anttiv
09.12.2001, 22:21
Selaillessani jälleen alt.video.laserdisc ryhmää sattui eteen mielenkiintoinen raportti että uusien laserdiscien julkaiseminen jopa Japanissa on loppunut, tai ainakaan mitään uusia nimikkeitä ei ole tullut ulos sitten tämän vuoden syyskuun. Tieto on sikäli merkittävä että Japani oli/on viimeinen maa jossa laserdisceille oli vielä merkittävää kysyntää parin viime vuoden aikana ja niitä siellä siten julkaistiin myös aivan uusista elokuvista. Hinnat olivat toki kalliita mutta kuitenkin. Esim. USA:ssa ld:n julkaisu päättyi jo vuoden 2000 kesällä Euroopan markkinoista nyt puhumattakaan. No, tosiasiassahan LD oli merkittävä vaikkakin pieni tekijä videomarkkinoilla vain Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Kun tämä entisaikojen kuningasformaatti näyttää nyt saapuneen tiensä päähän on aika vähän muistella mikä ld:n merkitys oli nykypäivän elokuvamarkkinoita ajatellen. En sen enempää kerro itse formaatin perusteista, joten jos ld on täysin tuntematon kannattaa vilkaista Leopoldin erinomainen FAQ (http://www.cs.tut.fi/~leopold/Ld/FAQ/ ) .
LD kulki pitkän tien, melkein 25 vuotta, se oli cd:n edeltäjä ja osin innoittaja laser-lukutekniikkaa käyttävänä kotivideoformaattina. Jo 1970-luvun lopulla se esiteltiin Laservision nimellä mutta alku ei ollut lupaava, nauhapohjainen kotivideotekniikka meni 80-luvun alussa siitä ohi mitä suosioon tulee. Isot levyt, korkeahko hinta ja tallennuksen puuttuminen olivat koko ikänsä kuvalevyn menestyksen kompastuskiviä. Mutta jo syntyessään laservisionissa oli mullistava uusi ominaisuus, stereoääni joka mahdollisti jo sen aikaisiin kotiteattereihin kertaluokkaa videonauhurin suhisevaa monoääntä paremman äänentoiston. Tuolloin se oli tietysti puhtaasti analoginen sekä kuvan että äänen osalta, mutta ei kehitys siihen jäänyt.
CD:n suosion vanavedessä valmistajat halusivat terästää kuvalevyä ja tuoda sen uudestaan markkinoille uudella isommalla panostuksella. 1987 oli merkittävä vuosi kun formaattiin lisättiin cd:stä tuttu digitaalinen stereoääni ja formaattia kutsuttiin lyhyen aikaa nimellä CD Video. Pian kuitenkin syntyi käsite LaserDisc jolla 30 senttinen hopeakiekko löi itsensä lopulta läpi elokuvaentusiastien tinkimättömänä kotivideoformaattina. Käsite letterboxaus ja elokuvien alkuperäisen kuvasuhteen tuominen kotiin voitaneen laskea kokonaan laserdiscin ansioksi, kaseteilla moista ei paljoa harrastettu, mutta ld:n kertaluokkaa korkeampi resoluutio auttoi asian edistymistä. Käsittääkseni tämä kehitys alkoi joskus 1980-luvun loppupuolella. Kun myös ohjaajat alkoivat kiinnittää huomiota ld:n laatuun ja osallistumaan masterointiprosessiin niin käsitteet Special Edition ja Collectors series sekä ekstrat saivat pikkuhiljaa alkunsa ja levyjen markkinat alkoivat kasvaa tarjonnan parantuessa huimasti. Lucasfilm tuli myös kuvioihin mukaan ja Abyss SE-loota oli ensimmäinen THX-laatuluokittelun saanut kotivideotallenne. 1993 julkaistiin Star Wars Definitive Collection jonka laatua kovasti kehuttiin. LD:n aikakaudella merkki THX merkitsikin aidosti jotain laadukasta, mutta poikkeuksiakin joukkoon toki mahtui.
Digitaalinen monikanavaääni tuotiin kotiin ekana ld:llä 1995 kun tammikuussa ilmestyi Clear and Present Danger, ensimmäinen Dolby Digital äänellä varustettu LD (tai kuten DD silloin tunnettiin, Dolby Surround AC-3 Digital, harrastajien keskuuudessa vain lyhyesti AC-3 herätti suurta innostusta) ja toi siten kotiteatteriin aivan uuden äänentoiston, tosin itse laitteita taisi joutua odottelmaan jonkin aikaa etenkin tänne Suomeen. dts tuli sitten pari vuotta myöhemmin myös ld:lle. Valitettavasti näitä formaatteja voitiin laittaa tilan vuoksi vain NTSC levyille ja NTSC-markkinat muodostuivat muutenkin ld-harrastajien pääkohteeksi ison nimikemääränsä vuoksi, PAL-levyt eivät oikein koskaan saaneet kunnollista jalansijaa. Nimikemäärä Amerikassa kasvoikin lopulta 10 000 kappaleeseen.
Sitten tuli dvd ja lopun tiedättekin, dvd:llä oli alusta asti kunnon markkinointi takanaan ja menestys on ollut huikea. Se on silti paljon velkaa ld:n pohjatyölle, jonka merkitystä ei mielestäni voi väheksyä. Toivottavasti ylläolevaan kunnioittavaa muistokirjoitusta etäisesti muistuttavaan sepustukseen ei nyt jäänyt kovin pahoja virheitä, ulkomuistista fiilispohjalta tässä kirjoittelen :). LD oli itselleni vain yksinkertaisesti niin upea kokemus aikoinaan kun olin kyllästynyt VHS-narun ongelmiin sekä kuvan että äänenlaadussa. Ihan vastaavaa "vau"-fiilistä ei ole vielä tullut toista vastaan. Vaikka soitin tuli hankittua varsin myöhään, vasta 1995, niin hyllyyn ehti kuitenkin kertyä pyöreästi 100 isoa hopeakiekkoa enkä niistä aio luopua vaan niitä tulee aina silloin tällöin katsottua kun en ole vastaavia dvd:tä viitsinyt ostaa. Varakoneen hankkiminen tuli huomattavasti halvemmaksi kun sopiva käytetty sattui kohdalle.
Mitenkäs muut ld-harrastajat, pölyttyykö soitin hyllyssä vai pyöriikö laser yhä vakituisesti? Tuli eilen katseltua JP Lost World ja taas huomasin hämmästeleväni kuinka hyvä kuvanlaatu on mihin tahansa verrattuna. Dolby Digital ääni kruunasi retrofiilikset. Tosin AC-3 RF-demodulaattori on tosiaankin tänäpäivänä oleellinen osa ld-harrastajan laitteistoa, ilman sitä jää tuo DD kovin hiljaiseksi kun vastaavaa AC-3 RF ottoa ei kovin monessa vahvarissa (mukaanlukien omani) enää ole.
Miten muuten näette tulevaisuuden, jääkö levyt seinän koristeiksi kun soitin sanoo sopimuksen irti vai uskotteko että Ulkokaupat saa vielä muutaman vuoden päästäkin korjattua tarvittaessa ainakin Pioneer-merkkiset soittimet, varaosat tms. Myös muut ld-kokemukset vain kehiin, muisteleminen on nyt mielestäni paikallaan.
Mitä taas otsikkoon tulee niin kysymysmerkki on tarkoituksellinen, ld ei koskaan kuole ainakaan niin kauan kun eräs tietty Lucas-niminen herra panttaa pariakin kuuluisaa trilogiaansa ja Disney Leijonakuningasta ja monia muita nimikkeitä :D
Tässä vielä pari asiallista linkkia Leopoldin sivuston ohella:
http://www.oz.net/blam/LaserDisc/
http://www.mindspring.com/~jzyber/laserdiscforever.htm
LD kulki pitkän tien, melkein 25 vuotta, se oli cd:n edeltäjä ja osin innoittaja laser-lukutekniikkaa käyttävänä kotivideoformaattina. Jo 1970-luvun lopulla se esiteltiin Laservision nimellä mutta alku ei ollut lupaava, nauhapohjainen kotivideotekniikka meni 80-luvun alussa siitä ohi mitä suosioon tulee. Isot levyt, korkeahko hinta ja tallennuksen puuttuminen olivat koko ikänsä kuvalevyn menestyksen kompastuskiviä. Mutta jo syntyessään laservisionissa oli mullistava uusi ominaisuus, stereoääni joka mahdollisti jo sen aikaisiin kotiteattereihin kertaluokkaa videonauhurin suhisevaa monoääntä paremman äänentoiston. Tuolloin se oli tietysti puhtaasti analoginen sekä kuvan että äänen osalta, mutta ei kehitys siihen jäänyt.
CD:n suosion vanavedessä valmistajat halusivat terästää kuvalevyä ja tuoda sen uudestaan markkinoille uudella isommalla panostuksella. 1987 oli merkittävä vuosi kun formaattiin lisättiin cd:stä tuttu digitaalinen stereoääni ja formaattia kutsuttiin lyhyen aikaa nimellä CD Video. Pian kuitenkin syntyi käsite LaserDisc jolla 30 senttinen hopeakiekko löi itsensä lopulta läpi elokuvaentusiastien tinkimättömänä kotivideoformaattina. Käsite letterboxaus ja elokuvien alkuperäisen kuvasuhteen tuominen kotiin voitaneen laskea kokonaan laserdiscin ansioksi, kaseteilla moista ei paljoa harrastettu, mutta ld:n kertaluokkaa korkeampi resoluutio auttoi asian edistymistä. Käsittääkseni tämä kehitys alkoi joskus 1980-luvun loppupuolella. Kun myös ohjaajat alkoivat kiinnittää huomiota ld:n laatuun ja osallistumaan masterointiprosessiin niin käsitteet Special Edition ja Collectors series sekä ekstrat saivat pikkuhiljaa alkunsa ja levyjen markkinat alkoivat kasvaa tarjonnan parantuessa huimasti. Lucasfilm tuli myös kuvioihin mukaan ja Abyss SE-loota oli ensimmäinen THX-laatuluokittelun saanut kotivideotallenne. 1993 julkaistiin Star Wars Definitive Collection jonka laatua kovasti kehuttiin. LD:n aikakaudella merkki THX merkitsikin aidosti jotain laadukasta, mutta poikkeuksiakin joukkoon toki mahtui.
Digitaalinen monikanavaääni tuotiin kotiin ekana ld:llä 1995 kun tammikuussa ilmestyi Clear and Present Danger, ensimmäinen Dolby Digital äänellä varustettu LD (tai kuten DD silloin tunnettiin, Dolby Surround AC-3 Digital, harrastajien keskuuudessa vain lyhyesti AC-3 herätti suurta innostusta) ja toi siten kotiteatteriin aivan uuden äänentoiston, tosin itse laitteita taisi joutua odottelmaan jonkin aikaa etenkin tänne Suomeen. dts tuli sitten pari vuotta myöhemmin myös ld:lle. Valitettavasti näitä formaatteja voitiin laittaa tilan vuoksi vain NTSC levyille ja NTSC-markkinat muodostuivat muutenkin ld-harrastajien pääkohteeksi ison nimikemääränsä vuoksi, PAL-levyt eivät oikein koskaan saaneet kunnollista jalansijaa. Nimikemäärä Amerikassa kasvoikin lopulta 10 000 kappaleeseen.
Sitten tuli dvd ja lopun tiedättekin, dvd:llä oli alusta asti kunnon markkinointi takanaan ja menestys on ollut huikea. Se on silti paljon velkaa ld:n pohjatyölle, jonka merkitystä ei mielestäni voi väheksyä. Toivottavasti ylläolevaan kunnioittavaa muistokirjoitusta etäisesti muistuttavaan sepustukseen ei nyt jäänyt kovin pahoja virheitä, ulkomuistista fiilispohjalta tässä kirjoittelen :). LD oli itselleni vain yksinkertaisesti niin upea kokemus aikoinaan kun olin kyllästynyt VHS-narun ongelmiin sekä kuvan että äänenlaadussa. Ihan vastaavaa "vau"-fiilistä ei ole vielä tullut toista vastaan. Vaikka soitin tuli hankittua varsin myöhään, vasta 1995, niin hyllyyn ehti kuitenkin kertyä pyöreästi 100 isoa hopeakiekkoa enkä niistä aio luopua vaan niitä tulee aina silloin tällöin katsottua kun en ole vastaavia dvd:tä viitsinyt ostaa. Varakoneen hankkiminen tuli huomattavasti halvemmaksi kun sopiva käytetty sattui kohdalle.
Mitenkäs muut ld-harrastajat, pölyttyykö soitin hyllyssä vai pyöriikö laser yhä vakituisesti? Tuli eilen katseltua JP Lost World ja taas huomasin hämmästeleväni kuinka hyvä kuvanlaatu on mihin tahansa verrattuna. Dolby Digital ääni kruunasi retrofiilikset. Tosin AC-3 RF-demodulaattori on tosiaankin tänäpäivänä oleellinen osa ld-harrastajan laitteistoa, ilman sitä jää tuo DD kovin hiljaiseksi kun vastaavaa AC-3 RF ottoa ei kovin monessa vahvarissa (mukaanlukien omani) enää ole.
Miten muuten näette tulevaisuuden, jääkö levyt seinän koristeiksi kun soitin sanoo sopimuksen irti vai uskotteko että Ulkokaupat saa vielä muutaman vuoden päästäkin korjattua tarvittaessa ainakin Pioneer-merkkiset soittimet, varaosat tms. Myös muut ld-kokemukset vain kehiin, muisteleminen on nyt mielestäni paikallaan.
Mitä taas otsikkoon tulee niin kysymysmerkki on tarkoituksellinen, ld ei koskaan kuole ainakaan niin kauan kun eräs tietty Lucas-niminen herra panttaa pariakin kuuluisaa trilogiaansa ja Disney Leijonakuningasta ja monia muita nimikkeitä :D
Tässä vielä pari asiallista linkkia Leopoldin sivuston ohella:
http://www.oz.net/blam/LaserDisc/
http://www.mindspring.com/~jzyber/laserdiscforever.htm