Tulipa sitten katsottua tämä 24-elokuva, ja päällimmäisenä heräsi kysymys: miksi ihmeessä piti tehdä tällainen elokuva, joka periaatteessa olisi kuulunut TV-sarjan tuotantokausiboksin (tyyliin esimerkiksi Shield Season 5 -boksin ekstroissa oleva Season 6 prequel) ekstroihin tai vaikka pelkästään netissä jaettavaksi. Ensinnäkin elokuva oli aivan liian lyhyt, ja vaikka se kattoi pöydän ihan kivasti seuraavaan kauteen, niin olihan tämä aikamoista rahastusta.
Elokuva sisälsi pohdintaa enimmäkseen Bauerin tulevaisuudesta, ja mukana oli muutama hassu toimintakohtaus, jotka oli tehty täysin amatöörimäisesti (selkeästi sillä otteella, ettei tämän elokuvan toimintaan haluttu pahemmin panostaa).
Sinänsä 24: Redemptionilla on sijansa, mutta kun tätä kuitenkin nyt sitten markkinoidaan ja kaupitellaan omana elokuvaan, niin
pahemman kerran tässä nyt 24-faneilla taaloja taotaan. En voi suositella Redemptionia kuin vain niille, joiden on välttämättä päästävä katsomaan mitä tässä kausien välillä oikein on tapahtunut. Kaikille muille tämä on pelkkää rahastusta.
Kun tätä kerran elokuvana markkinoidaan, niin arvostelen myös sen mukaisesti:
0.5/5![]()

Vastaa lainaamalla

