PDA

View Full Version : C-8000 ja kuvanlaatu

Magicmullet
02.06.2008, 23:31
Moi.

En löytänyt vastaavaan tilanteeseen joutunutta tältä foorumilta, joten päätin aloittaa oman säikeen.

Eli hankin jokin aika sitten Toshiba 40ZF355-television, ja tänään sen kylkeen kyseisen digiboksin. Aikaisemmin olin käyttänyt vain television sisäistä antenniviritintä. Asun kuitenkin kaapelitaloudessa ja halusin tallentavan laitteen, joten kaapelimalliseen Maximumiin siis päädyin. Muuten en osaa sanoa boksin toiminnasta vielä juuta enkä jaata, mutta kuvanlaatu on kyllä erittäin huono verrattuna television sisäiseen virittimeen. Missä voisi olla vika? Taloyhtiön kaapeloinnissa? Laitteessa? HDMI-johdossa? Jossain Maximumin asetuksessa? Kaikki television kolme HDMI-tuloa tuli jo kokeiltua. Myös toista HDMI-johtoa, joskin se taitaa olla samaa merkkiä, kuin minkä ostin boksin kanssa (Vivanco).

Kuvassa ilmenneitä ongelmia ovat mm. portaittaiset värigradientit, pahoin palikoituvat mustat ja yleisesti kuva näyttää erittäin pakatulta. Mitään näitä ominaisuuksia ei ole television omalla virittimellä katsottaessa. Joku olisi varmasti tuohon Maximumin tämänhetkiseen kuvaan tyytyväinenkin, mutta ero sisäisen virittimen tuottamaan kuvaan on niin suuri, etten henk. koht. voi tätä eroa hyväksyä.

Mikäköhän tässä mättää? Vai odotinko boksilta liikoja?

Duh
03.06.2008, 11:33
Moi.
Missä voisi olla vika? Taloyhtiön kaapeloinnissa? Laitteessa? HDMI-johdossa? Jossain Maximumin asetuksessa?

Kaipa vikaavikaa voi olla missä vaan noissa. Onko käytössä boksin vai töllön skaalain, ts. mitä laatua HDMI pukkaa ulos?

Magicmullet
03.06.2008, 12:09
Kaipa vikaavikaa voi olla missä vaan noissa. Onko käytössä boksin vai töllön skaalain, ts. mitä laatua HDMI pukkaa ulos?

Moi ja kiitos vastauksesta.

Kokeilin boksin asetuksista vaihtaa laatua (576p, 720p, 1080i), mutta tällä ei ollut vaikutusta kuvanlaatuun. Oletan, että tarkoitit tätä.

No, kaipa se on ensin kokeiltava parempaa HDMI-johtoa, ja jos se ei auta, niin purkaa kauppa.

Lemmikkipuu
04.06.2008, 00:02
Moi ja kiitos vastauksesta.

Kokeilin boksin asetuksista vaihtaa laatua (576p, 720p, 1080i), mutta tällä ei ollut vaikutusta kuvanlaatuun. Oletan, että tarkoitit tätä.

No, kaipa se on ensin kokeiltava parempaa HDMI-johtoa, ja jos se ei auta, niin purkaa kauppa.

... ja televisio tietenkin automaattisesti tunnistaa, mitä laatua boksi työntää ulos ja vaihtaa vastaanottavaksi kuvaksi sen.

Tuossahan on DVB-T -viritin, joten et sinä samaa signaalia pura sillä Tossun virittimellä. Kaapelissa vaan lähetetään jotkin kanavat (ainakin welholla) DVB-T -muodossa, mutta ei läheskään kaikkea. Ulkoiset virittimet, kuten tuo Maxi voi joko hyvin jutella sen sun telsus kanssa tai sitten ei - riippuu aika pitkälti siitä, minkä tyylisiä toimenpiteitä signaalille tehdään kummassakin päässä.

On hyvin vaikea kuitenkaan määritellä, missä on vika (tai kummassa). Kyse voisi olla lähinnä yhteensopivuusongelmasta - toki voisi kyse olla myös siitä, että Maxin viritin on susi. Mun Pansun plasman kanssa Maxi juttelee oikein hyvin. Pansun oman virittimen kautta kuva on hieman kirkkaampi (siinä on kanssa tuo DVB-T -viritin).

Toivottavasti saat ongelmasi ratkaistua. Toinen vaihtoehto on tietty odottaa muutama vuosi, niin saadaan kunnolliset terväväpiirtotallentavat digiboksit.

Toivottavasti kauppiaasi suostuu kaupan purkamiseen, jos haluat siihen päätyä. Voi olla vaikea näyttää toteen, että tuote on virheellinen.

Magicmullet
04.06.2008, 01:14

Kiitos vastauksesta.

Näyttää tällä hetkellä siltä, että joko koetan vaihtaa tämän Maximum-yksilön toiseen tai sitten TopFieldin samanhintaiseen vastaavaan malliin (TF600PVR). Ja todella, yhteensopivuusongelmaakaan ei sovi unohtaa. Siksi nämä kaksi vaihtoehtoa lienevät osuvia ratkaisukeinoja.

Vielä kuvasta... ei sen laatu nyt mikään ihan toivoton ole, mutta ei siltikään samaa tasoa kuin mitä sisäisellä virittimellä. Voisiko kaapelin kautta tulla muka pienempää bittivirtaa kuin antennista? Siis toistuvasti? Olen aina luullut, että asia olisi pikemminkin toisinpäin. Äh, en vaan haluaisi maksaa noin viittäsataa euroa siitä, että voin katsoa huonompaa kuvaa. Menee siinä erinomainen televisio mielestäni harakoille.

Magicmullet
04.06.2008, 16:28
Päivitystä tilanteeseen.

Eli sain toisen Maximum-yksilön kokeiltavaksi, ja nyt homma pelittää todella hyvin. :king: Eli kyllä boksissa oli jokin vika, joko virittimessä tai peräti HDMI-lähdössä.