Srđan Spasojevićin A Serbian Film (Srpski film) vuodelta 2010 ei ole helppo nakki. Elokuvan voi luokitella äärimmäisen väkivaltaiseksi ja nihilistiseksi psykologiseksi kauhuelokuvaksi, jonka huumori on ylenpalttisen sairaalloista. Elokuvaa ei voi suositella heikkohermoisille: väkivalta on niin raakaa ja seksuaalisuus niin karkeaa, ettei sitä ole helppo mieltää parodiaksi tai satiiriksi, vaikka paikoin mennään splatterin puolelle. Erehdyin ostamaan USA:laisen blu-rayn (”Unrated”), josta olikin leikattu noin minuutti. Olisi pitänyt ostaa sensuroimattomat pohjoismaiset julkaisut (Cinematic Vision, jossa on DTS-HD-ääni, ja Njuta Films, jossa on lisämateriaalia). Päähenkilö Miloš (Srđan Todorović) on uransa päättänyt pornotähti, joka tunnettiin mieskunnostaan. Nyt hän viettää hiljaiseloa vaimonsa Marijan (Jelena Gavrilović) ja 6-vuotiaan poikansa kanssa. Perheen taloustilanteessa ei kuitenkaan ole hurraamista. Entinen vastanäyttelijä Lejla (Katarina Žutić) välittää rahakkaan työtarjouksen tuottaja Vukmir Vukmirilta (Sergej Trifunović), eikä Milošin lopulta auta kuin ryhtyä urakkaan, vaikka uusi projekti vaikuttaa epätavalliselta: Milošille ei kerrota juonesta mitään, vaan hänet viedään kylmiltään tilanteisiin ja tapahtumat kuvataan ensimmäisellä otolla. Näin tavoitellaan uudenlaista todentuntuista ja taiteellista pornografiaa. Alkupuolella elokuvan asetelma muistuttaa jopa David Fincherin The Gamea, ja Miloš on kuin Liisa ihmemaassa. Spoiler Tilanteet, joihin Miloš johdetaan, alkavat kuitenkin muuttua väkivaltaisiksi, ja mukana on lapsi. Niinpä Miloš haluaa keskeyttää työnsä, mutta se ei onnistukaan: hänet huumataan, ja muutaman päivän kuluttua hän havahtuu verisenä omasta vuoteestaan. Edeltäneistä tapahtumista hänellä on vain hajanaisia muistikuvia, ja kun hän lähtee jäljittämään kulkuaan, tilanteet palaavat vähitellen hänen mieleensä, ja videomateriaaliakin löytyy. Huumattuna hän on syyllistynyt silmittömiin väkivallantekoihin, muun muassa hakannut naiselta pään irti samalla kun raiskasi tätä kameran edessä. Vukmir on riemuinnut, kun tilanteet saatiin kuvattua aitoina (snuff-elokuvaa). Lopulta Miloš usutettiin raiskaamaan naamioituneet uhrit, jotka olivat hänen poikansa ja vaimonsa. Uhrien henkilöyden paljastuessa hän tointuu niin paljon että saa tapettua Vukmirin ja tämän vartijat. Tässä väkivalta tuntuu lähteneen tekijöiltä lapasesta: Miloš surmaa silmäpuolen autonkuljettajan työntämällä kivikovan kyrpänsä silmäaukosta aivoihin. Näin sairaalloista huumoria en ole vähään aikaan nähnyt. Milošin proteesipenis ei ehkä näytä yhtä epäaidolta kuin elokuvassa Found, mutta ei se täysin vakuutakaan. Loppu on monitasoinen ja syden synkkä. Aluksi katsoja luulee, että ”serbialainen perhe” jää yhdessä toipumaan koettelemuksistaan ja loppu olisi surumielisen onnellinen. Sitten nähdään, että koko perhe tekeekin ryhmäitsemurhan. Tämäkään ei riitä: paikalle saapuu Vukmirin pomo kameroineen, ja ruumiit raiskataan. ”Aloita pienimmästä.” Omalla rujolla tavallaan A Serbian Film pyrkii esittämään yhteiskunnallista kritiikkiä ja parodioimaan länsimaista kaupallista elokuvataidetta. Otsikollaan ohjaaja haluaa suhtautua kyynisesti serbialaisuuteen (kansakuntaan, joka toipuu sisällissodasta) ja maan elokuvateollisuuden sovinnaisuuteen; kritiikin kohteena on myös uuden maailmanjärjestyksen luoma sosiaalinen turvattomuus. Elokuva on joutunut monissa maissa sensuroiduksi tai kokonaan kielletyksi. Toisin kuin vaikkapa 8 mm:ssä ja Uhrilampaissa, väkivaltaa ja seksuaalitoimintoja näytetään tässä lopulta yhä paljaammin, mutta kiihottavuuden asemesta pornografiset kuvaelmat ovat karmaisevia ja seksuaalisuutta käytetään nimenomaisesti vallan ja väkivallan välineenä, kuin sodassa ikään. Levoton, ahdistava, hillitön, sairaalloinen elokuva, jota jää ihmettelemään pitkäksi aikaa. Erinomaista! 4/5 Muutama kuvanäyte USA:laisesta blu-raysta: Spoiler
Tympeää ja huonosti toteutettua roskaa, joka lähtee vieläpä sen verran överisti lapasesta, että lähinnä huvittaa. Serbian Film oli hyvin pitkälti sellainen, että heitetään paskaa seinään ja katsotaan mikä tarttuu kiinni. Jotain plussaa voi ehkä antaa parista sellaisesta kohtauksesta, joita en muista missään muissa elokuvissa nähneeni, muuten arvosana on pyöreä nolla. Todella "yliarvostettu" omassa lajissaan.
Kun oli etukäteen lukenut useammalta taholta noita kauhisteluja, kuinka äärimmäisen järkyttävää ja äärimmäisen sairasta tämän piti olla, niin eipä voinut muuta kuin pettyä yleiseen pliisuuteen ja mitäänsanomattomuuteen. Hyvin suurelta osin tusinatavaraa, mikä toistuu joka toisessa kauhistelureaktion aiheuttamaan tarkoitetussa leffassa. Eikä edes erityisen hyvin tai uskottavasti tehtynä. Liveleakiin uploadataan joka tunti suunnilleen vuorokauden keston verran moninkerroin sairaampaa tavaraa, mikä ei ole näyteltyä.
Eipä tätä nyt tietenkään niihin hirveyksiin voi (eikä pidäkään) verrata, mihin ihmiset noin yleisellä tasolla oikeassa elämässä kykenevät, mutta elokuvana kyllä pidin tästä. En niinkään ehkä sisällöstä (jos haluan nähdä kun ihminen paloitellaan siirryn suosiolla meksikolaisosastolle), vaan ennemminkin siitä, miten se elokuvassa esitettiin. Ohjaus, kuvaus ja äänimaailma nivoutuivat varsin mukavasti yhteen, eikä näyttelijöiden suorituksissakaan valittamista ollut. Tuli mieleen joku törkeähkö kasari-sleaze, mutta RED-kameroilla kuvattuna. Jossain määrin kuva olikin vähän turhan kliinistä paikoitellen, ja vähän enemmän törkyä olisin ehkä toivonut. Ilmestymisen aikoihin kun BD:n hommasin tuli tämä viimeksi katsottua, mutta aika alkaa olla kypsä kohtapuoliin uusintakatsomiselle.
Nämä tällaiset shokki-kauhu-kidutus-porno-pläjäykset joko herättävät ihmisessä kiinnostusta tai sitten ne eivät herätä. Minussa ne eivät ole koskaan herättäneet kiinnostusta. Katson korkeintaan yhden tällaisen ultra-shokki-leffan vuodessa. Viime vuonna katsoin I Spit On Your Grave-remaken, joten tänä vuonna voisin vaikka katsoa Serbian Filmin. En mitenkään tietoisesti välttele tällaisia leffoja. Ne vaan yksinkertaisesti jäävät minulta väliin.
Tulipahan tämäkin nyt katsottua. Ensin minulla ei ollut kiinnostusta ruveta tätä katsomaan. Kun tälläiset shokki väkivalta elokuvat ovat yleensä poikkeuksetta huonoja. Mutta ei tämä sitten niin huono ollutkaan. Kuvaus musiikin käyttö ja tarinan kehittyminen oli tehty kohtalaisen hyvin. Tästäkin muka oli juttua että järkyttävimpiä elokuvia mitä on tehty. Mutta ei tämä kauhuelokuvan harrastajaa järkyttänyt millään tavalla. Aina kun saa lukea noita juttuja niin väkivalta tuo pettymyksen. Mutta ihan raju kauhuleffa jokatapauksessa. Tähänkään ei kyllä oltu onnistuttu luomaan tilannetta että pääosan näyttelijöiden kohtalosta olisi oikeasti välittänyt ihmeempiä joka tietenkin latistaa kauhuelokuvan kokemusta. annetaan