuoden päähän tulevaisuuteen. Ts. miksi tulevaisuuteen sijoittuvan sarjan pitäisi ilmentää 2000-luvun alun "normaalimaailmaa"? Eikä ihmiskunnalta voisi odottaa henkistä evoluutiota?

    Olen toki B5-fanaatikko, mutta aikoinaan ärsytti tavattomasti joittenkin B5-fanien äpinä siitä, että Star Trekissä ei noudateta upseerien urakehityksessä "realismia" kuten B5:ssä. Tämä "realismi" tarkoitti tietysti tämän hetken tapoja. Aika absurdia. Samoin voi kysyä miksi Earth Alliancen hallinto- ja sotilasorganisaatio on suora kopio Yhdysvaltain vastaavasta.

    Samanlaista kritiikkiä voi esittää uudesta Galacticasta joka muutenkin on meikäläiselle osoittautunut pettymykseksi. Voi ihmetellä miten Siirtokuntien laivaston (Colonial Fleet), siis jossain kaukana, KAUKANA Maasta, terminologia ja käytännöt ovat 100% samat kuin Yhdysvaltain laivastolla (sotilasarvot, kutsumanimet, termit kuten "CAG [=Commander, Air Group]", "trap"). Samoin voi kysyä miksi laivasto jonka alukset kykenevät hyperavaruushyppyihin varustaa hävittäjänsä (Viper, sekin apinoitu USAF:ltä) patruunalaukauksia käyttävillä pääaseilla...
     
  11. Jeje2

    Jeje2 Fubar Tukijoukot

    Liittynyt:
    23.10.2004
    Viestejä:
    1 418
    Saadut tykkäykset:
    1
    Sci-fi antaa monesti kirjoittajalle vapaammat kädet tutkia yhteiskuntaamme ja leikkiä ajatuksilla erilaisita kehityksistä.

    Esim. eikös mm. eräs pilapiirroskohu osoita miten herkkää on arvioida erästä uskontoa - mutta Sci-fi:llä voi luoda "samankaltaisen" uskonnon jolla sitten kirjoittaja voi leikkiä suututtamatta puolta pallomme väestöstä.
    (Vrt. Babylon 5 sarjassa ollut hienoinen viite naispiispaan ja sen aiheuttma reaktio aikanaan)
     
  12. klmake

    klmake You’ll Never Walk Alone Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.01.2003
    Viestejä:
    1 529
    Saadut tykkäykset:
    102
    Niin, B5:ssä oli mielestäni aika synkkä ja erilainen kuva mm. ihmiskunnan kehityksestä kuin esim. Star Trek -universumissa. Vaikka kuinka kehitys menee eteenpäin, ihminen on sama itsekäs, sotaisa jne. kuin aiemminkin. Asemalla oli köyhiä, joista kukaan ei tuntunut olevan kovinkaan kiinnostunut. Aivan kuten nykyäänkin. Ihmiskunta käytti edelleen rahaa. Asemalla oli likaa, epäjärjestystä, ahtautta ja epäkuntoisia laitteita. Työväki lakkoili.
     
  13. MrWelles

    MrWelles Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.03.2004
    Viestejä:
    295
    Saadut tykkäykset:
    6
    No, B5:ssähän eletään edelleenkin niukkuudessa* ja Star Trekissä yltäkylläisyydessä. Jokainen voi miettiä kummassa eläisi.

    *niukkuus on kapitalismin elinehto eli toisin sanoen kapitalismi on järjestelmä jonka olemassaolo vaatii puutetta.
     
  14. Drokk

    Drokk Guest Guest

    Liittynyt:
    07.11.2001
    Viestejä:
    1 576
    Saadut tykkäykset:
    4
    Tosin jos tulkitsee Star Trek universumia Next Generationin ja Deep Space Ninen kautta, niin silloin voitaisiin päätellä, että Enterprise on sosialistisen yhteiskunnan lippulaiva ja he ovat vain yhteiskunnan pieni sekä etuoikeutettu eliittisakki. DSN taas pyörii rahalla ja on enemmän B5-kaltainen epämääräinen kapitalistisväritteinen 'romukasa'. Tosin NGssä pidän kyllä siitä loisteliaasta ideologisesta ja sosialistisesta paratiisista joka on sarjan sisäinen maailmankuva. Se ei kuitenkaan ole kornilla tavalla saarnaava kuten Voyagerin monologit, vaan enemmän ylevää valistuneisuutta hehkuva.

    Molemmille sarjoille voi antaa täydet pisteet (B5 ja NG) juuri siksi, että ne seisovat omilla jaloillaan ja pysyvät uskollisina loppuun asti omalle 'hengelleen' ja maailmankuvalleen.

    ps. Tiedän ettei tämän ketjun tarkoitus ole verrata B5-sarjaa ja ST-universumia, mutta molempien sarjojen maailmankuvien pohtiminen on kuitenkin palkitsevaa -ilman minkäänlaista kilpailumentaliteettiä.
     
  15. klmake

    klmake You’ll Never Walk Alone Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.01.2003
    Viestejä:
    1 529
    Saadut tykkäykset:
    102
    Totta. Mielenkiintoista tosiaan nähdä, miten aika lailla erilaisista lähtökohdista on saatu aikaan mielenkiintoinen "universumi". Toinen on aika lailla synkkä, jopa jossain määrin pessimistinen, kun taas toinen lähtee siitä, että teknologia ratkaisee ihmiskunnan ongelmat käytönnössä kokonaan.
     
  16. HulluHevari

    HulluHevari Uusi jäsen

    Liittynyt:
    13.09.2004
    Viestejä:
    445
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuossa kun nyt kaikki boxit STTNG:n, B5:n ja DSN:n osalta tullut pikku hiljaa hankittua, niin mieleen on juolahtanut tosiasia että 90-luvun loppupuoli oli aika uskomatonta aikaa Scifi-sarjojen osalta.

    Parhaimmillaan oli teossa/esityksessä 3-4 sarjaa samaan aikaan. Miksi ihmeessä nykyään ei voi tilanne samanlainen? CGI-efektitkin kehittyneet, nyt saisi uskomattoman hienoa jälkeä jo aikaiseksi, mikä mättää?


    BSG pitää yksinään laatu-Scifin mainetta yllä, kun idiootit Enterprisenkin lopettivat. Perkele, antakaa Moorelle niin paljon rahaa että pystyisi usemmankin sarjan pykäämään.

    Ja maailma tarvitsee uuden seitsevuotisen ST-sarjan!
     
  17. HulluHevari

    HulluHevari Uusi jäsen

    Liittynyt:
    13.09.2004
    Viestejä:
    445
    Saadut tykkäykset:
    0

    Eikös tuo ollut realismisyistä, moni kun sitä mieltä ettei sädeaseista koskaan saada toimivia.

    Itse toki haluaisin Galacticassakin nähdä energiasäteiden halkovan avaruuden mustuutta, sillä sädeaseet ovat kiinteä osa Scifiä, suoja ja painovoimakenttien ohella.
     
  18. vemkki

    vemkki Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.09.2006
    Viestejä:
    3 977
    Saadut tykkäykset:
    339
    Oiskohan muoti-ilmiöistä kiinni. 90-luvulla oli tietynlainen scifi-buumi, mutta se meni sitten ohi. Viime aikoina on ollut suuntaus "kevyt-scifiin", joka ehkä kerää laajempaa katsojakuntaa, tyyliin 4400.
     
  19. Jeje2

    Jeje2 Fubar Tukijoukot

    Liittynyt:
    23.10.2004
    Viestejä:
    1 418
    Saadut tykkäykset:
    1
    Menikö vai annettiinko mennä?
    Crusade tuhottiin tahalteen ja eiks Star Trek:lläkin loppunut yksi sarja about samoihin aikoihin ilman uutta heti perään?

    Jup - Eureka kuuluu ihan samaan kevyt sci-fi sarjaan.
     
  20. musta myy

    musta myy Uusi jäsen

    Liittynyt:
    01.10.2006
    Viestejä:
    28
    Saadut tykkäykset:
    1
    Viimeksi muokattu: 03.01.2009