Kun Suomen sanotaan olevan pöytälaatikkokirjailijoiden luvattu maa, niin ajattelinpa sitten aloittaa threadinkin asiaan liittyen.
Itse kirjoittelen satunnaisesti, mutta yleensä kirjoitukseni jäävät puolitiehen joko kiinnostuksen lopahtamisen vuoksi tai sitten huonon suunnittelun tuloksena. Pari päivää sitten rohkaistuin kuitenkin julkaisemaan yhden harvoista valmiiksi saattamistani kirjoituksista aukea.netissä. Alunperin rekisteröidyin aukeaan julkaistakseni siellä valokuvia, mutta koska en vielä ole mielestäni saanut aikaiseksi julkaisemisen arvoista tavaraa päätin sitten aloittaa novellilla, jonka kirjoitin noin pari vuotta sitten.
Kadonnut partio kertoo tarinan kotiinsa pyrkivästä sotilaasta Suomen ja Neuvostoliiton rajalla. Jos jotakuta kiinnostaa käydä lukaisemassa ja antaa kirjoituksesta palautta, niin otan palautteen mielenkiinnolla vastaan. Palaute tähän mennessä on ollut yllättävän positiivista, itsekriittinen kun kirjoittamiseni suhteen olen.
Tähän threadiin voi laittaa linkkejä omiin kirjoituksiin, jos haluaa muidenkin niihin tutustuvan ja jos ystävien ja sukulaisten kommentit alkavat kyllästyttää.
Jos aukea.net ei ole ennestään tuttu, niin kannattaa katsella alueet läpi. Joukossa on varsin tyylikkäitä kuvia, kuvataidetta ja kirjoitelmia runoista novelleihin.

Vastaa lainaamalla
