5.0/.1 Budjettiluokan kotiteatteri

Keskustelu osiossa 'Aloittelija kysyy' , aloittajana magilainen, 29.10.2017.

  1. magilainen

    magilainen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.10.2017
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei kaikille!

    Eli suoraan asiaan, olen jonnin aikaa haaveillut elokuvien tueksi hieman tukevampaa ääntä.
    Juuri omakotitaloon muutettuani mahdollisuus tähän aukesi :)

    Eli lähtötilanne on seuraava;
    -Ruutu 60" 4k
    -video tulee pc:stä sekä ps4 pro:n kautta.
    -nyt joku 100e LG 5.1 "kotiteatteri".

    Ja nimenomaan tarkoitus hankkia nyt 5.0 sarja kun tämän hetkiseen budjettiin ei basso mahdu (~1200e),
    ja muiden mielipiteitä kuunnellessa se ei ole edes välttämättömyys. Päivittää sitten myöhemmin jonkun asiallisen kylkeen jos mieli tekee.
    Ulkonäön puitteissa olisi toivottavaa että kaijuttimet olisivat massiiviset, modernin kantikkaat ja yksinkertaiset, sekä mieluusti mustat tai valkoiset.


    Nyt alustavasti olen ajatellut seuraavia:
    -Jamo S626 5.0 sarja?
    -Pääte asia on käytännössä täysin auki ja sen suhteen kaipaisin enemmänkin apua valintaan.
    Esim, kannattaako 7.2 optiolla oleva pääte hankkia?
    Dsp olisi suotavaa, mutta onko niissä sitten paljon eroja?
    Suoratoistopalveluille en anna yhtään arvostusta, kun niitä saa ruudun takaa.
    3in 1out hdmi lähdöt riittää.
    Mutta mitä ominaisuuksia kannattaa arvostaa jatkon kannalta?
    Merkki? Ainakin onkyo merkistä ollut monenlaista kommenttia.
    Pari malli esimerkkiä heitän kuitenkin ilmoille:
    - https://www.hifikulma.fi/epages/hif...jectPath=/Shops/FOHI/Products/PIONEER-VSX-932
    - https://www.hifikulma.fi/epages/hif...ectPath=/Shops/FOHI/Products/Denon-AVR-X540BT





    Loppuun mainittakoon, että en etsi hifitason sarjaa. Ja kun olen kuullut näitä ~1000e sarjoja, olen pitänyt niitä omaan korvaan loistavana. Myöskään 2.0 sarjaa en ole nyt etsimässä. Otan kuitenkin vinkit ja ideat mieluusti vastaan.
    Kiitos jo etukäteen vinkeistä ja suosituksista :) -Miika
     
  2. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    Moikka ja tervetuloa palstalle.

    Ihan ensimmäiseksi suosittelen heittämään tuonne hakukenttään 1000e ja click search. Tuolla hakusanalla löydät aika pirun monta vastaavaa threadia joissa porukka on samassa tilanteessa, etsimässä ~tonnilla toimivaa settiä.

    Sen verran voin alkuun opastaa että kannattaa hommata joko suoraan se 5.1 setti tai 2.1 setti.

    Ihan siitä syystä että elokuvien "basso" eli LFE (sitä .1) -raitaa ei osata ohjata pääkaiuttimille vaikka ne olisi kuinka älyttömän isot & mahtipontiset ja löytyisi miljardi wattia.. Se ei vaan ole mahdollista. Siksi elokuvien katselijalle se erillinen subwoofer on oikeasti liki pakollinen hankinta. Musiikki on asia erikseen, siellä ei tuollaisia ääniraitoja ole.

    Budjettisi huomioiden suosittelen katsomaan käytettyjä. Vahvistin rintamalla mielestäni kannattaa edetä Denon > Marantz > Yamaha > Pioneer > Onkyo -järjestyksessä (edelleen budjettisi huomioiden)
     
    Viimeksi muokattu: 29.10.2017
    magilainen tykkää tästä.
  3. magilainen

    magilainen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.10.2017
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olenkin tässä useamman kuukauden lueskellut sieltä täältä, mutta päätin kuitenni kysästä suoraan :)

    Joo tuo olikin tiedossa, ettei sinne etupäälle tule matalat taajuudet, MUTTA kuitenkin pitäisin sen basso hankinnan tuonnempana.
    Tuo jamon setti kuitenkin piti sisällään lattiakaijuttimet joissa 8" "basso" elementit, ja kaveri kovasti niitä kehui ja sanoi että aivan heti ei subbaria välttämättä kaipaa. Toki se tukevoittaa kokonaisuutta varmasti.

    Kuinka nuin yleisesti, onko tuossa hintaluokassa tarjota muuta varteen otettavaa 5.0 settiä?
    Ottaen huomioon että aijon sen ~600e sijoittaa myöhemmin bassoon.

    Kuitenkin on tarkoitus hankkia uutta, vaikka tiedostan sen että samaan rahaan olisi mahdollista saada laadukkaampaa.
     
  4. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    Kannattaa laittaa jos suinkin mahdollista niin identtiset kaiuttimet eteen ja esim. samaa sarjaa mutta pienemmät taakse, pysyy äänikenttä yhtäläisenä. Kaiuttimet mallia jalusta koska subwoofer on kuitenkin tulossa. Koosta se 5.0 setti itse. Esim. Wharfedale, Dali, Monitor Audio, Amphion, B&W, XTZ etc. sarjalaisista. Käy kuuntelemassa jossain liikkeessä missä noita myydään että mikä voisi sinulle olla se sopivin.

    Jos itse ostaisin etupäähän jalustakaiuttimia leffakäyttöön ostaisin todennäköisesti JBL / Klipsch / Elac / XTZ

    Valmista settiä en osaa suositella koska niistä ei ole kokemusta.
     
  5. Janoch

    Janoch Uusi jäsen

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    21
    Saadut tykkäykset:
    0
    ^edellistä komppaan lähes sanasta sanaan. Todennäköisesti katselisin mm. Kef, Tannoy, indianaline etc. ja omassa tapauksessa hommaisin pienet / pienehköt jalustakaiuttimet tai seinäripustettavat sijoittelun helpottamiseksi.
    Edit. Musiikintoistossa taas suosin hyvinkin isoja kajareita, sellaisia mitkä ei pysy seinällä, eivätkä mahdu telkkarin eteen keskikaiuttimeksi.
     
  6. magilainen

    magilainen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.10.2017
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitoksia kaikille tähänastisista vinkeistä!
    Käväsin eilen hifistudion liikkeessä kuuntelemassa laitteita ja dalin zensor sarja kuulosti varsin hyvältä itselle. Kuitenkaan myyjä tarjosi vaan verkkokauppahinnalla tuotteita niin jätin hyllyyn.
    Myöskin kaverin jamo s626:set kävin testaamassa ja ääni omaan korvaan juuri niin hyvä kuin voi olla, eikä bassoa siinä setissä edes kaipaisi.

    Avasin nyt kuitenkin tuon option käytetyille sarjoille ja vastaan tuli vanhemmat dali concept-sarjan kaijuttimet. Näistä alustavat kaupat sovittu.
    Eli seuraava setti tulee:
    Etukaijuttimet: concept 6
    Keskikaijutin: concept center
    Takapää: concept 1 4kpl
    Basso: concept 12"
    Jalustat 4kpl, kaapelit ym.
    Eli 7.1 sarja löytyi, ja olen varma että olen enemmän kuin tyytyväinen niihin :)

    Vaan vahvistin politiikka on vielä auki.
    Kellään tarjota/ehdottaa?
    4k läpivienti ja 7.1 tuki luonnollisesti.
     
  7. magilainen

    magilainen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.10.2017
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kaijuttimet saapui.
    Laitoin väliaikaisesti vanhan technicsin 5.1 päätteen perään ja onhan soundi jo nyt verrattuna vanhaan aikas hyvä :)
    Itselle olisi riittänyt basso jo pelkissä lattiakajareissa, mutta kyllähän basso tuo mukavaa tuhtia elokuviin.
    Mitään näistä tietämättä, voisin sanoa, että paremmat olisi ollut itelle rahan haaskausta :)

    Mareks soundilta tilasin onkyon TX-SR444 vahvistimen, MUTTA..
    Mareks soitti juuri ja kertoi että kyseistä mallia ei enää ole saatavilla.
    Tarjosi sitten Denonin AVR-X1400H mallia tilalle, ja sain samalla ihan hyvän tarjouksen siitä niin vaihdettiin se tilalle.
    Toisaalta varmasti 10x parempi kuin onkyo. Ymmärtääkseni tuo onkyon malli ei tue 5.1.2 atmosta ollenkaan, joten tuon denonin kanssa sekin onnistunee nyt?

    Ja mikä parasta, pysyttiin about siinä budjetissa mitä pitikin, eli siinä ~1ke pinnassa mikä oli ajatuksena, vaikkakin toisen päätteen myötä hieman karattiin siitä yli, muttei dramaattisesti :)


    Lisäksi lainatakseni tätä treadia kysyn hieman kaijuttimien asettelusta.
    Onko liitteessä olevan kuvan perusteella toimiva ratkaisu? Hieman aina nämä huone koot sun muut vaikeuttaa sijoittelua, mutta aivan seinään kiinni ei tarvinnut sohvaa onneksi laittaa.
    Kaikki parannus ehdotukset on kotiapäin :)

    -Miika
     

    Liitetyt tiedostot:

  8. vemkki

    vemkki Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.09.2006
    Viestejä:
    3 977
    Saadut tykkäykset:
    339
    Tuo on aika epäsymmetrinen ratkaisu, kun vasemmalla puolella seinä on noin lähellä. Muu sisustus ei välttämättä salli sitä, mutta on parempi, jos pystyt hilaamaan koko settiä hieman oikealle, jolloin saat varsinkin vasenta etukaiutinta kauemmas nurkasta. Nykyisellä sijoituksella voi bassot kumista. Nurkka on yleensä pahin paikka. Toisaalta kun huone on sohvan taakse avoin, niin sekin voi tehdä temppuja bassotoistolle. Kokeilemalla selviää, mutta ei ainakaan kannata heti ruuvailla kattoon Atmos-kaiuttimia. ;)
     
  9. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    5.1 (.2) -setissä ei ole takakaiuttimia kuten tuossa kuvassa on nyt, vaan ne on enemmäkin sivukaiuttimet kts. allaoleva kuva.

    Subwooferin laittaisin nurkkaan, saisi bassot maks boostin elokuvia varten. Tuon vahvistimen Audyssey -huonekorjain toiminto kuitenkin osaa jonninverran toistoa korjata korostumien / vaimentumien osalta.
    [​IMG]
     
  10. magilainen

    magilainen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.10.2017
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Siksipä kyssyin ettei tarvia niitä siirrellä kovin monesti :D

    Piirsin ehkä hieman liian kauaksi sohvasta nuo surround kajarit, todellisuudessa ne on enemmän sivulla kuin takana.

    Hiton RMT talot kun ikkunat nurkissa, olisi sijoittelu huomattavasti helpompaa jos ne olisi edes keskellä seinää :eek:
    Pitänee symmetrian kustannuksella siirtää kokonaisuutta keskemmälle :rolleyes:

    Tulevaisuudessa helpottaa asiaa kun/jos olohuoneen paikka talossa muuttuu, voi toteuttaa aivan eri ehdoilla huoneen.
     
  11. magilainen

    magilainen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.10.2017
    Viestejä:
    7
    Saadut tykkäykset:
    0
    Empä huomannut varsin mitään eroa vaikka vedin järjestelmän sentilleen keskelle huonetta niin, että surroundeista ja etukajareista oli about 1m seiniin. Ajoin joka muutoksen jälkeen toki audysseun mutta kun eroa ei syntynyt niin olokoot. Ainoa ero oli bassolla jonka paikkaa vaihtamalla saa eroa aikaan, kuitenkin sohvan vieressä on hyvä, muualla korostuu liikaakin kun mennää päin nurkkia.

    Mietin vaan että mitä eroa ihmiset näistä oikee löytää? Ja jos löytää niin aika sairaalloisen tarkka kaveri pitää olla, vaikka itsekkin viimisenpäälle perfektionisti olen :D