Sacrament, The (2013)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana marlan, 30.06.2016.

  1. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    [​IMG]

    Erinäisistä rajoitteistaan huolimatta Ti Westin The Sacrament (2013) tarjoaa kiinnostavan elokuvakokemuksen: sosiaalipsykologista kauhua.

    Päähenkilöt ovat toimittajia, jotka lähtevät New Yorkista ilmeisesti Etelä-Amerikkaan tapaamaan ystävänsä sisarta. Sisar oli kärsinyt huumeongelmista, liittynyt uskonlahkoon ja sitten koko Eden-seurakunta oli poistunut maasta ja perustanut siirtokunnan ilmeisesti Etelä-Amerikkaan.

    Lähtökohdasta seuraa elokuvan olennaisin rajoite: kaikki kuva-aineisto on henkilöiden itsensä kuvaamaa, eli tämäkin elokuva kuuluu ”löytötavara”-lajityyppiin (vrt. V/H/S ym.). Välillä tuntuu väkinäiseltä, että henkilöiden kameroiden täytyy olla aina päällä ja tilanteessa läsnä, kun jotakin olennaista tapahtuu, mutta koska päähenkilöt ovat toimittajia ja dokumenttielokuvien tekijöitä, on asetelmaa helpompi sietää, ja välillä se pääsee unohtumaankin.

    The Sacramentin esikuvana on tietenkin Jonestownin joukkomurha (1979), mutta toteutus on pienimuotoisempi.

    Päähenkilöt tutustuvat seurakunnan arkeen, ja paikka vaikuttaa autuaalliselta paratiisilta, utopiakommuunilta. ”Isä” (Gene Jones) huolehtii kaikista, ja hän myöntää toimittajille armollisesti haastattelun. Aivan kuten halpa-arvoisemmassa elokuvassa The Interview myös tässä haastateltava pitää ohjia käsissään, ja haastattelun on tarkoitus vain lujittaa hänen valtaansa, ei suinkaan tuoda epäkohtia esiin.

    Juuri haastattelun aikana koetaan elokuvan ensimmäiset epämukavat hetket: toimittaja ei voikaan esittää hankalia kysymyksiä aivopestyn seurakunnan edessä, koska pastori hallitsee ja johtaa tilannetta, näköjään leppoisasti ja hyväntahtoisesti. Hänen vainoharhaisuutensa paljastuu vähitellen, vaikka jo saavuttaessa olivat aggressiiviset pyssymiehet hätkähdyttäneet.

    Vähitellen paikan julkisivu säröytyy yhä pahemmin, kun ilmenee, että seurakuntalaisia hallitaan väkivalloin ja jotkut haluavat lähteä siirtokunnasta, vaikka siitä rangaistaisiin kuolemalla. Onnela osoittautuu totalitaariseksi vankilaksi.

    Koska toimittajat ovat ainoita ulkopuolisia, jotka ovat käyneet seurakunnassa yli vuoteen, heidän vierailunsa laukaisee kapinaliikkeen: muutamat haluavat lähteä toimittajien mukana pois. ”Isä” toteaa, että hänen unelmansa on nyt tuhottu, kutsuu seurakuntansa kokoon ja puhuu tämän joukkoitsemurhaan. Hämmentävää on seurata, kuinka taitavasti pastori manipuloi seurakuntalaisia kuolemaan; ne, jotka eivät suostu syanidia juomaan, ammutaan.

    The Sacrament tarkastelee uskonnollista vallankäyttöä ja silkkaa aivopesua havainnollisesti ja omalla tavallaan pelottavasti. Uskallan mainita tässä yhteydessä Räsynuken — yhdysvaltalainen saarnamies käyttää valtaansa väärin. Upea ja pelottava suoritus Gene Jonesilta, samaa tasoa kuin Robert Mitchum, Michael Parks (Red State) ja Ned Beatty (Toy Story 3).

    3/5

    Future Filmin blu-rayssa (BD-25) ei yllättäen ole mitään lisämateriaalia. Kuvanlaatu on kuitenkin kohtuullisen hyvä. Muutama kuvänäyte:

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]
     
  2. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Ihan okei leffa:):):) . Ihmettelen mistä lopputeksteissä oleva 167 kuollutta tulee jos netissä ainakin löytämälläni sivulla mainitaan 900 kuolluttasiellä tapahtuneen.