Jatkaa edelleen.![]()
Kun sinulla, ja muilla, on noita tunteja tullut kasaan kohtuullinen määrä, kuinka monta käyttökertaa se vastaa?
Olettaisin kuitenkin lampun eliniän olevan normaalin hehkulankapolttimon tapaan sidoksissa lämpötilavaihtelua muodostavaan käynnistys- / sammutuskertoihin.
Itselläni tykki on ollut kotona 11 päivää ja tunteja on kasassa 60 kappaletta. Osa käyttökerroista ovat olleet lyhyitä, osa todella pitkiä( tietokonekäyttöä) mutta aina puolivaloilla laitteen aiheuttaman kovan metelin takia.
Lyhyellä kaavalla odotusarvo vuoden käytölle olisi yli 1500 tuntia( noin 280 käyttöpäivää nykyisellä kulutuksella).
Z4:n ollu nyt hivenen yli vuoden käytössä ja tunteja on kertynyt ~1620.
Kuvassa ei mitään havaittavaa muutosta, pitäs nyt kokeilla uutta lamppua että toimiiko se ja havaitseeko sitten kuvassa/valoisuudessa eroa.
Z4 ollut käytössä 11 kuukautta, 1350 tuntia, kaikki eco-tilassa, katselujaksot yleensä pitkiä eli 3-12 tuntia.
Ihan fiilispohjalta arvioituna kuva kyllä himmeni jossain 500-600 tunnin kohdalla eli se kaikista suurin "potku" katosi mutta tuntuu kuin muutos olisi sen jälkeen pysähtynyt/hidastunut. Tosin valkokangaskin vaihtui High Poweriin tuossa 900 tunnin kohdalla joten se "hiukan" vaikutti kirkkauteen.
Eikös lamput 'stabiloidu' jossakin 200 tunnin kieppeillä, tai ainakin niin sanottiin eräässä (ei muista missä) jutussa, missä noita tykkien lamppuja vertailtiin. Tosin kyseessä olivat datatykit. Eli tuo 500-600 tuntia eco:lla voisi olla juurikin sellainen määrä, jolloin tuo stabiloituminen tapahtuu.
Kyllä, mutta ei sen säätö mielestäni riitä tekemään valotehosta uuden veroista. Se taisi alussa olla jossain 30-40 kohdalla ja nyt se on muistaakseni kokonaan auki. Harmaalla kankaalla kuva olisi liian himmeä. Mutta minullahan onkin vääristyneet tottumukset enkä halua elokuvamaista kuvaa...
Osaako kukaan sanoa että voiko sanyon tykeissä säätää jälkijäähdytysaikaa? Lähinnä kiinnostaisi Z1:n säätö. Eiköhän se jostain huoltovalikoista tehdä?
Normaalistihan tuulettimet pyörivät sammuttamisen jälkeen n. 1½ minuuttia. Lampun keston kannalta pidempi aika voisi olla parempi? Kun ei minulla ainakaan ole kiire minnekään niin voisi sen jälkikäyntiajan vaikka tuplata.
Ovatko Z3:n ja Z4:n service menu samanrakenteiset? Ulkonäkö kyllä poikkeaa mutta tie sinne oli sama (Menu + input pohjaan muutamaksi sekunniksi, kaukosta screen-näppäintä pohjassa muutama sekunti)?
http://members.optusnet.com.au/~koda...serviceman.pdf
Tuosta dokasta sivulta 32 löytyy ohje tuulettimen jälkikäytölle ja muillekin asetuksille.
Löysin lisäksi perussäätöohjeet AVS-forumin sivuilta:
http://www.avsforum.com/avs-vb/showt...9&page=8&pp=30 ja siellä oli mainintaa muutamista muistakin service menun asetuksista, kuten tuulettimen nopeuden rajojen muuttamisesta.
Edit: löytyihän se Z4-manuaalikin puolen tunnin haun jälkeen( mutta en edelleenkään saanut samannäköistä näyttötilaa):
http://www.snapbug.ws/PLV-Z4_SM.pdf (sivun http://www.hometheatershack.com/foru...ce-manual.html kautta)
Edit: Nimimerkki 'Pää räjähtää' huomasi linkin toimimattomuuden. Service manual ei siis löydy linkin takaa
Edit 2: Unohtakaa. Linkki suluissa toimii yhä.
Viestiä muokkasi viimeksi larionof; 04.12.2006 kello 21:22. Syy: lisätty sivu jälkikäytölle
Mielestäni jälkikäytön ajan lisääminen on turhaa ja eräiden mielipiteiden mukaan se voi olla vahingollistakin lampun käyttöikää silmälläpitäen. Lamppu on jo aloittanut jäähtymisensä pienelläkin jälkikäytöllä, oikeastaan tarkemmin sanoen sammumisen yhteydessä, eikä laitteen sisällä enää mikään tuo lisää kuumuutta sisään. Monet arvelevat että hitaasta jäähtymisestä on jopa etua lampun kestolle ja alunperinkin jälkijäähdytys on laitteisiin lisätty jostain muusta syystä, esim. se olisi liikuteltavissa nopeammin tai sinnepäin. Ei siis toisinsanoen mikään todista, ettei juuri lamppu kestäisi paremminkin pienentämällä jälkijäähdytysaikaa. Muista laitteen osasista voisi arvella toisinkin päin.
Vertausta hakisi vaikka mehupurkin uuniin desinfioitumaan laittamisesta. Lasipurkki voisi rikkoutua laitettaessa siihen nopeasti esimerkiksi kylmää vettä mutta toisaalta se kestää mainiosti kuuman hillon. Ei ehkä osuvin mahdollinen vertaus mutta periaatteen kyllä käsittäisi päässään juuri näin.
Larionofille tiedoksi ettei juuri Z4:n tuulettimen säädöistä kannattane AVS:stä haeskella tietoa, jos Suomi sattuu äidinkieleksi.![]()
Jos tietoa haluaa eikä sitä suomeksi saa, nimenomaan sitä pitää muualta hakea. Itse en aio sitä myöskään sen enempää kääntää suomeksi kuin mitä jo tein.
Ja se loppuosa nyt liittynyt tuulettimeen vaan oli ylipäänsä huomio kyseiseltä sivulta muutenkin tietoa haettuani. Olen yrittänyt saada kuvaa kohdalleen säätöjä räpläämällä( ei service modessa vaan normaali menussa) ja jos joku sen on jo tehnyt niin voisinhan minä samoja asetuksia kokeilla jos ne sopivat omaan kokoonpanooni.
Kantaa en myöskään ota / ottanut siihen ovatko säädöt järkeviä, vain siihen, miten se tehdään. Kukin tehköön laitteellaan mitä haluaa.
tattista!
näyttää kuitenkin ettei sen ajan lisääminen välttämättä auta mitään.
katsellaa mitä muut viisaat ovat mieltä. toistaiseksi olkoot siis default arvossaan.
Niin eihän sitä tiedä onko siitä jälkikäyntiajan lisäämisestä haittaa vai hyötyä. Voi olla että lampun on parempi jäähtyä hiljakseen. Ehkä se tykki saa olla siellä katossa ihan koskematta.
Se on jo monta kertaa todettu muissakin asioissa että "Älä korjaa sitä jos se ei ole rikki". Tuo sanota pitää paikkaansa enemmän kuin hyvin.![]()
Ihan mielenkiinnosta kyselen kun tuli mieleen:
Minkä arvoinen on tykkini tällä hetkellä, entä vuoden päästä? Tykki on Z1, lampulla katsottu 1600h, mukaan uusi varalamppu. Paljonko on laitteella arvoa?
Noin vanhalla tykillä ei kovin suurta arvoa ole. Tuo mukaan tuleva uusi varalamppu on toki hyvä homma. Sanoisin, että tuon varalampun kanssa joku saattaisi tuosta 500-600e maksaa. Uudempiin tykkeihin verrattuna Z1:n kuvanlaatu on jo todella heikko.
Käytetyn Z4:n tai Panan ae900:n saa käytettynä melko vähillä tunneilla 900 eurolla, joten tuohonkin hintaa tulee rinnastaa.
Vaihdon perjantaina uuden lampun tykkiin, entisellä katsottu 1631h.
Vanha lamppu tai sen lasi on hieman harmaantunut uuteen verrattuna.
Suurta eroa kuvassa ei havainnut mutta nyt kun on pari päivää katsellut niin jonkin verran kuva on kirkkaampi ja kontrasti/väritoisto vaikuttais myös hivenen parantuneen.
Antaa nyt uuden olla takuun ajan paikoillaan ja vaihdan sitten entisen takas niin näkee pitkällekö sillä pääsee.
Huomioni kiinnittyi verkkoihin lampun sivuilla ja näyttäis siltä että tykin takana olevan pienemmän suodattimen läpi tulisi ilma lampulle ja se menisi sen läpi täten lamppua tehokkaasti jäähdyttäen. Ainakaan Z1 ja Hitachi PJ-TX200 lampuissa ei tuollaista ole.