|
Hulluna Saraan ilmestyy 29.6.2012 |
|
|
|
Kirjoittanut Mika keskiviikkona, 30. toukokuuta 2012 16:56 |
 |
Ville (Jussi Nikkilä), 25-vuotias entinen tenavatähti, ei ole koskaan selättänyt omaa isäänsä painiottelussa. Nyt hän viettää pahasti kaavoihinsa kangistunutta elämää kitaransoiton opettajana suomalaisessa pikkukaupungissa. Villen arjen rutiinit järkkyvät, kun hänen isänsä (Ville Virtanen), himmennyt rock-tähti ja hetkessä elävä boheemi taiteilija, ilmestyy häneen ovelleen ja ilmoittaa tarvitsevansa yösijan muutamaksi päiväksi – tai ehkä viikoksi. Ville ei osaa sanoa ei.
Pahin shokki koittaa kuitenkin vasta kun isä saapuu eräänä iltana baarista kotiin suunnilleen Villen ikäisen tytön kanssa. Sara (Emilie de Ravin) on pirteä ja suloinen amerikkalinen opiskelijatyttö, joka opettaa paikallisella monitoimitalolla rivitanssia. Kun Ville ja Sara ystävystyvät, ja Ville tajuaa olevansa ihastumassa tyttöön, kummallinen kolmiodraama on valmis. Muutamaa poniajelua, rivitanssikilpailua ja painiottelua myöhemmin Ville oppii itsestään jotain uutta: hän osaa olla yhtä arvaamaton kuin isänsäkin.
Hulluna Saraan on hilpeä komedia ja Samuli Valkaman esikoisohjaus, jonka hän on käsikirjoittanut yhdessä Katri Mannisen kanssa. Pääosissa nähdään kotimaiset suosikkinäyttelijät Jussi Nikkilä (Pussikaljaelokuva) ja Ville Virtanen (mm. Sovinto, Paha perhe, Sauna) sekä naispääosaa Saraa näyttelevä, mm. tv-sarjasta Lost tuttu Emilie de Ravin(!). Sivurooleissa mukana ovat Tiina Lymi, Jussi Lampi, Jani Volanen, Janne Reinikainen ja Jessica Grabowski.
Katso kuvagalleria
Lisää Muistilistaan
Lue lisää...
Keskustele ja kommentoi
|
|