|
Thing, The ilmestyy 04.07.2012 |
|
|
|
Kirjoittanut Mika torstaina, 28. kesäkuuta 2012 16:54 |
 |
Antarctica - tuo epätavanomaisen kauneuden tyyssija. Se on samalla koti eristyksissä oleville kansainvälisille tutkijoille. He tekevät hämmästyttävän löydön ja alkuperäinen tutkimustehtävä muuttuukin henkiinjäämistaisteluksi.
Tutkijat löytävät jäässä olevan avaruusolion, joka kykenee muuttamaan muotoaan ja tekemään itsestään täydellisen kopion mistä tahansa elävästä asiasta. Ulkoisesti se voi näyttää olevan kuin kuka tahansa meistä, mutta sisältä se on kuitenkin hyvin epäinhimillinen. Epäluulo ja pakokauhu leviää tutkijoiden keskuudessa kun he törmäävät tähän toiselta planeetalta saapuneeseen mysteeriin.
Luonnontieteilijä Kate Lloyd (Mary Elizabeth Winstead) on matkustanut tällä kaukaiselle ja autiolle alueelle osallistuakseen haaveilemalleen tutkimusmatkalle. Hän liittyy osaksi norjalaista tutkimusryhmää, joka on löytänyt jäähän hautautuneen avaruudesta saapuneen aluksen. Kate löytää aluksesta organismin, joka näyttäisi olevan kuollut jo aikoja sitten. Mutta nyt se on heräämässä uudelleen henkiin.
Kun tavanomainen koe epäonnistuu ja vapauttaa avaruusolion jäisestä vankilasta Kate ja tutkimusryhmän lentäjänä toimiva Carter (Joel Edgerton) yhdistävät voimansa saadakseen pidettyä ryhmänsä hengissä.
Katso elokuvan trailer
Katso kuvagalleria
Lisää Muistilistaan
Lue lisää...
Keskustele ja kommentoi
|
|