|
| John C. Reilly on viime vuosina tehnyt varmaa työtä lukuisissa sivurooleissa. Sympaattisen luonnenäyttelijän mieleenpainuvimpia esiintymisiä ovat olleet osat Paul Thomas Andersonin elokuvissa, Reilly loisti varsinkin Magnolian hyväntahtoisena poliisina. Pääroolit ovat kuitenkin miestä karttaneet, kunnes viime vuonna elokuvateattereihin tuli argentiinalaiselokuva Nueve reinasin uudelleenversiointi, Criminal.

Richard Gaddis (Reilly) on itsensä huijauksilla elättävä häikäilemätön pikkurikollinen. Miehen rutiiniin kuuluu huolitellun varakas ulkonäkö, jonka avulla hän tekee itsestään uskottavan ja herättää luottamusta uhriensa keskuudessa. Riitauduttuaan entisen kumppaninsa kanssa Gaddis lähtee etsimään uutta apuria ja törmääkin pian klassista vaihtorahahuijausta kasinolla harjoittavaan Rodrigoon (Diego Luna). Poliisiksi tekeytymällä Gaddis pelastaa Rodrigon pinteestä ja pyytää tätä oppipojakseen. Rehellisyyden rippeitä vielä omaava, mutta rahapulasta kärsivä nuorukainen suostuu hieman vastentahtoisesti yhteistyöhön.
Miehet ehtivät tehdä yhdessä vain pari pikkuhuijausta kun eteen sattuukin varsin iso pala purtavaksi. Sattumalta he saavat käsiinsä taidokkaan väärennöksen miljoonien arvoisesta vanhasta hopeatodistuksesta, jota sattumoisin kaupungissa viimeistä päivää majaileva miljardöörikeräilijä himoitsee. Ennakkoluulottomasti Gaddis käy haastavaan huijaukseen käsiksi, mutta kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaisesti.

Juoni mutkittelee kaikkien huijarielokuvien perinteiden mukaisesti ja tarjoaakin useita yllättäviä käänteitä missään vaiheessa kuitenkaan sortumatta liian päälleliimatuilta tuntuviin ratkaisuihin. Dialogia on runsaasti, mutta liialliseen jaaritteluun ei juututa tapahtumien soljuessa kiitettävää tahtia. Reilly osoittaa vahvaa osaamistaan ja Luna tarjoaa tasa-arvoisen suorituksen Rodrigona. Miesten nappiin osuva henkilökemia onkin juuri tärkein seikka, joka onnistuu erottamaan elokuvan massasta. Hieman pienemmän, mutta yhtä lailla maininnan arvoisen ja juonen kannalta ratkaisevassa asemassa olevan roolin tekee Maggie Gyllenhaal Gaddiksen hotellivirkailijana työskentelevänä siskona.
Tyylillisesti elokuva vaikuttaa saaneen vahvasti vaikutteita David Mametilta ja Steven Soderberghiltä ja jäljet johtavatkin suoraan sylttytehtaalle. Gregory Jacobs, jonka debyyttiohjaus Criminal on, on aiemmin toiminut apulaisohjaajana kaikissa Soderberghin tuoreemmissa elokuvissa. Lisäksi tuotantovastuun ohjaajan kanssa jakavat Soderbergh ja George Clooney ja onpa käsikirjoitustakin rustannut Jacobsin kanssa mies nimeltä Sam Lowry, joka todellisuudessa on salanimen taakse kätkeytynyt Soderbergh. Rento tyylikkyys, välillä hermostunut kameratyöskentely ja kepeän jazzahtava score - ilman parempaa tietoa voisi luulla Jacobsinkin olevan vain yksi Soderberghin salanimistä.
|
| Anamorfinen kuva on jälleen kerran hyvää tasaista nykylaatua. Terävyys on kohdallaan ja ainoana kauneusvirheenä näkyy paikoittain tasaisissa pinnoissa pienoista kohinaa, ei kuitenkaan haitaksi asti.
|
| Vahvasti dialogipainotteinen elokuva ei ennalta-arvattavasti ihmeitä ääniraidan puitteissa esittele. Puhe toistuu selkeästi ja paikoitellen soiva musiikki hyödyntää enemmänkin tehostekaiuttimia, mutta muutoin takakaiuttimet saavat olla melkolailla rauhassa.
|
| Lisämateriaalina levyltä löytyy ainoastaan elokuvan traileri - se sentään anamorfisena ja varsin hyvälaatuisena.
|
| Criminal on viihdyttävä pieni huijarielokuva, joka toimii varsinkin pääparinsa ansiosta. Juoni on ehkä hieman liiankin tyypillinen tämän lajityypin edustajille, mutta kokonaisuus on kuitenkin suosittelemisen arvoinen.
Julkaisu on laadullisesti aivan perustasoa, lisämateriaaleja olisi levylle edes vähän kaivannut.
|
|