Jep, tuli mieleen kirjoittaa tuohon, että vähän sama asema tällä leffalla kuin Forrest Gumpilla (ainakin mun suhteen), että kumpaakin katsoo kyllä uudestaan mutta silleen korkeintaan kerran vuodessa.
Vuoden 2006 ehdokkaat parhaan elokuvan Oscar-voittajaksi on nyt sitten nähty. Suurena ennakkosuosikkina palkintokauteen lähtenyt, mutta lopulta sen tärkeimmän pystin Crashille (aivan oikein) hävinnyt Brokeback Mountain osoittautui yllättäen koko viisikon heikoimmaksi elokuvaksi. Se ei kuitenkaan ole suuri häpeä, sillä Ang Leen ohjaustyö on kovassa seurassa. Kertauksen vuoksi muut ehdokkaat olivat Capote (4), Munich (4-) ja Good Night and Good Luck (4½). Jos Brokeback Mountainin pääosassa olisi heteropari, ei se olisi saanut pientä osaakaan siitä valtavasta julkisuudesta joka sitä nyt ympäröi. Ei tämä kuitenkaan elokuvasta huonompaa tee, vaan kyseessä on varsin sujuvasti eteenpäin lykkivä tarina kielletystä rakkaudesta ja ihmisten ennakko-asenteista. Hyvin repalainen tarina seuraa hyvät roolit tekevien Heath Ledgerin ja Jake Gyllenhaalin kaksoiselämää liki kahden vuosikymmenen ajan. Vuodesta toiseen pomppiva tarina pomppii eteenpäin varsin huomaamattomasti, eikä pahaa episodimaista vaikutelmaa synny. Siitä huolimatta ongelma on hieman sama kuin Clint Eastwoodin ohjaamassa Flags of Our Fathersissa: elokuva tavallaan toistaa samaa kohtausta eri lavasteissa. Brokeback-vuori ympäristöineen on upean näköinen ja Ang Leen kuvaus on vangitsevaa. Alun lampaiden kaitsenta lumihuippuisten vuorien rinteillä on elävintä ja vangitsevinta draamaa, mitä elokuva tarjoaa. Pientä marinaa tulee leffan pääteemasta: sävellys on kaunis, mutta ylikäytetty. Elokuvan huvittavin kohtaus nähdään heti alussa kun kaksi päähenkilöämme tuijottavat maata milloin mihinkin nojaillen. Yleissävy kohtauksessa on kyllä vakava, mutta se tuo aivan liikaa mieleen ne kaikki miljoonat Brokeback -parodiat, joista Brokeback Goodfellas mainittakoon. Muutoin tunnetta on riittävästi mukana niin jopa väkivaltaisiksi yltyvissä seksi-kohtauksissa kuin tavallisemmassakin draamassa. Eripuraisen päähenkilökaksikon rakkaustarinaa ei kuvata perinteisellä ylämäki / alamäki / ylämäki -kerronnalla, vaan myös näennäisen iloisia tapahtumia varjostaa salatun rakkauden luoma tuska. Positiivisella puolella on oikeastaan kaikki sivuosanäyttelijät sekä yllättävänkin suuressa roolissa olevan normaalin perhe-elämän kuvaus. Michelle Williamsiin tuli tutustuttua Dawsons Creekissa ja ilolla totean, että nuori nainen on kehittynyt vuosien varralle suunnattomasti näyttelijänä. Erilaiset varsin karikatyyriset näkemykset homoista esitetään pääosin vanhempien ihmisten suulla, ja samalla tuodaan esille vähemmistöille avoimemman yhteiskunnan esiinmarssi. Brokeback Mountain ei ole varsinaisesti ihmisten ennakkoasenteiden muokkaamisen pyrkivä elokuva, vaan pikemminkin kuvaus yhden aikakauden suhtautumisesta miesten väliseen rakkauteen. 3½ / 5
Tulipa katsottua uudestaan tämä hieno leffa joka on nyt sitten entistä kaihoisampi Ledgerin kuoltua... RIP Heath Ledger
Eilen tämä tuli telkkarista. Katsoin digiboxista 2x nopeudella (niinkuin edellisenä iltana tulleet leffat tai Lostin jaksot tulee usein seuraavana aamuna katsottua - tekstitystä pystyy itse asiassa lukemaan aika hyvin vielä 4x vauhdissakin . En tietnnyt ennakkoon oikein mitään muuta kuin Ledgerin ja kyllähän se homostelukäänne pääsi yllättämään. En nyt miksikään maailman parhaaksi elokuvaksi menisi sanomaan. Aika hidastempoinen lauantaiaamun mielentilaan. Mutta kyllä ne tapahtumat jäivät mietityttämään eli sikäli kyllä oikein onnistunut onnostunut elokuva. Ehkä pitää katsoa joskus uusiksi normaalivauhdilla paremmalla ajalla
Mitä turhia. Elämä on liian lyhyt. Kannattaa kuunnella musiikki tuplanopeudella myös ja lukea kirjoista vaan joka toinen sana.
Jos oikein kultturelliksi heittäytyy voi käydä taidenäyttelyssä ihastelemassa vain taulujen kehyksiä.
Juuri päinvastoin. Koska elämän on niin lyhyt, tulee keskittyä siihen mitä tekee, eikä juosten kusta kaikkea.
Juuri tällä tavalla asiat tuppaavat keskustelufoorumeissa kärjistymään jo newsgrouppien ja bbs:ien ajoista asti. Jos uskallat tunnustaa katsovasi leffan pikakelauksella niin jonkun mielestä ollaan jo juosten kusemassa kaikki. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Ettehän ikinä hotki ruokaannekaan.
Mitä uskaltamista on tunnustaa katsoa elokuva pikakelauksella? Ehkä joillekin tällaisen leffan katsominen aiheuttaa pikakelauksella katsomisen, kun pelätään, että elokuva tuntuukin hyvältä ihan normaalilla nopeudella katsottuna. Ehkä tätä elokuvaa ei voi suositella niille, jotka ovat omasta seksuaalisuudestaan epävarmoja.
Heh, tai ehkä voisi ihmetellä kuka katsoo tuollaisen homoleffan samaan tyyliin kuin pornoleffat eli pikakelauksella
Hyvä leffahan toi oli, näin vasta TV:stä ekan kerran. Homoleffaks nimittäminen (vaikkakin tässä viestissä tarkoituksen ymmärrän) on kyllä aika laput silmillä menemistä. Ruuan hotkimista ja leffan katsomista tuplanopeudella ei ehkä ihan voi verrata. Jos menisin hyvään ravintolaan ja maksaisin itseni kipeäksi ja siinä tilanteessa hotkisin hirveällä vauhdilla, niin silloin olisi parempi vertailukohde. Himassa voi einestä hotkia tarvittaessa. Mieluummin olen katsomatta leffan kokonaan, jos elämä on niiiiin kiireistä, että pari tuntia on liikaa uhrattavaks...
Elokuva katsottuna pikakelauksella on lähinnä puolet elokuvastataiteesta pois ottamista. Yhtä typerää kuin "mihin niitä ääniä tarvii, onhan siinä tekstitkin". Mielenkiinnolla haluan kyllä kuulla miten joku pikakelaaja on onnistunut nauttimaan elokuvan äänimaailmasta kelailun lomassa.
Pikakatselu/pikakuuntelu on oma taiteenlajinsa, ammattilaisten erikoislaji. Sitä amatööri ei ymmärrä. Sama jos haukkuisi punaviinien maistajat homoiksi, kun ei itse tykkää punaviineistä. Mutta jos opiskelee edes viininmaistamisen alkeet, alkaa ymmärtää mistä on kyse siinä homostelussa. Eikun siis viininmaistelussa, piti sanomani. En pidä nyt amatööreille 300-sivuista luentoa pikakatselusta tai hidaskatselusta, mutta mainitsen lyhyesti sen, että ääntäkin voi pika- tai hidaskuunnella. Joko mikkihiiri/hirviöbassotyylillä, eli antamalla sävelkorkeuden vaihdella pikakelausnopeuden mukaisesti (kuten oli asia esim. tuuman kuvanauhureiden aikana töissä). Tai nykyisenä digitaalisen käsittelyn aikana pitämällä sävelkorkeus aina vakiona, leikkaamalla äänikohtien väliset hiljaiset aukot pois ja tihentämällä äänen tempoa (softa/rauta sen tekee automaattisesti siinä kelauksen aikana). Lähinnä dialogi siis kuunnellaan suht selkeästi, joskin pikapuhujatyylisesti. Hiljainen taustamusiikki muuttuu pätkiväksi, kuin cd-soittimen pikakelauksessa. Eli videoteoksen musiikin maailmasta ei pääse kunnolla nauttimaan pikakuuntelussa tai äänettömässä pikakatselussa, mutta dialogista on aivan mahdollista pysyä kärryillä kelailtaessakin. Ammattilainen pystyy "kokemaan" nopeutettuna asiat aivan samanlaisena kuin sunnuntaikatsoja 1X-nopeudella. Aivot ikäänkuin sopeutuvat päivittäiseen pikakelausnopeuteen. Jopa vauhtisokeus voi yllättää, eli kymmenen tunnin pikakatselusession jälkeen 1X-katselu voi tuntua nuijanukutuksen kaltaiselta unilääkkeeltä, aivan liian hitaalta tempolta ollakseen siedettävä. Alkaa hermostuttaa ja käsi menee refleksinomaisesti nostamaan nopeuden takaisin ylemmäksi. Älykkyys tai hermoston luontaiset ominaisuudet vaikuttavat paljon. Esim. minulta karkaa mopo eli ymmärryskyky jossain 4X-vauhdin ylityksen kohdalla, en enää pysy kärryillä. 2X on äärimmäisen helppoa kauraa. 3X on sellainen, että vaikean kohtauksen kohdalla (uusia vieraita sanoja tai paljon tapahtumia kuvassa) tipahtaa kyydistä, joutuu palaamaan takaisin, mutta sehän vie onneksi vain 0,1 sekuntia. 75% kaavalla usein katson ohjelmia. Eli 100 minuutin ohjelmaan kuluu 75 minuuttia. Perusnopeus on 2X, sen perusteella kuluisi 50 minuuttia aikaa, mutta koska hyviä kohtia hidastaa tai toistaa uudelleen, tärvätään 25 minuuttia siihen. Ja taukojakin tulee pidettyä. Esim. jos voitelee leipää, eikä halua menettää tapahtumia, kuva ja ääni seisoo voitelun ajan. Sanoinko leipää. Tarkoitin penistä. Hah, vitsi vitsi, en minä penistä voitele homoleffojen aikana. Ainakaan omaa. Kaverin kankea kyllä joskus täytyy sivellä Flooralla, se on kauhee kaappihomo. Mutta jos jotain muuta materiaalia katson, ehkä sitten öljypurkki laulaa iloisesti yksisilmäisen käärmeen tullessa kylään. Lammasdokumentit? Ei. Lateksisaapasvertailut? Ei. SSD-levyjen nopeustestit. Jösses, nyt heitti eteen, äkkiä vaseliinia meisseliin, eräskin Intelin levy ylitti juuri 300 megatavusekunnin nopeuden, upeaaaaaahhhhh!
Mahtava vastaus. Voisitko suositella hyviä pikakelauselokuvia, kun sinulla on siitä kokemusta. Itselläni ei ole, voisi vaikka kokeilla.
Heh. Ottaahan tämä joulu vähän koville, mutta että näin koville.. No rasvaa nyt mitä rasvaat, Hyvää Joulua kumminkin!
Palataan nyt siihen elokuvaan. Laitetaan varuiksi spoileritageihin. Spoiler Olihan siinä monta monessa - pääasiassa kuitenkin "haavemaa" Brokeback Mountain, jossa rakkaus kukoisti ja kaikki oli ihanaa. Vähän kuin lomaromanssi. Arki kotona sitten oli sitä puurtamista. Alkuun tuntui, että leffan viesti on tarttua haaveisiin ja tehdä ne todeksi ennen kuin on myöhäistä. Mutta toisaalta, olisiko sekään asetelma kestänyt arjen harmautta? Gyllendahlin mielestä ehkä. Tai sitten kuvioihin olisi tullut joka tapauksessa jokin muu haaveiden vuoristoretki, jota eivät arjen ongelmat rasita. Kuka tietää. Onhan se hyvän käsikirjoituksen merkki, että siitä löytyy monta eri kulmaa. No niin. Minkäs leffan seuraavaksi raiskaisin pikakelaamalla. Voin tulla sitten tännekin kertomaan
Saanen olla eri mieltä ja mikäs sen hienompaa kuin olla avoimesti eri mieltä. Tietynlaisesta suvaitsevaisuudesta ketjun käsittelemässä elokuvassakin on kyse. Leffateatteri tai kotiteatteri on minusta se hieno ravintola. Kodin kakkostelkkari + digiboxi on se keittiön pöytä, josta voi välillä hotkiakin. Leffa pikku telkkarista ja sen rämisevistä kaiuttimista on lähinnä jauhelihapihvi, vaikka sitä kuinka maustaisi ja tarjoilisi nätisti. Vasta iso kangas ja kunnon äänentoisto tekevät elokuvasta sisäfilettä
Ihan viittä tähteä en myöntäisi, niin elämää suuremmalta tämä ei nyt ainakaan ensimmäisellä katselulla tuntunut. Sen sijaan 4/5 voin lätkäistä epäröimättä. Enpä heti muistanutkaan, että Lee vastasi myös Hulkin sick: ) ohjauksesta... no, toivottavasti ei haaskaa lahjojaan enää vastaaviin turhuuksiin. Mutta tämä siis oli kyllä oikein hieno elokuva (visuaalisuus, syvä tarina, hienot roolit, musiikki, ohjaus) ja antaisinpa kameran ulkopuolella Ledgerille ja Gyllenhaalille vielä lisäpisteitä näiden roolien vastaanottamisesta. Meinaan ihmettelisin, jos eivät herrat olis miettineet tuokion jos toisenkin managerin tarjottua draamasta homon cowboyn roolia mutta hyvä näin. Ei tullut kuitenkaan innostusta hankkia elokuvaa itselleni, mutta ehkäpä sekin vielä tulee.