Tällainen vahvistin on jo pari vuotta ollut minulla subbaria ohjailemassa, ja muuten olenkin ollut tyytyväinen, paitsi nämä tuulettimet pitävät rasituksessa melkoista tohinaa, eikä hiljempaa kuunneltaessakaan tuota voi erityisen hiljaiseksi sanoa.
Täältä löytyy ensinnäkin muutama kuva laitteen sisälmyksistä. Tuulitunnelli on kuin suoraan oppikirjasta ja vaikuttaa tehokkaalle, mutta tuulettimien nopeudensäätöautomatiikka kummastuttaa paristakin syystä: tuulettimien kierrokset nousevat melko aikaisin tuomionpäivätasolle ja muutenkin pyrkii pitämään laitteen melko viileänä, vaikka lämpösuoja on 80 asteessa. Ja kun kokeilin napata etummaisen tuulettimen johdon irti (varmaan jäähtyisi yhdelläkin kotioloissa), niin toinen tuuletin pyöri aina normaalia kovemmilla kierroksilla! Tuloksena suurempi melu yhdellä kuin kahdella tuulettimella. Eli millainen tuo automatiikka voi olla jos se nostaa toisen tuulettimen jännitettä kun toisen irroittaa? Uskaltaakohan tuosta esimerkiksi nypätä toisenkin tuulettimen johdon pois ja viritellä oma tuuletusjärjestelmä, niin ettei tuo alkuperäinen tuulettimienohjauspiiri polta päreitänsä? Tai jättää takimmainen tuuletin pienellä vastuksella varustettuna?
Viestiä muokkasi viimeksi Peki_; 04.04.2007 kello 02:25.
Mahtaisiko auttaa jos laittaisit molemmat tuulettimet sarjaan ja ottaisit siis virran vain toisesta pistokkeesta? Jos ei niin osta hiljaisemmat tuulettimet ja laita sarjaan. Tuulettimet tuossa on hämmästyttävää kyllä, 12v mallisia eli helposti on saatavissa hiljaisempiakin malleja alan liikkeistä
Omassa J800:ssa vain 1 puhallin. Vaihdoin orig. Adda AD0812US-A70GL sirkkelin hiljaiseen Papstin 12 dB malliin. Oheen vielä huono kuva J800 sisuksista, josta sukulaisuussuhde selvinnee.
Vaikuttaisi olevan tässäkin tuollainen linkissä mainittu vakiovirtalähde tuulettimille, eli kytkemällä molemmat tuulettimet sarjaan yhteen tuuletinpaikkaan tuottaa saman tuloksen kuin vakiokytkentä, kokeilin tätä. Tuulettimien vaihtaminenkaan ei paljoa varmaan auttaisi jos ne saavat sähköä edelleen samasta paikasta. Lisäksi jännite ei ilmeisesti ole tasaista koska tuulettimien ääni oli paljon tasaisempi kun testailin niitä tietokoneesta tuodulla sähköllä. Eli ei kai tuollainen vakiovirtalähde tykkää kyttyrää jos nyppään molemmat tuulettimet siitä pois? Ja toisin sähkön ulkoisesta 12v muuntajasta. Eli minne tämä virta menee kun ei enää ole tuulettimia kytketty, eihän piirilevyltä voi komponentit/johtimet sulaa?
Jos molemmat tuulettimet voi tuosta turvallisesti ottaa pois niin voisi vaihtaa takatuulettimeksi jonkinlaisen hiljaisen lämpötilaohjatun, ja laittaa lämpötila-anturi sopivaan paikkaan niin että pysyy vaikkapa 50 asteen tuntumassa lämmöt. Varmuudeksi voisi sitten jättää tuon alkuperäisen sirkkelin eteen kun sitä on hankala tuolta irroittaa, ja laittaa se jollain termostaatilla käynnistymään 60-70 asteessa täydellä teholla, niin ei pääse ylikuumenemaan laite.
Viestiä muokkasi viimeksi Peki_; 04.04.2007 kello 23:00.
Eikö kenelläkään ole tietoa voiko tuulettimet vain nyppäistä pois vai pitääkö tilallle jättää vaikkapa 40 ohmin vastus?
Olen nimittäin miettinyt t-balancer tuuletinsäätimen ostamista tietokoneeseen, jolloin siitä voisi yhden kanavan jättää vahvistimen tuulettimen ohjaamiseen. Tuo laitehan olisi täydellinen tähän tarkoitukseen, saa itse määritellä 7 eri pistettä miten tuuletin käyttäytyy eri lämpötilojen mukaan, voisi pysyä tuuletin pois päältä esim 45 asteeseen asti, jolloin alkaisi propelli pyöriä hiljalleen, ja sitten nousta pyörintänopeus lämpötilan mukaan.
Eli tuo alkuperäinen tuulettimienohjausjärjestelmä on enää vain ongelma, että miten siitä saisi turvallisesti tuulettimet pois kun en halua riskejä ottaa näin kalliiden laitteiden kanssa, eikä minulla ole mitään käsitystä noista vakiovirtalähteistä että mitä ne sanoo kun ei enää olekaan kuormaa.
Edit: Tuulettimien tilalle laitettu 47 ohmin vastukset ja t-balancer tulossa, siihen asti potentiometrillä manuaalisesti tuulettimen säätö, sähkö tietokoneesta. Hiljainen on, paitsi muuntaja pitää kylmänä surinaa.
Viestiä muokkasi viimeksi Peki_; 13.04.2007 kello 20:35.