View Full Version : Sony hylkää plasmatelevisiot
Linkki digitodayn (http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=11&news_id=48537) sivulle.
Samassa jutussa myös mainitaan ViewSonicin tulevaisuudesta:
---snip---
ViewSonicilta tulee kolme uutta lcd-televisiomallia lokakuun lopulla myyntiin Suomessa. Uutuuksien koot ovat 32, 37- ja 40 tuumaa ja tarkkuus 1366 x 768 kuvapistettä.
– Uutuuksien vasteaika on kahdeksan millisekuntia, kun se on nykymalleissa ollut 16 ja 18 millisekuntia, Holm kertoo. Lyhyellä vasteajalla on merkitystä etenkin, jos televisiota käytetään pelaamisen näyttönä.
Tuleva mallisto on myös varustettu hdmi-liitännällä, joka edesauttaa siirtymisessä teräväpiirto- eli hdtv-aikaan.
---snap---
-j
Sonyllä ei ole omaa PDP-paneelituotantoa ja paneelien ostaminen kilpailijoita syö katetta --> ei liiketaloudellisesti järkevää. LCD-tehtaita Sonyllä onkin omasta takaa.
Veikkaisin että Philips tulee jossain vaiheessa tekemään vastaavan vedon -- samasta syystä.
Uuden PDP-paneelitehtaan pystyttäminen on melko työlästä jos sellaisia ei ole entuudestaan, ei tarvittavia patenttioikeuksia jne.
Jeps tuo sonyn vetohan oli jo odotettavissa.
enpä usko että enää kovasti investoidaan plasmatehtaisiin.
panalta tulossa 61" plasma, mutta tavanomaisella 1366x768 resolla, joka tarkoittanee, että pikselikoko on samaa luokka kuin karvalakki 42". hieman pienempää muttei paljoa
googlasin hintaa ja yhdellä italialaisella kaupalla oli 10.000 euron luokkaa. saksassa ei vielä ollutv
eiköhän panallakin ole vaan vanhojen tuotantolinjojen loppukäyttöä
akseli81
30.09.2005, 17:04
Joo näin se on: lerppu, plasma-tv, korppu, cd, dvd, LCD, HD-DVD... seuraavaksi luovutaan korpusta :D
Joo näin se on: lerppu, plasma-tv, korppu, cd, dvd, LCD, HD-DVD... seuraavaksi luovutaan korpusta :D
siitähän on käytännössä luovuttu, paitsi microsoft, jonka xp:n asennuksessa pitää vielä käyttää korppua jos asennat raid ajurin
usb-tikku on muutoin sen korvannut
Normaali 50" plasmoissahan on jo tuo 1366x768 kaikissa vakiona. Luulisi että pian 65" ym siirrytään tuohon 1920x1080 resoon.
Hieno päätös Sonyltä. Onnittelut. Kumpa muut valmistajat seuraisivat perässä.
Hieno päätös Sonyltä. Onnittelut. Kumpa muut valmistajat seuraisivat perässä.
Huono päätös kuluttajille, tietäen lcd kuvan ala-arvoisen laadun. Luulisi lcd-tekniikan jo kehittyneen katsottavalle tasolle vuosien kuluessa, mutta kun ei, paria poikkeusta lukuunottamatta.
Huono päätös kuluttajille, tietäen lcd kuvan ala-arvoisen laadun. Luulisi lcd-tekniikan jo kehittyneen katsottavalle tasolle vuosien kuluessa, mutta kun ei, paria poikkeusta lukuunottamatta.
Sony on niin pieni tekijä, ettei sillä päätöksellä kuluttajille ole merkitystä. Näyttöjen koot kasvavat koko ajan ja näyttää siltä, että mitä suurempaan kokoon mennään, niin sitä ylivoimaisempi plasma on.
SteveRatto
30.09.2005, 22:47
Sony taisi jäädä toimittajien armoille paneelien kanssa, ei omaa paneelituotantoa eikä sitten vissiin tulossakaan? Toivottavasti Sonyn satsaus LCD-puolella poikii laatua.
Sonysta viis, ainakin Pana satsaa plasmoihin. ;) Vast'ikään avattiin uusi tuotantoyksikkö Japanissa, joka pyörii täydellä höyryllä vasta 2006. Eiköhän teknologiat kamppaile vielä pitkään ja uusia tulee. Kamppeet paranevat ja hinnat laskevat. :thumbsup:
http://tinyurl.com/dno7b
LCD-tekniikassa suurin haaste tuntuu olevan tehdä isoja näyttöjä, PDP-tekniikassa taas tilanne on päinvastoin eli pikselin fyysisen koon pienentäminen on haaste.
Hyvä esimerkki LCD-tilanteesta on Applen 30" Cinema Display HD. Näytössä on muistaakseni LG:n paneeli ja se on ollut myynnisä jo pitkään. Moni ottaisi varmaan sen mielellään myös olohuoneeseen mutta vieläkään sitä ei saa ostettua edes tietokonekäyttöön muualta kuin Applelta.
AVS Forumin yms. keskustelujen perusteella kaikilla olennaisilla PDP-valmistajilla olisi 1080p paneelit ulkona vuodenvaihteessa, hinnat eivät tietenkään ole halpoja ja koot ovat enemmän 60+" luokassa, kenties 50". Markkinavolyymit voivat toki pudottaa ensi vuoden aikana hintatason hyvinkin nopeasti alaspäin, mitään ilmeisen merkittävää uutta tekniikka tuossa ei liene tulossa. Jenkkimarkkinoilla on hyvinkin kysyntää HD-kuvaa kunnolla näyttäville isoille näytöille, varsinkin kun muistaa maanosan perinteisen taustaprojektio-tv-historian.
Korealaisilla tuotantokustannukset on sen verran halvemmat kuin Japanissa että LG ja Samsung ovat saaneet varsin nopeasti hyvän markkina-aseman. Ilmeisesti ovat myös "perineet" perinteisen luovan japanilaisen tavan kopioida asioita ja säästyneet näin pahimmilta lcd- ja pdp-patenttiongelmilta.
peden mainitsemia 60+" 1366x768 plasmojahan on ollut jo vuosia myynnissä.
Veikkaisin että nykyinen tilanne jatkuu vielä pidemmän aikaa, LCD-televisiot lyövät läpi pienissä kokoluokissa ja Plasmat taas isommissa kokoluokissa, varsinkin jos halutaan >=50" oikeaa HD-kuvaa. Tuotteita voi löytyä "rajan" ylikin mutta hinta muuttuu ratkaisevasti.
Petri
akseli81
01.10.2005, 08:41
Mutta plasma siis jää jokatapauksessa yrityksien ym. ögujen erikoisleikkikaluksi, johon tykki ei sovellu. Kotikäyttöön niitä ei tulla myymään läheskään samalla määrin kuin pienempiä, mutta olohuoneeseen riittäväviä, LCD paneeleita. Tällöin mahtaa hinnat olla melko korkeat yli 50 plasmoilla tulevaisuudessakin, mutta nähtäväksi jää...
Huono päätös kuluttajille, tietäen lcd kuvan ala-arvoisen laadun. Luulisi lcd-tekniikan jo kehittyneen katsottavalle tasolle vuosien kuluessa, mutta kun ei, paria poikkeusta lukuunottamatta.
Jaa yritin kyllä ostaa 42" pana 500 satasen mutta
Sonyn v40" kuva oli vaan omaan silmään parempi.
Vaikka Panan olisi saanut gigantista halvemmalla kuin Sony maksaa ja olisi ollut 2" isompikin .
Erot on pieniä hyvän plasman ja hyvän lcd:n välillä eli lähinnä makuasian ja desingin jne. ratkaistavaksi jäänee
itse kullakin .
[
Erot on pieniä hyvän plasman ja hyvän lcd:n välillä eli lähinnä makuasian ja desingin jne. ratkaistavaksi jäänee
itse [/QUOTE]
Helpoiten uuden plasman ja LCD:n kuvan eron huomaa kun katselee kuvaa hämärässä tai pimeässä, silloin lcd:n musta on harmaata. Ja ainakin minä katselen elokuvia yleensä hämärässä/ pimeässä huoneessa. Muuten en kyllä hyvien plasmojen ja LCD:n kuvia pysty asettamaan paremmuusjärjestykseen.
Hehe, tämä menee taas plasma vs. LCD taisteluksi, mutta plasmassa on muutama erittäin paha puoli jotka ainakin minut saa käännytetyksi aika tehokkaasti.
1. Liukuväri ongelma. Tämä voi olla jo korjattu uusissa plasmoissa.
2. Huono resoluutio vrt. LCD:n 1920x1080 tulokkaat
3. Ruudun järjetön paino.
4. Huono liikuteltavuus kun ei voi kallistaa.
5. Kiinnipalaminen. Tähän on jotain anti-burn systeemejä jotka eivät kylläkään toimi. Itsellä monesta on joku peli monta tuntia pyörimässä ja se on vähän ikävää jos ruutuun palaa kiinni joku nopeusmittari autopelistä.
Kaikkea noita saisi kyllä rahalla korjattua, mutta sitten taas menee homma siihen että rahaa laitetaan turhaan. LCD:ssä ainoa ongelma on mustan taso tällä hetkellä. Se on plasmalla kyllä paremmin hallussa, mutta se nyt on ihan suoraan tekniikkariippuvainen asia.
[
Erot on pieniä hyvän plasman ja hyvän lcd:n välillä eli lähinnä makuasian ja desingin jne. ratkaistavaksi jäänee
itse
Helpoiten uuden plasman ja LCD:n kuvan eron huomaa kun katselee kuvaa hämärässä tai pimeässä, silloin lcd:n musta on harmaata. Ja ainakin minä katselen elokuvia yleensä hämärässä/ pimeässä huoneessa. Muuten en kyllä hyvien plasmojen ja LCD:n kuvia pysty asettamaan paremmuusjärjestykseen.[/QUOTE]
Joo voi olla ?
Mutta itse en kovin pimeässä tykkää katsella.
Yleensä joko täysin valoisassa tai 2-3 pienempää valoa on aina päällä.
Pimeämmässä katsellessa asia voi ollakkin kuten sanoit.
Tosin päättyisin kyllä siltikin itse lcd:n kannalle.
Ihmettelen vain kun jotkut pitää plasmaa ylivoimaisena ?
LCD:ssä ratkaisu tulee olemaan yksittäisvalaistut pikselit. Tällöin kontrastissa päästään todella koviin lukemiin.
Tällä hetkellä kuluttajaluokassa on led-valaistuja lcd:itä, mutta kuinkahan montaa pikseliä yksi valo aina valaisee...?
Yksittäisvalaistuilla pikseleilläkin on jo näyttö olemassa - tosin melko kallis. Linkkikin löytyy jostain näiltä sivuilta...
Tällä hetkellä kuluttajaluokassa on led-valaistuja lcd:itä, mutta kuinkahan montaa pikseliä yksi valo aina valaisee...?
Muistaakseni siinä LG:n LED-valaistussa LCD:ssä (32LP1) taisi yksi ledi valaista kahdeksaa pikseliä.
LCD:ssä ainoa ongelma on mustan taso tällä hetkellä. Se on plasmalla kyllä paremmin hallussa, mutta se nyt on ihan suoraan tekniikkariippuvainen asia.
Liikkuvan kuvan päivitys ei vielä yllä läheskään tyydyttävälle tasolle suurimmassa osassa lcd-näyttöjä. Uusimmissa malleissa tämä ongelma saattaa olla jo vähemmän häiritsevää.
Väriliukumat plasmoissa ovat kyllä yhtä kauheata katseltavaa, mutta niinkun sanottu parhaissa malleissa tämä ei ole enää ongelma.

Jep, tuo voi olla esimerkiksi nopeassa urheilussa kyllä varsin ärsyttävää jos kuva häntii. Oma Medion on 16ms enkä ainakaan normaalissa kuvassa ole huomannut mitään häntimistä. En kyllä peleissäkään, tosin en ole niin kauhean huolissani edes siitä koska se ei ole itseäni ikinä haitannut vanhemmissa 25ms TFT:ssäkään. Ymmärrän tosin kyllä jos se jotakuta häiritsee.
LCD tai plasma puitu mm tässä artikkelissa.. http://hometheatermag.com/directviewandplasmatvs/805lg/
Tässä yksi threadi jossa käyttäjien kommentteja LCD/plasma:
http://www.avsforum.com/avs-vb/showthread.php?t=583142
pointreyes
01.10.2005, 19:21
Liikkuvan kuvan päivitys ei vielä yllä läheskään tyydyttävälle tasolle suurimmassa osassa lcd-näyttöjä. Uusimmissa malleissa tämä ongelma saattaa olla jo vähemmän häiritsevää.Eipä tuo nykyaikaisissa 8ms LCD-paneeleissa tosiaan ole häirinnyt... ihan oikeesti. Itse asiassa vähän hassua vetää esille noin vanhoja argumentteja. Tosin vieläkin myydään poistomyynnissä LCD-näyttöjä joissa tuo on edelleen ongelma.
Hehe, tämä menee taas plasma vs. LCD taisteluksi, mutta plasmassa on muutama erittäin paha puoli jotka ainakin minut saa käännytetyksi aika tehokkaasti.
...
Kaikkea noita saisi kyllä rahalla korjattua, mutta sitten taas menee homma siihen että rahaa laitetaan turhaan. LCD:ssä ainoa ongelma on mustan taso tällä hetkellä. Se on plasmalla kyllä paremmin hallussa, mutta se nyt on ihan suoraan tekniikkariippuvainen asia.
Kirjoitustesi perusteella sinulla on vaatimukset aika kovat, mihin LCD-televisioon olet päätynyt itse?
LCD vs. plasma kysymykseen ei varmasti mitään "lopullista vastausta" olekaan.
Jos on jommankumman ostanut, varsinkin "viimeisllä rahoilla", se on varmasti parempi vaihtoehto.
Teknisesti molemmissa on omat ongelmansa eikä kumpikaan ole lähelläkään "täydellistä kuvanäytintä".
Jos kuvaa katsoo kaupassa ja vertailee, siinä menee lähinnä hermot. Sama laite voi olla kahdessa myymälässä aivan erilainen. Jos kahdesta vierekkäisessä laitteessa on toisessa huonompi kuva, ei voi koskaan tietää
1) onko siinä parempikuvaisessa parempi kate
2) miten signaali on kytketty
3) johtuvatko virheet kuvassa a) lähetyksestä, b) mpeg-koodauksesta, c) itse näytöstä
4) miten näyttö on säädetty
5) miten taustavalot ja muu ympäristö vaikuttaa kuvaan
jne..
Onneksi itse joutuu ostoksille aikaisintaan siinä vaiheessa kun 1080p 50+" paneelit, tekniikasta riippumatta, ovat suht. järkevän hintaisia ;-)
Petri
Yksi pieni kysymys asiantuntijoille joka itselleni on hieman epäselvä. Onko plasmoissa kuolleita / kirkkaana loistavia pixeleitä samaan tapaan kuin LCD-tekniikassa?
LCD-tekniikan yksi perisynti on juuri kyseiset rikkinäiset pixelit ja itse en ole valmis maksamaan 3 keuroa telkkarista, joka voi jo uutena sisältää kyseisiä pixeleitä. En tiedä tarkasti telkkareiden takuuehtoja, mutta uskosin ettei takuu kata viideksi vuodeksi nollatoleranssia toimimattomien pikseleiden suhteen. Ei ainakaan LCD-monitorien takuut, joten tuskinpa telkkareidenkaan...
Yksi pieni kysymys asiantuntijoille joka itselleni on hieman epäselvä. Onko plasmoissa kuolleita / kirkkaana loistavia pixeleitä samaan tapaan kuin LCD-tekniikassa?Itse elin aiemmin siinä luulossa, ettei plasmoissa esiintyisi kuolleita pikseleitä, mutta sittemmin olen kuullut raportteja toiseen suuntaan. Myös tuossa Samsung 80" plasma threadissa on raportoitu että Stokkalla esillä olevassa plasmassa on useita kuolleita pikseleitä. Ja noilla kuolleilla pikseleillä onkin sitten jo kokoa :D
Eipä tuo nykyaikaisissa 8ms LCD-paneeleissa tosiaan ole häirinnyt... ihan oikeesti. Itse asiassa vähän hassua vetää esille noin vanhoja argumentteja. Tosin vieläkin myydään poistomyynnissä LCD-näyttöjä joissa tuo on edelleen ongelma.
Kyllä se vaan häiritsee, muitakin kuin minua.
Suora lainaus viimeisimmän Hifi-lehden lcd-testistä:"Toinen lcd-tekniikan karikko on yhä liikkeenkäsittely, vaikka paneelien vasteajat ovatkin lyhentyneet ensimmäisistä laitesukupolvista. Liike yhdistettynä runsaaseen määrään mpeg-pakkausartefakteja on myrkkyä vielä useimmille testin näytöille. Varsinkin Panasonic ja Philips kärsivät selvästi pikselöitymisestä ja liikeartefakteista"
Kyseiset mallit muuten voittivat testin yleisarvosanalla 8.

Mutta voisiko olla, että nuo nykyisten laitteiden liikehäiriöt eivät liittyisikään vasteaikaan, vaan muihin ominaisuuksiin? Ts. tv-kuvassa olevan liikkeen käsittely olisi lcd-paneeleille hankalaa suhteellisen hyvistä vasteajoista huolimatta?
Kyllä se vaan häiritsee, muitakin kuin minua.
Kyllä se minuakin häiritsee, muttei läheskään niin paljon kuin plasmojen, no, plasmaisuus.
Sony on niin pieni tekijä, ettei sillä päätöksellä kuluttajille ole merkitystä.
Niinkö? Minä olen elänyt luulossa, että Sony olisi suurin televisiovalmistaja.
Kyllä se minuakin häiritsee, muttei läheskään niin paljon kuin plasmojen, no, plasmaisuus.
Plasmojen virheeksi en häntimistä ole koskaan laskenut vaan kamalat väriliukumat.
Onneksi hyviäkin plasmoja löytyy, joten kyseisenlaiset yleistykset eivät päde.
Plasmojen virheeksi en häntimistä ole koskaan laskenut vaan kamalat väriliukumat.
Onneksi hyviäkin plasmoja löytyy, joten kyseisenlaiset yleistykset eivät päde.
Taisi olla hieman epäselvästi ilmaistu. En siis väitäkään plasmojen kärsivän häntimisestä. Jokainen plasma jonka olen nähnyt, näyttää rauhattomalta hyvälläkin kuvalähteellä (DVD). Jonkunlainen omituinen kiehunta / kalvo kuvan päällä on. Huippukalliita en ole katsellut mutta 0-3000 euroa skaalalla nyt ainakin.

Joo tarkoittanet noita kyseisiä väriliukumia? Pioneer ja Nec ovat omien havaintojeni mukaan olleet "kiehumisvapaita". Itse katselen dvd-kuvaa dvi:n kautta ja tv-kuvaa komponenttina digiboxista. Näyttönä Necin 42 XR3. Voin vakuuttaa, ettei mitään väriporrastumia kuvassa ole ja kuva on rauhallinen ja tarkka, jos vaan lähdemateriaali on kunnossa. Maikkarin ja Subin, valitettavan usein, liiaksi pakatusta lähetteestä ei hyvää saa sitten millään näyttölaitteella.

Käsittääkseni en tarkoita väriliukumia. Nyt täytyy kyllä ottaa tehtäväksi käydä kunnolla katsomassa hyvän plasman kuvaa, ja tulla sitten antamaan palautetta (=haukkumaan, koska olen jo päättänyt että kaikki plasmat ovat perseestä) :D

Teepä se :) Mainitsemasi kalvo tai epämääräinen rauhattomuus, jonka varsinkin kasvokuvista erottaa, oli ainakin vuosi sitten, kun ostoaikeissa plasmoja tiirailin, valitettavan monen mallin silmiinpistävä ominaisuus.
nysvaaja
02.10.2005, 23:44
LCD-tekniikan yksi perisynti on juuri kyseiset rikkinäiset pixelit ja itse en ole valmis maksamaan 3 keuroa telkkarista, joka voi jo uutena sisältää kyseisiä pixeleitä.
Postimyynnin etu verrattuna kaupasta noutamiseen on 14pv lakisääteinen palautusoikeus, jos näytöllä olla möllöttää kuollut/kuuma pikseli ja ko. paneelivalmistajan toleranssi sen kuitenkin sallii (nollatoleranssi on tosin lisääntymässä sekä kuolleiden että kuumien pikseleiden suhteen).
Esim jos noudat tuotteen verkkokaupasta itse niin vastaavaa palautusoikeutta ei ole kuin kotiinkannossa.
En ole asiantuntija, mutta kaikki ne kuolleet tai kuumat pikselit mitä itse olen LCD-näytöissä nähnyt on olleet niissä alusta asti, eikä niitä iän myötä ole enää lisää tullut; viisaammilla lienee muunlaisia esimerkkejä ?
Tähän voisi kuitata, että "mitä minä sanoin".... muistaakseni johonkin topicciin laitoin tuosta juttua kun siitä aikoinaan kerrottiin KUUKAUSIA ellei vuosi sitten Hifilehdessä, kukaan ei minua uskonut ja Vieran ostajat koittivat vetää vain mattoa alta :p :D
Sony hylkää plasmatelevisiot
Tähän voisi kuitata, että "mitä minä sanoin".... muistaakseni johonkin topicciin laitoin tuosta juttua kun siitä aikoinaan kerrottiin KUUKAUSIA ellei vuosi sitten Hifilehdessä, kukaan ei minua uskonut ja Vieran ostajat koittivat vetää vain mattoa alta :p :D
Postimyynnin etu verrattuna kaupasta noutamiseen on 14pv lakisääteinen palautusoikeus, jos näytöllä olla möllöttää kuollut/kuuma pikseli ja ko. paneelivalmistajan toleranssi sen kuitenkin sallii (nollatoleranssi on tosin lisääntymässä sekä kuolleiden että kuumien pikseleiden suhteen).
Esim jos noudat tuotteen verkkokaupasta itse niin vastaavaa palautusoikeutta ei ole kuin kotiinkannossa.
ei pidä sellaisenaan paikkansa.
jos olet netissä tehnyt kaupan, voi hakea kohteen verkkokaupan myymälästä menettämättä oikeuksiasi.
kuluttajansuojalain 6 luku:
4 § (15.12.2000/1072)
Etämyynnin määritelmä
Etämyynnillä tarkoitetaan tässä luvussa kulutushyödykkeen tarjoamista kuluttajalle elinkeinonharjoittajan järjestämän sellaisen etätarjontamenetelmän avulla, jossa sopimuksen tekemiseen ja sitä edeltävään markkinointiin käytetään yksinomaan yhtä tai useampaa etäviestintä.
Etätarjontamenetelmällä tarkoitetaan markkinointi- tai myyntitapaa, joka on järjestetty niin, että sen pääasiallisena tavoitteena voidaan katsoa olevan sopimusten tekeminen etäviestimen avulla.
Etäviestimellä tarkoitetaan puhelinta, postia, televisiota, tietoverkkoa tai muuta välinettä, jota voidaan käyttää sopimuksen tekemiseen ilman, että osapuolet ovat yhtä aikaa läsnä.
myöhemmin samassa laissa sitten etämyynnin peruutusoikeudet.
kirjoittelin ensin että sinun pitää olla kaupasta ulkona tialusta tehdessäsi, mutta tämä ei näytäkään enää pitävän paikkansa. taisi olla postimyyntisäännöksen aikana niin. ja jos käytännössä ajatellaan, vaikka tialisit netistä verkkokaupan myymälästä, niin ainakin ei-myymälätuotteiden osalta et pääse hypistelemään.
Tuolla on mielenkiintoista juttua http://www.avforums.com/forums/showthread.php?t=249192&page=2
Eli ongelmana ei niinkään ole huonous vaan hyvyys.
Vika löytyykin ihmisestä ?
nysvaaja
03.10.2005, 19:51
jos olet netissä tehnyt kaupan, voi hakea kohteen verkkokaupan myymälästä menettämättä oikeuksiasi.
kirjoittelin ensin että sinun pitää olla kaupasta ulkona tialusta tehdessäsi, mutta tämä ei näytäkään enää pitävän paikkansa. taisi olla postimyyntisäännöksen aikana niin. ja jos käytännössä ajatellaan, vaikka tialisit netistä verkkokaupan myymälästä, niin ainakin ei-myymälätuotteiden osalta et pääse hypistelemään.
Kiitokset oikaisusta, toivottavasti joku Ruoholahden myyjistäkin lukee tämän ja mainitsemassasi lainkohdassa ei ole tulkinnanvaraa.
Menin nimittäin tammikuun alussa 2005 hakemaan Viewsonic N3000W:n Verkkokauppa.comin myymälästä ja pyysin korkata pakettia sen verran auki, että tarkistaisin mahdolliset kuumat/kuolleet pikselit.
Myyjä sanoi että se ei käy ja lisäksi myymälästä noudettaessa ei päde postimyynnin pykälät (riippumatta siitä naputtelenko tilauksen myymälässä vai kotona) ja maksettuani ostoksen viallisten pikseleiden suhteen menetellään valmistajan toleranssin mukaisesti (taisi sallia tuolloin max 5 kuumaa pikseliä). Kysyin, että jos otan sen Keltaisella kuljetuksella kotiin niin minullahan on täysi palautusoikeus kuitenkin. Myyjä vastasi että näin on ja jos pikselit huolettaa, niin suositteli itsekin ko. toimitustapaa. Minä siitä takaisin kotiin tilausta syöttämään ja postissahan se sitten kotiin tuli (maksoin tuolloin 1700,-, mikä ko. TV:n kampanjahinnan (899,90) aikoihin hatutti luonnollisesti hyvinkin taajaan, mutta se on toinen tarina ...)
Kiitokset myös bohol hyvästä linkistä; mitä enemmän tuota Viewsoniccia tuijotan, niin tuossa voipi olla paljon perää.
myyjällä on myyjän koulutus...
omistaja/johto väittänyt näin. tuolla tulkitaan väärin myös tuota kokeiluoikeutta
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.