Toinen maailmansota ei päättynyt natsien yksiselitteiseen häviöön - osa heistä onnistui pakenemaan salaisen teknologiansa avulla Kuun pimeälle puolelle. Siellä, hakaristilinnoitus Schwarze Sonnen suojissa he ovat suunnitelleet Maan valloitusta yli 70 vuoden ajan. Vuonna 2018 heidän avaruuslaivastonsa lippulaiva, jättimäinen Götterdämmerung, ei ole vielä täysin valmis, mutta Yhdysvaltain seuraavan miehitetyn kuulennon laskeutuessa häiritsevän lähelle natsien tukikohtaa, suunnitelmia päätetään kiirehtiä. Natsit lähettävät tiedustelujoukon maahan selvittämään, kuinka paljon heistä todellisuudessa tiedetään.
Uhkarohkeaa tehtävää suorittamaan lähtevät Klaus Adler, natsiupseeri viimeistä piirtoa myöten, ja Renate Richter, hänen kihlattunsa, viestintäpseeri ja maa-asiantuntija. Asiat alkavat riistäytyä käsistä, kun maata eivät hallitsekaan bolshevistit ja kommunistit kuten natseille on opetettu, vaan jotakin paljon vaarallisempaa: täysimittainen kapitalismi. Kulttuurishokki on tuhoisa pariskunnalle: Klaus jatkaa jääräpäisesti natsismin viitoittamalla tiellä, mutta Renate näkee kaiken kaupallisuudenkin takana maassa jotakin säästämisen arvoista. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa sille, mitä tulossa on: Götterdämmerung-sotakoneen suunnitelmat päätetään viedä loppuun, ja pian kuu sylkee sisuksistaan taivaat täyteen rautaa, ja kolmas maailmanpalo on ovella.
Katso elokuvan trailer
Katso kuvagalleria
Ensi-ilta Suomessa 04.04.2012