pteittinen

Teksti ja mittaukset: Petri Teittinen
Kuvat: Petri Teittinen ja Sony

VPL-HW30ES ilmestyi jo kesällä 2011, mutta on edelleen ajankohtainen. Aktiivilasiteknologiaan nojaavan HW30:n kolme SXRD-paneelia pystyvät 240 hertsin virkistystaajuuteen ja projektori osaa tehdä interpoloinnin 2D- ja 3D-kuvalle.

HW30:n suositushinta on tällä hetkellä 3 290 euroa; virallinen svh on puolessa vuodessa pudonnut vain satasen. Sony taitaa pitää jälleenmyyjänsä tiukassa herran nuhteessa, sillä kukaan ei ole lähtenyt polkemaan HW30:n hintoja - ainakaan julkisesti. Suomen edullisin hinta oli Google-haun mukaan kymppiä vaille 3 000 euroa, joskin mukaan sai IR-lähettimen ja 3D-lasit, jotka pitää tavallisesti ostaa erikseen.



Asennus

HW30:n nostaminen laatikosta testihuoneen pöydälle kertoi heti, että 10-kiloisen laitteen sisällä on paljon muutakin kuin ilmaa. Siitä puheen ollen, HW30 imee jäähdytysilman pääasiassa takareunan ritilöiden läpi ja puskee lämpimän ilman ulos projektorin etukulmista. Myös linssin alta edestä otetaan suodattimen läpi jonkin verran jäähdytysilmaa sisään.



Liitännät löytyvät edestä katsoen projektorin vasemmasta kyljestä. Liitinvalikoima on varsin tuttua kauraa muutamin yllärein. Sony on viimeinkin kuopannut osan vanhentuneista analogituloista, joten heiluttakaamme hyvästit S-videolle ja komposiitille. VGA sen sijaan kummittelee edelleen kahden HDMI-tulon vieressä. Kolmesta RCA-liittimestä koostuva komponenttitulo majailee 3D-lasien tahdistamiseen tarvittavan infrapunalähettimen liitännän vieressä. Monista muista 3D-projektoreista tutun 3-pinnisen VESA-liittimen sijaan Sony on valinnut RJ45-liittimen. Tuon takia projektoriin ei saa kiinni esim. Optoman tai MonsterVisionin radiotaajuuslähetintä, jos ei sitten osaa rakentaa RJ45/VESA-3D -adapteria. RJ45:n vieressä on liitin langalliselle kaukosäätimelle, mikäli sellaista haluaa käyttää. Liitinpaneelin oikeassa reunassa nököttää vielä RS-232C, johon voi kytkeä vaikkapa huoneautomaatiota ohjaavan masiinan.




Sonyn IR-lähetin on jotakuinkin kuulakärkikynän paksuinen ja n. 20 senttimetriä pitkä puikula, jonka sisällä on parikymmentä infrapunalediä. Lyhyen välijohdon päässä on naaraspuoleinen RJ45-liitin. Kuluttajan on itse hankittava lähettimen ja projektorin väliin kytkettävä kaapeli. Hyvää tässä ratkaisussa on se, että voit hankkia (tai vaikka tehdä itse) juuri tarvitsemasi mittaisen kaapelin. Käyttöohje ehdottaa kaapeliksi CAT7-tason letkua, mutta testeissä CAT5 pelitti ihan hyvin. Kaapelin enimmäispituudeksi ilmoitetaan 15 metriä.

Joidenkin projektorien IR-lähetin on teholtaan niin voimakas, että infrapunasignaaleja käyttävät kaukosäätimet eivät toimi samassa huoneessa lähettimen kanssa. Sonyn lähetin on teholtaan sen verran heikko, että se ei häiritse kaukosäätimiä. Se on samalla myös liian heikkotehoinen ampumaan tahdistuspulssit valkokankaan kautta katsojien laseihin, joten lähetin pitää sijoittaa katsojien ja valkokankaan väliin ja suunnata kohti katsojia.

HW30ES-mallin mukana ei tule 3D-laseja tai IR-lähetintä. Ulkomailla myydään HW30AES-pakettia, joka sisältää lähettimen ja kahdet lasit. Ainakin yksi kotimainen kauppa mainostaa lähettimen ja lasit (ilmeisesti vain yhdet) sisältävää HW30-pakettia. Jossain päin maailmaa on saatavilla myös malli HW30ES/W, joka on väriltään valkoinen. Suomen Sonyn sivuilla on kuva valkoisesta HW30-projektorista, mutta enempää vaihtoehtoväristä ei puhuta.

Bittisavun hämmentäminen

Virtaa koneeseen. Edellinen testaaja oli ruuvannut kuvan kohti kattoa projektorin päällä sijaitsevilla linssinsiirtorullilla. Rullaa pyörittämällä kuva osui kankaalle muutamassa sekunnissa. HW30:n linssinsiirto on tarpeeksi riittoisa vaativaankin asennukseen. Pystysuunnassa kuvaa voi siirtää 0,65 kertaa kuvan korkeuden verran keskipisteestä ylös tai alas. Sivusuunnassa siirtoa piisaa 0,25 kertaa kuvan leveyden verran kumpaankin suuntaan.



Asetin projektorin n. 3,2 metrin päähän kankaasta. Linssin kehälle sijoitettua zoom-säädintä kääntämällä ruuvasin kankaalle heti suurimman mahdollisen kuvan, jonka leveydeksi tuli 225 senttimetriä. Kuvan fokusointi on myös manuaalinen ja tapahtuu linssissä olevaa fokusrengasta pyörittämällä.

Koska kuva oli pienempi kuin valkokangas, huomasin heti kuva-alan ulkopuolelle piirtyvät vaaleat alueet. Valovuoto oli huomattavinta kuvan vasemmassa alakulmassa. Mikä ikävintä, vitivalkoista kuvaa heijastettaessa ei voinut olla huomaamatta, että neljännes kuvan vasemmasta ja viidennes oikeasta reunasta sinersi selvästi. Keskellä alhaalla näkyi lisäksi läntti punerrusta.

Värjäytymisessä ei ollut kyse konvergenssivirheestä, se tuli testattua. HW30:n konvergenssisäätö toimii koko kuvan alueella, joten sillä ei voi korjata esim. yhden kulman alueella esiintyvää värien haritusta. Säädettäväksi väriksi voi valita punaisen tai sinisen. Säätökuvion, yksinkertaisen ristikon, väriä voi vaihtaa halutessaan. Testatun yksilön konvergenssi oli varsin hyvässä kunnossa, joskin punaista piti nostaa parin pykälän verran ylemmäs. Sen jälkeen konvergenssissa ei ollut enää mitään valittamista.

Tehtaalla asetettuja kuvatiloja on vaikka muille jakaa. Dynamic, Standard, Cinema 1, Cinema 2, Cinema 3, Game, Photo ja käyttäjän säädöille omistetut User 1 ja User 2 kertovat jo nimillään hyvin pitkälti millaiseen katseluun ne on tarkoitettu. Standard on käyttöohjeen mukaan sopivin videolle kuvatun sisällön katseluun ja listaa esimerkkeinä mm. tv-sarjat, urheilun ja konsertit. Cinema 1 on tarkoitettu elokuville, Cinema 2 puolestaan "digital cinema" -materiaalille, mitä manuska sillä sitten tarkoittaneekaan. Cinema 3 yrittää matkia elokuvien jälkituotannossa käytettävää ammattilaistason näyttöä, joten se lienee lähimpänä Rec.709-standardia.

Vaikka käyttöohjeessa on lukuisia merkittäviäkin puutteita, pitää sille nostaa hattua satunnaisesta yksityiskohtiin syventymisestä. Esimerkkinä värilämpötila-asetusten selitykset, joissa kerrotaan kunkin asetuksen värilämpötila Kelvin-asteina.

2D-kuvatilat tehdasasetuksilla

Yksikään projektorin lukuisista kuvatiloista ei ansaitse kehusanoja. Lähimmäksi Rec.709-standardia pääsivät Cinema 1 ja Cinema 3, kuten kuvausten perusteella osasi arvatakin. Tässä ensin Cinema 1:n harmaasävyjen väritasapainoa valottava graafi:


Harmaissa on liikaa punaista ja liian vähän vihreää mustasta valkoiseen. Lisäksi gamma lähtee 80 prosentin jälkeen keulimaan pahan kerran, mikä näkyy heti myös kokonaisvirhettä kuvaavassa DeltaE-graafissa. Kolmen virhettä (vihreä vaakaviiva) pidetään yleisesti niin pienenä, että ihmissilmä ei sitä erota. 90 ja 100 prosentin kohdalla virhe pomppaa jo yli kymmenen, mikä on varsin huono tulos.

Cinema 1 -kuvatilan mitattu väriavaruus näyttää tältä:


Cinema 1:n gamut eli väriavaruus on paremmassa kuosissa kuin harmaiden väritasapaino. Vaikka täplät osuvat värikolmiossa varsin lähelle kohdeneliöitään, kertovat palkit kalibroinnin tarpeesta. Valkoinen punertaa hieman, vihreän saturaatio ja sävy ovat pielessä, eikä syaaninkaan saturaatio ole mitä pitäisi. Hyvä uutinen on se, että värien kirkkaus (DeltaL) on etenkin valkoisen, sinisen ja punaisen osalta erinomaista tasoa.

Kurkataanpa seuraavaksi Cinema 3:n harmaita:


Huomionarvoista Cinema 3:n mittaustuloksissa on lähes täydellinen 2.2:n gamma. Väritasapainot ovat kuitenkin niin pahasti pielessä, että DeltaE-virhearvot nousevat jo 20 prosentin kohdalla hyväksyttävän väärälle puolelle. Cinema 3 on gammansa takia parempi lähtökohta kalibroinnille kuin Cinema 1.

Cinema 3:n gamut näyttää tältä:


Ero ei ole valtava, mutta Cinema 3:n väriavaruus on parempi kuin Cinema 1:n. Etenkin luminanssiarvot ovat suorastaan esimerkillistä tasoa. Mikä parasta, kokonaisvirhettä kuvaavat DeltaE-arvot karkaavat yli kolmen vain valkoisen ja syaanin osalta.

2D-kuvan kalibrointi

Lähdin kalibroimaan projektoria valitsemalla Cinema 3 -kuvatilaan perustuvan User 2 -kuvatilan. Ensin piti saada harmaiden väritasapaino kohdalleen, mikä tapahtuu Gain- ja Bias-säädöillä. Kumma kyllä englanninkielinen käyttöopas ei mainitse niitä lainkaan. Säädöt löytyvät värilämpötilavalikosta valitsemalla yksi viidestä Custom-asetuksesta ja painamalla sen kohdalla kaukosäätimen Enter-nappulaa.

Tyypilliseen tapaan Gain vaikuttaa harmaasävyjen kirkkaaseen päähän ja Bias puolestaan tummaan päähän. Täydellisessä maailmassa säädöt eivät vaikuttaisi toisiinsa, mutta tässäkin projektorissa Gainin rukkaaminen vaikuttaa hieman myös tummaan päähän ja päinvastoin. Säätäminen on siis edestakaista jumppaa kirkkaan ja tumman pään välillä, siedettävää kompromissia etsien.

Vartin turaamisen tuloksena syntyi tämännäköinen tasapaino:


Kuten näkyy, gamma ei oikein tykännyt väritasapainon korjaamisesta. Vaikka 2.3-2.4:n gamma onkin ihan OK hyvin pimennetyssä kotiteatteritilassa, oli tähtäimessä kuitenkin keltaisen viivan osoittama 2.2. HW30 ei sisällä gamman manuaalista hienosäätöä, mutta valikossa on gammalle yhdeksän vakioasetusta, joista voi hyvällä tuurilla löytää mieleisensä. Käyttöopas ei kerro mikä asetuksista on oletuksena käytössä Cinema 3 -kuvatilassa, enkä näemmä huomannut kirjata sitä muistiinpanoihin. Manuskan mukaan Gamma 4 -asetus kirkastaa hieman kuvan tummaa päätä, joten sen valinta olisi saattanut korjata 10 ja 20 prosentin kohdalla näkyvän korostuman. Tai sitten ei.

Harmaiden väritasapaino on säätämisen jälkeen paljon parempi kuin tehdasasetuksen jäljiltä, mistä kertovat myös kiitettävän alhaiset DeltaE-virhearvot. Vitivalkoinen olisi kaivannut hieman lisää hellyyttä, mutta kaikkeen ei ole aikaa.

Sitten tullaankin HW30:n isoimpaan ongelmaan, eli väriavaruuden kalibrointiin. Sonyn värienhallintajärjestelmä tuntee nimen Real Color Processing. Tavallista graafisemmasta käyttöliittymästään huolimatta se toimii hyvin pitkälti samalla tavalla kuin muutkin CMS:t. Ensin valitaan säädettävä väri RGBCMY-vaihtoehdoista, minkä jälkeen säädetään värin sävyä, kylläisyyttä ja kirkkautta. HW30 näyttää sisääntulevasta kuvasta väreissä vain säädettäväksi valitun värin. Toisin sanoen, kun säädetään punaista, vain kuvan punaiset osat piirtyvät punaisena; kaikki muut värit näkyvät harmaan eri sävyinä.

RCP:n käyttö on helppoa, loogista ja nopeaa. Alle puolessa tunnissa löysin asetukset, joilla saavutettiin tällainen mittaustulos:


Punaisen ja magentan saturaatiota ei vaan saanut kuriin säätöjen puitteissa. Sävyjen ja kirkkauden osalta tulokset ovat erinomaiset, eikä kokonaisvirheessäkään ole hirveästi valittamista.

Mainitsin edellä tämän olevan ongelma, eli mikä tässä sitten oikein mättää? Yksinkertaisesti se, että HW30:n värienhallinta toimii väärin. Värien kalibrointi tapahtuu tyypillisesti testikuvilla, joissa värit ovat kirkkaudeltaan joko 75 tai 100 prosenttia. Kun käyttäjä on testikuvien avulla säätänyt värit haluamansa mukaisiksi, on sen jälkeen projektorin tehtävä huolehtia, että säädöt skaalautuvat oikein myös muille kirkkausarvoille.

HW30:n kohdalla näin ei kuitenkaan käy. Vaikka 75 prosentin testikuvista mitatut arvot näyttivät hyviltä, sanoi paljas silmä elokuvaa katsottaessa jotain vallan muuta. RCP:n käytön jäljiltä kuvassa näkyi monenmoista virhettä tumman pään kohinasta aina väriliukujen juovittumiseen ja kummallisiin väreihin saakka. Nämä ilmiöt katosivat heti kun RCP:n asetukset palautti tehdasoletuksiin. Erityisen huolestuttavaksi tämän tekee se, että vuoden 2005 lopulla ostamani Sony VPL-VW100:n RCP toimii samalla tavalla virheellisesti. Pitääkö tästä vetää se johtopäätös, että RCP on ollut rikki viimeiset kuusi vuotta, eikä kukaan Sonylla ole huomannut asiaa?

3D-kuvatilat tehdasasetuksilla

Monista muista 3D-projektoreista poiketen HW30 tarjoaa 3D-toimintatilassa samat kuvatilat kuin 2D-tilassakin. Jotain rajoituksia 3D-tila kuitenkin tuo muassaan: lamppu siirtyy pakosti kirkkaampaan High-tilaan ja koko Cinema Black Pro -alavalikko katoaa valikkopuusta, vieden mukanaan iiriksen ja lampun kirkkauden asetukset. Dynaaminen iiris ei siis toimi lainkaan 3D-tilassa.

Sonyn 3D-lasien läpi mitattujen kuvatilojen tulokset eivät ole järin kaunista katsottavaa. Parhaiten pärjäsi jälleen Cinema 3 -kuvatila. Tässä sen harmaat:


Gamma ajelee 2.0:n tienoilla, mikä ei ole välttämättä huono juttu, koska 3D-kuvaa katsotaan valotehoa syövien 3D-lasien läpi. Väritasapaino onkin sitten täyyyysin metsässä ja DeltaE-virhearvot taivaissa.

Väriavaruuden asiat eivät ole juuri paremmalla tolalla:


Jos tuosta pitää jotain hyvää löytää, niin vihreän ja sinisen sävyt osuvat hyvin standardiin. Samoin vihreä ja syaani ovat kylläisyydeltään erinomaisia. DeltaE-palkit kertovat karun kokonaistotuuden: kalibroinnin tarvetta olisi, mutta rikkinäisellä RCP:llä ei tämän projektorin kuvaa korjata.

3D-kuvan kalibrointi

En edes yrittänyt säätää User 2 -kuvatilan väriavaruutta, vaan tyydyin harmaiden väritasapainon korjaamiseen Bias/Gain-säädöillä:


Vitivalkoista lukuunottamatta harmaiden väritasapainon sai oikein hyvälle mallille ja 3D-kuva koheni silminnähden. Gamma nyt ajelee vähän missä sattuu, mutta en ehtinyt kokeilla eri gamma-asetusten vaikutusta. Säätämisen aikana gammakorjaus oli kytketty Off-asentoon.

Mustan taso, kontrastit ja käyntiääni

HW30 oli tervetullutta vaihtelua varsin hailakkaa pohjamustaa tuottavien projektorien jälkeen. Sony on kirinyt JVC:tä kiinni parin viime vuoden aikana ja vaikka HW30:nkin musta voisi olla mustempaa, se on mielestäni jo riittävän hyvä. Sama pätee myös projektorin on/off-kontrastiin, joka ei todellakaan enää tarvitse dynaamista iiristä avukseen. Mittasin Cinema 3 -tilan on/off-natiivikontrastiksi 4874:1 ja ANSI-kontrastiksi 378:1 lampun ollessa High-tilassa. On/off-kontrastin osalta tulosta voi kutsua jo kiitettäväksi -- mutta HW30 pystyy parempaankin.

Dynamic Black Pro -valikon alta pääsee käsiksi iiriksen asetuksiin. Off-asennon lisäksi käyttäjä voi valita kahdesta dynaamisesta toimintatilasta, kolmesta dynaamisen iiriksen reagointinopeudesta sekä säätää iiriksen kokoa manuaalisesti välillä 0-100. Nolla-asennossa HW30 saavutti kalibroidulla User 2 -asetuksella ja High-lampulla 9287:1 on/off-natiivikontrastin, joskin ANSI-kontrastin ja valotehon kustannuksella. ANSI-kontrasti putosi 315:1 tienoille ja valotehoksi mittautui vaivaiset 389 lumenia. Iiriksen kuristaminen paransi luonnollisesti myös pohjamustan tasoa. Iiriksen avaaminen puoliväliin tuotti on/off-kontrastiksi 7219:1, mutta nosti valotehon 639 lumeniin, mikä riittää 2D-kuvalle jo kohtuullisesti pimennetyssä tilassa.

3D-tilassa Cinema 3 antoi on/off-kontrastiksi 4469:1 ja ANSI-kontrastiksi 361:1, kun projektorin ja mittarin välissä ei ollut 3D-laseja. Jostain nyt jo unohtuneesta syystä mittasin 3D-tilan kontrastit lasien läpi Cinema 1 -kuvatilassa. On/off-kontrastiksi mittautui lasien parhaalla kirkkausasetuksella (tästä lisää edempänä) 5321:1 ja ANSI-kontrastiksi 246:1. Vaikka 3D-lasit syövätkin runsaasti kuvan kirkkautta, tekevät ne samalla projektorin pohjamustasta paljon mustempaa. Eli ei mitään niin pahaa, ettei vähän jotain hyvääkin.

Testaamistani 3D-projektoreista HW30 on ehdottomasti käyntiääneltään hiljaisimpia. Ilmoitetusta 22 desibelistä jäädään kauas, mutta Eco-tilassa HW30 on kiitettävän äänetön 29,3 desibelin kohinallaan. Mittaustilan taustameteli oli 28,2 dB(A). Lampun High-tilassa puhina nousi 31,4 desibeliin, eli jotakuinkin samalle tasolle kuin mihin useimmat muut 3D-projektorit pääsevät Eco-tilassa. Valikosta voi erikseen kytkeä päälle High Altitude -tilan, joka käynnistää erikoistehokkaan jäähdytyksen. Se ärjyi desibelimittarin näyttöön lukeman 35,4 dB(A).

Valoteho

Sony ilmoittaa HW30:n valotehoksi 1300 lumenia, enkä epäile etteikö tuota voisi saavuttaa juuri tietyllä tavalla laboratorio-oloissa mitaten. 2D-tilassa paras valoteho herui Dynamic-kuvatilassa High-lampulla ilman dynaamista iiristä: 1056 lumenia. Cinema 3:sta irtoaa High-lampulla 920 lumenia. Kalibroitu User 2 -kuvatila tuotti Low-lampulla 618 lumenia ja High-lampulla 911 lumenia.

Kuten muidenkin testattujen 3D-projektorien kohdalla, myös HW30:n valoteho vähenee sen siirtyessä 3D-tilaan. Dynamic-kuvatilasta heruu 3D:nä enää 928 lumenia. Cinema 3 antaa 857 lumenia ja harmaiden osalta kalibroitu User 2 posottaa vain 698 lumenia. 3D-lasien kirkkausasetuksista parhaan kompromissin valonläpäisy on 12,5 prosenttia, joten Cinema 3:n valoteho hupenee 107 lumeniin silmiin asti ehtiessään.

Crosstalk ja 3D-lasit

HW30 sallii käyttäjän säätää 3D-lasien kirkkautta asteikolla 0-4. Nolla-asetuksella lasien valonläpäisy on vain 6,1 prosenttia. Nelosasetus päästää läpi 14,4 prosenttia valosta. Aiempien projektoritestien perusteella kuvittelin, että vähäisin crosstalk saavutetaan Sonynkin kohdalla pienimmällä kirkkausasetuksella ja että kirkkain asetus tuottaa näkyvimman crosstalkin. Vain jälkimmäinen olettamus osui oikeaan, sillä jostain ihmeen syystä crosstalk oli vähäisimmillään asetuksella kolme. Sillä lasien valonläpäisy on 12,5 prosenttia, mikä tekee siitä hyvän kompromissin ja asetusvaihtoehdoista suositeltavimman.

Tämän havainnon jälkeen päätin tehdä kaikki crosstalk-testit vain kirkkausasetuksella kolme. Aloitetaan siitä pahimmasta, eli crosstalk-stressitestistä, joka ravistelee 3D-projektorista näkyville vihoviimeisetkin crosstalkin rippeet:


Mitä vähemmän vaakapalkeissa näkyy neliöitä, sitä vähäisempää projektorin crosstalk on. Kuvasta näkee muuten myös varsin hyvin sen, miten pahasti HW30:n kalibroimattomat harmaasävyt ovat pielessä.

Käytännön elokuvakatselussa HW30:n crosstalk ei ole lainkaan niin näkyvää kuin testikuvan perusteella luulisi. Ensimmäisenä todistuskappaleena Bolt-animaatiosta tuttu kenkä:


Otin vahingossa kuvan väärän linssin läpi, joten mahdollinen haamukuva näkyy tässä tapauksessa kengän vasemmalla puolella. Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata hyvin hennon haamuääriviivan. Crosstalk on aavistuksen erottuvampi seuraavassa kuvassa:


Selkärepun vasemmalla puolella kulkee lievä haamukuva. Paremmin crosstalkin aiheuttama haamu erottuu mustan kypärän vieressä. Nestekideteknologiaan perustuvaksi projektoriksi HW30 on kiitettävän vapaa näkyvästä crosstalkista.

Kuten aiemmissa projektoritesteissä tuli todettua, vaikuttaa katselukulma helposti crosstalkin määrään. Tässä esimerkki:


Vasen kuva on otettu siten, että kankaalta heijastuva valo osuu laseihin mahdollisimman kohtisuoraan. Oikeanpuoleista kuvaa varten laseja käännettiin sivusuunnassa arviolta 40 astetta, mikä toi kolikon reunan haamukuvan selvemmin esiin crosstalkin kasvaessa.


Sonyn 3D-lasit ovat varsin mukavat päässä ja niiden alle mahtuu toiset lasit, joskin aika pienikokoiset. Lasit eivät kytkeydy päälle automaattisesti. Käyttövirtansa lasit ottavat sankoihin jemmatusta akusta, joka ladataan USB-kaapelilla. Katselukulman suhteen Sonyn lasit vaikuttavat antavan anteeksi enemmän kuin monien muiden valmistajien 3D-lasit.

3D-konversio

HW30:n 2D/3D-muunnos on ihan vitsi. Testasin toimintoa Sahara-elokuvan parilla kohtauksella, joista ensimmäisessä näkyi taustalla joki ja arviolta kilometrin päässä rautatiesillalla kulkeva veturi, toisessa taas taustaa hallitsi muutaman kymmenen metrin päässä olevan rakennuksen seinä, jonka vasen pääty oli lähempänä kameraa kuin oikea. Kummassakin kohtauksessa kuvan etualaa hallitsi jommassa kummassa reunassa seisova ihmishahmo. Hyvä 3D-konvertteri osaisi näitä "2D-vinkkejä" analysoimalla luoda varsin luonnollisen tuntuista 3D-syvyyttä.

Yksinkertaisimmillaan 3D-konvertteri toimii tuplaamalla soittimesta saapuvan ruudun ja piirtämällä näin syntyneet kaksi ruutua vuorotellen siten, että ruudut eivät piirry kankaalle vaakasuunnassa samaan kohtaan. Kun ensimmäistä ruutua siirretään vaikkapa 15 pikseliä vasemmalle ja toista ruutua 15 pikseliä oikealle, on ruutujen välinen etäisyys 30 pikseliä. 3D-laseilla katsottaessa kuva näyttää tuon jälkeen piirtyvän valkokankaan sisään, aivan kuin elokuvan maailma sijaitsisi "ikkunan" tuolla puolen.

Muunnoksen tuottama kuva näyttää ensisilmäyksellä samanlaiselta 3D:ltä kuin Blu-ray 3D -levyn sisältämä aito 3D-kuva; ikkunaefekti huijaa katsojaa tehokkaasti. Illuusio karisee kuitenkin nopeasti, kun 3D-vaikutelmaa alkaa tarkemmin analysoida. Ensimmäinen helppo testi on liikuttaa päätään sivusuunnassa edestakaisin. Kun kuvassa on aitoa syvyyttä, näyttävät kuvan etu- ja taka-ala liikkuvan eri suuntiin. HW30:n 3D-muunnos ei läpäissyt edes tätä testiä.

Hieman monimutkaisempi testi vaatii 3D-muunnetun pysäytyskuvan tarkastelua ilman 3D-laseja. Kuvaparin välinen etäisyys eri syvyystasoilla kertoo nopeasti tekeekö 3D-konvertteri kuvaan syvyyttä vai ei. Mikäli etäisyys pysyy samana kuvapinnan tasolta horisonttiin, ei kuvassa ole lainkaan syvyyttä, vaan kyseessä on 2D-kuva 3D-ikkunan sisällä. Ja juuri sellaisen HW30:n 3D-konvertteri muljautti ulos, vaikka testatuissa kohtauksissa oli lukematon määrä syvyyden keinotekoisessa luomisessa auttavia elementtejä.

Mainitaan nyt vielä, että mikäli käyttöoppaaseen on uskominen, 3D-muunnos kytkeytyy itsekseen pois päältä tunnin käytön jälkeen. Aika veikeää.

Interpolointi

Sony käyttää interpoloinnista, eli uusien ruutujen keinotekoisesta luonnista, nimeä Motionflow. HW30 tarjoaa kaksi erivahvuista interpolointia, Low ja High. Ominaisuuden saa tietysti myös tyystin pois päältä. Sahara Blu-rayn alkutekstien kamera-ajo sai taas toimia koekaniiniina. Ilman interpolointia kuvassa näkyi sitä normaalia mikronykimistä, josta 24p-kuva tunnetaan. Jälki oli vallan siedettävää, eikä tökkinyt silmääni mitenkään.

Motionflow'n kytkeminen Low-tilaan teki välittömästi kameran liikkeestä sulavampaa. Seinällä roikkuvien lehtileikkeiden teksti muuttui paljon selvemmäksi ja helpommin luettavaksi (yhdessä mainitaan toimittajan nimeksi Christian Bale, heh). Se tuikitärkeä elokuvamainen ilme ei kadonnut interpoloinnin myötä aivan kokonaan. Lieviä prosessoinnin aikaansaamia kuvavirheitä esiintyi ajoittain, mutta ne olivat häviävän pieniä ja lyhytikäisiä. Kuvassa on ehkä aavistus yliterävöityksen makua, kamera-ajon alussa näkyvässä viivapiirroksessa esiintyy moirea ja ohuiden viivojen väpätystä, mutta kokonaisuus ansaitsee hyvän arvosanan. Jälki on kuitenkin ripauksen liian videomaista, jotta kelpuuttaisin sen 24 ruudun sekuntinopeudella kuvattujen elokuvien 2D-katseluun.

High-asetuksella Motionflow tuottaa jo niin sulavaa liikettä, että Saharan elokuvamaisuudesta ei jää mitään jäljelle. Ihmiset liikkuvat nopeutetun oloisesti, kasvoissa alkaa erottua kummallista liikesuhrua ja prosessoinnin aiheuttamat kuvavirheet alkoivat pistää silmään ikävästi. Jostain syystä lehtileikkeiden teksti ei ollut ihan niin luettavaa kuin Low-asetuksella. Mustavalkoisessa viivapiirroksessa näkyy runsaasti häiritsevää moirea ja liikkuvan kuvan päälle piirtyvät staattiset tekstit jättävät häipyessään jälkeensä ikävää pikselimyrskyä. Low-tilassa Motionflow olisi varmasti omiaan urheilun ja animaation katseluun. High-tilan kuvavirheet ja liiallinen sulavuus tekevät siitä melkein käyttökelvottoman.

HW30 osaa tehdä interpoloinnin myös 3D-kuvalle, minkä kimpussa Motionflow pääsee näyttämään parasta osaamistaan. Vaikka HW30:n 3D-kuva on varsin kelvollista ilman interpolointiakin, loihtii Low-tilaan asetettu Motionflow 3D-kuvaan sellaista vaikuttavuutta ja yksityiskohtaisuutta ettei juuri paremmasta väliä. Elokuvamaisuuden lievä katoaminen on pieni paha interpoloinnilla saavutettavan riemun rinnalla.

Summa Summarum

Tarpeeksi hyvä mustan taso, tarpeeksi hyvä on/off-natiivikontrasti, hiljainen käyntiääni ja SXRD-paneelien tuottaman kuvan orgaaninen filmimäisyys ovat hyvän videoprojektorin oivia rakennuspalikoita. Onkin hieman sääli, että Sony on hukannut pisteen iin päältä tuottamalla kalibrointia kaipaavan projektorin, jota ei voi täysin kalibroida sen omalla värienhallinnalla. Toisaalta pelkällä harmaasävyjen väritasapainon säädöllä kuva kohenee merkittävästi, mikä riittänee useimmille harrastajille.

Plussina ja miinuksina

+ Hyvä mustan taso
+ Hyvä on/off-natiivikontrasti
+ Alhainen käytännön crosstalk
+ Hiljainen käyntiääni Eco-tilassa
+ Interpolointi 3D-tilassa

- Paneelin värivirheet
- Rikkinäinen CMS (RCP) estää kalibroinnin
- Esiasetetut kuvatilat jäävät hieman turhan kauas Rec.709-standardista
- 3D kaipaisi enemmän valotehoa
- Turhaakin turhempi 2D/3D-konversio