View Full Version : Kikka kuollut
Iltalehti kertoo:
"Viihdetaiteilija Kirsi Sirén menehtyi 41-vuotiaana.
80-luvun loppupuolella suomalaista discotaivasta tähdittänyt artisti Kikka on Iltalehden saamien tietojen mukaan menehtynyt perjantain ja lauantain välisenä yönä Nokialla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Stara.fi -nettilehti. Myös Kikan aviomies vahvisti suru-uutisen Iltalehdelle.
Epävirallisten tietojen mukaan kuolinsyynä oli sydänkohtaus.
Viimeiset pari vuotta olivat Kikalle epäselvää aikaa. Lääkäri määräsi työuupumusta ja masennusta sairastaneelle naiselle useiden kuukausien mittaisia sairaslomia, eikä Kikkaa nähty enää keikoillakaan.
Kikka muistetaan parhaiten mm. ikivihreistä Sukkula Veenukseen, Mä haluan viihdyttää, Tartu tiukasti hanuriin ja Apinamies -hiteistään.
Kikkaa jäivät kaipaamaan aviomies ja kouluikäinen tytär."
Oho! Olipa yllätys! 41-vuotiaana.
En ollut ko. artistin musiikin suurimpia ystäviä, mutta levätköön silti rauhassa. Raskas viihdyttäjän elämä on taas korjannut veronsa.
Kyllä tämä tuli ainakin itselleni pienoisena yllätyksenä, kuolla nyt 41 vuotiaana. Itselleni Kikka on aina ollut yksi legendaarisimmista suomi-diskon artisteista, joten tämä on aika raskasta minulle. :weep:
Kuten Jürgen tuossa jo mainitsikin, tulevaa seiskaa odotellessa...
:( Todellakin nuorena lähti, ja vaikka ei musiikki ollut itsellekään mitään suosikkikamaa, niin varsin tarttuvia biisejä olivat kyllä. Kaiken lisäksi muistan, että varsin asiallisen kuvan hän antoi itsestään jossain haastattelussa, lavaesitys oli tässä tapauksessa todellakin vain esitystä. R.I.P.
Miten ihmeessä kuollaan 41-vuotiaana sydänkohtaukseen? Eikös Kikka deekuillut jossain vaiheessa joten voisiko tämä olla osa syynä sydämen pettämiseen? Tai no, kyseessähän on epävirallinen syy, oikeastihan Kikka on voinut vaikka kuolla aivokasvaimeen tms.
Seiskaa odotellessa.
Miten ihmeessä kuollaan 41-vuotiaana sydänkohtaukseen?
Ollessani varusmiespalveluksessa (-96), 25-vuotias reserviläinen kuoli sydänkohtaukseen Rovajärvellä. Eli kyllä tuo Kikan sydänkohtaus voi olla hyvinkin mahdollinen.
Oho! Olipa yllätys! 41-vuotiaana.
Todellakin. Koskaan ei voi tietää milloin lähtö tulee.
Miten ihmeessä kuollaan 41-vuotiaana sydänkohtaukseen? Eikös Kikka deekuillut jossain vaiheessa joten voisiko tämä olla osa syynä sydämen pettämiseen? Tai no, kyseessähän on epävirallinen syy, oikeastihan Kikka on voinut vaikka kuolla aivokasvaimeen tms.
Seiskaa odotellessa.
Kikkahan deekuili ihan tosissaan ja oli katkollakin joitain kertoja, muttei kaiketi koskaan itteensä saanut kuiville....
Miten ihmeessä kuollaan 41-vuotiaana sydänkohtaukseen?
Sydänkohtaukseen voi kuolla kuka tahansa, olipa ikää sitten 90 tai 10. Vanhemmilla vain todennäköisyys nousee.
Sydänkohtaukseen voi kuolla kuka tahansa, olipa ikää sitten 90 tai 10. Vanhemmilla vain todennäköisyys nousee.
Joillakin ihmisillä on perinnöllisenä huono sydän. Eräskin kaveri, 26v, on monta kertaa ollu lähellä tulla skaagi. Nitrot on melkein aina taskussa ja joskus rupee kädet jne. puutumaan ja naamaa vinoon vääntämään. Inhottavaa sellanen kun hänkin eläny kunnolla niin sitten suvun rasitteet kiusaavat.
Maailma hajoaa käsiin: ensin lähti Captain Jack ja nyt keskuudestamme poistui Kikka. :weep:
Maailma hajoaa käsiin: ensin lähti Captain Jack ja nyt keskuudestamme poistui Kikka. :weep:Vielä kun Haddaway lähtisi keskuudestamme:( R.I.P.tä Kikalle vaan.
Joillakin ihmisillä on perinnöllisenä huono sydän. Eräskin kaveri, 26v, on monta kertaa ollu lähellä tulla skaagi. Nitrot on melkein aina taskussa ja joskus rupee kädet jne. puutumaan ja naamaa vinoon vääntämään. Inhottavaa sellanen kun hänkin eläny kunnolla niin sitten suvun rasitteet kiusaavat.
Koulukaverin isä oli kertonut joitain vuosia sitten isänsä kuolleen alle viisikymppisenä sydämen takia. Hän oli myös itse ennustanut kuolevansa saman ikäisenä (isäni tämän minulle silloin kertoi). Kuinka ollakaan, koulukaverini isä kuoli lopulta sydänkohtaukseen kesämökillään hilkkua vaille ennen 50 vuoden ikää.
Laittaa ajattelemaan. Itselläkin on suvussa ollut verenpainetautia, joten tablettilääkitys saattaa olla jossain vaiheessa tulossa itsellekin.
Niinpä niin, ei jaksanut Apinamies viedä naarasta oksanhaaraan asti vaan heitti artistin menemään. Noh, sukkulalla sinne jonnekin, ei tule musiikkia ikävä. Pahoittelut tietenkin äidin ja puolison menetyksen suhteen.
edit: Turhaa räpeltämistä.
R.I.P. on jo tullut, mutta miksi kukaan ei ole vielä toivottanut "kevyitä multia"? No mä toivottelen, ja muistelen hartaasti, että siinä oli mahtava artisti, hienoja lauluja, upeita videoita, huippuluokan viihdettä... No, ei tosin ihan omaan makuuni, mutta kyllä tämä Kikka on suhteellisen laajan fanilauman hankkinut. Kaikki ilkkujat voivat tsekata sitä vieressänne viikonlopppuisin Toyotan etupenkillä istuvaa pimatsua, 20 vuotta ikää lisää ja samalta näyttää!!!
Jarkko G.
07.12.2005, 13:57
hih, näin Kikan nännin aikoinaan siinä videossa.
Deekuilihan se juu, pillereitä ja alkoholia. Kämppäkin taisi mennä alta ja koira otettiin huostaan (seiska kertoo kaiken).
hih, näin Kikan nännin aikoinaan siinä videossa.
Deekuilihan se juu, pillereitä ja alkoholia. Kämppäkin taisi mennä alta ja koira otettiin huostaan (seiska kertoo kaiken).
Jätkä on kävelevä tietotoimisto... Muille uteliaille tietoa löytyy FANISIVUILTA: http://groups.msn.com/KikkaFanClub...
tsinivuo
07.12.2005, 14:50
Kaikki ilkkujat voivat tsekata sitä vieressänne viikonlopppuisin Toyotan etupenkillä istuvaa pimatsua, 20 vuotta ikää lisää ja samalta näyttää!!!:D
Please lenghten...
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.