Tuleeko Ajankohtaiset kakkoset sun muut Ylen omat ohjelman jo aitona HD:nä? Ehdin kanavaa jonkin verran vilkuilla ennen salausta ja silloin liki kaikki ohjelmisto näytti olevan suttupiirtoa, lätkä sentään tuli aitona HD:nä.
Kysymyshän koski YLE Tekniikan sivulta lausetta "Nykyisillä "Cable HD Ready" -merkityillä laitteilla voi katsoa YLE HD -kanavaa." Kysyin asiasta tekniikan palautteesta ja vastaus tulikin tunnin sisällä. Tekstiä tuli laveasti myös kysymyksiin joita en kysynytkään ja varsinaiseen kysymykseen mielestäni ristiriitaisesti.
Ottivat myös kantaa korttimaksuun kun mainitsin kirjoittavani linkityksestä myös Viestintävirastolle TKTV:n perimän YleHD-korttimaksun yhteydessä.
Edit: 1. boldauksen mukaan vastaaja tulkitsee että YleHD:tä voi katsella vain Cable HD Ready -laitteilla. 2. boldauksen DNA-lainauksellaan hän kumoaa itse oman tulkintansa. Tässä kielipelissä must carry -kanavan maksuttomuus on muuttunut kuukausimaksuttomuudeksi.palaute.tekniikka@yle.fi
hei !
Koska sivuilla kerrotaan laitevaatimukset joilla kanava näkyy, niin silloin ei mielestäni ole tarvetta erikseen luetella kaikki ne joskus markkinoilla olleet laitteet joilla ei voi katsoa hd-lähetettä. Näitä pelkällä full hd ym merkinnöillä varustettuja vastaanottimia kun on ollut myynnissä myös kokonaan ilman hd viritintä.
Tuo full hd ja hd ready kun kauppamiesten kertomana tarkoittaa vain näytön ominaisuuksista, ei siitä millaiset virittimet ja kortinlukijat vastaanottimessa on.
Alla olevilta nettisivuilta löytyy lisätietoa cable hd ready vastaanottimista. Jos ei ole cable hd ready televisiota vaan esimerkiksi pelkkä hd ready / full hd vastaanotin niin siihen voi liittää ulkoisen cable hd ready digiboksin.
Riippuen vastaanottimesta / kaapelioperaattorista, niin joissakin tapauksissa on riittänyt se että vuokraa operaattorilta kortinlukijan jos vastaanotin on muuten sopiva hd-vastaanottoon.
http://www.ficom.fi/ohjeita/ohjeita_12.html
http://www.kaapelitelevisio.fi/allty...=5&menu_id=426
dnan linkityksestä löytyi tällaista tietoa:
"dna ilmoitti aiemmin, ettei yle hd -kanavan katsominen vaadi korttilinkitystä yhtiön kaapeliverkossa. Dna on kuitenkin nyt muuttanut tiedotettaan ja uuden tiedon mukaan korttilinkitys vaaditaankin aina, jos käytössä on linkitykseen kykenevä laite.
Uuden tiedon mukaan yle hd -kanavaa voi katsoa dna:n kaapeliverkossa ilman linkitystä, mutta vain jos laite ei tue linkitystä"
kaapeli-tv operaattorit eivät saa periä kortista kuukausimaksua, aluksi heillä oli hiukan väärät toimintatavat asiassa.
Jos tktv:llä tarkoitatte turun kaapelitv:tä niin heidän nettisivuilla on nyt maininta yle hd kortista ja siinä sanotaan että kortti on kuukausimaksuton. Sen toimittamisesta peritään toimitusmaksuna 11,90 euroa.
________________________
ystävällisin terveisin
ylen tekninen neuvonta
yle.fi/tekniikka/
Viestintävirastolta tuli parin päivän toimitusajalla vielä pidempi vastaus
Kiinnittää huomiota ainakin paksuntamani tekstit. Minusta maksun pitäisi mennä noin:VMP_Kuluttajapalaute@ficora.fi
Hyvä XXXXX XXXXXXXX,
kiitos yhteydenotostanne. Viestintävirasto on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimiva sähköisen viestinnän ja tietoyhteiskuntapalvelujen yleinen hallintoviranomainen. Viestintävirasto valvoo mm. viestintämarkkinalain ja sen nojalla annettujen säädösten noudattamista.
Korttilinkitys tarkoittaa sitä, että maksullisia kaapeliverkon HD-lähetyksiä voi katsella ainoastaan ohjelmakorttiin liitetyllä, Cable Ready HD -testatuilla laitteella. Korttilinkitys johtuu sisällönomistajien tiukoista vaatimuksista varjella omistamiaan teräväpiirto-ohjelmia laittomalta jakelulta. Viestintämarkkinalaki ei estä korttilinkityksen käyttämistä kanavien jakelussa. Alan toimijoiden kesken on sovittu korttilinkityksen järjestämisestä. Alan toimijat ovat järjestäytyneet Ficom ry:n alle (http://www.ficom.fi/fi/index.html).
HD-lähetykset ovat vasta alkaneet ja kyse on uudesta tekniikasta, joten tilanne on osin vasta kehitteillä. Ficom ry valvoo laitemarkkinoilla käytettäviä Cable Ready ja Cable Ready HD rekisteröityjä tavaramerkkejä. Lisätietoa HD-lähetysten vastaanottamisesta ja laitteista löytyy osoitteista (http://www.kaapelitelevisio.fi/alltypes.asp?menu_id=426) ja (http://www.kaapelitelevisio.fi/cable...ue&menu_id=433). Asiantuntijamme mukaan DVB-T2-tekniikka on niin uutta, että sitä ei ollut saatavilla vielä muutama vuosi sitten. Tämä voi tarkoittaa monen kohdalla uusien laitteiden hankkimista HD-lähetysten yleistyessä. HD-lähetykset vievät paljon kaistaa, joten uusi tekniikka on tarpeellista teräväpiirtolähetysten välittämiseksi. Nykyisten digilähetysten jatkumisesta on kuitenkin sovittu ainakin vuoden 2016 loppuun asti.
Viestintävirasto ei vastaa laitteiden toiminnasta. Laitteen toimivuudesta tulisi olla yhteydessä laitteen valmistajaan ja myyjään. Tavaran lajin, määrän, laadun, ominaisuuksien ja pakkauksen on vastattava sitä mitä myyjä ja asiakas ovat sopineet. Kuluttajaneuvojat (http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI...uttajaneuvoja/) antavat neuvotteluapua kuluttajasopimuksiin kohdistuvissa riitatilanteissa ja kuluttajansuojalain soveltamisessa. Jos yrityksen kanssa ei päästä sopuun, viimekädessä asia voidaan saattaa Kuluttajariitalautakunnan (http://www.kuluttajariita.fi/) käsiteltäväksi.
YLEn julkisen palvelun velvoite perustuu Yleisradiosta annettuun lakiin. Lain mukaan yhtiön velvollisuus on tuoda julkisen palvelun ohjelmistot jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Viestintävirastolla ei ole toimivaltaa valvoa YLEä tältä osin, vaan julkisen palvelun toteutumista valvoo Ylen hallintoneuvosto.
Viestintämarkkinalain 134 §:n säännöksen mukaan korvauksettoman siirtovelvoitteen piiriin kuuluvat kaikki Yleisradion julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmistot, jotka jaetaan maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa. YLE HD -kanava on katsottava ns. must carry -kanavaksi niillä alueilla, joilla kanavaa jaetaan myös maanpäällisessä jakeluverkossa. Käytetyllä lähetystekniikalla ja kanavan salaamisella ei ole merkitystä arvioitaessa säännöksen soveltamista.
Ilmoitus YLE HD -kanavan lähetyksistä antenniverkoissa tuli vasta edellisellä viikolla ennen lähetysten alkamista. Kanavan välittäminen kaapeliverkoissa vaatii teknisiä toimenpiteitä ja laitehankintoja, jotka vievät aikaa. Viestintävirasto seuraa tilannetta ja ryhtyy toimenpiteisiin, mikäli niihin on aihetta. Tilanne yksittäisten kaapelitelevisioyhtiöiden osalta muuttuu koko ajan. Kaapelioperaattoreista ainakin Elisa, DNA-Welho, Sonera, Lumotv ja Turun Kaapelitelevisio ovat aloittaneet YLE HD -kanavan lähetysten välittämisen.
Viestintämarkkinalain ( 393/2003 ) 134 §:n mukaan verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään must carry -kanavat verkossa ilman korvausta. Käyttäjälle kaapelioperaattori on velvollinen tarjoamaan must carry -kanavat maksutta. Lain mukaan kaapelioperaattori voi kuitenkin vaatia käyttäjältä kohtuullisen korvauksen verkon teknisestä ylläpidosta. Viestintävirasto ei ole ottanut voimassa olevan tai 1.7.2011 voimaan tulevan viestintämarkkinalain nojalla kantaa siihen, miten maksu-tv-kortista perittävää maksua tulisi tältä osin arvioida. Ylen HD-lähetykset antenniverkoissa aloitettiin erittäin lyhyellä varoitusajalla, mikä on aiheuttanut teknisiä haasteita lähetyksen edelleen välittämiselle kaapeliverkoissa. Viestintävirasto seuraa, miten käytännöt Ylen HD-kanavan jakelussa kaapeliverkoissa alkuvaiheen jälkeen vakiintuvat ja ottaa tarvittaessa kantaa siihen, miten maksu-tv-kortista perittävää maksua tulisi viestintämarkkinalain nojalla arvioida.
Viestintämarkkinalain 134 §:n säännöksen mukaan korvauksettoman siirtovelvoitteen piiriin kuuluvat ohjelmistot on tarjottava käyttäjälle muuttamattomina ja samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa. Säännöksen perustelujen mukaan muuttamattomuus tarkoittaa sitä, ettei ohjelmistoon saa lisätä tai siitä poistaa salausta. Viestintämarkkinalain tulkinnasta ei kuitenkaan ole annettu lainvoimaista päätöstä tältä osin.
Ystävällisin terveisin,
XXXXX XXXXXXX
Lakimiesharjoittelija
Viestintävirasto
Tänään tuli TKTV:n asiakkaille ohjelmakortista mainos, jossa mm. tekstiä "Hae ohjelmakorttisi ... myymälästä ..." ja lopussa pienellä "Mikäli haluat kortillesi pelkän YLE HD -kanavan, veloitamme ohjelmakortin toimitusmaksun 11,90 euroa." Tämä oli selvää puhetta.
Vaikutelmaksi jäi se että Ficom ry vie, YLE ja Viestintävirasto eivät edes vikise vaan myötäilevät ja seuraavat katseella. Peli on menetetty mun ei-Cable HD Ready -laitteiden osalta.
Viestiä muokkasi viimeksi Retro; 11.06.2011 kello 10:24.
Eli toisinsanoen Viestintävirasto pesee kätensä koko jutusta (siitä että Turun kaapelitv perii toimitusmaksua kortista), miten "yllättävää". Näköjään se ei myöskään ota mitään kantaa Ylen salaamiseen. Ei tässä maassa kannata ilmeisesti ottaa mihinkään viranomaiseen yhteyttä, kaikki joko pesevät kätensä tai alkavat puolustaa kaupallisia yrityksiä kuluttajan kustannuksella.
viestintävirasto ei tässä ole keskeisin toimija, eikä heidän lakimiesharjoittelija. kaveri viittaa yleensä noihin samoihin pykäliin.
tuon maksuttomuuden/korvauksen verkon ylläpidosta osalta tarvitaan viranomaisen linjanvetoa. siihen soppaan kuluttajaviranomainenkin saattaa haluta laittaa lusikkansa, vaikka tämä lainsäädäntö sinänsä on viestintäviraston kauraa.
ja kun asiaa katsotaan vain viestintäviranomaisen kapealla katsantokannalla, ei tietenkään löydetä mitään vikaa siinä, että "alan toimijat" "ovat sopineet" ! voi pyhä yksinkertaisuus !
Tuo nyt ei aivan pidä paikkaansa. YleHD käyttäytyy kuten SD-kanavat, ja vaatii linkityksen vain CI+-kortinlukijan kanssa.dnan linkityksestä löytyi tällaista tietoa:
"dna ilmoitti aiemmin, ettei yle hd -kanavan katsominen vaadi korttilinkitystä yhtiön kaapeliverkossa. Dna on kuitenkin nyt muuttanut tiedotettaan ja uuden tiedon mukaan korttilinkitys vaaditaankin aina, jos käytössä on linkitykseen kykenevä laite.
Uuden tiedon mukaan yle hd -kanavaa voi katsoa dna:n kaapeliverkossa ilman linkitystä, mutta vain jos laite ei tue linkitystä"
Hyvin tuo näkyy täällä CI+-töllön ja tavallisen CAMin kanssa.
mulla ei näy welhon (nyk.DNA) kaapelissa HD boxi jossa tavallinen conaxlukija embedded. kun puolen tunnin jonotuksen jälkeen aspan daami ei ymmärtänyt höläyksen pöläystä, mutta yhdisti propelleripöäälle tekniseen tukeen, jonka kanssa tulmimme hyvin juttuun.
hän sitten löysi sdisäisen tiedotteen, jossa kerrottiin että 200 sarjan korteilla oli ongelmaa valtuutuksissa ja pika-apuna voi käydä kortin vaihtamassa 013 sarjalaiseen tai odottaa että ratkaisevat ongelman
Vielä kun saisivat EPG:n toimimaan DNA verkossa niin voisi lykätä ajastuksia DVBviewerille.
kävin jonottamassa uuden kortin. sitä 013 sarjaa.
yle hd herjasi conax-liittymän puuttesta ja kun sen kuittasi, ettei ole videota eikä audiota.
valtuutus kesti kauan, eli voi tarkistaa kuukauden kanavan näkymisellä. kun 499 lopulta tuli näkyviin YLE HD:n herja oli muuttunut vanhaksi: "ei videota". jonkinasteinen valtuutus on siiis, mutta jossain mättää.
tämä siis entisessä welhon verkossa espoossa
-----
edit 17.6
ja nyt dna:n maksullisessa teknisessä tuessa meni sormi suuhun.
selkeästi liittyy heidän kryptaukseensa, koska kanava näkyi ennen kryptausta, eikä herjaa conaxista.
katsotaan miten etenee
Viestiä muokkasi viimeksi pede; 17.06.2011 kello 18:08.
Eipä toimi welhon verkossa EPG ei.
DNA Lohja
EPG toimii, mutta tekstitys ei.
Teksti-TV:llä tekstitys toimii (s. 451/452) hieman jäljessä ja mustan taustan kera (saako Wbox HD:sta sitä läpinäkyväksi?).