
Viestin alkuperäinen lähettäjä:
Etusivu
Vallattoman kasan Oscar-ehdokkuuksia kerännyt ja siinä sivussa pari voittanutkin Meryl Streep tekee seuraa niin ikään kultaisella miehellä siunatulle Anthony Hopkinsille kuin ehdokkuuteen tyytyneelle Paul Giamatille draamassa The Last Station. Elokuvan ohjaa Michael Hoffman, jonka 80-luvulla alkanut ura on menestyksekkäästi onnistunut välttämään suuremmat tähtihetket. Venäjällä kuvattavan elokuvan on tarkoitus aloittaa filmin kulutus helmikuussa 2007.
Anthony Hopkins ottaa klassisen kirjailijan Leo Tolstoin suuret saappaat omikseen, tulkiten herran sekasortoisia loppuaikoja. Elokuva keskittyy hänen tärkeimmän opetuslapsensa (Giamatti) ja vaimonsa (Streep) tietynlaiseen kolmiodraamaan, jossa molemmat Tolstoin elämän tärkeät ihmiset pyrkivät saamaan mestarilta aikaa itselleen. 13 lapsen isä päättääkin häippäistä takavasemmalle kuolemaan rauhassa autuaan tietämättöminä sadoista lehtimiehistä, jotka seuraavat hänen kuolinkamppailunsa viimeisiä hetkiä.