Julkaisulta löytyvät Leen kolme ensimmäistä elokuvaa. Palkituilla käsikirjoituksillaan ohjaajan uralle alkusysäyksen antaneet Pushing Hands (Tui Shou) ja Hääjuhla (Hsi yen) sekä miehen varsinaisena läpimurtona toiminut Syö juo mies nainen (Yin shi nan nu) ovat täysin itsenäisiä elokuvia, mutta yhteneväisen tematiikkansa johdosta Leen itsensä puolileikillään antama "Father Knows Best" -trilogia -nimitys on jäänyt elämään.

Pushing Hands (1992)

Vanha taiji-mestari Chu (Sihung Lung) muuttaa poikansa Alexin (Bo Z. Wang) perheen luo Yhdysvaltoihin viettämään eläkepäiviään. Alexin ollessa päivät töissä ja perheen pojan (Haan Lee) koulussa, viettää Chu päivänsä yhdessä Alexin amerikkalaisen vaimon Marthan (Deb Snyder) kanssa. Yhteisen kielen puutteesta johtuen kumpainenkin viihtyy pitkälti omissa oloissaan, mitä nyt pieni talo siihen mahdollisuutta antaa. Kirjailijana työskentelevä Martha kärsii pahasta inspiraation puutteesta, eikä lähellä omia askareitaan suorittava Chu ainakaan auta tilannetta.

Kulttuurien sekä varsinkin sukupolvien välinen kuilu on elokuvan keskiössä. Vanha mies yrittää parhaansa mukaan sopeutua uuteen ympäristöön, mutta samalla hän haluaa myös säilyttää arvokkaiksi tuntemansa perinteet. Marthalta taas ei paljoa ymmärrystä löydy oudosti käyttäytyvälle vanhukselle, mokoma pikemminkin käy hermoille ja häiritsee työntekoa. Alex joutuu hankalaan välikäteen pyrkiessään tasapainoilemaan aviomiehen ja pojan roolien välillä. Avioelämä ja isäsuhde kärsivät kumpikin. Kliseinen ja komediaantaipuva lähestymistapa olisivat helppoja ratkaisuja kulttuurieroja kuvattaessa, mutta Pushing Hands lähestyy aihetta draaman keinoin. Chun yritykset sopeutua uuteen tilanteeseen yltävät parhaimmillaan koskettaviksi, mutta samalla turhan osoitteleva sentimentalismi vältetään.

Näyttelijöistä aivan omaa luokkaansa on Sihung Lung, joka tekee hienon rooliin vanhuudelleen sisältöä etsivänä miehenä. Muut eivät sitten pärjääkään aivan yhtä hyvin. Wang ja Snyder eivät ole parina täysin uskottavia ja varsinkin Snyderin rooli jää kovin yksiulotteiseksi. Teknisesti kerronnasta huomaa kyseessä olevan ohjaajansa esikoistyö. Paikoin leikkaukset eivät ole täysin sujuvia ja myös Leen myöhemmistä töistä tutuksi tullut visuaalisuus on vielä haussa. Kokonaisuutena Pushing Hands on kuitenkin pienistä puutteistaankin huolimatta lähes erinomainen esikoistyö.

Hääjuhla (1993)

Hääjuhla on kokoelman komediallisín elokuva. Wai-tung (Winston Chao) on nuorena Taiwanista Yhdysvaltoihin muuttanut nykyisin kohtalaisen menestynyt liikemies. Vanhemmat painostavat häntä Taiwanista käsin naimisiin, mutta todellisuudessa Wai-tung elää vanhemmiltaan salaa suhteessa yhdessä Simonin (Mitchell Lichtenstein) kanssa. Painostuksen kuitenkin kovetessa ja isän (Sihung Lung) terveydentilan heiketessä Wai-tung päättää solmia kulissiavioliiton vuokralaisensa Wei-wein (May Chin) kanssa, joka katkolla olevan oleskelulupansa johdosta myös hyötyy tilanteesta. Yllättäen Wai-tungin vanhemmat ilmoittavat saapuvansa häihin, jolloin tilanne muuttuukin varsin monimutkaiseksi.

Koossa ovat ainekset suoranaiseen farssiin, mutta Lee käyttää komediallisia aineksia hillitysti. Alun suoraviivainen komediallisuus vähenee elokuvan edetessä ja mukaan taustalle tulee vakavampia sävyjä. Kuten Pushing Handsissa, myös Hääjuhlassa tarinan ydin on pojan ristiriidassa toimia perinteiden ja vanhempiensa toiveiden mukaisesti ja toisaalta taas elää elämäänsä länsimaiseen tapaan omaehtoisesti. Teeskentely muuttuu astetta vakavammaksi, kun nuoret huomaavat kuinka merkityksellinen asia naimisiinmeno ja hääjuhlien järjestäminen Wai-tungin vanhemmille onkaan. Myös Wai-tungin ja Simonin suhde joutuu koetukselle tuoreen hääparin teeskennellessä keskinäistä onneaan.

Näyttelijäjoukko suoriutuu tehtävästään hyvin. Chao ja Lichtenstein tekevät homoparistaan uskottavan välttäen tyypillisimmät keikistelyt ja pikkusormenojentelut. Jokainen päähahmoista pääsee näyttelemään laajalla tunneskaalalla, mutta mukana ollessaan kohtaukset varastaa jälleen loistava Sihung Lung. Rooli Wai-tungin isänä on pienieleinen, mutta sitäkin voimakkaampi. Lee itse on jo ensimmäisen elokuvansa jälkeen selvästi edistynyt ohjaajana ja Hääjuhla onkin ehjä kokonaisuus. Liialliseen koheltamiseen ei missään vaiheessa sorruta, vaan elokuva on pohjimmiltaan monisyinen draamakomedia.

Syö juo mies nainen (1994)

Syö juo mies nainen toimi Ang Leen lopullisena läpimurtona. Elokuva kertoo vanhasta jo osin eläkkeellä olevasta kokkimestari Chusta (Sihung Lung), joka elää yhdessä kolmen tyttärensä kanssa. Tyttäret ovat jo kaikki aikuisiässä tai ainakin sen kynnyksellä ja perhe kokoontuukin yhteen lähinnä vain jokasunnuntaiselle aterialle, jota varten Chu loihtii mitä moninaisimpia herkkuja. Tyttärille kokoontuminen tuntuu kuitenkin lähinnä pakkopullalta eikä tilannetta auta se, että Chu on menettänyt makuaistinsa lähes täysin.

Sukupolvien väliset erot ovat siis jälleen käsittelyn alla. Tytärkatraaksi on koottu selkeästi toisistaan erottuvat naistyypit. Vanhin Jia-Jen (Kuei-Mei Yang) on kristinuskoon kääntynyt vanhapiiahtava kemian opettaja, keskimmäinen tyttäristä Jia-Chien (Chien-lien Wu) menestynyt uranainen ja nuorin Jia-Ning (Yu-Wen Wang) taasen vielä nuoruuden innokkuutensa säilyttänyt opiskelija. Jokainen saa tarinasta osansa elokuvan edetessä kertoen vuorotellen tapahtumista kunkin elämässä. Yhteiset ja samalla myös yllätyksillä tarinaa sysäyksittäin eteenpäin kuljettavat hetket koetaan yhteisen ruokapöydän äärellä. Ruoka onkin elokuvassa harvinaisen keskeisessä osassa ja sen valmistuksella ja toinen toistaan upeammilla kattauksilla herkutellaankin moneen otteeseen. Elokuvan seuraaminen vähääkään nälkäisenä lienee melkoista kidutusta.

Sihung Lung on jälleen vahvassa terässä. Nyt jo edesmenneen näyttelijän suoritukset Ang Leen varhaisissa elokuvissa tuovat mieleen Takashi Shimuran yhteistyön Kurosawan kanssa. Yhtymäkohdat ovat selviä kummankin näyttelijän tavassa kuvata syvällisiä, mutta samalla ristiriitojen keskellä painiskelevia vanhuksia. Urbaani Taiwan näyttäytyy elokuvassa kauniina ja kerronta soljuu osaavan rytmikkäästi eri henkilöiden välillä. Kolmanteen elokuvaansa mennessä Lee sai hiottua ammattitaitonsa sukupolvensa muiden kärkiohjaajien tasolle. Syö juo mies nainen on elokuva, jossa lähes kaikki tuntuu olevan kohdallaan.

Hääjuhlat onkin jo selvä parannus. Anamorfinen kuva on kohtalaista keskitasoa reilut kymmenen vuotta vanhalle elokuvalle. Kohinaa esiintyy, mutta elokuvalle tärkeä värimaailma toistuu hyvin.

Syö juo mies nainen onkin jo kuvaltaan hyvä. Anamorfinen kuva on terävä ja värit kirkkaat.

Laadultaan sekä teknisesti julkaisuna että elokuvana joukon kärkeen nousee Syö juo mies nainen, joka lukeutuu ohjaajansa parhaisiin töihin. Kahdesta muusta elokuvasta kuvanlaadussa on ongelmansa varsinkin Pushing Handsissa, mutta elokuvina myös se ja Hääjuhla ovat kumpikin tasokkaita teoksia.