Vinyylistä vieroittaminen - The Ultimate Thread

Keskustelu osiossa 'Levysoittimet sekä vinyyli' , aloittajana Maverick, 10.08.2008.

  1. Maverick

    Maverick Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    03.04.2002
    Viestejä:
    4 289
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toisella palstalla heräteltiin väkeä jo digitaalitoiston Uudelle Tasolle verkkomusiikin maailmaan pois optisten digitaalikiekkojen ensimmäisen sukupolven tasolta,laihoin tuloksin.
    Laajoissa tutkimuksissa syykin asiain surkeaan tilaan selvisi; kun cd:n edeltäjäkin on edelleen hengissä, on henkinen kynnys kokonaan uudelle levelille äänentoistossa liian monelle liian kova.
    Tämän threadin myötä asiaan tulee kuitenkin muutos: jollakin ihmeen konstilla edelleen hengissä kituuttava vinyyliretroilu lähtee nyt lopultakin pysyvään loppusijoistuspaikkaansa Mekaanisen Musiikin museoon.


    Alustuksena aiheeseen, vanhempien jäärien mikä = 50 -luvulla tai aiemmin syntyneiden, viehtymyksen näihin nuoruusvuosiensa soittopeleihin vielä jotenkin kykenee ymmärtämään raikulivuosien wannaget-flashbackina ja kätkettynä kaipuuna.Mutta että nuortakin väkeä, sanotaan 70- ja 80 -luvuilla syntynyttä jolla ei selkäytimeen palaneita nostalgia-arvoja vinyylin suhteen voi olla olemassa, on saatu mielikuvamarkkinoitua mukaan tähän kaikkien laitekierteistävien hifiharrastusmuotojen mekaaniseen kanta-isoäitiin, belsebubin troijalaiseen vinyyliin.

    Rasioita,varsia, pumppuja, harjoja, pyörittimiä.Näitten vaihtelemista,säätöä ja tviikkailuahan vinyyliharrastus on.Ja kaikki tämä mekaanisesti raaputetun levyn luentaan antiikkisella tekniikalla, jonka käyttämisessä & virittelyssä käyttökuntoon väärässä paikassa piereskelykin johtaa äärettömän herkän mekaanisperustaisen luonteensa vuoksi ihan oikeasti kuuluviin eroihin soundissa.Tällaisesta ei kenenkään nykyhifistin olisi pitänyt enää joutua kärsimään pitkään aikaan, saati nyt, digitaalisen verkkomusiikin Tulemisen Aikana.
    Nyt aivan ensimmäiseksi kysynkin, kenellä on vastuu rehdin hifinuorison ajamisesta tälle täysin varmalle loputtoman virittelyn ja tuunamisen tielle?
    Koettakaa nyt arvoisat retroilijat ymmärtää; jos teidän isillänne olisi ollut aikoinaan samantasoista teknologiaa käytössään kuin teillä nyt, heistä joka ainoa virittelisi nyt verkkomusiikkisoitintaan/tietokonettaan ja harjattavalle neularaappa-levylle kuuluisi röhönauru Tesoman Kesoilille asti.

    Jos siis hyttysen aivastuksestakin häiriintyvän mekano-soittosysteemin, harjattavine ja pestävine toistomedioineen, sijaan heillä olisikin ollut nykyisenkaltaiset digitaalisysteemit käytössään elämänsä vaikutteille alttiimpina vuosina, missä olisi nykyinen LP-buumi?No ei missään, hyvät anti-skeittaajat!Koko vinyylirenessanssia ei olisi olemassakaan kuin korkeintaan kahden Xtremeimmän trampoliini-moottorisaha benji-varjoliitäjän kolmosharrastuksena!

    Ottaakapa arvoisat vinettäjät siis nyt itseänne raivelista kiinni ja lopultakin kantakaa ne vinyylikamanne kaatopaikalle.No more museum retro business, please.

    Äänentoiston Uusi Aika olkoon täysimääräisenä julistettu alkaneeksi.
     
  2. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 014
    Saadut tykkäykset:
    150
    Sua ärsyttää, että joku kuuntelee vinyylilevyjä ja sitä tuskaa sitten tulit purkamaan?
     
  3. KMOK

    KMOK Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    21.06.2002
    Viestejä:
    1 946
    Saadut tykkäykset:
    37
    Genelec!!1
     
  4. alspe

    alspe Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.10.2006
    Viestejä:
    4 245
    Saadut tykkäykset:
    0
    Maverickkia taitaa ärsyttää kun jostain syystä ei saa kaikkea huomiota. Zipman tekee enemmän mittauksia subbareista, Mavericckia kiukuttaa. Kimmosto osaa rakennella kaiuttimia paremmin ja tietää enemmän akustiikasta, Maverickkia kiukuttaa. Maverickin (audioholicin) multipersoonan tunnukset eivät saman pashanjauhamisen takia elä Hifimaailman foorumilla kauaa, Mavericckia kiukuttaa. Siksi näitä topicceja ja Genelec vouhottamista syntyy, siis huomion hakua vain. Kaikki tämä on aivan normaalia lapsella, ymmärtäkäämme veljet. :thumbsup:

    Mutta että nuortakin väkeä, sanotaan 70- ja 80 -luvuilla syntynyttä jolla ei selkäytimeen palaneita nostalgia-arvoja vinyylin suhteen voi olla olemassa

    Väärin. Olen syntynyt kyseisellä ajalla, ja LP:tä kyllä veivasin kun olin alle 10-vuotias.
     
  5. torkkis

    torkkis Guest Guest

    Liittynyt:
    23.01.2002
    Viestejä:
    453
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aika hankala niistä on eroon päästä. Vinyylissä on enemmän omistamisen "iloa". Kannet on isot ja näyttävät, levyn soittamaan laittaminen on jo oma rituaalinsa. Ne vielä soivatkin hyvin. Niitä vain oppii arvostamaan ihan eritavalla, kuin cd:tä/verkkolevyä.

    Mavericin suureksi riemuksi minulla on ipod, dlna verkkopalvelin ja verkkolevykin, pc:ssäkin tverisity joista kaikista saa musiikin soimaan kätevästi kotistereoista. Silti kotona on vinyylisoitin. Tuli itseasiassa hankkittua ihan noiden vastapainoksi.

    Koko musiikkiarkisto sormenpäissä, hienoa? No joo, onhan se, sitä huomaa vain kuuntelevansa kappaleen sieltä, toisen täältä. On ihan eritavalla rentouttavaa laittaa vinyyli soimaan, sen kanssa on vain helpointa antaa soida ja kääntää sitten puolta. Saa keskittyä musiikkiin, eikä miettimään minkä biisin soittaisi seuraavaksi.
     
  6. lator

    lator Guest Guest

    Liittynyt:
    08.05.2006
    Viestejä:
    218
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tähän on helppo vastata. Vastuu on levy-yhtiöiden pilalle kompuroitujen digipainosten ala-arvoinen äänenlaatu. Jos kuuntelee paljon 60-80-luvun musiikkia kuten minä, ovat analogiset tallenteet aivan omassa luokassaan.
     
  7. Jyrki

    Jyrki Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.01.2001
    Viestejä:
    1 472
    Saadut tykkäykset:
    22
    Olen syntynyt 70-luvulla. Ensimmäisen CD-soittimeni ostin vuonna 90-luvun puolessa välissä ja se on käytössä edelleen. Sitä ennen musiikki kuunneltiin vinyyliltä. En tällä hetkellä omista vinyylisoitinta, mutta tulen sellaisen taas ostamaan. Tämä siksi, että omistan useita satoja levyjä hyvää musiikkia vinyylillä.

    Itseäni taas naurattaa tämä nykymusiikin kertakäyttöisyys. Hittibiisejä ladataan yksittäisinä kipaleina nettikaupasta. Ainakaan omaa vinyylisoitinta ei tarvinnut jatkuvasti twiikata, vaan sillä saattoi kuunnella musiikkia, kun säädöt oli kerran saatu kohdalleen. Samanlaista vääntämistähän se on verkkokovalevyjen virittämisen kanssa. Kuuntelen edelleenkin CD-levyt levy kerrallaan. Laitan levyn soittimeen ja painan play:ta. En sano, etteikö verkkosoitin olisi hyvä ja varmaan tulen sellaisen myös itselleni jossakin vaiheessa ostamaan. Musiikkini haluan edelleen ostaa fyysisenä mediana, oli se sitten vinyyli tai CD-levy.
     
  8. Crimson

    Crimson Guest Guest

    Liittynyt:
    03.08.2001
    Viestejä:
    3 318
    Saadut tykkäykset:
    2
    Erittäin hyvin sanottu. Olen syntynyt 70-luvun lopulla ja ekat omat vinyylit olen hankkinut alle kouluikäisenä. Meikäläiseltä löytyy myös kaikki nuo "nykyaikaiset" härpäkkeet mutta myös CD- ja vinyylisoittimet. Vinyylisoitin on tällä hetkellä tosin olosuhteiden (jälkikasvu) pakosta kaapissa piilossa odottamassa parempia aikoja. Vinyylilevyt sentään ovat hyllyssä edelleen kunniapaikalla.
    Ja levythän kuunnellaan edelleen kokonaisena alusta loppuun. Niin vinyyliltä, CD:ltä kuin verkkolevyltäkin. :cool:
     
  9. Maverick

    Maverick Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    03.04.2002
    Viestejä:
    4 289
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nyt ennen jatkoepistolaa vinyylin kiroista on ihan pakko välttämättömänä offtopic -sidekickinä puuttua tähän esiin nousseeseen verkkolevyillä brassailuun.Sillä sekoitetaan vain aloittelijoiden päät aivan turhaan.
    Ymmärrän kyllä, että se on tietenkin kiva mainita jos vielä ihan itse osasi liittää sen talon lvi-järjestelmään ja maksoikin niin ja niin paljon.

    Siis mitään verkkolevyä (=kiintolevy kessä on verkkokortti) ei tarvita tietokonekuuntelun aloitukseen.Pelkkä tavallinen Win XP -kone omalla ainokaisella kiintolevyllään riittää.
     
  10. KMOK

    KMOK Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    21.06.2002
    Viestejä:
    1 946
    Saadut tykkäykset:
    37
    Harmi vaan kun Windows maksaa. :( Olisi todella hienoa jos sama onnistuisi jollain ilmaisella käyttöjärjestelmällä!

    Ja tottahan koneessa pitää olla Genelecit kiinni, muuten kuuntelusta ei tule mitään! :thumbsup:
     
  11. Maverick

    Maverick Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    03.04.2002
    Viestejä:
    4 289
    Saadut tykkäykset:
    0
    No niinhän se Microsoft Online-Storessa muuten maksaakin, totta vieköön.

    Esoteerikäyttiksillä leijailu menee taas sinne aloittelijoiden & epävarmojen karkotusosastolle.Tietokonemaailman vallitseva standardi on Win XP, piti siitä tai ei.Ja tämän mukaan mennään.

    Toki asia onnistuu ja saa tehdä vaikka Mandrake featuring Lothar -Linuxilla, Atari OS 2.4:lla, Vic 20 Gubuntu Hubuntulla yms., mutta tässä yhteydessä näistä vaiettakoon.
     
  12. Peter71

    Peter71 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.02.2003
    Viestejä:
    155
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heti kun joku kertoo mulle mistä esim. seuraavat huippulevyt saan tilattua jossain muussa formaatissa kuin vinyyli tai C-kasetti, niin saatan vinyylistä luopumista harkita:

    Sonny Worthing - "Teenage Dream"
    Graham Gouldman - "Animalympics"
    Nasty Pop - "Mistaken I.D."
    Headstone - "Headstone"
    Difference - "Different Ways"


    ...jatketaa listaa sitten kun nuo viisi on löydetty...(ja listasta ei muuten ole tulossa ihan lyhyttä)

    ...but seriously folks, ne jotka vinyylien tappamista kannattavat, omaavat aika kapea-alaisen käsityksen musiikista.
     
  13. diablo

    diablo Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.07.2004
    Viestejä:
    389
    Saadut tykkäykset:
    2
    Mulle taas tulee vinyylejä maailmalta lähes joka viikko...:thumbsup:
    Vinyylikeräys on taas 90-luvun hiljaiselon jälkeen herännyt...
    Toinen tykkää äidistä..toinen tyttärestä!!
     
  14. alspe

    alspe Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.10.2006
    Viestejä:
    4 245
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ai miksi? Mitä muut tyhmät edellä, niin sitä itse perässä?
     
  15. alspe

    alspe Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.10.2006
    Viestejä:
    4 245
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aivan. Siis itselleni vinyyli on juuri sitä, että saa _halvalla_ levyjä. Taitaa saahan sitä warettamalla sen verkkolevyn täyteen, mutta ei niin saa tehdä.:)
     
  16. Maverick

    Maverick Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    03.04.2002
    Viestejä:
    4 289
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tähän väliin kontrollikysymys: ymmärtävätkö arvoisat lp-kuuntelijat digitaalisen ja anaalisen tallennustekniikan eron?Entä käsitättekö millaisille toisto- ja viritysvirheille neularaappa-lp:n analogismekaaninen toimintaperiaate altistaa?

    En henk.koht kykene ymmärtäämään, miksi äänilähteen käyttämistä kukaan enää jaksaa tänäpäivänä harrastaa.Ennen 80-luvun alkua tilanne oli toinen, kun lp oli parasta mitä silloin oli yleisesti saatavana olemassa.Mutta aikaa on jo noista vuosista vierähtänyt.
    Kotiäänentoistossa on niin paljon aivan todellisia & vakavia käytännön ongelmia, että jos jo soittimen kanssa olisi lp:n veroinen härdelli käsillä, jojo kutsuisi hyvin nopeasti.




    P.S. Ajattelinpa aloittaa videopuolella vastaavan retrosuuntauksen, VHS:n laajamittaisen comebackin.Sillä eihän VHS oikeasti ole koskaan minnekään kadonnutkaan, kansa on syvissä riveissään salaa katsellut Salattuja Eläimiä yms. narulta kaikki nämä vuodet.
    DVD:n ja varsinkin uusien teräväpiirtolevyjen kuva on aivan luonnottoman tarkka ja terävä.Ei tietoakaan lämpimästä ja dynaamisesti väpättävästä VHS -kuvasta kuin silloin poikasena.Ja sitten nämä digitaalivideosoittimien kaikenmaailman asetukset!On Dolby Digitalia, PCM:ää ja 720p:tä.Eihän noista ota erkkikään selvää, kyllä liika on liikaa vaikka olisikin liian vähän.
    Videokasetilla sensijaan sen kuin sujauttaa nauhan koneeseen ja jopa lähtee Best of Sarah Young tai vastaava klassikko pyörimään.Niin helppoa ja huoletonta.Ja ne VHS:n kelaukset!Ei sekunnin murto-osan nopeudella chaptereissa pomppimista tai 100x pikasiirtoa, vaan aikaa rauhoittua ja miettiä minne todella olikaan menossa.

    VHS.Todellisen elokuvanystävän valinta.Muu on teeskentelyä.
     
    Viimeksi muokattu: 11.08.2008
  17. torkkis

    torkkis Guest Guest

    Liittynyt:
    23.01.2002
    Viestejä:
    453
    Saadut tykkäykset:
    0
    Johtuisikohan aloitusviestistäsi:

    "jos teidän isillänne olisi ollut aikoinaan samantasoista teknologiaa käytössään kuin teillä nyt, heistä joka ainoa virittelisi nyt verkkomusiikkisoitintaan/tietokonettaan ja harjattavalle neularaappa-levylle kuuluisi röhönauru Tesoman Kesoilille asti."

    Piti siis naamailla takaisin, että "been-there-done-that", kun leukailit lähes tasolla, että jos teillä olisi musiikki koneella, niin valon nähneenä tekisitte vinyylirovioita.

    Oikeati tuo koneelta/mediapalvelimelta soitto on ihan hieno homma, hiton näppärää. Äänenlaadunkin saa kuntoon. Toisin siinä katoaa se fyysinen aspekti, on se vain hienompaa pitää levyä kädessä, kuin katsoa flac listausta ruudulta.
     
  18. tutkija

    tutkija Guest Guest

    Liittynyt:
    27.10.2005
    Viestejä:
    367
    Saadut tykkäykset:
    0
    Maverick varmaan korvaisi mona lisa taulunkin 5Mpixelin kameran otoksella :D

    se, että yksi tekniikka olisi teoriassa parempi, ei välttämättä tee siitä käytännössä parempaa. itse kuuntelen jatkossakin musiikkia levyiltä, en niitä näytteitä alkuperäisestä signaalista cd-levyltä.
     
  19. Maverick

    Maverick Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    03.04.2002
    Viestejä:
    4 289
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ajaako ns. fyysisen kontaktin puute vinyylin pariin?Tämä voi todellakin olla ongelma nykyisinä online-erakoitumisen aikoina.

    Ongelmaan on kuitenkin olemassa helppo ratkaisu.

    Pyytäkää esim. äitiänne tai poikaystäväänne pitämään Teitä kädestä kuuntelun aikana.Ja antakaa kiintolevyn laulaa.Tunteella.
     
  20. aapol

    aapol Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.11.2005
    Viestejä:
    871
    Saadut tykkäykset:
    12
    Itse olen tässä juuri hankkimassa elämäni ensimmäistä LP soitinta. Levyjä pitäisi myös ryhtyä metsästämään. Tällä hetkellä musiikkikokoelmani koostuu lähinnä CD-levyistä (lähemmäs 1000 levyä) ja musiikkitiedostoista (36 vuorokautta musiikkia). Olen ripannut mm. kaikki CD:ni tietokoneelle.

    Tämä toimii hienosti mm. pippaloissa, töissä jne. -> helppo siirtää koko musiikkiarkisto paikasta toiseen. Jotenkin tämä helppous näkyy myös kuuntelussa. Ja tuntuu, että se näkyy lähinnä negatiivisena asiana. Palaan asiaan, kun olen päässyt vinyylien makuun. Varmaankin kyseessä on "ei äänentoistolliset" tai "äänenlaadulliset" asiat, en yritä sitä kiistää.

    CD-levyjen ja digitaalisen musiikin kiroksi on mainittu överiksi mennyt loudness-sota, joka on johtanut liialliseen musiikin kompressointiin. Tämä taas näkyy mm. dynamiikassa. Staattista huttua putken läpi vedettynä. LP levyillä vastaavat sodat lienevät jo mennyttä aikaa ja ne eivät kärsi tästä ongelmasta. Tämä taas ehkä on johtanut siihen, että teknisesti heikompi LP äänite kuulostaa vastaavaa CD äänitettä miellyttävämmältä ja vivahteekkaammalta. Toki loudness-sota on aiheuttanut myös sen, että levyt on äänitetty sitten huomattavan erilaisilla tasoilla. Tähän on sitten "lääkkeenä" ReplayGainia jne. Yksi mahdollisista lääkkeistä tähän CD-levyjen kiroon sattuu tällä hetkellä olemaan vinyyli.

    Toivon löytäväni vinyylin kautta uudelleen intohimon musiikin kuunteluun. Voi olla, että metsään menee, mutta sittenhän menee - tuskin jää harmittamaan.