Oujee, nyt alkoi viikonloppuna punertamaan koko yläreuna, näkyy vaalealla pohjalla aika hienosti. Onneksi on takuuta vielä... samalla sanoin huoltoon tuosta voimakkaasta sirinästä standby-tilassa. Saas nähdä meneekö koko masiina vaihtoon. Joku roskakin näkyy vasemmalla ylhäällä, pari senttiä suuntaansa. Kehtaisiko joku tarkistaa huoltovalikosta tuolta lampun asetuksista noita lämpötiloja? Temp fan thres, temp1 error th, temp 2 error th ja sitten lämpötilat yleensä (eli ne vihreät). Tuntuu että kävisi aika lämpöisenä tuo laite.
Joku rähmä siellä on, se on tosin aika pieni vaiva noihin kahteen muuhun verrattuna. Tänään lähtee laite korjattavaksi, saas nähä mikä on tuomio. En ole oikein vakuuttunut laadusta. Tuo virtalähteen sirinän voimakkuus on pari kertaa ollut luokkaa palohälytin, koko ajan sirisee hieman jos tulee töpselistä virtaa. Koko yläreunan junttasi punaiseksi vkloppuna... ja vielä tuo rähmä. Sony
Huom! Jos jotakuta vielä kyseinen televisio kiinnostaa, niin minulla sellainen nyt myynnissä. Eli omien laskutoimitusten mukaan televisiota katsottu enintään 300 h puolen vuoden aikana. Ostettu siis kesällä -07. Itse en ainakaan ole havainnut kuvassa mitään ongelmia. En myy probleemien takia, vaan taustalla ihan muut syyt. Sori, jos myynti-ilmoitukseni häiritsee Mahdolliset kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä YV:llä.
Täytyy tulla mainitsemaan jos joku on vielä vailla kyseistä televisioa Turun suunnalla, niin Prismassa näytti olevan pari hintaan 899. Sattumalta huomasin kun digiboksia olin etsimässä.
No nytkö se hajos?! Tällasta HD DVD- /DVD-kuvaa tarjottiin eilen. Illalla kaikki toimi taas normaalisti. Hmm...
Noniin. TV oli Telehuolto Niinimaalla viikon. Pyysin ripeää palvelua, eli ajankohtaa jolloin laite ei jäisi viikoiksi istumaan hyllylle odottamaan huoltomiehen asiointia. Laite siis 9kk vanha ja lähti häpykarvan takia matkaan. Takuutyönä meni ja karva hävisi. Ei maksanut siis mitään muuta kuin vaivaa - eli TV:n kantaminen Niinimaan kuskin kanssa autoon ja sieltä takaisin. Ilmoitin samalla komponenttiliitäntää käytettäessä ilmenevästä vammauksesta, eli siitä ettei kuva ole pikselitarkka, vaan vaikka kuinka nVidian asetuksista säätäisin työpöydän kokoa, jää oikeaan laitaan aina musta palkki (n. 5-10mm). Jos suurennan tuota entisestään, palkki toki häviää mutta sitten vasen reuna menee yli. Pärkl. Huoltoukko mainitsi, että "keskitä kuva TV:n valikosta". En ymmärrä mitä meinaa? En löydä mokomaa. :hitme: Maitsin myös muutaman kerran ilmenneestä särinästä kun TV:n tuikkasee päälle. Tällöin kuvaa ei tule ja ledi vilkkuu punaisena. Sammutus ja käynnistys korjaa asian. Mielestäni ilmenee vain jos TV:n sammuttaa ja pistää uusiksi päälle samantien lyhyen ajan kuluessa. Joka tapauksessa huoltomies ei tuota vikaa havainnut, enkä ole kyllä itsekään kuukauteen tai pariin tuohon törmännyt. Kannattaa ne karvat poistaa, niin telkuista kuin naisista.
Ainakin AV2-kuvaa pystyy siirtämään sivusuunnassa. Huoltovalikosta varmaan sitten enemmän. Itselläni kuvaa pitäisi siirtää oikealle ja alas... ei taida onnistustua maallikolta. Pitänee myös ottaa yhteyttä Niinimaalle tuon hdmi-ongelman takia.
"Ilmoitin samalla komponenttiliitäntää käytettäessä ilmenevästä vammauksesta, eli siitä ettei kuva ole pikselitarkka, vaan vaikka kuinka nVidian asetuksista säätäisin työpöydän kokoa, jää oikeaan laitaan aina musta palkki (n. 5-10mm). Jos suurennan tuota entisestään, palkki toki häviää mutta sitten vasen reuna menee yli. Pärkl. Huoltoukko mainitsi, että "keskitä kuva TV:n valikosta". En ymmärrä mitä meinaa? En löydä mokomaa. " Jos joku täällä osaa säätää tuota huoltovalikkoa tai jopa siirtää kuvaa siellä niin ohjeita tänne kiitos , netistä löysin jenkkitelkkarin huoltovalikko-ohjeet ja sieltähän sitä pystyy säätämään, mutta eurovalikosta en ymmärrä mitään.Niin ja jos joku voisi selventää miksi siellä valikossa joku bluegain tms oli eriarvoinen kuin green ja red
Vilkase mun postaus Sony Kdf-e50a11e -ketjusta (Viimeisin postaus tällä hetkellä). Just perjantaina tilasin, näyttää lähteneen Japanista pikapostina, 138€ tuli posteineen hintaa.
Kaverini on kiinnostunut tästä telkkarista. Voisitko kertoa tarkemmin mikä Turun Prismoista tässä on kyseessä?
Haeskelin netistä muiden säätöjä tähän Sonyyn ja törmäsin tähän threadiin. Onko tämä Avs-forumin 50e2000 tv samanlainen kuin euroopassa myytävät mallit? Näyttää samalta 3lcd-mallilta mutta säätöjen osalta... http://www.avsforum.com/avs-vb/showthread.php?t=687072&page=5
Ei pitäisi olla ongelmia, TVn asetukset kunnossa? Muistaakseni laatikosta otettuna teksitykset oli oletuksena pois päältä. Mikä softaversio sinulla sitten on? Tekstitykset on minusta pelannut tässä laitteessa moitteettomasti jo toista vuotta kun se minulla on ollut.