Kaapin perältä löytyi kevätihmettelyn seurauksena tuollainen aikoinaan hankittu mutta vähälle käytölle jäänyt lidlin rosterinen rasvakeitin. Kone sinänsä on ihan peruslaadukas ja muistaaakseni hyvin toimiva, mutta mitäpä sillä kokkailisi? Joitain yksittäisiä kertoja tuolla on makkaraperunoita tai nugetteja tullut keiteltyä, mutta ei mitään sen ihmeellisempiä. Puuttuu tietämys tykkänään uppokeitettäväksi sopivista ruokalajeista ja naposteltavista.
Tyhjänpanttina laitteen seisottaminen tuntuu hiukan turhalta, joten kaipaisinkin nyt teidän vinkkejänne uppokeittimelle sopivista resepteistä
Keitetty peruna kuorittuna ja paloiteltuna toimi myös, lisukkeiden kanssa tai ilman. Peunoita kuorineen en ole kokeillut, laiska pesemään niitä niin hyvin ettei kivet narise hampaissa. Kaupan lihapullat voi laittaa perunoiden mukaan, tosin pakaste ranskalaisia voi olla hyvä sulattaa vähän että kaikki kypsyy suht taisaisesti.
Pitäisi kokeilla kanapaloja ja sipulaa, mitä nämä kiinalaiset ruokalat tarjoaa, oliko se leivitys tjsp. nimeltään missä ne pitää ensin kieritellä.
Paistorasvan käytän uudestaan. On vain siivilöity isommat sattumat pois jäähdyttyään ja säilytetty viileässä. Maku vaan paranee iän myötä
Viestiä muokkasi viimeksi Raimo; 19.04.2012 kello 12:30.
Tuossa Lidlin keittimessä on mielestäni ihan kätevä irrotettava rasva-astia, jonka voi nostaa (toki hyvin esijäähdytettynä) jääkaappiin foliolla peitettynä odottelemaan seuraavaa kokkauskertaa. Samaa öljyä voi tosiaankin käyttää useita kertoja. Astiaan menee noin 3,5 litraa öljyä.
Keittimen paistosyvyys on ohjeen mukaiseen rajaan asti täytettynä melko pieni, vain noin 7cm. Itse öljyastia on toki paljon syvempi, mutta pohjalla on rutosti turhaa tilaa vastuksen ja pohjan välissä sekä vastuksen ja korin välissä. Paistokorin pohjan ala on noin bd-kotelon luokkaa.
Leivityksestä: Yleensähän siihen käytetään ilmeisesti kananmunan valkuaista ja korppuajauhoja? Mitenkäs nämä leivitystaikinat sitten? Esim Epic Meal Time videoissa on toisinaan uppopaistettu jos jonkin sortin asioita jossain lettutaikinan kaltaisessa litkussa pyöriteltynä. Esimerkiksi kokonaisia monikerroshampurilaisia ja kokonaisia täytettyjä kalkkunoita on muistaakseni uppopaistettu.. Omassa keittimessä ei tosin tuo paistosyvyys riitä edes tavallisen hampurilaisen kokonaisena paistamiseen.
Tuolla lirulla päällystetään myös uppopaistettu Mars-suklaa. Tässä on eräs resepti ko. taikinalle. Onko kokemuksia friteeraustaikinan käyttämisestä tai vinkkejä taikinoitavaksi sopivista asioista?
Wikipediassa on muuten joitain "Esimerkkejä uppopaistetuista ruoista".
Mars patukat nyt ainakin pitänee laittaa testattavien listalle.
Buranan linkkaamalta sivustolta löytyikin kasapäin reseptejä, enimmäkseen erilaisia wingsejä, sipulirenkaita ja pottuja. Jenkkimallin resepteissä painot ja tilavuudet tosin ovat missä sattuu yksiköissä; esimerkiksi on Buranan reseptissä voita mitattiin yksikössä "sticks of butter" ja googlen mukaan "1 US stick of butter = 118.294118 milliliters". Suomessa ko. aine taas mitataankin grammoina eikä litroina, eikä yhtäsuuruusmerkkejä tietääkseni voi vetää rasvan tilavuuden ja painon välille kuten vettä mitatessa voisi...