PDA

View Full Version : Ortofon MC10Super äänirasia



ToKa
04.09.2006, 21:46
Onko kellään kokemuksia otsikonmukaisesta äänirasiasta? Nykyinen rasiani on Goldringin G1022GX, toisiko Ortofon parannusta?

kakoskel
06.09.2006, 01:35
Itse pääsin kokeilemaan tuota MC 10 Superia omassa setissäni, kokeilin sitä noin viikon ajan. Levysoittimena Technics SL-M1 EPA-100 varrella, ja RIAA asteena Pioneer C-73 vahvistimen laadukkaana pidetty RIAA. En pitänyt yhtään tuosta rasiasta, myöskään MC 20 Super II rasia ei jotenkin saanut minua/musiikkia syttymään. Ei noissa mitään varsinaista vikaa ollut, mutta kun ei vaan kuulostaneet paremmilta kuin verrokkinsa. Clearaudion Aurum Classics Wood ja Grado Green toimivat minulla jo paljon paremmin. Mutta en sano mitään parannuksen tuomisesta, mutta sen itse opin ettei rasiaa ostaessa auta hintaa tuijottaa, Tuo MC 20 Super II on jo melkoisen arvokas rasia, mutta siltikään en kokenut sen äänessä mitään loistokasta.
Kun tuntui että pakkohan sen on hyvältä kuulostaa, niin vaihdoin vielä testirasioista rasiakelkkojakin ristiin, ettei se ainakaan siitä olis kiinni. Eikä sekään auttanut yhtään. Tuon Clearaudio Aurum Classicin jouduin ostamaan ilman kokeilua. Oli pieni jännäkakka housuissa että mitähän sieltä tulee, mutta se oli ääneltään taas positiivinen yllätys. Toistaiseksi saanut olla se kaivamassa levyltä musiikkia.

Mutta kuten sanottu, tuo saattaa toisella soittimella/RIAA:lla olla hyvinkin toimiva rasia.

ToKa
07.09.2006, 23:35
No hyvä, ettei tullut kyseistä rasiaa hankittua. Ainakin on ensin syytä tutustua rasiaan paremmin. Itselläni oli ennen nykyistä rasiaa Pro-Jec:t K4 joka on käsittääkseni Gradon uudelleenlabeloitu rasia. Kun vaihdoin Goldringin 1022:een oli ero huomattava, jotenkin soundi selkeytyi ja tarkentui.

Saattaapa olla, että K4 ja Pro-Ject:n TubeBox ei sovi kovin hyvin yhteen ja parannus johtui siitä.

Taidan kuitenkin soitella nykyisellä rasialla ja myöhemmin päivittää rasia neulaa vaihtamalla 1042:ksi. Tosin eri forumeilla tuntuu olevan kahta koulukuntaa siitä kumpi neuloista on parempi D22 vai D42. Jotkut pitävät halvempaa D22:sta parempana jotkut D42:sta. Onko täällä kellään kokemuksia ko. neulojen eroista?