En löytänyt ketjua tästä kotimaisesta elokuvasta, joten aloitetaan uusi. Kävin eilen katsomassa Viulistin ja täytyy sanoa, että nyt oli parasta kotimaista draamaa pitkään aikaan! Kuvaus, näyttelijäntyö, tarina, rytmi - kaikki nämä asiat olivat hyvällä mallilla! Elokuvasta puuttui paljon kotimaisen elokuvan kliseitä; synkistely itsemurhan partaalla, kiroilu, ryyppääminen, munasillaan hilluminen - kaikki loistivat poissaolollaan. Myöskään aine ei ole kotimaisissa elokuvissa loppuun kaluttu ja päätähdet tekevät erinomaiset näyttelijäsuoritukset. Sanoisin, että neljä tai ehkä täydet viisi tähteä. Tykkäsin!
Valitettavasti joudun esittämään vastakkaisen arvion. Viulisti kertoo naisesta, joka menettää luovan kykynsä. Maailmankuulu violisti Karin Nordström (Matleena Kuusniemi) jää auton alle ja loukkaa kätensä niin ettei enää kykene soittamaan. Luovuuden menetyksestä on tehty parempia elokuvia — ensimmäisenä mieleen tulee Iris (2001). Viulistin ongelmana on karkeapiirteinen melodramaattisuus. Välillä vaikuttaa siltä, ettei ohjaaja ole tajunnut henkilöidensä ohuutta, sillä näitä kuvataan tärisevällä käsivaralla toistuvasti tarkoituksettoman läheltä; tärinä alkaa vähitellen hermostuttaa ja roolituksen haasteellisuus korostua. Kun violistin nimi on Karin Nordström, niin joutuu ihmettelemään, miksei hän puhuu ruotsia tanskalaisen kapellimestarin Bjørnin (Kim Bodnia) kanssa. Varför talar dom hela tiden engelska? Elokuvan rakkaustarina vaikuttaa jopa hiukan murrosikäiseltä, oidipaaliselta. Nuorukainen Antti (Olavi Uusivirta) pelastaa äitihahmon, antaa nk. melahoitoa. Spoiler Sitten paljastaa suhteen aviomehelle ravintolassa englanniksi. Katsomiskokemus oli lopulta pitkästyttävä; alkoi tuntua, ettei enää minkäänlainen käänne pelasta tätä tarinaa. 1/5
Samoilla linjoilla marlanin kanssa. Pitkäveteinen leffa tämä oli ja saksimalla olisi lähtenyt helposti 20 min ilman että kukaan huomaa. Kuusniemen muuten ei anneta poistaa paitaa enää rakastelukohtauksissa.