Iron Man (2008)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Sgt.Granite, 16.02.2007.

  1. kautium

    kautium Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.03.2005
    Viestejä:
    422
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tänään väänsin kättä itseni kanssa että käynkö katsomassa Indyn vaiko Rautamiehen. Päädyin lopulta jälkimmäiseen ja pitää heti todeta että eipä tarvinnut pettyä. Indyn jätän todennäköisesti kokonaan väliin, jotta uusi kötöstys ei pilaa vanhojen Indyjen muistoa omassa päässä...

    Mutta se Indystä, palataan Rautamieheen. Mulla ei ollut yhtä traileria enempää mitään ennakkotietoa elokuvasta, enkä itse asiassa muista Rautamiestä hirveän monesta sarjiksestakaan, vaikka Marvelin tekeleitä on kuitenkin luettu junnuna lähes joka päivä.

    Lyhyesti sanottuna Iron Man taitaa olla paras sarjisfilmatisointi kautta aikojen, ottamatta kuitenkaan hirveästi kantaa siihen kuinka uskollinen leffaversio on alkuperäiselle hahmolle (kun en niistä paljoakaan muista). Molempien revisioiden ekat Batmanit tosin laittavat kovasti kampoihin, mutta kyllä tämä taitaa silti painella hiuksenhienosti ohi.

    Iron Man oli tyylikkäästi ja hyvällä maulla toteutettu, eikä nykyleffoille tyypillisestä myötähäpeän tunteesta tarvinnut juurikaan kärsiä. Pari ihan hauskaa vitsiäkin oli mahdutettu sekaan soppaan. Juonikuvioiltaan tämä ei ole mikään mestariteos, mutta hyvää viihdettä on silti luvassa, eikä aika käy pitkäksi tätä katsellessa.

    Kuten monet muutkin ovat todenneet, Robert Downey Jr. oli nappivalinta, eikä muissakaan roolituksissa ollut valittamista (paitsi ehkä sen parisen minuuttia ruutuaikaa saaneen toimittajavosun olisin vaihtanut toiseen).

    Audin ja parin muun merkin mainostus oli aika selvää, mutta ei kuitenkaan liian häiritsevää ja kyllähän ne leffassa näytety autot olivat kieltämättä tyylikkäitä ja Tonyn imagolle sopivia.

    Hienoa, näin sitä pitää. Jatkoa odotellessa (toivottavasti eivät pilaa sitä kuten niin monesti on tapana)...

    Marvel-fanina 4/5, muuten 3/5

    PS. Leffan alussa tuli uuden Hellboyn pitkä traileri. Hyvältä näytti sekin.
     
  2. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Heh, Rautamies on tahkonnu Jenkeissä jo 280 miljoonaa dollaria ja itsekin kävin tämän rykäisyn vihdoin tsekkaamassa! Maaginen 300 miljoonan dollarin raja taitaa olla ihan paperia. Kyllä leffa on ansainnut joka pennin mitä kassaan on kilahtanut. Ei ole meikäläiselläkään ollut näin hauskaa leffateatterissa kuin ihan pari kertaa tämän vuosituhannen puolella. Iron Man on hauska ja näyttävä ja ennen kaikkea kirjoitettu siten, että katsoja ei pääse tylsistymään. Ohjaaja Favreau on tehnyt hyvää työtä ja Downeyn rekrytointi on ehkä parasta castingia mitä Marvel-leffoissa on tähän menessä nähty. Hienoa että Downeyn ja Jacksonin kaltaiset pelimiehet ovat nyt osa Marvel-perhettä ja toivottavasti miehiä nähdään näissä leffoissa vielä jatkossakin. :thumbsup:

    Itse elokuva saa multa 4/5
     
  3. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 524
    Saadut tykkäykset:
    87
    Myönnetään: pidin ideaa Rautamies-elokuvasta huonona, tai ainakin täysin turhana. Vai tältä se tuntuu olla väärässä... ;)
    Viihdyttävyysprosentti oli täydet 100, ainuttakaan tylsää hetkeä en elokuvassa kokenut. Downey Jr. veti loistavasti kieli poskessa ja vakavasti tilanteen mukaan. Gwynethiäkin oli piristävä nähdä jossain pitkästä aikaa, eikä ollut huono rooli hänelläkään (no kaipa rouva Coldplay on elokuvia tehnyt koko ajan, mutta eipä muistu yhtäkään kiinnostavaa mieleen sitten Shakespearen...)

    Kenen tai keiden vastuulla olikaan Rautamiehen haarniskan toteutus, niin hyvää työtä. Siistiltä näytti ja tärkeää se sekin on. Joku Mustanaamion pellepuku kun aikoinaan ilmestyi ruutuun, niin peli oli menetetty saman tien. Tämä toimi. Rispektiä rutkasti myös Jon Favreaulle, jonka elokuvia en tietääkseni ennen ole nähnyt. Kuten tulikin toisaalla mainittua, elokuvansa pesi 1. katselulla jopa toisen nuoren superlahjakkuuden eli Chris Nolanin uusimman.

    Kyllä tälle ainakin sen yhden jatko-osan mielellään ottaa, jos samalla porukalla tekevät. Erinomaista viihdettä arvosanalla 4,5/5.
     
    Viimeksi muokattu: 02.10.2008
  4. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Ennenkuin varsinainen ketju aiheesta avataan niin kysytäänpä täällä lämmitelyksi vähän mielipidettä: HMV:n Iron Man "face mask" -dvd vs. Play:n Iron Man "steelbook" -dvd? Itse pämäytin ennakkotilaukseen tuon Play:n version, koska tuo HMV:n versio vaikuttaa vähän hoopolta, ja oikeastaan olen saanut tarpeekseni jo noista "erikoisessa boksissa" tulevista levyistä (ei millään pahalla, Alien-pääboksin omistajat :D).

    Juu, tiedän että monen tekee mieli sanoa: ei kumpikaan kun minäpä hankin sen bluraynä, hihhii! :rolleyes:
     
  5. PeeVee79

    PeeVee79 Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.10.2005
    Viestejä:
    1 038
    Saadut tykkäykset:
    16
    Meni ihan heittämällä ykkössijalle kategoriassa parhaat sarjisleffat.
    Menoa ja melskettä alusta loppuun, moitteettomia näyttelijäsuorituksia kautta linjan ja kaupan päälle upeaa cgi:tä.
    Tahtoo lisää!
    ****/*****
     
  6. Mastema

    Mastema Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.11.2006
    Viestejä:
    1 230
    Saadut tykkäykset:
    21
    Kuten ylläolevissa kommenteissa on todettu, näin ne sarjakuvafilmatisoinnit pitääkin tehdä. Elokuva oli äärimmäisen viihdyttävää katsottavaa mm. Robert Downey Jr.:n ja onnistuneiden tehosteiden takia, eikä käsikirjoituksessa ja ohjauksessakaan mitään vikaa ollut. Oman osansa elokuvan toimivuuteen antoi luonnollisesti myös Tony Stark hahmone, vaikka käsittääkseni tämä esitys ei aivan yksi yhteen sarjakuvamaailman Starkin kanssa ollutkaan? Näin siis kuulopuheiden perusteella.

    Yhtäkaikki loistava parituntinen, joka todennäköisesti tulee omaankin hyllyyn hommattua. ****/*****
     
  7. Kupletti

    Kupletti Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.11.2004
    Viestejä:
    713
    Saadut tykkäykset:
    2
    Teatterissa ei niin maistunut mutta nyt blu-rayltä katsottuna täytyy kyllä kehua että hyvä leffa on. Tehosteet ovat mielettömän hyviä, itse en erota milloin on cgitä ja milloin jotain muuta. Downey jr. loistaa jälleen
     
  8. Kristian

    Kristian Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 740
    Saadut tykkäykset:
    105
    Leffa oli mukiinmenevä, mutta jotenkin mielestäni hahmon motiiveja ei selvemmin eritelty. Ekan robopuvun rakentamisen saattoi vielä ymmärtää (vaikka jäi ihmettelemään, että varmaan olisi vähemmällä vaivalla voinut väsätä jotain millä se ukkokin olisi päässyt karkuun), mutta mitään syytä ei annettu toiselle puvulle. Hepulla oli rahaa vallan paljon ja olisi varmaan voinut palkata jonkin ulkopuolisenkin organisaation selvittelemään yrityksensä toimia, ilman että tarvitsi taas rakennella roboja...

    Toinen asia mikä ihmetytti oli se, että päähenkilöä kutsuttiin supersankariksi... Jotenkin tuntuu, että samalla periaatteella panssarivaunun kuljettajakin on supersankari... Starkilla itselläänhän ei ole mitään erityisen supereita kykyjä (ellei sitten tekniikan osaamista voi sellaisena pitää).
     
  9. PimeydenPaavi

    PimeydenPaavi Guest Guest

    Liittynyt:
    10.11.2006
    Viestejä:
    355
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kuin myös Batman
     
  10. kvesti

    kvesti Guest Guest

    Liittynyt:
    18.02.2004
    Viestejä:
    1 133
    Saadut tykkäykset:
    4
    Mää päädyin tohon Face mask -versioon. Kumpikin löytyi Itiksen Anttilasta. Tuollaiselta se näyttää olohuoneen seinällä valkokankaan vierellä. :king:
     
  11. makemich

    makemich Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.09.2002
    Viestejä:
    1 666
    Saadut tykkäykset:
    228

    Täsmälleen sama juttu, poikkeuksena vaan että olen leffan nähtyäni yhä samaa mieltä.

    Ok, ymmärrän kyllä miksi tästä pidetään, ihan sinällään viihdyttävää settiähän se mutta mutta, ei vaan kertakaikkiaan iskenyt. Ongelmana näissä sarjakuvafilmatisoinneissa on meikäläisen mielestä se että se täytyy tehdä joko kunnolla "yli" tai sitten pysyttävä tiukasti reaalimaailman spekseissä, muuten tulee vaan naivi lopputulos kuten tässä tapauksessa on käynyt. Paitsi jos olet 13v.

    Se on ihan ok että käydään tuopuoleisessa tai tapellaan Draculaa ja muita vamppyyrejä vastaan tms. jos on moinen lähestymistapa valittu heti alussa mutta jumankauta jos elokuvassa eletään ainakin noin suurinpiirtein reaalimaailmassa niin :
    kukaan jamppa ei hitsaile hämärässä luolassa sinkojen ja ohjuksien osista hetkessä itselleen teräshaarniskaa johon ei edes raskas konekivääri pysty, se on vaan typerää! Ja tätä listaa nyt voisi jatkaa...

    Mutta koska leffat nyt saa olla typeriä kunhan popcorn maistuu niin annetaan nyt 2/5 :)
     
  12. Jupe

    Jupe Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.03.2000
    Viestejä:
    3 063
    Saadut tykkäykset:
    28
    Tuli katsottua Blu-rayltä. Pelkän kannen perusteella olisi jäänyt hyllyyn mutta päädyin katsomaan hypen perusteella. Myös satunnainen aivojen nollaamistarve helpottaa näihin tarttumista. En pettynyt siinä mielessä, että sain täyden nollausannoksen. Leffa yllätyksetön ja sympaattiset näyttelijät on suuri bonus mutta Makemich on kyllä oikeassa, Iron Man on naivi.

    En nyt häiriintynyt epäloogisuuksista, kyllähän sitä sentään jo ennalta tietää ihmetekoja odottaa. Häiritsevää oli yllätyksettömyys. Olin leffan jälkeen jopa ihmeissäni tämän saamasta hypestä ja varsinkin IMDb:n pisteistä. En ole nähnyt ennalta yhtään traileria, sattumalta sarjakuvaa en ole ikinä lukenut, siltikin tämä onnistui jo eka katselulla tuottamaan ikävän dejavuu-tunteen. Lopputaistelun kornius on vertaansa vailla. Edes niin pientä vähäistä ylläriä ei oltu varattu, ettei olisi ennalta tiennyt mikä on Daavidin ja Goljatin ulkomuoto, energialähde ja kokoero. Kuitenkin aineksia olisi ollut mutta tekijöillä oli ilmeisesti tarve seurata 60-lukulaista "kässäriä" tm. Kaipasin jännitteitä henkilöhahmojen välille sitomaan köyhähköjä tapahtumia.

    Miten sitten olisi voitu aikaansaada jännitettä. En ole käsikirjoittaja mutta esimerkiksi lehtinaishahmosta tai Pepper Potsista olisi saanut kehiteltyä jotain muutakin
    kuin lopussa sipsuttelevan aivottoman neitokaisen painamassa 'rohkeasti ja oma-aloitteisesti' peräti nappia.

    Edes jotain tämmöistä alkeellista: Pepper on lähtenyt nostelemaan syynä lehtinaisen askareet Tonyn kanssa Gaalaillassa. Pepper palaa vielä haukkumaan Tonyn pystyyn ja tyhjentämään pöytälaatikkoa. Tony kuuntelee puolikuolleena haukkumiset pöytänsä alla samaan aikaan kun Pots kaivelee laatikoitaan vihan vallassa. Osa lentävistä tavaroista osuu Tonyyn mutta tämä ei voi kuin öristä mikä aiheuttaa lisää agressiota. Hetken kuluttua Pots löytää alimmasta laatikosta Tonyn sydämen, jota hän on salaa säilyttänyt ja vihan puuskassa päättää käydä länttäämässä sen viereisessä huoneessa vääriä katkonaisia vastauksia jaelleen Tonyn naamaan, mistä hän löytääkin henkihieverissä pihisevän Tonyn avoimine aukkoineen. Löydettyään Tonyn lattialta Pepper ottaa silmät itkuisina ja hätäillen säilyttämänsä Tonyn vertauskuvallisen "sydämen" ja tukkii sen inhonsa voittaen urhoollisesti paikalleen johtojen ritistessä ja liman litistessä rinnassa. Tony herää ja kamera nappaa lopuksi lähikuvan Tonyn kasvoista sekä rakastavasta Pepperistä, jotka viimeinkin huomaavat tarvitsevansa toisiaan. Humoristista pohjavirettä tuo robotti joka päättää lopuksi sammuttaa pariskunnan tunteen palon.

    Sitten loppukohtauksen pariin missä Monger jo häärii pohjoisamerikan omistajana... Jos jotain muutoksia tähän tekisi, sekin voisi lähteä sydämestä. Esimerkiksi Tonyn sydäntä ei käytettäisikään, vaan Tony olisi menettänyt omansa esimerkiksi rikkomalla sen sekä samalla tuhonnut elämänlankansa viimeisenä keinonaan ennen kuin luovuttaa sydämen petturille sotateollisuuteen. Obadiah lähtee kuitenkin naureskellen, koska hänellä on parempia ideoita. Obadiah ei ole neuvoton, koska vaikka voimanlähdettä ei osattukaan pienentää, itse Iron Monger voitaisiin helpohkosti suurentaa. (Tuokin idea voisi dramaturgillisista syistä tulla Tonyltä itseltään huolimattomana lausumana, jotta Obadiah saadaan säilytettyä ahneena mutta tyhmänä.) Loppukoitoksessa Monger onkin sitten kingkongin kokoinen pelkästään tarvittavan voimalaitoksen takia. Voin kuvitella siinä kohtauksessa basson sykkeen kun servojen sijasta monger tarvitsee liikkumiseen diesel moottorin niveltä kohti. Tämäkin tietysti olisi naivi ratkaisu mutta ainakin ratkaisu, eikä mikään "esitä se ensin piirroksin, sitten kuvin ja erikoishitaille sekä kännisille asia lopuksi kerrotaan sanomalla."
    (Edellinen on spoilereissa turhaan mutta ajattelin nyt puhtaasti herkimpien takia. ;) )

    Mut ei, sensijaan tarjoiltiin melkein jännittävät hehkusmurffit pimeydessä, huih.

    Ihmettelen sitäkin miten moni oikein odottelee jatko-osaa. Jatkis varmasti tehdään kassamenestyksen ansiosta mutta nähdyn perusteella tekijöillä puuttuu tarvittava vapaus tai kekseliäisyys. Mikään ei auta jos kaikki esitetään alleviivaamalla siten, että etupenkin pieninkin maitoparta osaa arvata. Mulla on kyllä valmis halpajuoni jos filmaukset alkaa: Jatko-osassa "rautamiehen paluu" tapellaan itseään suuremman vastustajan kanssa. Voitto käy veitsen terällä mutta rautamies rulex rautaisella älyllä. Siinä sivussa on moraalisia dilemmoja ja säpinää Pepper Potsin kanssa.

    Symppisnäyttelijöiden ansiosta eka näkemältä 3,5 pisteen Ankka-viihdearvo mutta uusintakerralla enää 1/5.
     
  13. kvesti

    kvesti Guest Guest

    Liittynyt:
    18.02.2004
    Viestejä:
    1 133
    Saadut tykkäykset:
    4
    Jatkoa tälle tulee aivan varmasti. Laitetaan spoilereihin kaiken varalta.
    Tony Stark vilahtaa uusimman Hulkin loppupuolella ja antaa vähän ymmärtää, että Hulkille ja Rautamiehelle olisi tulossa yhteistä elokuvaa.
     
  14. PeeVee79

    PeeVee79 Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.10.2005
    Viestejä:
    1 038
    Saadut tykkäykset:
    16

    Ynnä Ironmanin lopputekstien jälkeen Samuel L. Jacksonin vierailu Nick Furynä.
     
  15. Kupletti

    Kupletti Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.11.2004
    Viestejä:
    713
    Saadut tykkäykset:
    2
    Plus että leffassa viitataan mm. lopputeksteissä uuteen iron man pukuun. Dokkarissa on myös jotain viitteitä jatko-osasta
     
  16. Goofy75

    Goofy75 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.09.2005
    Viestejä:
    1 359
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tiesin että on varmaan hyvä leffa,en vaan odottanu mitään kun olen enemmän Wolverine,Punisher,Batman ym. sarjakuvan ystävä.
    Mutta asiaan.

    Leffa oli siis ihan hyvä,ei kuiteskaan mikään tajunnan räjäyttäjä. Tykkäsin tyylistä että ei mennä suoraan asiaan, samalla tavalla kuin uusissa Batmaneissäkin. Uskalletaan tarjota katsojalle muutakin kuin että alta 15min. sen on pakko jo vetää pahiksia turpaan ja kellistellä siinä puvussaan .
    Tosin tässä näytettiin jo ehkäpä liiankin vähän,olisiko se sitten tarkoituksella tehty niin.Pohjataan tarinaa ykkösessä kunnolla,kakkosessa sitten pistetään ranttaliksi oikein kunnolla.
    Mutta koitetaas nyt taas uudelleen päästä asiaan.

    Kaikki oli ihan ok,mutta jotain jöi puuttumaan( niin kuin nykyään kaikissa leffoissa).
    Itseasiassa nauroin monta kertaa ihan ääneen niissä hauskoissa kohdissa,se on harvinaista se.Eli vitseissä/hauskoissa kohdissa oltiin oonistuttu.
    Puku ja sen pukeminen oli tehty mielestäni todella hienosti,myös lentäminen oli aidon ja vakuuttavan näköistä.Tosin niinhän Reeven näyttelemän Supermanin jälkeen melkein kaikki lentäminen on aidon näköistä
    Näyttelijät olivat hyviä,paitsi tää punatukkainen iso G.

    Ei oikein osaa sanoa siitä mitään,onko sitten hyvä vai huono.:sleep:
    Ei oikein tänään irtoa kun ramasee pikkaisen.
    3+/5
     
  17. geru

    geru Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2007
    Viestejä:
    1 389
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuli katseltua elokuva uusiksi blu-rayltä. Viime katselukerrasta ei ole kun muutama kuukausi, koska tuo nyt olikaan teattereissa, joten sikäli tämä meni vähän kuin vanhasta muistista, mutta pakko sanoa että ei tuo ihan niin ihmeellinen nyt enää ollut. Voisi kenties sanoa että kaikki mitä elokuvasta löytyy on tehty lähes kympin arvoisesti, mutta tarkemmin kun tuota ajattelee siitä paistaa vähän läpi sellainen moniosaisen elokuvasarjan ensimmäisen osan tyyppikiva: elokuvassa tapahtuu todella vähän. Juoni on hyvin suoraviivainen, ja tuota supersankarielokuville ominaista maailman pelastamistakaan ei varsin ole kuin yhden pariminuuttisen kohtauksen verran. Jos siis tuota lopun "boss fighttia" ei lasketa maailman pelastamiseksi.

    Tietysti jo pelkästään se että Robert Downey Jr:lla on yksi osuvimmista rooleista ikinä oikeuttaa tämän elokuvan olemassaolon, mutta vähän tuohon jäisi kaipaamaan lisää sisältöä.
     
  18. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Myös allekirjoittaneelle tarjoutui tilaisuus tarkastaa Iron Man toistamiseen. Ja varsin hyvin homma pelitti edelleen!

    Varsinkin Bridgesin roolisuoritukseen tykästyin entistä enemmän. Supersankarileffojen kiinnostavuushan on tunnetusti lähes suoraan verrannollinen siihen, kuinka hyvin pääpahis on toteutettu. Bridges vetää just sopivan sarjakuvamaisesti, hauskasti ja brutaalisti. Mielestäni ehkäpä paras Marvel-filmatisoinneissa nähty pahis Ian McKellenin Magneton ohella.

    Näitä satunnaisia soraääniä on melko hankala ymmärtää kun kerran otetaan lähdemateriaali huomioon. Näiden elokuvien teemat ovat yhtä isoa alleviivaamista ja hahmojen on tarkoituskin olla suoraviivaisen kärjistettyjä. Jos supersankarit ja sarjakuvat ovat edes etäisesti lähellä sydäntä, niin kyllähän siinä tapauksessa Iron Manin pitäisi kolahtaa kovaa. Tämä on isolla rahalla tehtyä pikkupoikien viihdettä! Ja jos henkilö ei enää kykene samaistumaan sisäiseen pikkupoikaansa, niin siinä tapauksessa kannattanee kiertää tämän genren elokuvat kaukaa.

    Itse olen 23-vuotias köriläs enkä mistään hinnasta luopuisi "lapsenmielisyydestäni". Se ilmenee monella elämänalueella, mutta se heijastuu myös leffamakuuni. Kaiken maailman rautamiehet sun muut x-mutantit ovat yksinkertaisesti ihan saatanan cooleja! Ja olen iloinen että Hollywood tekee verratonta viihdettä meille jotka eivät koskaan halua kasvaa aikuisiksi. Esimerkiksi juuri Iron Man on tässä kategoriassa aivan ehdotonta eliittiä. :king:
     
  19. Jupe

    Jupe Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.03.2000
    Viestejä:
    3 063
    Saadut tykkäykset:
    28
    Tarkoitatko, että on kohtuutonta toivoa elokuvan tekemistä samalla rahalla järkeen käyvällä juonella nimenomaan supersankarikuvissa? Se että juonenkehittelyssä on vakavia puutteita ja seuraaminen muistuttaa sarjakuvaa jonka piirrokset on lopusta alkuun, ei mielestäni ole pelkkä genrekysymys. Leffa voi olla vaikka 3D piirretty alle navan kohdeyleisöllä, eikä silti sen tapahtumat tarvitse olla yllätyksettömiä. Star Warskin voitaisiin tehdä samalla rahalla vaativamman katsojan makuun. Kyse on tyylitajusta ja valitettavasti tämänkään sankarileffan tekijöiltä siinä ykkösluokan annettavaa ei löydy.

    Totean kuitenkin, että itse viihdyin leffan parissa oikein hyvin, kyllä se viihtyisä kerran on mutta edes genren parhaisiin tuosta ei ole, parhaasta puhumattakaan. IMDb:n pisteet on kyllä muuttumassa yhä kehnommaksi suositukseksi elokuville.
     
  20. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    En jaksa kuuden tunnin luentoputken jälkeen alkaa aiheesta sen kummemmin vääntämään. Itse vaan olen 15 vuotta Marvelin ja DC:n sarjiksia lukeneena henkilönä sitä mieltä että esim. juuri Iron Man-elokuvassa ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla pahemmin valittamista.

    Jos on lukenut Iron Man-sarjiksia ja sitten menee katsomaan Iron Man-leffan, niin kyllä silloin mielestäni ilmassa leijuu tyytyväisyystakuu. Se kaikki oli siellä valkokankaalla. Sarjakuva heräsi henkiin ja leffa oli selvästi tehty rakkaudella ja ajatuksella. Mitä muuta vielä tarvitaan? Kuten sanottua, jos haluaa leffalta sarjakuvauskollisuuden lisäksi vielä "jotain muuta", niin silloin täytyy kääntää katseet toisaalle.

    Kuluttaja saa toki vaatia mitä lystää. Ei kai mikään vaatimus ole kohtuuton. Täytyy kuitenkin muistaa se materiaali mihin nämä leffat pohjautuvat ja millaiselle yleisölle niitä pääasiassa markkinoidaan. Mielestäni ei ole olemassa mitään yleispäteviä laatukriteereitä joita voisi suoraan soveltaa jokaiseen elokuvaan genrestä riippumatta. Jotkut elokuvat saavat "enemmän anteeksi" kuin jotkut toiset. Mielestäni se riippuu nimenomaan tyylilajista ja ensisijaisesta kohdeyleisöstä. Jotain Schindlerin listaa ei voi tarkastella samalla tavalla kuin Iron Mania. Nämä ovat näitä ikuisuuskysymyksiä, mutta tämä on meikäläisen näkemys asiasta.

    Mutta ihan mielenkiinnosta on kuitenkin pakko kysäistä, että miltä se teikäläisen(Jupe) supersankarileffojen top-kymppi oikein näyttää, jos kerran Iron Man ei kyseiselle listalle mahdu? Siis jos tässä nyt lasketaan supersankarileffat omaksi genrekseen.