View Full Version : tykki tuli!
paranoidi
06.04.2002, 20:00
~3kg, 40cm, eiki lc-vm1, omistaja ja tykki voivat suhteellisen hyvin :)
Mielessä on kuitenkin muutamia kysymyksiä joihin toivon että saisin pientä apua kokeneelta trabantin väeltä.
Ne jotka ruokkivat kotiteatteriansa HTPC:llä, miten olette ratkaisseet VGA singaalin jakamisen monitorille ja tykille? Tarkoitukseen sopivia jakoboxeja ei tunnu olevan saatavilla järkevään hintaan. Varsinkaan jos haluaa vielä käyttää monitorilla 1400x1050 @ 85Hz. Kaapelin vaihtokaan ei ole kovin kiva taikka pitkäkestoinen ratkaisu.
Kun katsoo ihan mustaa kuvaa oikea alareuna on hieman vihreään päin kallellaan ja vasen hieman violettiin. Yläreunassa samoin mutta päinvastoin. Onko ihan normaalia LCD paneelin värisävyeroa tms? Muita arvauksia?
Vasemmassa alareunassa on epämääräinen valkoinen piste. Aluksi luulin että kyseessä olisi kuollut pikseli, mutta kun kokeilin kääntää kuvan ylösalaisin niin piste ilmeistyi oikeaan yläkulmaan?!. Pisteen saa lisäksi säädettyä piiloon muuttamalla Total Dots arvoa taikka siirtämällä kuvaa. Mikä ihme tuo valkoinen piste on? Missä arvossa Total Dots jne pitää olla että en menetä yhtään pikseleitä.
Originally posted by paranoidi
Kun katsoo ihan mustaa kuvaa oikea alareuna on hieman vihreään päin kallellaan ja vasen hieman violettiin. Yläreunassa samoin mutta päinvastoin. Onko ihan normaalia LCD paneelin värisävyeroa tms? Muita arvauksia?
White Uniformity -säätö (tms.) on ilmeisesti pielessä.
Huollossa saavat tuota varmasti parannetuksi.
Valkoisesta pisteestä en osaa sanoa mitään.
Originally posted by paranoidi
~3kg, 40cm, eiki lc-vm1, omistaja ja tykki voivat suhteellisen hyvin :)Onneksi olkoon, muista ottaa töistä/opiskelusta "isyyslomaa" :D
paranoidi
06.04.2002, 22:22
Originally posted by sat37
White Uniformity -säätö (tms.) on ilmeisesti pielessä.
Huollossa saavat tuota varmasti parannetuksi.
Valkoisesta pisteestä en osaa sanoa mitään.
Mitenkähän innokkaasti säätävät tuota suomen puolelta, tykki kun on tilattu saksanmaalta. Toisaalta, kyseessä on aika pieni virhe, jota pari kaveria ei ainakaan huomannut ennenkuin mainitsin asiasta. Parhaiten tuon huomaa kun heittää tavallisen a4 paperin kuvan väliin n. 40cm päähän projektorista. Kyseessä taitaa kuitenkin olla ihan mekaaninen säätö, jota ei voi tehdä huoltovalikon kautta?
Onko kukaan muuten kirjoitellut eikin huoltovalikon tehdasasetuksia ylös koneelle? Ei itse viitsisi kirjoittaa noita n. 300+ arvoa käsin, varsinkin jos joku on ne jo kirjoitellut. Muuttaako huoltovalikkoon meneminen mitään? Tuntui kun värilämpötila tms. olisi muuttunut tuonne mentäessä, muutenkin kun ko. valikkoa selailee niin kuvan yleisilme vaihtelee ja sieltä poistuttaessa "efekti" jää päälle. Ilmeisesti Item 0 pitäisi olla valittuna kun poistuu tuolta vai? Öh, jospa pysyisi tuolta pois kunnes saa imettyä lisää informaatiota. Mitään arvoja en kyllä ole muuttanut vielä, kunhan vain kävin vilkaisemassa minkänäköinen paikka se on.
Originally posted by paranoidi
Mitenkähän innokkaasti säätävät tuota suomen puolelta, tykki kun on tilattu saksanmaalta.
Eivät varmasti suostu korjaamaan Suomessa takuutyönä.
Rahalla saa yleensä mitä vain. :-)
Toisaalta, kyseessä on aika pieni virhe, jota pari kaveria ei ainakaan huomannut ennenkuin mainitsin asiasta. Parhaiten tuon huomaa kun heittää tavallisen a4 paperin kuvan väliin n. 40cm päähän projektorista. Kyseessä taitaa kuitenkin olla ihan mekaaninen säätö, jota ei voi tehdä huoltovalikon kautta?
Ei voi tehdä huoltovalikosta (PLV-60:ssä voisi), vaan tuohon
kuulemma tarvitaan erillinen ohjelma, jonka voi tilata vain
huoltoliike.
Onko kukaan muuten kirjoitellut eikin huoltovalikon tehdasasetuksia ylös koneelle? Ei itse viitsisi kirjoittaa noita n. 300+ arvoa käsin, varsinkin jos joku on ne jo kirjoitellut.
Ei niitä ole kuin 99 kpl. Kirjoita itse vain, niin on paras.
Käsin minäkin ne kirjoitin; koneella ei ole.
Muuttaako huoltovalikkoon meneminen mitään?
Suuresti. Saat ainakin kuvan kirkkaiden osien
yksityiskohtaisuuden ja värsävytt paremmiksi. Tai ainakin minä
sain esimerkiksi naamojen varjoisien ja kirkkaidenkin osien
viherryksen pois.
Tuntui kun värilämpötila tms. olisi muuttunut tuonne mentäessä, muutenkin kun ko. valikkoa selailee niin kuvan yleisilme vaihtelee ja sieltä poistuttaessa "efekti" jää päälle. Ilmeisesti Item 0 pitäisi olla valittuna kun poistuu tuolta vai? Öh, jospa pysyisi tuolta pois kunnes saa imettyä lisää informaatiota. Mitään arvoja en kyllä ole muuttanut vielä, kunhan vain kävin vilkaisemassa minkänäköinen paikka se on.
Värilämpötila ei muutu, mutta jos sinulla on asetus 0 ("RGB AMP
(Gamma Off")) valittuna (joka on valittuna, kun avaat menun
ensimmäisen kerran), kuvan "valoisuus" on normaalia suurempi.
Voi olla, että se "efekti" jää päälle, jos poistut mknusta, kun
asetus 0 on valittuna; en ole itse tuota tullut kokeilleeksi.
Muuta asetuksia huoltomenusta vain, jos näet siihen tarvetta.
Eri laiteyksilöt ovat varmasti hyvin erilaisia. Ja kirjoita
todella ne tehdasasetukset muistiin ensin.
paranoidi
06.04.2002, 22:52
Originally posted by sat37
Eivät varmasti suostu korjaamaan Suomessa takuutyönä.
Rahalla saa yleensä mitä vain. :-)
Suuresti. Saat ainakin kuvan kirkkaiden osien
yksityiskohtaisuuden ja värsävytt paremmiksi. Tai ainakin minä
sain esimerkiksi naamojen varjoisien ja kirkkaidenkin osien
viherryksen pois.
Värilämpötila ei muutu, mutta jos sinulla on asetus 0 ("RGB AMP
(Gamma Off")) valittuna (joka on valittuna, kun avaat menun
ensimmäisen kerran), kuvan "valoisuus" on normaalia suurempi.
Voi olla, että se "efekti" jää päälle, jos poistut mknusta, kun
asetus 0 on valittuna; en ole itse tuota tullut kokeilleeksi.
Mikähän asetus sinne huoltomenuun pitäisi jättää valituksi kun sieltä poistuu? Laitoin asetuksen 1... ja minulla ainakin noita itemsejä on huoltovalikossa 332kpl!
Eikö eikin suomen maahantuoja ole velvollinen huollattamaan koneen jos siinä on jotain valmistusvikoja / säädöt pielessä kunhan laite on ostettu EU alueelta ja kuitit on tallessa?
Blizzard
06.04.2002, 22:53
Onnea vain tykin johdosta. :thumbsup:
Olen itsekin harkinnut kyseistä vehjettä. Ainoa paha miinus on kuulemma kova hurina. Toivottavasti ei sinua häiritse.
paranoidi
06.04.2002, 23:05
Originally posted by Blizzard
Onnea vain tykin johdosta. :thumbsup:
Olen itsekin harkinnut kyseistä vehjettä. Ainoa paha miinus on kuulemma kova hurina. Toivottavasti ei sinua häiritse.
Nojoo, eipä tuo nyt mitenkään sietämätön ole, hushboxin ajattelin kuitenkin rakennella jossainvaiheessa kattotelineen yhteyteen. Tuo paketointi vähän vaan arveluttaa, tuo vehje nimittäin puhaltaa aika kuumaa ilmaa, äkkiseltään mitattuna 50 noin asteista .. :(
Huh.. säikähdin muuten "hieman" kun alko haisemaan käry, onneksi se olikin vaan uuni jonka laitoin tovi sitten lämpiämään :)
Blizzard
06.04.2002, 23:22
Originally posted by paranoidi
Nojoo, eipä tuo nyt mitenkään sietämätön ole, hushboxin ajattelin kuitenkin rakennella jossainvaiheessa kattotelineen yhteyteen. Tuo paketointi vähän vaan arveluttaa, tuo vehje nimittäin puhaltaa aika kuumaa ilmaa, äkkiseltään mitattuna 50 noin asteista .. :(
No aikamoinen leivinuuni se sitten on. Tuosta lämmöntuotannosta en olekaan aikaisemmin kuullut. Vain kovaa käyntiääntä on valiteltu.
Huh.. säikähdin muuten "hieman" kun alko haisemaan käry, onneksi se olikin vaan uuni jonka laitoin tovi sitten lämpiämään :)
Hyvä, että on pullat hyvin uunissa. :D
Originally posted by paranoidi
Mikähän asetus sinne huoltomenuun pitäisi jättää valituksi kun sieltä poistuu? Laitoin asetuksen 1... ja minulla ainakin noita itemsejä on huoltovalikossa 332kpl!
Ei sillä ole väliä, mikä asetus on käytössä, kun sieltä poistuu.
Kokeilin äsken poistua sieltä, kun asetus 0 oli valittuna,
eikä se Gamma Off -tila päälle jäänyt.
Huoltovalikon viimeisen asetuksen numero on todellakin 332,
mutta jos katsot hieman tarkemmin, huomaat, että
numeroita puuttuu välistä. Katsopa vaikka, onko huoltomenussa
asetusta numero 5, 7 tai 9. Ei varmaankaan ole?
Itse kun asetusten määrän laskin, sain määräksi siis 99 kpl.
Katsopa muuten samalla, mikä softaversionumero sinulla
näkyy huoltomenussa. Minulla on numero 73.
Eikö eikin suomen maahantuoja ole velvollinen huollattamaan koneen jos siinä on jotain valmistusvikoja / säädöt pielessä kunhan laite on ostettu EU alueelta ja kuitit on tallessa?
En osaa sanoa, mutta epäilen, että voi olla nihkeää.
Kannattaa tietysti varmistaa kysymällä.
Originally posted by Blizzard
No aikamoinen leivinuuni se sitten on. Tuosta lämmöntuotannosta en olekaan aikaisemmin kuullut. Vain kovaa käyntiääntä on valiteltu.
Kyllä kaikkien lamppuprojektorien lamppu tuottaa runsaasti
lämpöä.
Blizzard
06.04.2002, 23:37
Originally posted by sat37
Kyllä kaikkien lamppuprojektorien lamppu tuottaa runsaasti
lämpöä.
Noinkin runsaasti? :confused:
Originally posted by Blizzard
Noinkin runsaasti? :confused:
Aika tehokas lamppuhan niissä kaikissa on.
Ei sitä tuuletustakaan muutoin tarvittaisi, jos ei lamppu
tuottaisi pääasiassa lämpöä.
Kaikkien kokeilemieni projektoreiden uloshengitys
on ollut varsin lämmintä, joillakin mielestäni lämpimämpääkin
kuin Eikillä.
Blizzard
07.04.2002, 11:24

Alkoi vaan hieman mietityttämään seuraava asia:
Monet Eikin omistajat suunnittelevat rakentavansa jonkinlaisen vaimennuskopan tykkinsä ympärille. Eikö tykin jäähdytys kärsi tästä? Kuten sanoit, jäähdytyksen vuoksihan ne lävet siihen runkoon on taiteiltu.
Voiko tykki (tai suojakoppa) pahimmassa tapauksessa kärventyä? Korvaako kotivakuutus tällaisia kotikutoisia viritelmiä? :confused:
Miettikää sitä!
Blizzard
07.04.2002, 11:27
Originally posted by sat37
Aika tehokas lamppuhan niissä kaikissa on.
Ei sitä tuuletustakaan muutoin tarvittaisi, jos ei lamppu
tuottaisi pääasiassa lämpöä.
Kaikkien kokeilemieni projektoreiden uloshengitys
on ollut varsin lämmintä, joillakin mielestäni lämpimämpääkin
kuin Eikillä.
Mennän vielä askel pidemmälle:
Kesäpäivänä auton ollessa auringonvalon alaisena lämpötila nousee auton sisällä nopeasti tuskallisen korkeaksi.
Entä miten käy, kun samainen ilmiö syntyy tykin vaimennuskopan takia? Miten tykin herkkä elektroniikka kestää? :confused:
Miettikää tätäkin!
Originally posted by Blizzard
Monet Eikin omistajat suunnittelevat rakentavansa jonkinlaisen vaimennuskopan tykkinsä ympärille. Eikö tykin jäähdytys kärsi tästä?
Totta kai siihen koppaan tehdään jäähdytyskanavasysteemi
ylimääräisine (hiljaisine) tuulettimineen ilmanottoa ja -poistoa
varten. Tietysti myös seuraataan laatikon sisälämpötilaa ennen
laatikon hyväksymistä käyttöön.
Luepa esimerkiksi hemmon ratkaisusta Sonylle ketjusta
http://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?threadid=5604
Kuvakin on, mutta klikkaa Maukan viestissä olevaa kuvalinkkiä,
jos sinulla hidas nettiyhteys.
Blizzard
07.04.2002, 11:45

Käsistään kätevät ratkaisevat siis tämänkin ongelman käden käänteessä. :D
Originally posted by Blizzard
Käsistään kätevät ratkaisevat siis tämänkin ongelman käden käänteessä. :D
Saa näitä kaupallisina tuotteinakin jenkkilästä, vaikkakaan
ei valmiiksi Eikille suunniteltuina. Mutta rahalla saanee
sillekin, jos haluaa.
Originally posted by paranoidi
Ne jotka ruokkivat kotiteatteriansa HTPC:llä, miten olette ratkaisseet VGA singaalin jakamisen monitorille ja tykille? Tarkoitukseen sopivia jakoboxeja ei tunnu olevan saatavilla järkevään hintaan. Varsinkaan jos haluaa vielä käyttää monitorilla 1400x1050 @ 85Hz. Kaapelin vaihtokaan ei ole kovin kiva taikka pitkäkestoinen ratkaisu.
Käytännössä edullisin ratkaisu lienee "dual head" näytönohjain. Useissa Radeonin malleissa löytyy. (Jossain olen tosin nähnyt mainintaa, että DVD kuvanlaadussa on jotain häikkää kahden näytön systeemeissä Radeonilla. Itse en ole tuota kokeillut)
Kun katsoo ihan mustaa kuvaa oikea alareuna on hieman vihreään päin kallellaan ja vasen hieman violettiin. Yläreunassa samoin mutta päinvastoin. Onko ihan normaalia LCD paneelin värisävyeroa tms? Muita arvauksia?
Ihan mustalla kuvalla en omassa tykissäni (joka tosin on NEC) tuollaista näe mutta vähän harmaaseen päin mentäessä sen näkee.
Tämä on varsin yleistä LCD tykeissä ja todennäköisesti tuokin lienee valmistajan speksien rajoissa. Varmasti tuota on mahdollista säätää paremmaksi mutta riippuu hyvin paljon huollosta, että alkavatko sitä tekemään lainkaan jos se tosiaan on valmistajan speksien mukainen heidän mielestään.
Jyppendaal
07.04.2002, 17:30
Originally posted by Sat37
Kyllä kaikkien lamppuprojektorien lamppu tuottaa runsaasti
lämpöä.
Meikän Sony VPL-CS2 näyttää huoltovalikossa lämpötila luvuiksi parin tunnin käytön jälkeen seuraavia: Lamppu 72 °C Paneeli 69 °C.
Kyllä se kotelokin on päältä lampun kohdalla niin kuuma, että melkein näppinsä polttaa.
Tykin lämmöntuotto selviää helposti sähkökilven tehoarvosta. Se on yleensä välillä 200-400 W. Kaikki teho muuttuu katselutilassa lämmöksi.
Blizzard
07.04.2002, 23:50
Originally posted by Ykskytä
Tykin lämmöntuotto selviää helposti sähkökilven tehoarvosta. Se on yleensä välillä 200-400 W. Kaikki teho muuttuu katselutilassa lämmöksi.
Missä suhteessa wattimäärään?:confused:
paranoidi
08.04.2002, 21:37
Originally posted by Pentele
Ihan mustalla kuvalla en omassa tykissäni (joka tosin on NEC) tuollaista näe mutta vähän harmaaseen päin mentäessä sen näkee.
Tämä on varsin yleistä LCD tykeissä ja todennäköisesti tuokin lienee valmistajan speksien rajoissa. Varmasti tuota on mahdollista säätää paremmaksi mutta riippuu hyvin paljon huollosta, että alkavatko sitä tekemään lainkaan jos se tosiaan on valmistajan speksien mukainen heidän mielestään.
Tuossa omassa eikissäni tuo näkyy suht selvästi mustalla sekä erityisesti harmaalla. Itseasiassa tuo on jopa alkanut häiritsemään jossainmäärin kun sen kerran huomasi. Asiaan liittyen, tein tuossa päivänä eräänä kikkaillessani mielenkiintoisen havainnon. Otetaan DVD kotelo (ei pahvinen) ja laitetaan se tykin eteen n. 30cm päähän linssistä 95asteen kulmassa siten että kuva heijastuu seinälle, tuloksena on täysin kirkkaan vihreä kuvio. Käännetään koteloa siten että kuva heijastuu kattoon, tuloksena on violetti kuvio. Sattumaako vai voisiko liittyä jotenkin tuohon viherrykseen / violettisuuteen nurkissa? Tuo värivirhe häiritsee kyllä siinä määrin että voisin säädättää sitä jossain, osaako kukaan arvoida paljonko maksaa, missä ko. operaation voi suorittaa ja meneekö takuun piikkiin (tykki siis ostettu saksasta) ?
Originally posted by Ykskytä
Kaikki = 1:1
Kai osa sentään valoksikin muuttuu?
Kaikki valo mikä tykistä lähtee muuttuu jossakin vaiheessa huonetta lämmittäväksi lämmöksi, ellei sitten karkaa ovenraosta ennen sitä. :) se on sitä fysiikkaa ;) Samaa tekee myös kaiuttimista tuleva ääni.
Originally posted by nepa
Kaikki valo mikä tykistä lähtee muuttuu jossakin vaiheessa huonetta lämmittäväksi lämmöksi, ellei sitten karkaa ovenraosta ennen sitä. :) se on sitä fysiikkaa ;) Samaa tekee myös kaiuttimista tuleva ääni.
Oleellista asiassa kai kuitenkin on, että pääsemme siinä välissä
hieman katselemaan ja kuuntelemaan? :-)
Juu, katselu- ja kuuntelunautintohan tässä on etusijalla. Vaan jos ei ota av-laitteiden lämmöntuottoa huomioon leffahuonetta rakentaessaan, niin saattapi tulla hiki naatiskellessa.
Originally posted by paranoidi
Tuossa omassa eikissäni tuo näkyy suht selvästi mustalla sekä erityisesti harmaalla. Itseasiassa tuo on jopa alkanut häiritsemään jossainmäärin kun sen kerran huomasi.
Kyllä se on varmasti säädettävissä pois. Omassa yksilössäni
en huomaa tuota ilmiötä kuin juuri ja juuri ja aivan kuvan
sivureunoissa, kun kuva on kauttaaltaan hyvin vaalea tai
valkoinen. Näkemässäni Sanyossa ilmiö oli selvempi ja
näkyi vaalealla taustalla reunojen laikukkuutena.
Tuo värivirhe häiritsee kyllä siinä määrin että voisin säädättää sitä jossain, osaako kukaan arvoida paljonko maksaa, missä ko. operaation voi suorittaa ja meneekö takuun piikkiin (tykki siis ostettu saksasta) ?
Noita kannattaisi kysyä Eikin maahantuojalta:
http://www.teletekno.fi/Yritysviestinta/Esitystekniikka/index.htm
Originally posted by Ykskytä
Juu, katselu- ja kuuntelunautintohan tässä on etusijalla. Vaan jos ei ota av-laitteiden lämmöntuottoa huomioon leffahuonetta rakentaessaan, niin saattapi tulla hiki naatiskellessa.
Mielestäni parhaaseen naatintoon kuuluu kunnon hikoilu. :D
Originally posted by paranoidi
Tuo värivirhe häiritsee kyllä siinä määrin että voisin säädättää sitä jossain, osaako kukaan arvoida paljonko maksaa, missä ko. operaation voi suorittaa ja meneekö takuun piikkiin (tykki siis ostettu saksasta) ?
Ota ihmeessä yhteys tykin myyjään viipymättä nyt kun laite on vielä uusi. Hyvällä tuurillahan he jopa vaihtavat sen uuteen.
En tiedä minkälaiset takuujärjestelyt Eikillä on mutta esim. NEC:in tykeissä takuu toimii niin, että asiakas voi ottaa suoraan yhteyttä niiden Skandinavian huoltopisteeseen ja sitä kautta ne hoitavat huollot/vaihdot.
En muista ihan tarkkaan mikä raja NEC:illä oli siinä, että ne automaattisesti vaihtavat tykin uuteen jos siinä on vikaa, jotain 3-4 viikkoa se muistaakseni oli.
Käytännössä niillä homma toimi niin, että vikailmoituksesta 1-2 päivän sisään kuriiri kävi tuomassa uuden laitteen ja viallinen piti palauttaa parin kolmen viikon sisällä tämän jälkeen.
Tarkista ihmeessä josko Eikillä olisi jotain samantapaista järjestelyä.
paranoidi
08.04.2002, 22:46
Originally posted by Pentele
Ota ihmeessä yhteys tykin myyjään viipymättä nyt kun laite on vielä uusi. Hyvällä tuurillahan he jopa vaihtavat sen uuteen.
En muista ihan tarkkaan mikä raja NEC:illä oli siinä, että ne automaattisesti vaihtavat tykin uuteen jos siinä on vikaa, jotain 3-4 viikkoa se muistaakseni oli.
Tarkista ihmeessä josko Eikillä olisi jotain samantapaista järjestelyä.
Joo-o, voisinpa mailata tuonne ja kysellä.. lähinnä se että jos vaihtavat niin voi tulla hyvinkin sellainen yksilö jossa on kuolleita pikseleitä, mikä rasittaisi vielä enemmän.
Originally posted by paranoidi
Joo-o, voisinpa mailata tuonne ja kysellä.. lähinnä se että jos vaihtavat niin voi tulla hyvinkin sellainen yksilö jossa on kuolleita pikseleitä, mikä rasittaisi vielä enemmän.
Kyllähän se vähän hankalaa 100% hyvä yksilö on löytää niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin. Nämä vehkeet ovat vähän kuin Sonyn televisiot. Mitä kalliimman ostat sen todennäköisemmin siinä on jotain aivan naurettavia lastentauteja joita ei kuvittelisikaan kyseisen hintaluokan laitteista löytävänsä.
No, joskus näitä joutuu vaihtamaan usemman kerran ennen kuin se itseä miellyttävä yksilö löytyy.
mikatuomi
09.04.2002, 08:10
Originally posted by paranoidi
Ne jotka ruokkivat kotiteatteriansa HTPC:llä, miten olette ratkaisseet VGA singaalin jakamisen monitorille ja tykille? Tarkoitukseen sopivia jakoboxeja ei tunnu olevan saatavilla järkevään hintaan. Varsinkaan jos haluaa vielä käyttää monitorilla 1400x1050 @ 85Hz. Kaapelin vaihtokaan ei ole kovin kiva taikka pitkäkestoinen ratkaisu.
Terve!
Mikä on järkevä hinta? Minulla saattaisi olla ylimääräisenä yksi Extronin VGA jakaja:
http://www.extron.com/product/product.asp?id=ada2300hv
Nimenomaan tuo HV malli. Extronin sivut eivät aina lataudu ns. helposti joten kärsivällisyyttä.
Mika Tee
paranoidi
10.04.2002, 00:09
"Teletekno Oy ei valitettavasti ota kantaa muiden kuin meidän kautta maahan tulevien laitteiden takuista ja huolloista.
Neuvonkin sinua ottamaan yhteyttä liikkeeseen josta laitteen ostit."
On tuo viherreys kyllä siinä määrin häiritsevää että sille on jotain tehtävä ...
Originally posted by paranoidi
"Teletekno Oy ei valitettavasti ota kantaa muiden kuin meidän kautta maahan tulevien laitteiden takuista ja huolloista. Neuvonkin sinua ottamaan yhteyttä liikkeeseen josta laitteen ostit."
Ei sitä tarvitse ulkomaille asti kääntyä takuu asiossa, ainakaan jos kyse on vähänkään kalliimmista tuotteista, soita valmistajan tekniseen tukeen, tai asiakaspalveluun, he yleensä antavat "authorized service centre:n" yhteystiedot. Kansainvälisillä yhtiöllä on autorisoitu huoltopiste useammassa Euroopan maassa, usein myös Suomessa.
nygarjaa
11.04.2002, 12:40
Originally posted by paranoidi
:D tykki tuli!
~3kg, 40cm, eiki lc-vm1, omistaja ja tykki voivat suhteellisen hyvin :)
Niin tuli. Juuri kävin noutamassa sen Postin lajittelukeskuksesta. Pitää muuten tässä yhteydessä kiittää Suomen Postia palvelusta, sillä normaalisti olisin saanut tykin vasta huomenna koska se ei enää tänään kerennyt palvelukeskuksesta paikallispostiin. Soitto esimiehelle ja homma oli sillä selvä ja noudin siis paketin suoraan lajittelukeskuksesta jonne myöskin onnistuu maksu :thumbsup: . Myös SarkaPro:n toiminta oli kiitettävän ripeää, tasan viikossa tykki tuli Saksasta minulle tänne Jyväskylään ja vielä edullisesti :thumbsup: .
paranoidi
13.04.2002, 22:25
Väänsin photarilla kuvan josta pitäisi käydä selväksi minkälainen häiriö on kyseessä. Kuva ei vastaa ihan todellisuutta vaan efektiä on korostettu hieman.
http://batman.jypoly.fi/~markoi/eiki_ongelma.html
Kenelläkään ajatuksia mikä moisen voisi aiheuttaa? Löytyykö eikin tykistä huoltomanuaalia jossa selostettaisiin tykin toiminta tarkasti, haluaisin ymmärtää paremmin miten kuva muodostetaan. Voisiko tuon aiheuttaa huono optiika tai polarisointiosa? Miksi juuri vihreä ja violetti? Ensimmäiseen tarvitaan vain yhtä värielementtiä mutta jälkimmäiseen kahta.
Kaikki kommentit asian tiimoilta ovat erittäin tervetulleita.
Mailasin alkuviikosta liikkeeseen josta ostin tykin, mutta mitään vastausta ei ole vielä kuulunut :(.
uutenkin liikkeen kanssa asiointi emailitse oli jo ostaessa hieman hidasta, ilmeisesti huonon englannin ymmärryksen takia.
Soittelin myös teleteknolta saamaani eikin huoltopisteeseen josta tavoitinkin erittäin asiantuntevan oloisen tyypin, joka lupasi antaa jonkinnäköistä arvausta vian laadusta mikäli saan aikaiseksi suuntaa antavaa kuvaa. Erittäin vastahakoisesti sielläkin huoltamiseen suhtauduttiin, paitsi jos latoo taalaa pöytään :(.
En voi oikein ymmärtää mikä tuossa huoltamisessa on niin ongelmallista. Minun käsitykseni mukaan huoltopiste perii valmistajalta kulut takuu aikana, eikä suinkaan maahantuojalta. Eli ei luulisi tuon ostomaan vaikuttavan asiaan mitenkään.
Originally posted by paranoidi
Kenelläkään ajatuksia mikä moisen voisi aiheuttaa?
Kyllä tuo säädöistä on kiinni mutta se, että onko ne valmistajan speksien rajoissa vai ei on hankala sanoa. Tutulta tuo kuitenkin näyttää. Olenpa jopa nähnyt tuollaisen ilmiön ilmestyneen tykkiin huoltokeikan jälkeen.
Aika huomattavaa parannusta omassani sain asiaan laskemalla kirkkautta (ilmiö korostuu huomattavasti jos kirkkaus on liian korkealla) ja säätelemällä white balancea (tai itse asiassa palauttamalla white balance säädöt takaisin oletuksiin. Aiemmin olin hieman säätänyt punaisen bias:ia ylöspäin). Toisin sanoen värivirhe näkyy silloin vähiten kun kaikki säädöt ovat lähellä tehdasasetuksia.
En voi oikein ymmärtää mikä tuossa huoltamisessa on niin ongelmallista. Minun käsitykseni mukaan huoltopiste perii valmistajalta kulut takuu aikana, eikä suinkaan maahantuojalta. Eli ei luulisi tuon ostomaan vaikuttavan asiaan mitenkään.
Pari juttua tulee tästä itsellä mieleen. Ehkäpä kotimaisessa huoltopisteessä ei ole välttämättä käytettävissä kaikkia mahdollisia säätölaitteista, joilla tykit tehtaalla säädetään.
Tämän vuoksi he ehkä mieluiten korjaavat ns. oikeita vikoja koska puutteellisilla välineillä säädettynä ehkä saadaan jotain korjattua mutta tilalle tulee uusia ongelmia. Toisaalta heille mukavampi on asiakas jonka kokonaan toimimaton laite tulee kuntoon kuin sellainen asiakas, joka näkee laitteessa pieniä säätövirheitä ja todennäköisesti niiden korjaamisen jälkeen löytää jotain uutta pikkuvikaa ja valittaa uudelleen.
Käsittääkseni tehtaalla on aika pölyttömät tilat joissa laitteita kasataan ja säädellään. Tällainen säätöhän, joka tässäkin on kyseessä vaatii LCD kennojen yms. muun optiikan paljastamisen ja pölyähän sinne menee jos sitä ilmassa on. Tietystihän sitä saa sieltä paineilmalla poistettua mutta silti...
Lisäksi tuo saattaa olla hyvinkin aikaa vievää puuhaa ja ehkä he eivät saa siitä mielestänsä asianmukaista korvausta valmistajalta.
Tulee tässä ihan mieleen takavuosilta tapaus, jossa yritin saada huoltoliikettä säätämään televisioni geometriaa paremmaksi. Tuli aina vain uskomattomampia selityksiä miksi sitä ei voi tehdä. Viimeiseksi selitykseksi jäi se, että huoltomies sanoi, että hän voi saada laitteen sisältä sähköiskun ja kuolla tehdessään mekaanisia säätöjä kuvaputkelle. Tässä vaiheessa minulla loppui huumori ja soitin maahantuojalle ja sanoin, että lähettäkää uusi laite ja kyllä he siihen lopulta suostuivat kun kerroin miksi huoltoliike ei sitä voinut kunnostaa.
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.