View Full Version : HIM - Dark Light
HIMiltä on siis tulossa uusi albumi 26.9. Levy on duunattu kokonaan jenkeissä ja Ville puhuu KUUDESTA sinkusta. Aika hurja määrä kieltämättä. Mielenkiintoiseksi hommasta tekee sen, että HIM on melko suurella todennäköisyydellä ensimmäinen bändi joka tulee "breikkaamaan" jenkeissä kohtuu isossa mittakaavassa. Ainakin kaikki ennakkohulapaloo siltä vaikuttaa ja kaverin mukaan heartagrammeja on joka paikassa Kaliforniassa. Lätyltä on live soitannassa tällä hetkellä biisit Killing Loneliness ja Vampire Heart (psst, löytyy myös netistä). Killing Lonelinessin kuultuani oli hieman mitään sanomattomat fiilikset, mutta ei perkele, viikon jälkeen tämäkin kolahti sitten. Ei voi mitään, laulattaa kyllä mukana. Omasta mielestä Vampire Heart on ehkä hieman parempi veto ja kuulostaa varmaan aika perkeleen hyvältä kunhan saa kunnon soundeilla olevan albumin käsiin.
Levystä oli juttua uusimmassa Kerrang! lehdessä ja ainakin kuvaushypetysten perusteella oltaisiin menossa takaisin hevimpään kamaan. Sopii minulle :) Linkki vielä juttuun: http://img.photobucket.com/albums/v328/ae_10/Kerrang%201062%20scans/Ville2.jpg
Ruisrockissa HIM heittää varvit muutaman viikon päästä, siellä pitää katsastaa bändin lavakunto.
Professional
27.06.2005, 03:51
Ruisrockissa HIM heittää varvit muutaman viikon päästä, siellä pitää katsastaa bändin lavakunto.
Näin teemme :king:
Ja onnea HIMille USA:n valloitukseen. Taas yksi asia josta me suomalaiset saamme olla ylpeitä :thumbsup:
Uusimman Soundin kannessa oli Ville Valon kuva ja kaveri näytti enemmänkin Vesa-Mati Loirilta (pientä turvotusta havaittavissa Villen kasvoissa ;) )
Toivotaan, että tätä tulevaa levyä jaksaisi jopa kuunnella ja, että se menestyisi myös maailmalla.
Uusimman Soundin kannessa oli Ville Valon kuva ja kaveri näytti enemmänkin Vesa-Mati Loirilta (pientä turvotusta havaittavissa Villen kasvoissa ;) ) Kyllä, on tainut jenkkiruoka maistua ;)
Kyllä, on tainut jenkkiruoka maistua ;)
Vai olisiko nesteiden nauttimisesta johtunutta pöhöä? :D
Vai olisiko nesteiden nauttimisesta johtunutta pöhöä? :D
Omien sanojensa mukaan mies on vähentänyt röökiä ja juomista ;)
Sgt.Granite
27.06.2005, 13:00
Omien sanojensa mukaan mies on vähentänyt röökiä ja juomista ;)Joten nyt menee enää kaksi askia röökiä ja kolme pulloa punkkua päivässä?
winterland
29.06.2005, 04:29
Jepulis, tässä olisi tämän ug-troo-black metal-supremen uuden albumin mahdollinen lopullinen tracklist. Blabbermouthia lukiessa tuli vastaan, tässä olisi jos kiinnostaa.
01. Drunk on Shadows
02. The Face of God
03. Under the Rose
04. Dark Light
05. Vampire Heart
06. Killing Loneliness
07. Play Dead
08. Rip Out the Wings of a Butterfly
09. Behind the Crimson Door
10. In the Nightside of Eden
Niksteri
20.09.2005, 12:31
Tulipa tuossa kuunneltua Dark Light kerran läpi ja eipä tuo mitään uutta tarjonnut. Tuttua ja turvallista HIMmiä. Ei siellä mikään paskalta kuullostanut, mutta ei mikään kyllä noussut selvästi muitten yläpuolellekkaan. Eka sinkku, Vampire Heart ja Killing Loneliness jäivät päällimmäisenä mieleen. Play Dead oli kans ihan jees.
ElvisThePelvis
20.09.2005, 14:52
Mä olen kuullut vain sen Rip Out the Wings of a Butterfly -biisin ja sen perusteella sanoisin, että Villen sanoitukset eivät ole enää niin keksiliäitä, ja musta koko biisikin on jokseenkin tylsä, vaikka tosin se aukesi mulle parin kuuntelukerran jälkeen vähän enemmän. Tosin eihän Villellä ole varmaan helppo homma keksiä taas uusi biisi, jossa siitä rakkaudesta ja kuolemasta kerrotaan taas eri kiertoilmaisuin. Kitaristin riffitkään eivät mielestäni olleet siitä parhaasta päästä. Onhan tämä selvä hittibiisi kummiskin, mutta kuten aika monissa HIM-biisin kohdalla, tulee tunne, että siitä puuttuu jotain; että se on vaillinainen. Tai ehkä se on vain HIMin tyyli sitten.
Biisin video muuten on aika kumma. Ensinnäkin muistaakseni tuo biisin lavastus (joku tyhjä varasto/kellari jossa on jotain Frankenstein-tyyppisiä laitteita sun muita) on käytetty jo yhdessä HIM-videossa, tosin en muista mikä musavideo se oli. Siis eivät ne lavasteet olleet identtisiä, mutta tosi paljon samankaltaisia. Villen stailauksessaki oli jotain perin kummallista. Tyyppi näytti ihan Pepe Willbergin, Edward Scissorhandsin ja Bonon (musavideosta Still Haven't Found What I'm Looking for) risteytykseltä.
Silti, kyllä mä veikkaan, että HIMin lätty tulee menestymään kohtalaisesti USA:ssa. Mutta samalla mä veikkaan, että kun tuo love metal on vähän sellaista, että siitä ei loputtomiin keksi innovatiivista matskua, niin HIMin suosio tulee laskemaan jonkin ajan kuluttua. Mutta onhan siinä silti ideaa, koska periaatteessa se on sellaista musaa, että sekä tytöt että pojat voi siitä digata, eikä tarvi olla mustia hiuksia tai pentagrammeja että sitä voisi kuunnella. Kuvittelisin myös, että se olisi tietynlaista trendimusaa myös.
HIMin amerikankiertuehan oli menestys, mutta mulle ei ole tullut selväksi, miten amerikkalaiset ovat ottaneet vastaan Villen ihan persoonana. Nimittäin ensinnäkin tyyppihän (yrittää) puhua brittenglantia, eikä niinkään amerikanenglantia, mikä voi olla hämäävää, kun tietää, että kyseessä on suomalainen (tosin en ole kuullut Villen englantia lähiaikoina, ehkä Bamistä hänelle on tarttunut amerikan ääntäminen vähän enemmän).
Anyway, en tiedä ostanko tuon HIMin levyn. Mä kyllä omistan ne aikaisemmat levyt (ensimmäistä lukuunottamatta) ja kyllä niitä on ihan kiva kuunnella vaikka nettiä selatessa tai jotain pelatessa. Chillailumusanakin se menettelee.
Anyway, en tiedä ostanko tuon HIMin levyn. Mä kyllä omistan ne aikaisemmat levyt (ensimmäistä lukuunottamatta) ja kyllä niitä on ihan kiva kuunnella vaikka nettiä selatessa tai jotain pelatessa. Chillailumusanakin se menettelee.
Osta ihmeessä se ensimmäinen levy koska sehän on reilusti koko bändin paras levy.
Osta ihmeessä se ensimmäinen levy koska sehän on reilusti koko bändin paras levy.
Kyllä näin on. Jaded puhuu asiaa. :cool:
Kyllä näin on. Jaded puhuu asiaa. :cool:
Itse asiassa se on ainut hyvä levy kokonaisuutena ;). Näin ainakin minusta, vaikka jostain kumman syystä tykkäsin myös Love Metal -lätystä. Tosin sekään ei pääse kokonaisuutena ensimmäisen levyn tasolle.
winterland
20.09.2005, 16:52
Ja täältä saa levyn streamina: http://www.mtv.it/music/esclusive/esclusiva.asp?FLAG=1&id=440&id_art=13898
ElvisThePelvis
20.09.2005, 18:38
Osta ihmeessä se ensimmäinen levy koska sehän on reilusti koko bändin paras levy.
No jaa, enmpä tiedä. Mä kuulin sen niin monta kertaa yläasteella kavereiden kautta, että en tiedä maistuuko mulle Sweet 666 enää niin paljoa. Eiks se muuten ole aika lyhyt lätty kaiken kaikkiaan. Toisaalta senhän saa aika halvalla varmaan nykyään.
No jaa, enmpä tiedä. Mä kuulin sen niin monta kertaa yläasteella kavereiden kautta, että en tiedä maistuuko mulle Sweet 666 enää niin paljoa. Eiks se muuten ole aika lyhyt lätty kaiken kaikkiaan. Toisaalta senhän saa aika halvalla varmaan nykyään.
Ennenmin omistaa pelkästään sen ekan levyn vaikka se kestäisi 16 minuttia kuin että omistaisi ne kaikki muut.
Se on vähän sama että harrastaisiko mielummin kerran seksiä Salma Hayekin kanssa vai miljoona kertaa Glottiksen kanssa.
ElvisThePelvis
20.09.2005, 19:04
Ennenmin omistaa pelkästään sen ekan levyn vaikka se kestäisi 16 minuttia kuin että omistaisi ne kaikki muut.
Se on vähän sama että harrastaisiko mielummin kerran seksiä Salma Hayekin kanssa vai miljoona kertaa Glottiksen kanssa.
Ymmärrän pointtisi :D
Toolband
20.09.2005, 21:43
Se on vähän sama että harrastaisiko mielummin kerran seksiä Salma Hayekin kanssa vai miljoona kertaa Glottiksen kanssa.
Jadedin paras kommentti tällä palstalla. :D
Ensimmäinen levy on kyllä kirkkaasti bändin paras ja parin kuuntelukerran jälkeen tämäkään levy ei sitä tule pieksemään.
Ensimmäinen levy on kyllä kirkkaasti bändin paras ja parin kuuntelukerran jälkeen tämäkään levy ei sitä tule pieksemään.
Jep, mutta ei tuo uusi huono ole. Ei todellakaan.
Nimibiisin erittäin vahva twinpeaksmaisuus lämmitti.
Lätty on nyt lopuillaan ensimmäistä kertaa.. oudot fiilikset. Levy on juuri sellainen kuin Valon SUE-lehden haastattelusta osasin aamoillakkin, mutta silti pääsi yllättämään. Luulempa, että tämä levy on sellainen joka napsahtaa jossain vaiheessa suhteellisen kovaa. Play Dead on tällä hetkellä oma suosikki, mutta vaihtuu varmasti.
Nyt on levyä kuunneltu monestikkin..
Sanon suoraan että odotin vain paskaa eikä ekasinkkubiisikään lupaillut hyvää.. Mutta on tämä minusta HIM:in paras levy sen ensimmäisen levyn jälkeen. Ihmeen hyvä levy jopa. Ja levyn huonoimmasta biisistä tehty eka sinkku..:/
Mutta joo. En pidä edes bändistä ja haluaisin tämänkin levyn tasapaksuksi perus kakka himmeliksi haukkua mutta en voi. Hyvät biisi, oiva toteutus ja kivat soundit. Toimii.
Wile E Coyote
24.09.2005, 01:19
Nyt on levyä kuunneltu monestikkin..
Sanon suoraan että odotin vain paskaa eikä ekasinkkubiisikään lupaillut hyvää.. Mutta on tämä minusta HIM:in paras levy sen ensimmäisen levyn jälkeen. Ihmeen hyvä levy jopa. Ja levyn huonoimmasta biisistä tehty eka sinkku..:/
Mutta joo. En pidä edes bändistä ja haluaisin tämänkin levyn tasapaksuksi perus kakka himmeliksi haukkua mutta en voi. Hyvät biisi, oiva toteutus ja kivat soundit. Toimii.
Kyllä yllätti positiivisesti. Levyähän voi kuunnella laillisesti striiminä(ja yllättävän hyvälaatuisena) http://www.hottopic.com/default.asp?LS=0& tuon palstan kautta.
Tuostakin kyllä täydet pisteet bändille. Koko levy nettiin ennakkoon! :thumbsup:
Parin kuuntelukerran jälkeen ei vielä oikein säväytä. Vaikka eihän HIM ihan suosikkien joukkoon mahdukaan. Ei tässä mitään vikaa ole: se jokin vain jää puuttumaan.
Kyllä yllätti positiivisesti. Levyähän voi kuunnella laillisesti striiminä(ja yllättävän hyvälaatuisena) http://www.hottopic.com/default.asp?LS=0& tuon palstan kautta.
Tuostakin kyllä täydet pisteet bändille. Koko levy nettiin ennakkoon! :thumbsup:
kuuntelin 5-6 ekaa tolta, ja vaikka eka sinkku ei ollu paras, menee lätty hankintaan, mikäli ei ole kopiosuojattu. jos on, kaveri imuttaa netistä, joka vielä on laillista, mutta kohta rikollista
kaveri kertoi:
"mielelläni tuen bändiä, mutten mediamafiaa"
itse en ymmärrä noista
Liekinheitin
25.09.2005, 14:09
Positiivisia arvioita on lehdissäkin irronnut. NYT & Savon Sanomat: 4/5, Rumbassa 5/5 aikamoisten kehujen ohella. Näyttäisi siltä, että kovimman näytön paikan edessä bändi on onnistunut. Mielenkiinnolla seuraan ulkomaan listasijoituksia, ja pitäähän tuo itsekin pian hankkia.
Tietääkö joku mikä on tuon kopiosuojauksen tilanne? Minulla tuo on nykyään määräävä hankintakriteeri, jos on suojattu, niin levyllä ei ole tähän talouteen mitään asiaa. Tuosta näyttää lisäksi olevan perusversioin lisäksi myös ainakin yksi limited edition -versio. Onkohan noita versioita tulossa vielä lisää? PS. V-tuttaa Nightwishin kanssa, laitoin muutama viikko sitten tilaukseen Higher Hopesin cd + dvd -version, nyt näyttää ilmestyneen taas uusi versio 2cd + dvd. Tuosta über-versiosta ei ollut mitään tietoa tuolloin, kun tuon tilasin.
Wile E Coyote
25.09.2005, 17:17
Tietääkö joku mikä on tuon kopiosuojauksen tilanne?
Ei ole suojattu.
OT: Jos tuo iskee, kannattaa myös kuunnella Charon:n Songs For Sinners. Paras Charon tähän asti.
Tuosta näyttää lisäksi olevan perusversioin lisäksi myös ainakin yksi limited edition -versio. Onkohan noita versioita tulossa vielä lisää?
http://heartagram.com/internet/
Tossa ois yks.
Sitten vielä se normaali digipack +1 track limited edikka.
Nyt on kuunneltu aika muutaman kerran levy läpi. Tänään myöskin postista kilahti tuo aito versio ja sehän oli tuo ylempänä mainittu Internet Edition. Komea paketti kyllä, mutta minulla oli CD päässyt irtoamaan ja raapimaan itseensä muutaman pahan näköisen skraidun tuloksena 3 ekaa biisiä ei toimi. Onneksi on MP3:t ja loput CD:stä toimii kuten bonus biisit. Noh, Warnerille mailia asiasta...
HIM on siitä outo bändi, että bändi kuulostaa satunnaiskuuntelijan korvaan samalta joka levyllä, mutta sitä se ei ole. Jokainen levy on ollut omanlaisensa kokonaisuus ja jokaisella levyllä on ollut selvä tyylin vaihdos. Dark Lightistä piti ennakkotietojen mukaan tulla raskaampi paketti a'la GLS666, mutta lopullinen tulos nyt toisaalta on raskas mutta toisaalta kevyt. En tiedä ajatteleeko muut samalla tavalla, mutta itse olen Valon kanssa siinä täysin samaa mieltä, että HIM:n levyistä jokainen on oman värisensä. Olin tätä mieltä jo ennen kuin Valo sitä rupesi haastatteluissa kertomaan tuossa Love Metallin aikoihin. Kansitaiteistahan se lähinnä johtuu, mutta toimii hienosti.
Itse olen diggaillut HIMiä jo Wicked Game sinkusta asti ja olimpa joskus ihan aktiivinen bootleg keräilijäkin ja pidin yllä The Happening sivustoa mikä keskittyi lähinnä live asiaan. Oi niitä aikoja kun ihmiset lähettelivät minulla nauhoittamiaan live keikkoja :D Koomistahan homma oli siinä mielessä, että HIM oli breikannut vasta Suomessa ja aloitteli Euroopassa joten "maailman laajuisesti" vakavia bootleg keräilijöitä oli ehkäpä 30-50. Tosin hauskana triviana Bam Margera oli kova poika bootleggien perään ja oli jopa valmis maksamaan minulle poltetuista levyistä mitä nyt ei ns. oikea bootleg treidaaja ikinä suostu tekemään, mutta ilman olemassa olevia bootleggejä on vaikea vaihtoja tehdä, joten lahjoituksia tehtiin... Kaiken tämän löpinän takana on siis ajatus, että bändin kehityskaarta on tullut seurattua koko bändin olemassa olon ajan.
Ville on nyt kertoillut monessa haastattelussa miten DL:n teossa kuunneltiin Angelo Badalamentin sävellyksiä joka on mm. kirjoittanut Twin Peaksin musat onkin oma suosikkini ollut aina elokuvasävellyksistä. En nyt ole varma miten tämä kuuluu albumilla, ehkä muutamia elokuvamaisia instrumentti kohtia biiseistä löytyy, mutta itse en ainakaan tuota löytänyt levyltä. Biisit ovat keskimääräisesti aika kevyttä matskua eikä Buried Alive by Love tyyppistä revittelyä löydy mistään. Ainoa karjuminen taitaa olla Crimson Doorissa taustalaulussa. Käyn biisit yksitellen läpi, koska muuten tämä menee niin sekavasti.
Vampire Heart
Hyvä biisi ja onkin ehkäpä levyn ainoa "yksinkertainen" rock biisi, mutta erittäin hyvä levyn aloitus. Kertosäe koukuttaa aika mukavasti.
Live versio on tästä muuten ehdottomasti parempi. Suosittelen etsimään netistä Download '05 festari vetäsyn, loistava...
Rip Out the Wings of a Butterfly
Sinkkubiisi. Omasta mielestäni levyn ehkä tasapaksuin vetäisy. Jännä biisi, että alussa kuulostaa paskalle, mutta avautuu pikkuhiljaa. Siltikin perinteinen sinkku, ei liian monimutkaista amerikkalaisyleisölle.
Under The Rose
Biisin intro on loistava. Kunnon potkaisu. Kertosäe on levyn parasta antia ja biisissä on sellainen fiilis, että mennään hirveää kyytiä eteenpäin, mutta silti biisi tuntuu kohtalaisen rauhallisesta. Kissillä on muuten saman niminen biisi ja tracklistin paljastuttua ihmeteltiikin, että kun suurena Kiss fanina Ville on nimennyt biisinsä identtisesti. Villekin on ilmeisesti huomannut, että biisin parasta antia on kertosäe joten sitä toistetaan aika hienosti ja varmasti kyseessä on tiukka yhteislaulu keikoilla. Tässä on muuten erikoinen lopetus joka kuulostaa olevan aivan kuin eri biisistä.
Killing Loneliness
Ehkä perinteisin HIM rallatus koko levyllä. Erittäin tarttuva kertosäe ja piano/basso/rummut laulantaa johon välillä skitta lyö muutaman nuotin. Koko levyn tarttuvin kertosäe omasta mielestäni.
Dark Light
Oudoin HIM biisi ikinä. Kunnon joululaulu. Ehkäpä levyn huonointa antia samalla. Ajattelin aluksi, että tämä varmaan aukeaa monella kuuntelulla, mutta ei vaan uppoa. Soundit ja melodiat on vaan yksinkertaisesti liian "makeita" omaan makuun. Kyllähän tämänkin kuuntelee mieluummin kuin turpaansa ottaa, mutta ei minun makuuni kyllä. Jouluna sinkkuna pihalle niin varmasti myy.
Behind The Crimson Door
Oma suosikkini kokonaisuutena koko levyllä. Sisältää ehkäpä yhden parhaimmista kohdista HIM biiseissä ikinä. Kertosäkeen sanat ovat hienot ja kaksiosainen kertosäe "Your love will be the death of me" kohdan kanssa muodostavat varsin hienon biisin. Miinusta ehkäpä perinteisestä basso/rummut säkeestä. Keskikohdassa on myös loistava "CMX kohta" johon on sämplätty Villeä lukemassa runoa muistaakseni.
The Face of God
Ehkäpä keskinkertaisin biisi koko levyllä. Tälläisiä löytyy joka HIM levyltä. Ei huonoja, mutta ei mitenkään erikoisia mitä tulisi vartavasten kuunneltua. Biisin nimellä odottelin hienoa biisiä, mutta vähän meni harakoille.
Drunk on Shadows
Vähän muistuttaa Lose You Tonight biisiä tuo basson "svengaava" soundi. Tässäkin myös hieno kaksoiskertsi. Diggaan biisin lyriikoista.
Play Dead
Yksi levyn parhaista biiseistä. Hyvin ajateltu pojilta pistää tämä levyn loppuun ettei pääse lässähtämään. Hienot soundit ja aivan loistava laulu. Levyn pakollinen balladi. Kertosäe demonstroi miten Ville on kehittynyt biisin teossa valtavasti tälle levylle. Verratkaapa vaikka tätä ja Gone With The Siniä. Hieman on tullut kerroksia ja Play Dead on huomattavasti moniulotteisempi.
In The Night Side of Eden
Paras lopetus HIM:n levylle sitten Don't Fear The Reaperin. Biisi alkaa varsin tavanomaiseen tapaan, mutta muuttuu sitten. Soundit myöskin vaihtuvat ovelasta heti alun jälkeen kesken normaalin säkeen ja taas kertosäkeeseen jossa Valo heittää parhaat laulumelodiansa pitkään aikaan.
Venus (In Our Blood)
Tämä biisi löytyy vain LE:ltä. Jännä biisi tämä. Ei oikein saa otetta ja laulumelodia menee eri tavalla kuin itse musiikki joten biisi on aika vaikea seurattava. Luulempa että tämä aukeaa jossain vaiheessa aika hyvin. Siitä muuten plussa kun biisissä on muutama tuttu laulumelodian alku niin Ville välttelee ilmeisesti käyttämästä samoja ja heittääkin eri tavalla vaikka kohtaan olisi ehkäpä sopinut se vanha tuttu paremmin. Ymmärrän kyllä miksi tätä ei ole normi versiolla, ei jotenkin sovi levyn muuhun fiilikseen.
The Cage
Tämäkin löytyy vain LE:ltä. Ensinnäkin huono nimi biisille. Sopisi jollekkin Iron Maidenille.. Kovin keskinkertainen biisi. Tälläistä olisin odottanut joskus Razorbladen tai Brilliant Highlightsin aikaan. Tosin outo soundi instrumentaaliväliosassa saa hieman hymyä aikaan. Biisin kuulleet tietävät kyllä mitä soundia tarkoitan ;)
Kokonaisuus:
Erittäin hyvä ja tasapainoinen kokonaisuus. Muutamista heikommista biiseistä kun pääsee yli niin muut kyllä korvaavat ja heikotkin ovat hyviä biisejä näin yleisesti, mutta eivät vain ole levyn yleisellä tasolla. Siinä vaiheessa kun nämä kopio HIM pumput kuten Negative & Uniklubi tms. tekevät edes puoliksi yhtä hyviä biisejä kuin levyn huonoin The Face of God niin katsotaan sitten uusiksi. Nyt ei olla edes Brilliant Highlightsin tasolla vielä.
Ville on nyt kertoillut monessa haastattelussa miten DL:n teossa kuunneltiin Angelo Badalamentin sävellyksiä joka on mm. kirjoittanut Twin Peaksin musat onkin oma suosikkini ollut aina elokuvasävellyksistä. En nyt ole varma miten tämä kuuluu albumilla, ehkä muutamia elokuvamaisia instrumentti kohtia biiseistä löytyy, mutta itse en ainakaan tuota löytänyt levyltä.
Lainaan tässä aluksi itseäni viestistä 19: "Nimibiisin erittäin vahva twinpeaksmaisuus lämmitti."
Ja lainataan vielä itse bändin poikia:
5. Dark Light
Säkeistöt ovat silkkaa Twin Peaksia.
Burton: ”Joo, se on ihan suora rip-off. Lukuun ottamatta sitä outroa tää menee ihan kolmen ja puolen minuutin hittikonseptiin, mutta mukana on muutama oudompi koukku.”
Koko juttu täällä. (http://virtual23.nebula.fi/~rumbafi/feature_14.html)
Nyt on kuunneltu aika muutaman kerran levy läpi...
Perkele kurdt! Taisi moderaattoreiden langettama tauko tehdä sulle hyvää, sillä tämä postaus oli yksi Plazan historian parhaista. Asiantunteva ja perusteellinen arvostelu, johon oli upotettu hieman triviaa ja "hei, mä todella tiedän tän" -asennetta, mikä ei todellakaan ole huono juttu rocklevystä kirjoitettaessa! Pakko tuo levy on itsekin pistää kuunteluun...
Kurdt ku pitäny tommosta sivustoa ni mulla ois ollu sinne hyvää kamaa.. Asuin kimpassa yhden HIM:in soittajan kanssa ja kaapit oli täynnä CD:itä liveä, videoa, ja treenikämppä ja studio nauhoituksia biiseistä mitä ei ole ikinä edes julkaistu ja eri versioita eri biiseistä..
Tosin ikkää niitä ei kyl ois uskaltanu mihkään vuotaa.. Vois olla entinen kaveri senjälkeen :)
Kurdt ku pitäny tommosta sivustoa ni mulla ois ollu sinne hyvää kamaa.. Asuin kimpassa yhden HIM:in soittajan kanssa ja kaapit oli täynnä CD:itä liveä, videoa, ja treenikämppä ja studio nauhoituksia biiseistä mitä ei ole ikinä edes julkaistu ja eri versioita eri biiseistä..
Tosin ikkää niitä ei kyl ois uskaltanu mihkään vuotaa.. Vois olla entinen kaveri senjälkeen :)
Juu, onhan noita vuotanutkin aika hyvin nettiin suomalaiseksi bändiksi. Esimerkiksi se Too Happy To Be Alive mistä ei edes ole selvyyttä että minkä levyn aikoihin se on nauhoitettu. Muutenkin tuo aika oli siinä mielessä mukava, että vielä oli löytymättä nämä 95 vuoden demot mis on Serpent Ridet sun muut ja niistä vain huhuttiin :)
Lainaan tässä aluksi itseäni viestistä 19: "Nimibiisin erittäin vahva twinpeaksmaisuus lämmitti."
Ja lainataan vielä itse bändin poikia:
5. Dark Light
Säkeistöt ovat silkkaa Twin Peaksia.
Burton: ”Joo, se on ihan suora rip-off. Lukuun ottamatta sitä outroa tää menee ihan kolmen ja puolen minuutin hittikonseptiin, mutta mukana on muutama oudompi koukku.”
Koko juttu täällä. (http://virtual23.nebula.fi/~rumbafi/feature_14.html)
Aika koominen juttu tosiaan. Itse en vaan saanut tuota Twin Peaks fiilistä tuosta esiin. Ehkä se jää sen "vittu mitkä soundit" fiiliksen alle ;) Mige on kyllä edelleen mun suosikki koko bändistä, äijjältä lähtee sen verran ufo juttua.. Loistava toi Rumban haastattelu.. varsinkin Play Deadin juttu.
Perkele kurdt! Taisi moderaattoreiden langettama tauko tehdä sulle hyvää, sillä tämä postaus oli yksi Plazan historian parhaista. Asiantunteva ja perusteellinen arvostelu, johon oli upotettu hieman triviaa ja "hei, mä todella tiedän tän" -asennetta, mikä ei todellakaan ole huono juttu rocklevystä kirjoitettaessa! Pakko tuo levy on itsekin pistää kuunteluun...
Jaa, musta tuo oli ihan paska. Jäi puolet jutuista kirjoittamatta ja sekavakin tuli. Noh, paskasta ei pääse kuin ylös päin kuten Burton asian tiivisti.
Huomatkaa myös postaus määrän teennäinen kasvattaminen vastaamalla jokaiseen erikseen.. ja ei, en jaksa editoida näitä samaan..
Mige on kyllä edelleen mun suosikki koko bändistä, äijjältä lähtee sen verran ufo juttua..
Luit varmaan kesällä Soundista Migen kirjoittaman "studioraportin"? Todella hämärää ja hauskaa läppää.
Luit varmaan kesällä Soundista Migen kirjoittaman "studioraportin"? Todella hämärää ja hauskaa läppää.
Joo tuli luettua ja naureskeltua :)
Jaa, musta tuo oli ihan paska. Jäi puolet jutuista kirjoittamatta ja sekavakin tuli. Noh, paskasta ei pääse kuin ylös päin kuten Burton asian tiivisti.
Äläs nyt, ota syy niskoilles vaan! Vaikka sitä kuinka vihaatkin, niin kuuntelen levyn kirjoituksesi ansiosta/innoittamana/takia.
Todella hyvä tämä uusi levy, ehkäpä jopa yhtyeen paras. Omia suosikkeja: Play Dead, Vampire Heart, Killing Loneliness ja Behind The Crimson Door. Hmm raaskiskohan sitä satsata tuon Limited Editionin... :king:
Itseltä levy on vielä kuulematta, mutta viikonloppuna on synttärit. Jospa se jostain paketista löytyisi :)
Ja asiaakin: Dark Light suoraan sijalle 18 jenkkilän listalla, ei paha :cool: , P
Dark Light suoraan sijalle 18 jenkkilän listalla
Ja Billboardin Top Internet Albums listalla ykkösenä. Sheryl Crowt ja nenä Streisandit jäi taakse. Mikäköhän se myytyjen levyjen kappalemäärä mahtaa olla?
Ja Billboardin Top Internet Albums listalla ykkösenä. Sheryl Crowt ja nenä Streisandit jäi taakse. Mikäköhän se myytyjen levyjen kappalemäärä mahtaa olla?
Ennakkomyynti tais olla 250.000 lättyä.
Massaan uppoaa paska musiikki, kyllähän se on jo ennen tätäkin tiedetty.
:weep:
Ennakkomyynti tais olla 250.000 lättyä.
Perjantain hesarin mukaan levyä toistaiseksi myyty n. 50000kpl
Oliko se toisen albumin aikoihin, kun ne breikkasi Ruotsissa. Niin silloin oli jo melko selvää, että tulee vielä olemaan maailmanluokan bändi. Kohta vetävät World touria.
Massaan uppoaa paska musiikki, kyllähän se on jo ennen tätäkin tiedetty.
No mikä siinä nyt niin paskaa on? Sanoitukset (en ole niin tarkkaan tutkinut) lienee paikoin korneja, ainaisine love&death teemoineen. Mutta kyllä talenttia ja kunnianhimoa löytyy.
carpenter83
09.10.2005, 12:18
Heh, Nightwish ohitti Suomen listalla HIM:n vaikka kyseessä oli NW:ltä vain (rahastus) kokoelma :)
Heh, Nightwish ohitti Suomen listalla HIM:n vaikka kyseessä oli NW:ltä vain (rahastus) kokoelma :)
Jep, itse ihmettelin tuota myöskin. Harmi kun ei näe ohjelmassa myytyjä määriä. Olisi myöskin kiva tietää, että millä pääsee vaikka listan viimeiselle sijalle. Monestihan tosin käy sillä tavalla, että debyyttiviikolla albumi on ykkösenä, mutta tipahtaa sieltä samantien. Se on ne fanit mitkä sen rientää ostamaan.
Liekinheitin
09.10.2005, 14:26
Ennakkomyynti tais olla 250.000 lättyä.
Tuo luku taisi pitää sisällään HIMin tähän mennessä jenkeissä myydyt levyt, Dark Light on sitten asia erikseen. 18. sija on kyllä helvetin hyvä suoritus, en olisi ihan osannut odottaa. Toivotaan vieläkin parempia sijoituksia.
Tulipa tuokin levy kuunneltua ja eipä sanottavammin sykähdyttänyt. Sitä samaa kuin aikaisemmatkin tuotokset.
*/*****
Tuo luku taisi pitää sisällään HIMin tähän mennessä jenkeissä myydyt levyt, Dark Light on sitten asia erikseen. 18. sija on kyllä helvetin hyvä suoritus, en olisi ihan osannut odottaa. Toivotaan vieläkin parempia sijoituksia.
Jos en taas ole asiaa aivan väärin ymmärtänyt niin tuo luku käsittäisi siis Yhdysvaltojen kauppiaille myydyn kappale määrän. Eli siis kauppiaille on myyty tuon verran, kuluttajille jotain 50 000 tapaista. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.
Itsekkin ihmettelin tuota Nightwishin suoritusta. Jostain olin lukevinani että heidän levyjään meni kaupaksi ensimmäisellä viikolla yli platinarajan eli 40 000 kappaletta. Siis myytiinkö Nightwishia enemmän kuin H.I.M:in Dark Lightia ekalla viikollaan? Aika hyvä suoritus rahastus/kokoelmalevyltä.
Jos en taas ole asiaa aivan väärin ymmärtänyt niin tuo luku käsittäisi siis Yhdysvaltojen kauppiaille myydyn kappale määrän. Eli siis kauppiaille on myyty tuon verran, kuluttajille jotain 50 000 tapaista. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä
Näin minäkin ymmärsin, ja tuota ennakomyyntiähän ainan hehkutetaan levymyynnistä puhuttaessa vaikka se ei välttämättä tarkoita kuluttajille asti päätyneitä levyjä.
Liekinheitin
10.10.2005, 11:57
Jos en taas ole asiaa aivan väärin ymmärtänyt niin tuo luku käsittäisi siis Yhdysvaltojen kauppiaille myydyn kappale määrän. Eli siis kauppiaille on myyty tuon verran, kuluttajille jotain 50 000 tapaista. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.
Voi olla kyllä noinkin, kuitenkin myös HIMin Yhdysvalloissa tähän mennessä myytyjen levyjen määrä on about tuota luokkaa. Näin olen ymmärtänyt ainakin.
Voi olla kyllä noinkin, kuitenkin myös HIMin Yhdysvalloissa tähän mennessä myytyjen levyjen määrä on about tuota luokkaa. Näin olen ymmärtänyt ainakin.
Ja nekin vaan sen takia, että Bam Margera mainostaa himiä pelleilyohjelmissaan? :rolleyes:
HIM:n ensimmäinen levy oli ihan hyvä, pari hyvää veisua. Sen jälkeen musiikin kaavaa ei ole muutettu kuin yhteen suuntaan - kaupallisemmaksi. Ei HIM kuitenkaan yhtä paha ole kuin Thö Räsmus, mutta silti :)
Kokonaisuutena uusi levy on ollut mielestäni aina edellistä parempi, vähemmän 'täytebiisejä'. Eli parantanut kuin sika juoksuaan, taitaa monella aika kullata muistot.
HIM:n ensimmäinen levy oli ihan hyvä, pari hyvää veisua. Sen jälkeen musiikin kaavaa ei ole muutettu kuin yhteen suuntaan - kaupallisemmaksi. Ei HIM kuitenkaan yhtä paha ole kuin Thö Räsmus, mutta silti :) Juu kato ei HIM olekkaan tarkoitettu teille über katu-uskottavuuden omaaville underground musan kuuntelijoille joiden mielestä bändi on automaattisesti paska tai sellout jos levyjä myydään enemmän kuin kymmenen. HIM ei valitettavasti enää pysty esiintymäänkään naapurin Jarnon kellarissa johon mahtuu viisi ihmistä kuuntelemaan tai tekemään performansseja lavalla jotka ovat niin kovin taiteellisia..
Jukelius
11.10.2005, 22:46
Olen Niin HIM fani ku voi vaan olla. Kaikki levyt, singlet, dvd:t ja kirjat on.
Uudesta levystä tykkään niin vi%usti!
Levy lähtee käyntiin niin hyvin ku voi olla vaan mahdollista vampire heartin tahtiin. Jonka olin kuulemassa Ruisrockin yössä ;)
Levynhän ideana oli saada HIM jenkkien markkinoilla tunnetuksi. Mainostamalla levyä lehdissä, radioissa ja tvssä. Kaikki Bamin fanit jenkeissä tietää himin ja bamin avustuksella levyä myydäänkin huomattavasti enemmän.
Jos bamia ei olis niin veikkaisin levymyynnin olevan 2/5 osan ainakin koko levymyynnistä pois.
Sinänsä vitun hyvä juttu toi Bamin läsnäolo bändin ykkösfanina joka on oikeesti tosi iso stara jenkeissä. Him tulee tunnetuksi eikä sille voida yhtään mitään, halutaan sitä tai ei. Itse halusin että Him pysyy ns. " kellaribändinä". Ei valiteta suomen valttikortti maailmalle. Antaa olla ja pysyy sielä missä vaikuttaa.
Ei toivota kun Mainetta ja Mammonaa Himpulan pojille. Tai niin minä ainakin toivon.
Juu kato ei HIM olekkaan tarkoitettu teille über katu-uskottavuuden omaaville underground musan kuuntelijoille joiden mielestä bändi on automaattisesti paska tai sellout jos levyjä myydään enemmän kuin kymmenen. HIM ei valitettavasti enää pysty esiintymäänkään naapurin Jarnon kellarissa johon mahtuu viisi ihmistä kuuntelemaan tai tekemään performansseja lavalla jotka ovat niin kovin taiteellisia..
Pakko tarttua huonoon trolliyritykseen...
En ole missään vaiheessa väittänyt HIMin huonouden olevan suhteessa levynmyyntiin. Bändi olisi aivan yhtä kehno, vaikka he myisivät uutta levyään viisi kappaletta.
HIM ei tosiaan pysty enää esiintymään naapurin kellarissa, mutta tuskin pystyi O-Zonekaan toissa kesänä?
:p
Liekinheitin
12.10.2005, 13:20
Bändi olisi aivan yhtä kehno, vaikka he myisivät uutta levyään viisi kappaletta.
Miksi? Trollaat itse haukkumalla kokonaan ilman perusteluja.
Luckyman
12.10.2005, 23:42
Helvetin hyvä kyllä HIMin uusin. Albumilla ei ole ainuttakaan huonoa biisiä. Sinkku on oikeastaan heikoimmasta päästä.
HIM, Nightwish ja Rasmus. Kaikki kolahtaa. :thumbsup:
marcoolio
13.10.2005, 16:34
Albumin USA:n listasijoitus romahti sijalle 51.
http://www.billboard.com/bb/charts/bb200.jsp?start=51
Albumin USA:n listasijoitus romahti sijalle 51.
http://www.billboard.com/bb/charts/bb200.jsp?start=51
Voikohan vielä kuitenkaan puhua listasijoituksen romahduksesta, kun TOP 100:ssa on mukana?
Voikohan vielä kuitenkaan puhua listasijoituksen romahduksesta, kun TOP 100:ssa on mukana?
Ovelaa kyllä HIM on pärjännyt paremmin kuin huomattavasti tunnetumpi bändi Bloodhound Gang uusimmalla lätyllään :)
tuo tippuminen oli ihan odotettua. kun hinkufanit ovat ostaneet omansa, normalisoituu tilanne
paskaa. onko se ihan amerikan markkinoita varten tehty se wings of a butterfly vai mikä onkaan.
dark light,
love metal.
(not heavy hearth)
kyllä se solitary man on myös ihan pee. oma syy, vaikkei niiden biisi.
paskaa. onko se ihan amerikan markkinoita varten tehty se wings of a butterfly vai mikä onkaan.
dark light,
love metal.
(not heavy hearth)
kyllä se solitary man on myös ihan pee. oma syy, vaikkei niiden biisi.
Haha, repesin kyllä tälle...
Ei oikein vielä auennut ekalla kuuntelukerralla, täysin eri tyylistä verrattuna edellisiin. Ei meinaa paikoin Himiksi tunnistaa ennen kuin Ville avaa suunsa. Butterfy on kyllä selvä hittibiisi, ja ymmärrettävästi eka sinkkulohkaisu.
Kyllähän tämä ihan pätevältä levyltä vaikuttaa, ei niin mollivoittoista kepeämpää rallattelua ja melodisempaa. Oikeastaan ainoa heikompi on 7. face of------gooood.:) No ei tuotakaan voi huonoksi sanoa, kokonaisuutena tasaisen hyvä levy, 4 1/2 / 5 vois antaa.
Valo on sanonut diggailevansa Tapsa Rautavaaraa ja olen kuulevinani play dead biisin alta Tapsan päivänsädettä ja menninkäistä...
Tänään klo 00:20 Nelosella uusi Killing Loneliness video ensi-ilta.
Nykyisin tämä on kaupallista p*skaa. Vanhempi HIMin musa oli paljon parempaa. Ei iske tämmöinen enemmän poppia levy levyltä muistuttava matsku. :sick:
Himpula näkyy taas nousseen Billboard top sataan, sijalle 89. Edellisen viikon sija 172.,onkohan se alle top-200 ollutkaan?
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.