Sama täällä. Kaikki kolme tulivat Neloselta pari vuotta sitten ja uusintana heti puolen vuoden päästä.Originally posted by Meizi
En tiedä teistä, mutta itse olen 100% varmasti nähnyt kaikki Mad Maxit töllöstä enkä mistään muualta.
Sama täällä. Kaikki kolme tulivat Neloselta pari vuotta sitten ja uusintana heti puolen vuoden päästä.Originally posted by Meizi
En tiedä teistä, mutta itse olen 100% varmasti nähnyt kaikki Mad Maxit töllöstä enkä mistään muualta.
Älkääs nyt, ei se kolmonenkaan niiiin huono ole. Kakkosen loistavuuden jälkeen se tietenkin on pettymys, mutta jos sen ajattelee irrallaan sarjasta, niin kyllä se useat jenkkien toimintarytistelyt pesee. Kakkonenhan on koko sarjan kohokohta, katsoo sitä miten päin vain. Ohittaa ehkä ykkösenkin.
Nelososan tekijät ottavat aika ison haasteen. Leffasta saattaa tulla kelpo jatko sarjaan, mutta todennäköisempää on, että lähtevät kompromissien tielle, pyrkivät miellyttämään jenkkiyleisöä ja tekevät keskinkertaisen mitättömän leffan. Toisaalta aussit osaavat yhä tehdä elokuvaa, joka ei sorru siihen, missä aita on kaatunut. Saapa nähdä.
Ei tullut kaikki kolme vaan pelkästään 2 ja 3. Näillä näkymin sitä ensimmäistä ei tv:ssä vähään aikaan nähdäkään, koska tv-oikeudet eivät ole myynnissä.Originally posted by Oswald
Sama täällä. Kaikki kolme tulivat Neloselta pari vuotta sitten ja uusintana heti puolen vuoden päästä.
EDIT: ja ettei tulisi purnaamista:
http://groups.google.fi/groups?hl=fi...up%253Dsfnet.*
Viestiä muokkasi viimeksi JTX; 11.12.2002 kello 16:42.
Jep, ykkösosaa olen kaivannut aina kun kakkosta tai kolmosta on televisiossa uusittu. Itse näin ykkösen silloin joskus 80-luvulla kun se telkkarista tuli. Ehkä aika kultaa muistot tässäkin suhteessa mutta sellainen muistikuva on että tämä olisi ollut hyvä leffa. Armotonta takaa-ajoa viritetyillä vehkeillä jne. jne.
Nelososaa kohtaan ei oikein ole mitään odotuksia kun kolmonen jo näytti kuinka huonoksi Mad Maxit voidaan tehdä.
Taidat olla oikeassa. Eipä minulla kyllä paljon muistikuvia kyseisestä elokuvasta ollutkaan (kun en ole sitä ilmeisesti koskaan nähnytOriginally posted by JTX
Ei tullut kaikki kolme vaan pelkästään 2 ja 3. Näillä näkymin sitä ensimmäistä ei tv:ssä vähään aikaan nähdäkään, koska tv-oikeudet eivät ole myynnissä.
EDIT: ja ettei tulisi purnaamista:
http://groups.google.fi/groups?hl=fi...up%253Dsfnet.*).
Katselin tuon ykkösen tässä pari päivää sitten, enkä kyllä pitänyt. Kolmosen tasolla...
Sydney Morning Heraldin haastattelussa nykyisin yllättäen mummelilta näyttävä George Miller kertoo Mad Max 4:n olevan seuraava työnsä kunhan nyt tekeillä oleva Happy Feet valmistuu.
Onko tähän mitään uutta?
Aboot vuosi sittenhän tämä projekti laitettiin jäihin, mutta onko kellään tietoa, onko projekti saamassa jatkoa?
Vastaus muutaman vuoden viiveellä- jokohan olisi tämä jo oikeasti kohta tekeillä:
http://www.abc.net.au/news/stories/2...24/2723077.htm
Jahas ja taas "mennään":
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde...t-vahvistuivat
Onko tämä jatko-osa vai re-make?
Eiköhän tämä normityylinen update, kohderyhmänä nykykatsojat=maksajat=amerikkailaisteinit 9-15V -> CGI autoja, trendikästä rytmimusaa ja vauhdikasta leikkausta, pahis ei kiroile eikä polta tupakkaa.
Tässä originaaliuutinen:
http://www.dailytelegraph.com.au/fur...-1226014922147
Kuulostaa mannerheimilta."All the contracts are signed. It's a locked-in film. It has been for 18 months now," Miller said.
The NSW filmmaker said he and Warner Bros, the studio with which he is also working on Happy Feet 2, had agreed to a 12-month delay.
"We will restart pre-production later this year and begin early next year -- weather permitting," he said.
Charlize Theron Talks ‘Mad Max 4: Fury Road`
Jokohan onnistuisi... tällä kertaa yritetään Namibiassa. Thereonin lisäksi mukana Mad Maxina siis Tom Hardy.
Tuli eilen täysin sattumalta kuvausporukkaa vastaan Swakopmundista muutamakymmentä kilometriä pohjoiseen, eli aivan keskellä ei mitään... Myös ainakin viisi leffaa varten rukattua autoa oli samaisen tien varrella. Komeita maisemiahan nuo on kuvailla ja komeannäkösiä ruostehökötyksiä olivat saaneet rukattua.
Olisi kuulemma Charlize Theronkin ollut bilettämässä paikallisessa kuppilassa, mutta eihän sinne tällaisia taviksia olisi päästetty.