Sibelius

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Hirudroid, 27.05.2003.

  1. Hirudroid

    Hirudroid Guest Guest

    Liittynyt:
    03.01.2003
    Viestejä:
    1 245
    Saadut tykkäykset:
    2
    :sleep: :sleep: :sleep:

    Diktatuurista meininkiä: suomalaisen musiikkimerkkihenkilön elämänkerran esittäminen elokuvan muodossa tarkoittaa vain ja ainoastaan Salo-parivaljakkoa Koivu ja Suo.

    Kun näin trailerin Sibeliuksesta alkoi rehellisesti naurattamaan. Timo Koivusalo jatkaa onnistunutta rahastuslinjaansa kohdistamalla vähäisen osaamiseensa kerran opittuun valmiiseen muottiin. Kun Pekko-huumori iski vain kromosomittomiin, kuuli Koivusalo Tuttu Jutun kahvitauolla kerrossiivoojien jutustelun ohimennen. Tee elokuva suomalaisesta merkkihenkilöstä, sellaisesta joka on koskettanut kansaa musiikillaan. Ja kun niitä ei ole kovin montaa...

    No, Timo teki elokuvan Tapio Rautavaarasta. Korstussa kilahti. Ensimmäisen varsinaisen menestyksen jälkeen Timo päätti muokata tekstiään hieman. Hän selaili pari syksyistä iltaa internetissä, kävi kirjastossa ja haastatteli salassa muutamia tulevan projektinsa avainhenkilöitä. Näin vaihtui otsikko Kulkuri ja Joutsen muotoon Irwin. Taas tehtiin elokuvaa ja taas korstussa kilisi.

    Kahdessa edellisessä menestyselokuvassa oli ollut pääroolissa kyvykäs ja muuntautumiskykyinen Martti Suosalo. Timo päätti pajatsorahojen käydessä vähiin puhua Martille, että muokattaisiin taas otsikkoa. Nyt isolla kirjoitettaisiin Sibelius.

    Saanko kysyä, etteikö Suomesta löydy muita ihmisiä tekemään edellä mainitusta aihepiiristä elokuvaa. Suosalo on mielestäni hyvä näyttelijä ja mukava kaveri työnsä ulkopuolellakin, mutta pitääkö hänenkin esittää vain merkittäviä muusikoita (terävöitettäköön, ettei otsikon henkilöä todellakaan lasketa sellaiseksi kirjaimellisesti). Koivusalon käsiin luetetaan näköjään kaikki elokuvat, jotka koskevat kansan muusikkoja. Mielestäni kulkuriremputtelu ei sovi Sibeliuksen kaltaiselle ikonille. Hän ansaitsee enemmän.

    Taitaa Koivusalolta loppua pian työt, kun on kaikki merkkihenkilöt käyty jo läpi. Mitähän seuraavaksi - XL5 tai Neon2.
     
  2. Mc_Murdor

    Mc_Murdor Guest Guest

    Liittynyt:
    28.10.2002
    Viestejä:
    233
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jooh, kyllä alkaa minuakin v*tuttamaan tämä trendi kuvata suomalaisten merkkihenkilöiden tarinoita valkokankaalle.
    Timo Koivusalo alakaa tympimään, kerrankin osasi tehdä jotain mikä upposi massaan, niin nyt pitää tehdä näitä tusina hihnalla.
    Boikotoin tätä ja jatkossakin kaikkea Koivusalon ohjaamia "merkki teoksia" :grr:
     
  3. KirBy

    KirBy Guest Guest

    Liittynyt:
    23.11.2002
    Viestejä:
    1 050
    Saadut tykkäykset:
    1
    Minä boikotoin Koivusaloa.
     
  4. Marlowe

    Marlowe Guest Guest

    Liittynyt:
    19.04.2002
    Viestejä:
    514
    Saadut tykkäykset:
    0
    Muistetaan nyt kuitenkin, että vanha kunnon Sibbekin osasi olla "remputtelija" sanan varsinaisessa merkityksessä. Akseli Gallen-Kallelan kuuluisa maalaus ns. Symposium-piiristä on hyvä osoitus siitä, ettei Sibelius (tuossa kuvassa aika rähjääntyneessä kuosissa) ainakaan juomatavoiltaan eronnut aina niin kamalasti Koivusalon kuvaamista rillumarei-osaston miehistä.

    Loppuun vielä aiheeseen soiva resepti, kokeilkaa vaikka kesäisissä kotibileissä:

    Sibeliuksen booliresepti vlta 1943 (jolloin säveltäjä oli raitistunut eikä enää käyttänyt viinaksia yhtä railakkaasti kuin nuorempana):

    1 l vettä + sokeri + hillo + konjakki tai spriiterästys.
    2 pulloa viiniä lisätään kun kaikki on täysin kylmää.
    Bergamotte-öljyä pari tippaa sokeripalaan, joka
    sulatetaan jo veteen.

    (Huom! Kaikki kivennäisvedet tekevät boolin mustaksi.)
     
  5. Nice Guy Eddie

    Nice Guy Eddie no more mr. Nice Guy Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    24.07.2001
    Viestejä:
    4 660
    Saadut tykkäykset:
    6
  6. Hurricane

    Hurricane vaikeemmil tasoil Tukijoukot

    Liittynyt:
    24.07.2002
    Viestejä:
    2 175
    Saadut tykkäykset:
    11
    Jos minulta kysytään, niin sanoisin että aika naurettava temppu tulla iltapäivälehteen itkemään kuinka tekemäänsä elokuvaa ei ymmärretä. En ole tätä elokuvaa nähnyt (kuten en myöskään Rentun Ruusua, Kulkuri ja joutsen riitti minulle), mutta veikkaisin että elokuva on ymmärretty vähän liiankin hyvin.
    Sitä paitsi, Juhani Nurmi antoi PeTo-lehdessä tälle viisi tähteä.
     
  7. jaritt

    jaritt Käyttäjä

    Liittynyt:
    02.03.2000
    Viestejä:
    2 104
    Saadut tykkäykset:
    6
    Miten olisi Timo Koivusalon ohjaama elokuva eräästä suomalaisen viihdemaailman merkittävimmästä legendasta ja kansan syvien rivien tuntojen suuresta tulkista. Miehestä, joka on paitsi merkittävä laulaja myös moninkertainen olympiavoittaja ja suuri filosofi.

    Kukapa meistä ei haluaisi nähdä Martti Suosaloa Matti Nykäsen roolissa. Onhan Matti kuitenkin Mestari ja :king:
     
  8. steffe79

    steffe79 Silentium est aureum Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    04.05.2002
    Viestejä:
    4 147
    Saadut tykkäykset:
    7
    Koivusalo ei ilmeisesti halua myöntää, että hän ei osaa tehdä elokuvia. Ja tuossa IS:n jutussa naurattaa eniten se, että kaveri kertoilee kriitikoille kuinka elokuva tulisi katsoa. Jos jokainen ohjaaja saisi kertoa kriitiikoille ja koko maailmalle mitä hän elokuvallaan koittaa sanoa ja osoittaa kaikki hienot piilo-oivallukset, niin maailmanhan olisi täynnä vain hyviä elokuvia, ainakin ohjaajien mielestä.

    Matti Nykäsestä Koivusalo voisi kyllä tehdä elokuvan, sen haluaisin nähdä. Ja pääosaan kun vielä kiinnitettäisiin Matti itse, niin saataisiin laulavan mäkihyppääjänäkin tunnetun ex-pornotähden meriitteihin vielä näyttelijä-termi liitettyä.
     
  9. Wick

    Wick Say it in slugs Tukijoukot

    Liittynyt:
    11.11.2002
    Viestejä:
    2 150
    Saadut tykkäykset:
    1
    Miestä boikotoin itsekin. Naurettavaa tosiaan tuo.. kyllä ohjaajan pitäisi kyetä ottamaan vastaan kritiikkiä elokuvaansa kohtaan, vaikka se olisi miten rajua, eikä alkaa valittamaan ja keräämään kansalta säälipisteitä.
     
  10. Jyrki

    Jyrki Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.01.2001
    Viestejä:
    1 472
    Saadut tykkäykset:
    22
    Itsekin olen nähnyt vain Kulkuri ja Joutsen -elokuvan ja se riitti. Kyllä esim. Badding on ohjaukselliselta tasoltaan aivan toista luokkaa. Kun Baddingin näin, niin 15 minuutin katsomisen jälkeen totesinkin, että ero Koivusalon tekeleisiin on harvinaisen suuri.

    Eikö Sibeliuksen perikunnalla ole ollut sanottavaa tässä asiassa? Ainakin musiikin suhteen ovat olleet tarkkoja (vaikuttaneet mm. Sakari Kuosmasen tuotannon laatuun). Olisivat voineet myös katsoa vähän tarkemmin kenelle elokuvaoikeudet antavat.

    Näinhän se vaan menee. Kun ohjaaja saa katsojia teatteriin, niin who cares onko elokuva hyvä. :weep:
     
  11. Mahoney

    Mahoney Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    20.09.2001
    Viestejä:
    3 826
    Saadut tykkäykset:
    7
    Itse en ole Sibeliusta vielä nähnyt, kun eivät nämä kotimaiset elokuvat niin paljoa kiinnosta, eikä Sibeliuskaan sen puoleen.

    Mutta pakko tuo on joskus katsoa ihan Koivusalon takia, mieshän on todella lahjakas ohjaaja. Toista suomalaista sellaista en voisi nimetäkään, paitsi tietysti eri sarjassa painivan Harlinin pojan. Ja Sibelius on useiden kriitikoidenkin mukaan vielä parempi kuin Timon aikaisemmat ohjaukset, joten...

    Onhan se selvästi nähtävissä, että kun monet teini-ikäiset tai olevinaan vähän vanhemmat eivät pidä koko akselista Koivusalo-Pekko-Tuttu Juttu-Joel Hallikainen, niin sen perusteella haukutaan sitten elokuviakin, vaikka ei olla välttämättä edes nähty. Todella naurettavaa verrata vieläkin joihinkin Pekko-elokuviin, jotka nekin olivat loistavaa huumoria sinänsä.
     
  12. steffe79

    steffe79 Silentium est aureum Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    04.05.2002
    Viestejä:
    4 147
    Saadut tykkäykset:
    7
    Eikö edes Kaurismäen veljekset kuulu tähän kategoriaan :confused:
     
  13. jaritt

    jaritt Käyttäjä

    Liittynyt:
    02.03.2000
    Viestejä:
    2 104
    Saadut tykkäykset:
    6
    Jos lahjakkaimmat suomalaiset elokuvaohjaajat ovat Renny Harlin ja Timo Koivusalo niin lienee ymmärrettävää että Kaurismäen veljekset eivät kuulu samalle listalle... :rolleyes:

    Henk.koht. sijoitan Koivusalon ohjaajana samaan sarjaan Visa Mäkisen kanssa. Sillä erotuksella että Visa ei edes kuvitellut tekevänsä taiteellisesti korkeatasoisia elokuvia kuten tämä entinen mielenterveystyön ammattilainen.

    Kaipa se Sibbe on silti käytävä katsomassa jotta tiedän mitä haukkua. Vuf.
     
  14. Mahoney

    Mahoney Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    20.09.2001
    Viestejä:
    3 826
    Saadut tykkäykset:
    7
    IMO: No eivät todellakaan. :sick:
    Mutta korostan sitä, että suomalaiset elokuvat eivät yleensä koskaan herätä mitään positiivista katseluvaikutusta minussa, koska ne ovat läpeensä sairaita.

    Ere Kokkonen lisättäköön listaan.
     
  15. Marlowe

    Marlowe Guest Guest

    Liittynyt:
    19.04.2002
    Viestejä:
    514
    Saadut tykkäykset:
    0
    Koivusalon Sibelius-tulkinta on ilmeisesti käytävä katsomassa, lähinnä kuitenkin sen vuoksi että ehdin lupautua leffaseuraksi parille kaverille. En odota tältä yhtään mitään, joten mahdollisuudet positiiviseen yllätykseen leijuvat ilmassa.

    Mahoneyn kanssa olen täysin eri mieltä kaikesta tässä ketjussa mainitusta (Ere Kokkonen poissulkien). Koivusalon ja Harlinin kaltaisten keskinkertaisuuksien nimeäminen parhaiksi suomalaisohjaajiksi on jokseenkin huvittavaa.

    Ihan puhtaasta mielenkiinnosta: mikä niissä on "läpensä sairasta"?

    Montakos Kaurismäen elokuvaa olet nähnyt kokonaan?
     
  16. Mahoney

    Mahoney Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    20.09.2001
    Viestejä:
    3 826
    Saadut tykkäykset:
    7
    Niin, he ovat vain parhaita, joita minä pystyn nimeämään. Koivusalo onkin varmasti keskinkertainen, mutta että Harlin... Suomen mittakaavassa siis. Tiedän, tiedän, joidenkin mielestä suomalainen elokuva on varmasti muutakin kuin huono vitsi, mutta... :)

    Mutta huvinsa kullakin.

    Voi, tästä aiheesta voisi tehdä vaikka minkalaisen raportin... [KARRIKOINTI]Esimerkiksi sellaiset seikat, että koko elokuvasta ei löydy yhtään tervettä henkilöhahmoa, kaikki ovat joko psyykkisesti sairaita, juoppohulluja tai lähes idiootin tasolla olevia yksinkertaisuudessaan. Nämä hahmot ovat joko mykkiä tai sitten joka kolmas sana on vi**u, per**le tai j****auta. Mitäpä nämä sankarit sitten tekevät? No, eivät mitään muuta kuin naivat "-AH!AH!AH!" kovaäänisesti, ryyppäävät Kossua, tappelevat lavan takana, ryyppäävät taas, hakkaavat jonkun hengiltä lapiolla, ryyppäävät, tuijottaavat seinää. Henkilöistä muodostuu usein vain yhdenlaiset kuvat - mies: juoppo mielipuoli, nainen: lutka. Ainoat syntyvät mielikuvat ja tunteet: viha, melankolia, itsetuhoisuus, synkkyys, hulluus.[/KARRIKOINTI] Tämä näin yleistäen, ei liity kehenkään tiettyyn ohjaajaan esimerkiksi.

    Muuten voisi vielä olla ylpeä suomalaisuudestaan, mutta sitten kun menevät näyttämään näitä ns. taiteellisia teoksia kansainvälisesti, niin kyllä olisi mieluummin vaikka ruotsalainen.

    Myönnän, liian vähän voidakseni olla täysin varma kai... 5 - 10. Mutta parempi lähtökohta kuitenkin kuin leimaaminen yhden nähdyn perustella, mitä sitäkin tässä threadissä on nähty.

    Mutta pitäisiköhän taas pysyä poissa tästä offtopicista.
     
  17. shack

    shack Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    21.05.2002
    Viestejä:
    2 880
    Saadut tykkäykset:
    2
    Itse en onneksi ole nähnyt yhtään Koivusalon elokuvaa, eikä liiemmin kiinnostakaan. Jo traileri tästä elokuvasta oli niin booring, että päätin jättää väliin.
     
  18. jaritt

    jaritt Käyttäjä

    Liittynyt:
    02.03.2000
    Viestejä:
    2 104
    Saadut tykkäykset:
    6
    Tuli sitten käytyä "Sibelius" katsomassa. Ennakko-odotukset olivat sen verran matalalla ettei kovin pahaa pettymystä tullut, mutta mistään hyvästä elokuvasta ei todellakaan kannata puhua. Vanhaa Sibeliuksen pariskuntaa näyttelevät Heikki Nousiainen ja Seela Sella ovat rooleissaan mainioita, valitettavasti Timo Koivusalon heille kirjoittamat vuorosanat ovat niin huonoja että hävettää hyvien näyttelijöiden puolesta.

    Martti Suosalo puolestaan on niin kulunut kasvo että häntä on mahdoton kuvitella säveltäjämestariksi, varsinkin kun Koivusalo tunkee kulunutta renttutematiikkaa joka käänteeseen.

    Erityisen merkillistä on että Jean Sibeliuksesta kertova elokuva menee useissa kohdin metsään ja pahasti musiikkivalinnoissan. Kenties elokuvan musiikkivalinnat olisi pitänyt jättää jonkun muun kuin Koivusalon tehtäväksi. Mikäli valinnat on todella tehnyt joka Sibelius -asiantuntija niin hävetköön, musiikki kun on sitä kliseisintä ja kuluneinta Sibeliusta mitä kuvitella saattaa.

    Elokuvan kerronta on juuri niin sirpaleista ja poukkoilevaa kuin useissa analyyseissä on todettu. Tapahtumat pomppivat aikakaudesta ja paikasta toiseen vailla mitään logiikkaa eikä katsoja pysty muodostamaan aiheesta minkäänlaista kokonaiskuvaa.

    ** / *****

    Kaikesta huolimatta "Sibelius" onnistui siinä missä "Matrix Reloaded", "T3", "Bruce Almighty" ja useimmat muut tämän vuoden suurista Hollywood -hiteistä epäonnistuivat eli houkuttelemaan meikäläisen elokuvateatteriin. Ja verrattuna näkemiini viimeaikaisiin Hollywood -tuotoksiin väittäisin että "Sibelius" on parempi elokuva kuin yli 90% uusista jenkkileffoista.
     
  19. kurdt

    kurdt Guest Guest

    Liittynyt:
    27.11.2002
    Viestejä:
    7 255
    Saadut tykkäykset:
    25
    Lukeudun kyllä tuohon joukkoon ketkä eivät Koivusalosta niin välitä. Sibelius on myös niin evvk kuin vain voi olla. Suomesta ei ole tullut pitkään aikaan mitään hyvää. Katselin yleisen hypetyksen saattelemana Mies vailla menneisyyttä. Ei helvetti mitä paskaa. Elokuvallinen kerronta menee suurinpiirtein näin: Miestä kuvataan ikkunan ääressä. "Kävelen ovelle ja menen ulos" - hän toteaa vaimolleen. Sitten mies kävelee ovelle ja menee ulos. Seuraavaksi mies ottaa kaljan ja toteaa: "Taidan juoda kaljan". Sitten mies juo kaljan.

    Aivan samanlaista kuin meidän ala-asteella tehdyissä elokuvissa. Pakko kuvailla ja vääntää rautalangasta jokainen tekeminen ihan niin kuin katsoja olisi sokea tai aivokuollut.
     
  20. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 754
    Saadut tykkäykset:
    483
    Tulipa tämä katsottua nyt kun se tuli töllön puolelta ja pääosin olen samaa mieltä edeltävien kanssa.
    Vanhemmat näyttelijät pistivät nuorempia "lättyyn" 6-0, varsinkin Heikki Nousiainen vanhana Sibbenä oli roolin heikkoudesta huolimatta suorastaan mainio, kun taas Seela Sella teki oikeastaan sen mitä tehtävissä oli.
    Musiikki oli tietenkin pääosassa ja kulki mainiosti, kappalevalikoimaan en ota kantaa, kun en ole mikään Sibelius-tuntija, silmäkulma kyllä kostui ja "parasta" oli tietenkin Finlandia-kohtaus.

    Aihehan on suorastaan "mahdoton", kun jokaisella on oma mielikuvansa Sibbestä ja tässä pitää muistaa ajankuva ja silloinen maailmantilanne...

    Nämä (muutkin) suuret suomalaiset ansaitsisivat oikeastaan omat minisarjat, pelkkä elokuva max. parin tunnin formaattina ei oikein "taivu" näin laajoihin tarinoihin. Se kuka on nähnyt Strauss-minisarjan ymmärtänee...

    T: Vesku

    Edittiä:
    Pojot jäi, 2/5 kokonaisuudelle
     
    Viimeksi muokattu: 30.08.2015