Oletko koskaan katsonut toista ihmistä ja miettinyt, mitä hänen mielessään oikein liikkuu? Disney&Pixarin uusi animaatioelokuva “Inside Out - mielen sopukoissa” ottaa asiasta selvää. Päämajassa - eli 11-vuotiaan Riley-tytön aivojen komentokeskuksessa - viisi tunnetta paiskii töitä urakalla. Viisikkoa johtaa Ilo (äänenä Minka Kuustonen), jonka tehtävä on varmistaa, että Riley tuntisi itsensä onnelliseksi. Pelko (äänenä Kari Ketonen) vastaa turvallisuudesta, Kiukku (äänenä Turkka Mastomäki) pitää huolta oikeudenmukaisuudesta ja Inho (äänenä Pamela Tola) estää myrkytykset - niin fyysisesti kuin sosiaalisesti. Suru (äänenä Tiina Weckström) ei ole ihan varma, mikä hänen tehtävänsä oikein on, eikä sitä suoraan sanoen tiedä kukaan muukaan. Kun Rileyn perhe muuttaa uuteen, pelottavaan kaupunkiin, tunteet päättävät ottaa asiat käsittelyyn auttaakseen tytön läpi vaikean muutosvaiheen. Mutta kun Ilo ja Suru tempautuvat vahingossa syvälle Rileyn mielen syövereihin—ja vievät joitain ydinmuistoja mennessään—Pelko, Kiukku ja Inho ottavat vastahakoisesti ohjat. Ilon ja Surun tulee vaeltaa halki tuntemattomien seutujen—pitkäaikaismuistin, mielikuvitusmaan, abstraktin ajattelun ja unituotannon—yrittäessään epätoivoisesti päästä takaisin päämajaan ja Rileyn luo. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa 28.08.2015
Tämä oli kyllä erinomainen elokuva. Teknisesti ei mitään uutta taivaan alla, mutta käsikirjoitus oli täyttä timanttia. Suomenkielinen toteutus oli myös hyvää työtä. Varautukaa että jälkikasvu voi esittää kiperiä kysymyksiä elokuvan jälkeen. Alkukuvana oli Pixarin lyhäri Lava, joka oli puolestaan varmaan Pixarin surkein esitys toistaiseksi.
Oikein viihdyttävä elokuva. Kävin katsomassa päivänäytöksessä alkuperäisversion, ja salissa oli mukavan tyhjää. Juoni oli kyllä paikoitellen ihan loistava. Ihmisen tunne-elämän käsittely oli toteutettu todella hienosti ja antoi jopa ihan ajattelemisen aihetta. Puolivälin tienoilla oli vaihe, jolloin oli vähän juonellista tyhjäkäyntiä (tyhjänpäiväistä juoksentelua paikasta toiseen) ja katselin muutaman kerran kelloa. Lapsikatsojien näkökulmasta se saattoi olla kuitenkin mielenkiintoisin vaihe, koska silloin oli eniten actionia. Leffa aiheutti näin mieskatsojallekin yllättävän paljon silmähikeä, mutta avokki sen sijaan oli ihan coolina. Kokonaisuudesta 4 tähteä. Lyhäri oli tosiaan vähän tyhjänpäiväinen. Oli vissiin haluttu tehdä tunteisiin menevä lyhytfilmi perinteisen kohelluksen sijasta, mutta ei oikein vakuuttanut.
Inside Out – mielen sopukoissa on jälleen osoitus Disneyn ja Pixarin keksintäkyvystä. Vaikka homunculus-ideaa on käytetty elokuvissa aikaisemminkin (hupaisimmin ehkä Woody Allenin komediassa Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä), niin tässä hyödynnetään diakronista näkökulmaa ja seurataan, kuinka ihmisen viisi perustunnetta ilo, suru, inho, pelko ja viha ohjailevat lapsen käytöstä. Vaikka välillä piipahdetaan myös ”alitajunnassa”, ei Inside Out – mielen sopukoissa ole millään muotoa freudilainen elokuva, ei ahdistava vaan enemmänkin seikkailunluonteinen. Käy ilmi, että surullakin on merkityksensä eikä iloisuutta ole pidettävä pakonomaisesti yllä. Tarina sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, ja mukana on monenlaisia hauskoja visuaalisia oivalluksia ja aivan ainutlaatuista huumoria. Välillä esimerkiksi sukelletaan toisten henkilöiden mieleen ja nähdään, millaista väkeä siellä on konsolin ääressä. Viimeinen vierailu tehdään kissan mieleen, ja siitä jää hyvälle tuulelle. (Katsoin englanniksi puhutun 3D-version.) Inside Out – mielen sopukoissa kuuluu ehdottomasti Disneyn ja Pixarin suurimpien 3D-animaatioiden kunniakkaaseen joukkoon; jos piditte elokuvasta Räyhä-Ralf, pidätte todennäköisesti myös tästä. 4½/5 Elokuvaesityksen alku oli kylläkin turhan seikkailukas. Kun Tennispalatsin 3-salissa alkoivat 3D-trailerit, rupesi koko salin vasen puoli vilkkumaan! Edellisenä päivänä olin käynyt katsomassa MI:5:tä, ja koko esitys kärsi siitä, että portaiden turvavalot paistoivat selvästi valkokankaan vasempaan reunaan. Nyt ison salin turvavalot vilkkuivat ja vilkkuminen heijastui valkokankaan vasempaan reunaan. Lyhytelokuva Laava alkoi ja vilkkuminen jatkui. Muu yleisö löllötti tyytyväisenä eikä piitannut häiriöstä rahtuakaan. Koska siis olin kyseisen populaatio-otannan ainut ei-puusilmäinen yksilö — yes, it is a curse! —, jouduin lähtemään salista, etsimään vahtimestarin ja ilmoittamaan viasta. Vika saatiin korjattua ennen pääelokuvan alkua. Laava jäi tosin näkemättä, mutta edellisten kommenttien perusteella ei harmita kovin paljon. Surkealta vaikutti sekin, että Laavan kuvasuhde on 2,35 : 1 mutta se esitettiin ”letterboxina”, koska pää-elokuva on 1,85 : 1. Onnetonta toimintaa Finnkinolta. Kotiteatterissanikin on parempi kuvantoisto.
Mukava elokuvahan se tämä, vaikkakin hieman yllätyksetön sen kylmän tarkassa Pixarimaisuudessaan. Katsojaa pidetään ikään kuin marionettinuken asemassa, mitä nyt varsinkin tunnemanipulointiin tulee. Eiköhän siellä katsomoissa herkistytä, kun pistetään tuosta tuo karamellejä itkevä mielikuvitusolento muistelemaan menneitään. Pixar syöttää tunnelättyjään ja mehän syömme. Kasvutarinan keskiötyttöselle erityismainintaa uskottavuudestaan. Pixarilla hallussaan myös näma ihmishahmojen paletit. 3½/5
Täydet 5/5 täältä. Huikea idea, hauska kuin mikä ja animaatio sekä taide tietenkin timanttia. Ääniroolit kruunaavat kokonaisuuden. Klassikko jo syntyessään? Ehkäpä.
Kiitos Piaxar, vuosien jälkeen vihdoinkin hyvä elokuva. Meikäläisen kirjoissa Pixar on suoltanut viime vuosina typeriä ja turhia jatko-osia liikaa, eikä tuleviauus valitettavasti näytä sen valoisammalta. Melestän Inside Out oli neroks eokuva, loistava ja omaperäinen ida, hienosti ja selkeästi totetuettu. Kaikki siis kunnossa tällä kertaa. Katsoin elokuvan vaahtosmmuttimien kanssa, ja hyin tuo tuntui uppoavan myö noihin kakaroihin. Elokuva ei olut asetelmasta huolimatta liian vaikea ymmärtää edes 5 vuotiaalle, toki tarinasta ja tapahtumista piti vähän keskustella jälkikäteen, mutta niinhän niistä muutenkin on syytä vähän jutella. Itsekin tykksin elokuvasta. 4½/5
Animaatioiden tekijät laittavat joskus pikkutuhmia piloja ja viittauksia elokuviinsa niin hienovaraisesti, ettei tarkkaavaisinkaan aikuisyleisö niitä aina huomaa. Inside Outin alkupuolella on seuraava keskustelunpätkä: - Mikä se oli? Oliko se karhu? Se on karhu! - Ei San Franciscossa ole karhuja. - Näin karvaisen tyypin. Se näytti ihan karhulta. - PS. No johan nyt, kun edes San Franciscossa syntynyt tuttavakaan ei tiennyt mitä San Franciscon karhumaisilla "karvaisilla tyypeillä" tarkoitetaan: Bear. Yle Puhe esitti toukokuussa haastatteluohjelman San Franciscosta maailmalle levinneestä Karhukulttuurista.
Perinteistä kakaroille räätälöityä pixarinpaskaa, paljon melua tyhjästä, ei arvosanaa. Ei tällä firmalla ole edelleenkään mitään jakoa esim. Ghiblin tuotoksille. Pakko laittaa Porco Rosso tai Mononoke pyörimään, että paha maku lähtee suusta pois.