Kävinpä ostamassa otsikon mukaisen digiboxin kun tuli tarvetta tallentavalle laitteelle. Kovin vähän tuntuu olevan tästä mallista juttua, kaapeliversioista enemmän.
Ostoslistalla oli Topfielf, mutta luettuani täältä, että esimerkiksi Canal+ tallenteet eivät välttämättä näy muutaman päivän päästä ellei niitä kopio laitteen sisällä toiseen paikkaan, sai ostopäätöksen kallistumaan Medioniin.
Tosin Finnsat oli vahvana mukana, mutta Medion halvemmalla hinnallaan ja pitemmällä takuullaa vei voiton. No, tässä alkulöpinät ja sitten vähän kokemuksia ja mietteitä itse laitteesta.
Paljon en ole vielä kerinnyt testata, mutta joitain nauhoituksia olen tehnyt ja niitä onnistunut niitä jopa tuhoamaankin![]()
Ensimmäisenä kanavien haun jälkeen kävin uusimman ohjelmistopäivityksen ja päivitin Medionin. Olipas helppo toimenpide usb:n kautta.
Nauhoitusten suhteen tuli ongelmia ohjelmoitavan Logitechin Harmony 525 kaukosäätimen kanssa. Sain ohjelmoitua em. kaken ilman ongelmia Medionille, kun käytin kaapelimallin asetuksia. Tietokanta ei näyttänyt tuntevan suoraan tätä T-mallin boxia. Ongelmat tulee ilmi, kun sammuttaa kaukosäätimellä koko laitteiston. Medion kysyy keskeytetäänkö tallennus? Siis tuollainen kysymys vilahtaa tv:n ruudussa ennen kuin laitteet sammuvat. Ok, tallennus jää vielä tässä vaiheessa päälle. Jos nyt kuitenkin tulee tarvista katsoa tuon kesken olevan tallennuksen aikana uudetaan televisiota ja painaa Harmonysta laitteet päälle --> avautuvat muut paitsi Medion, joka sammuu ja tallennus menee poikki. Ratkaisin asian käyttämällä ainakin toistaiseksi Medionia omalla säätimellä. Siis tuo ei ole Medionin vika, vaan Harmonyn logiikan, kun se ohjaa kaikki laitteita yhdestä ja samasta virtanapista.
Tallennuksia Medionilla laitellessa kiinnitin huomiota yhteen outoon seikkaan. Ohjelmaoppaasta kun laittaa tallennuksen, niin osaan tallennettaviin ohjelmista se merkkaa R-kirjaimen ja osaan tulee VARATTU teksti. Kummallista, eikä käyttöohjekirja kertonut tuohon mitään valaisevaa. Tallennukset onnistuvat kuitenkin, joten lieneekö tuolla suurta merkitystä?
Yöajaksi laittamani neljä tallennusta olivat menneet talteen aivan kuten pitikin.
Toistettaessa niitä tuli mieleen, että laitteessa voisi olla vielä hieman nopeampi nopeutettu toisto kuin 6x. Onhan siinä sitten oikein pikakelauskin, joten eipä tuon suhteen hirveitä valittamisia ole. Sitä en vielä keksinyt, että miten toiston kuvan saisi nopeasti pois ruudusta. Jos kattelee vaikka öisiä Canal+ nauhoituksia joita ei jälkikasvu saa katsoa, niin pitäisi saada tarvittaessa kuva katoamaan. Videoilla stop ja nauha oli seis. Normaali toiston jälkeen Medion kysyy lopetetaanko toisto? Jos taas pikakelauksen jälkeen painaa stop, toisto loppuu ilman kyselyjä ja ohjelman joutuu hakemaan katsottavaksi uudelleen. Saisi kyllä mielestäni kysyä aina, että lopetetaanko toisto vai ei?
Yksi mikä kummastuttaa ja ihmetyttää, on laitteen kohtalaisen hidas käynnistyminen ja MEDION tekstin näyttäminen television ruudulla käynnistyksen yhteydessä. No, ehkä kaikki muutkin kovalevylliset ovat perusboxeja hitaampia käynnistymään.
Siirtelin tuossa yhden leffan tietokoneelle. En ole vaan vielä katsonut miten se siellä toimii, mutta eiköhän sekin selviä ajastaan. Huomasin vain yhden ihmeellisyyden, kun aloin siirron jälkeen katsella mitä Medionin kovalevyllä on. Siellä oli vain se äsken kopioimani leffa, ei mitään muuta. Vasta kun sammutin Medionin ja laitoin sen uudelleen päälle, ilmestyi kovalevylle luomani kansiot ja muut tallenteet näkösälle.
Testailin myös kuvien siirtoa Medionille ja niiden katselua. Eipä tuota kyllä voi oikein suositella moiseen puuhaan. Kuvat kyllä siirtyy sinne hyvin ja niitä voi jopa katsella, mutta niiden latausnopeus on hiiidas. Jos kuvista laittaa pyörimään esityksen, niin seuraavaa kuvaa laaaadaaataaan aina pitkään![]()
En taida käyttää laitetta ainakaan valokuva-albumina. Mp3 soittopuolta en ole vielä testaillut. Pitänee sekin käydä läpi, jos vaikka laite tarjoaisi jotain elämyksiä silläkin saralla![]()
Tässä jotain pientä mitä mitä uutukaisesta laitteesta tuli mieleen.

Vastaa lainaamalla

