"The revolution is an act of violence" - Mao Tse-Tung

A Fistful Of Dynamite kertoo poliittisesti väritetyn tarinan vallankumouksesta, tai oikeammin tarinan vallankumouksen pyörteissä melskaavasta parivaljakosta ja heidän kehittyvästä ystävyydestään. John Mallory (James Coburn) on irlantilainen terroristi, joka törmää Meksikossa ollessaan Juan Mirandan (Rod Steiger) johtamaan varasjoukkioon. Juanille käy pian selväksi, että Mallory on kova poika leikkimään räjähteiden kanssa, joten vanha varas alkaa suunnittelemaan pankkiryöstöä. Mallory suhtautuu asiaan varauksella, mutta kohta sitä jo heilutaan kaksikkona pitkin Meksikoa posauttelemassa porukkaa taivaan tuuliin. Vaan kumpi miehiä lopulta enemmän kiinnostaa, pankkiryöstö vai vallankumoukseen osallistuminen?

Leonen asenteet valtaapitäviä ja yläluokkaa kohtaan tulevat selviksi heti elokuvan alussa, jossa pöyhkeästi mässäävä hienostokansa heittää karua kommenttia maanviljelystä harrastavaa alaluokkaa kohtaan. Elostelu loppuu kuitenkin lyhyeen, kun Juan joukkoineen passittaa panettelijat alastomina sikojen joukkoon. Sama tuomitseva, jopa mustavalkoisen ankara viha säilyy kautta elokuvan, sillä univormuja tai valtaeliittiä ei pahemmin säälitä. Teurastus on asenteellisuudessaan melkeinpä häiritsevää, sillä parhaat elokuvat kurkkivat kolikon toisellekin puolelle. Vaan samapa tuo, sillä tarina ei monista ulottovuuksistaan huolimatta tahdo napata kunnolla mukaansa - ainakaan Leonen vanhempiin ohjauksiin verrattuna. Itselleni leffan perimmäinen tarkoitus jääkin hieman harmaaksi, joskin seikkailun määreet sentään täyttyvät aika hyvin. Pinnan alla muhivat ajatukset vallankumouksen perimmäisestä hyödyllisyydestä ja idealismin haavoittuvuudesta antavat soppaan omaa syvällisempää sävyään, mutta kaikkiaan touhusta jää hieman sekava maku.

Pakko on myös myöntää, että siinä missä Leonen varhaistyöt hyötyvät (ainakin omissa silmissäni) mittavuudestaan ja viipyilevyydestään, niin A Fistful Of Dynamite on eri maata. Leonen kädenjäljessä on väsynyt ote, eikä tapahtumiin kehitelty jännite riitä kannattamaan ylipitkiä kohtauksia. Poikkeuksena toimii pitkä hahmot esittelevä johdanto, jonka kohtaus ylellisissä vankkureissa on varmasti Leonen parhaita koskaan. Valitettavasti tämä on vain säännön vahvistava poikkeus, sillä samalle tasolle ei enää myöhemmin ylletä. Syytä voi etsiä rooleihinsa keskinkertaisesti istuvista näyttelijöistä ja yksinkertaisesti vain liian tylsistä leikkuusaksista, sillä kaksi ja puolituntisena A Fistful Of Dynamite on aivan liian pitkä. Vartin pari tiivistämällä kokonaisuus toimisi seikkailuna nykyistäkin paremmin. Myös "fuck"-sanan käyttö riipii korvia, sillä se antaa tunnelmille turhan modernia vaikutelmaa. 1900-luvun alkuun sijoittuva tarina on alkeellisine panssarivaunuineen toki länkkäriksi kohtalaisen tuore, mutta ei tämänkaltaisissa elokuvissa silti pitäisi mielestäni kiroilla. Paitsi Armottomassa.

Ja kun vauhtiin päästiin, voisin seuraavaksi nipottaa omat ongelmansa sisältävästä roolijaosta. Esimerkiksi Juanin hahmo kaikkine pönäkän pikkumiehen huvittavine elkeineen liippaa turhan likeltä Eli Wallachin Tucoa. Vaan ihmekös tuo, sillä rooli on alun perin Elille kirjoitettu, mutta hommaan valittiin lopulta kuitenkin Rod Steiger. Suoritus on kyllä uskottava ja paikassaan oikealla tavalla surullinen, mutta pahus vie kun Eli Wallach olisi ollut varmasti vielä paljon eloisampi.

Saman itkun voisi vuodattaa myös James Coburnin kohdalla. Miehessä on karismaa, mutta uhkaava jämäkkyys hänen olemuksestaan puuttuu. Ilkikurista pilkettä kyllä löytyy ja tietyllä tavalla se leffan komediallisempaan puoleen istuukin, mutta tästä huolimatta huomasin ajattelevani useammin kuin kerran, että "kuinkahan Lee Van Cleef homman hoitaisi?". Eittämättä paremmin kuin Coburn, vaikka hänkin hommasta toki aivan tyydyttävästi suoriutuu. Rima nyt vaan on tässä tapauksessa niin perhanan korkealla, että keskinkertaisuuskin on pettymys. En myöskään aivan ymmärrä John Malloryn saamia takaumia elämästään Irlannissa, sillä vaikka ne miehen menneisyyttä valottavatkin, niin häiritsevän irrallisilta ne kuitenkin tuntuvat.

Kaikesta ylläolevasta negatiivisuudesta huolimatta A Fistful Of Dynamite on aivan kohtuullinen pätkä. En vaan voi olla tuntematta pettymystä, kun se ei nousekaan Leonen parhaimpien töiden tasolle. Tämä on tietysti liki mahdoton toive, sillä ei napakymppejä voi loputtomiin suoltaa. Oikealla asenteella katsottuna A Fistful Of Dynamite on kuitenkin aivan kelvollinen ja jopa nautittava länkkäri, joka pieksee valtaosan genren muista yrittäjistä vaikka sen tyylitaju hieman ontuukin.

Ennio Morriconen musiikit ovat taatun laadukkaita. Vaikkapa dollarileffoihin verrattuna score on selvästi kokeellisempi, tietyllä tapaa leikkisä ja jopa romanttinen. Musiikki on itse asiassa aika hämmentävää, mutta kaikessa omituisuudessaankin se luo elokuvalle omaa persoonallista ilmettään. Maestro ei siis petä tälläkään kertaa.

Frayling on kirjoittanut Leonen elämänkerran ja äijä tietää miehen taustoista, leffoista ja elämästä varmasti enemmän kuin kukaan muu tällä planeetalla. Tämä myös kuuluu, sillä kommenttiraita on jo sinällään pienoinen taideteos; tarkasti rytmitetty pläjäys monipuolista informaatiota kaikesta elokuvaan liittyvästä. Kuulemme paljon knoppitietoa kulloisenkin kohtauksen taustoista, Leonen työskentelytavoista ja elokuvan sisältämistä ajatuksista. Melkeinpä hävettää myöntää, että kommenttiraidan katsomisen jälkeen mieleni teki korottaa arvosanaa kokonaisella numerolla, sillä Fraylingin taustoitus ja selitykset antoivat elokuvan tapahtumille aivan uudenlaisia merkityksiä. Päätin jättää arvosanat ja arvostelutekstin kuitenkin ennalleen, sillä elokuva pitää arvostella sen mukaan, mitä siitä itse omin avuin saa irti.

Sama lyhyesti : kommenttiraita on yksi parhaita kuulemiani ja se paransi elokuvan arvoa huomattavasti.

- Dokumentti : The Myth Of Revolution (21min) -

Frayling juttelee Leonen poliittisista näkemyksistä - tai oikeammin niiden puutteesta - ja elokuvan kohtauksista pitkälti samoja asioita kuin kommenttiraidassakin. Fraylingin ääni ja lausuminen on kuitenkin sen verran miellyttävää kuunneltavaa, että pieni toistokaan ei niin haittaa.

- Kooste : Sergio Donati remembers 'Duck You Sucker' (7min) -

Tämä on ehkäpä dokumenteista mielenkiintoisin, sillä käsikirjoittaja Donatin muistelut Leonen työtavoista ja elokuvan valmisteluista ovat varsin mielenkiintoista kuunneltavaa. Hän ei myöskään kaunistele mitään, joten muistoissa vilahtavat sekä hyvät että myös huonot hetket. Harmillisen lyhyt tämä pätkä kuitenkin on, sillä Donatista olisi saanut varmasti irti enemmänkin muistoja.

- Kooste : Once Upon A Time In Italy (6min) -

Autryn American West -museo avaa heinäkuussa -05 näyttelyn nimeltä Once Upon A Time In Italy, joka keskittyy esittelemään Leonen elokuvissa käytettyä esineistöä sekä mainoksia. Frayling ja museon väki kertovat näyttelyn järjestämisestä sekä käytännön ongelmista ja kamera näyttää paloja siitä mitä näyttelyltä on lupa odottaa. Aika turha pätkä itse asiassa, ainakin jos ei ole itse näyttelyyn joskus menossa.

- Kooste : Sorting Out The Versions (11min) -

Tämä osuus vertailee jenkki- ja italialaista versiota keskenään. Jenkkiversio on ollut melkoinen torso, sillä sitä on napsittu parikymmentä minuuttia etenkin väkivallan ja poliittisempien kohtauksen osalta. Kertoja juttelee palautettujen kohtauksien merkityksestä ja visioi mitä kaikkea ne saattavat tarkoittaa.

- Kooste : Restoration Italian Style (9min) -

Juttua elokuvan restauroinnista; kuinka kuva ja etenkin ääni on kasattu uuteen uskoon. Kansantajuinen selitys ei pureudu teknisiin yksityiskohtiin, minkä ansiosta selvitys jää osin hieman pinnalliseksi.

- Kooste : Location Comparisons (6min) -

Puheetta etenevä kuvakooste, jossa vertaillaan miltä leffassa näkyvät maisemat ja kaupungit näyttävät nykyään. Ihan kiinnostava pätkä sinällään, mutta eipä tällä sen kummempaa informaatioarvoa ole.

Lisäksi mukana seuraa nelisen minuuttia turhaakin turhempia radiospotteja, traileri, sekä kuvagalleria.

Sanottakoon kuitenkin vielä, että kommenttiraita ja dokumentit syvensivät elokuvaa huomattavasti. Annoin arvosanani kuitenkin sen mukaan, miltä elokuva ensimmäisen katselun jälkeen tuntui. Voipi olla, että juuri sinä bongaat sisällön hienouden minua paremmin, jolloin arvosanaan voi lätkäistä huoletta pisteen lisää.