PDA

View Full Version : Vanhemmat ja "kulutushyödykkeet"



phiit
14.10.2001, 12:09
Eli kysymys kuuluu hallitseeko vanhempanne DVD-soittimet/vahvistimet ym. vermeet?
Omani ovat aika pääsisäiskäsiä, eivät osaa edes sammuttaa laitteita saatika laittaa niitä päälle (eipä kyllä muutenkaan ymmärrä niistä yhtään mitään) =) Mitenkä muilla?!?

Maukka
14.10.2001, 12:24
DVD:n asettaminen soittimeen ja television laittaminen s-video/RGB-tulolle onnistuu isältä, mutta muuta en ole hänen koskaan nähnyt tekevän vaikka insinörtti onkin. Ei kotona olekaan kuin tuo dvd ja telkku, joten ei ole tarvettakaan. Oman systeemin monimutkaisuus on sitä luokkaa, että sen täysimittainen käyttö ei onnistu muilta kuin minulta. Äitee ei ymmärrä näistä hommista hölkäsen pölähtämää. Kyllä niitä leffoja silti aina joskus yhdessä on katsottu molempien kanssa.

Jylppy
14.10.2001, 12:31
Eipä asu enää vanhemmat samassa kämpässä. Mutta oli siinä jotain pieniä ongelmia joskus havaittavissa, kun asustelin vielä kotosalla, Esim. niinkin vaikean homman kuin radiokanavan säätämiseen tarvittiin joskus apua kun oli sähköt ollut poikki. jne.

Nykyisin kun asustellaan tytsin kanssa samassa kämpässä saa joskus opastella ohjelmalähteiden valinnassa, mutta sekin on hoitunut ihan OK. ( Päivittäisellä kahden tunnin yksityiskohtaisella teoriaopetuksella laitteiden manuaalista ja sit siihen vielä puolen tunnin käytännönopetuksella ja lisäksi viikottaisilla pistokkailla saa hyviä tuloksia aikaan ) ;)
Kannattaa ehdottomasti kokeilla... :thumbsup:

Agrado
14.10.2001, 12:33
Aika ajoin täytyy vierailla vanhempien luona ohjelmoimassa video nauhoittamaan milloin mitäkin. Jouluperinteisiin kuuluu uudenvuoden tienoilla lähetettävän, Ruotsin kuninkaallisten vuodesta kertovan dokkarin ohjelmoiminen äitikullalle. Ja CD-levyjen kuuntelun ovat pikkusiskon muutettua kuulemma lopettaneet tykkänään, kun eivät osaa vahvistimesta vääntää valintakytkintä "tunerista" "aux 1:een".

Eli tumppuja ovat, mutta gotta love ´em.

P.S. Jos ihmettelette, miksen vain nauhoita porukoiden toivomuksia omalla videollani, niin kerrottakoon, että heidän ikivanha laitteensa ei suostu toistamaan siedettävästi muilla vehkeillä tallennettuja naruja.

phiit
14.10.2001, 13:22
Originally posted by Agrado
Eli tumppuja ovat, mutta gotta love ´em.

Näinhän se on..

raven
14.10.2001, 23:32
sama täällä. eihän ne osaa raukat VHS:ääkään turhan hyvin käyttää mutta kyllä ne ymmärsi uuden telkun ja soittimen päälle sen verran että sponssasivat.

nyt siirrytään sitten audio-puolelle :)

jansku76
14.10.2001, 23:38
Omassa kämpässä nykyään asustelen ja sen verran kaukana vanhasta kotipaikasta, että ei joka päivä joudu käymään säätämässä laitteita, mutta aina silloin kun tulee käytyä niin ainahan sitä jotain säädettävää/kysyttävää heillä melkeinpä on.

mattim
15.10.2001, 15:01
Vaimo ja 15 vuotias tytär käyttelevät laitteistoa sujuvasti päivittäiskäytössä. Nykyisin otan aika vakavasti käyttäjäystävällisyyden vaatimukset laitevalinnoissa.

Matti

Jyrki
15.10.2001, 15:37
Minunkin mielestäni laitteet tulisi olla suunniteltu niin, että "käytännön käsi" pystyy niitä käyttämään. Onpahan itsellekin vähemmän vaivaa, kun ei jatkuvasti tarvitse tehdä "erikoistoimenpiteitä" toiston optimoimiseksi.

Hyvä esimerkki on televisioni (Philips 32PW8806). Jos videoista painaa "play", niin televisio siirtyy automaattisesti näyttämään videokuvaa. Sama tapahtuu myös DVD:llä, paitsi, että Active Control -kohinanvaimennin täytyy kytkeä kaukosäätimestä pois päältä, jos haluaa optimoida kuvanlaadun (DVD:tä voi kuitenkin varsin hyvin katsoa kohinanvaimennin kytkettynäkin). Automaattinen kuvakoon valinta taas huolehtii siitä, että kuva on optimaalinen lähteestä riippumatta. Valinta menee harvoin lankaan.

Vaimo osaa käyttää laitteiden perustoimintoja ja on oppinut käytön varsin nopeasti. Philips RU880 kaukosäädinkään ei ole tuottanut ongelmia.
Vanhemmillani on TV ja videot. Videoita he eivät käytännössä käytä ollenkaan. Appiukolla on kotiteatteri (prologic ja videot) ja käytössä on joskus ongelmia, mutta perustoiminnot ovat hallinnassa.

jaritt
16.10.2001, 09:16
Originally posted by mattim
Vaimo ja 15 vuotias tytär käyttelevät laitteistoa sujuvasti päivittäiskäytössä. Nykyisin otan aika vakavasti käyttäjäystävällisyyden vaatimukset laitevalinnoissa.


Samoin. Kun kerran neuvoin kaverinsa kanssa kotona leffailtaa viettävälle vaimolleni puhelimitse tien päältä miten Pioneer DV-606D:stä vaihdetaan aluekoodia (R2 -> R1 suuntaan muuten!) , miten Philips 32PW8806:sta valitaan oikea tuloliitäntä ja miten oikea kuvasuhde valitaan niin se riitti. Pian tuon jälkeen DVD -soitin vaihtui euromalliin, joka kaukosäätimellä tehdyn modauksen jälkeen tunnistaa aluekoodin automaattisesti, tuloliitäntä vaihtuu SCART:in ohjaamana, samoin kuvasuhde säätyy haluttaessa automaattisesti, joskin manuaalivalinta tuottaa ei-anamorfisilla kiekoilla (joita ei onneksi kovin montaa ole) paremman tuloksen.

Käyttömukavuus on aivan toista luokkaa, lisäksi säästyy aikaa ja hermoja. Vielä kun RGB:n kautta kuvanlaatukin on (ainakin teoriassa) parempi kuin Y/C:n kautta, niin ihmettelen lähinnä, miten viitsin käyttää sitä jenkkisoitinta niinkin kauan (lähes kolme vuotta).

Kiila
16.10.2001, 13:31
Laitteiston ovat kyllä nähneet mutta asuvat eri paikkakunnalla, joten syvempää tuttavuutta ei DVD:hen syntynyt.

Kotipuolessa isä kyllä laittaa tv:n, videot ja stereot päälle leffaa katsottaessa ja hallitsee OFA6:nkin perus temput. Äiti on välillä OFA:n kanssa ihmeissään ja ajastus nauhoituskin nauhoittelee välillä sitä sun tätä :)

Ari
16.10.2001, 20:39
Eipä vanhemmilla ole dvd:tä saati muuta kotiteatterilaitteistoa, mutta eivätpä he osaa wanhaa vhs-videotakaan käyttää, isäni ei osaa edes kasettia laittaa sisään, vaihtaa telkkaa videokanavalle (video on niin vanha ettei siinä ole scartia) ja painaa playtä... äiti sentään osaa katsoa videoita ja jopa nauhoittaakin, muttei ajastettuna.

Stereoina heillä on minun vanhat erillislaitteet jotka on kytketty toisiinsa linkkikaapelilla, joten kun vaikka cd-soittimesta painaa play, vahvistin siirtyy cd-kuunteluun ja takaisin radiolle pääsee painamalla virittimen kanavanumeroa. Tosin tämä on isälleni liian vaikeaa. Kerran kun olin käynyt vanhemmilla ja soittanut heille jotain cd-levyä seuraavana päivänä isäni soitti että olohuoneen radio on rikki, vaikka siihen laittaa virrat päälle niin mitään ei kuulu. Sanoin että paina radiosta joku kanava päälle, esimerkiksi Radio Suomi "3"-napista (viritin ohjelmoitu 1=Ylen Ykkönen, 2=Radiomafia, 3=Radio Suomi jne), joka kuulemma oli liian vaikeaa...

Kun vahvistimessa oli ollut joku kontaktihäiriö jolloin vasemmasta kanavasta tuli pelkkää erittäin voimakasta säröä, he olivat kuunnelleet sitä ihan tyytyväisenä muutaman kuukauden kunnes itse osuin paikalle ja järkytyin, onneksi OR 130Hi-kaiutin ei ollut tästä karmeasta säröstä mennyt rikki. Kun ostin nuo OR:n erittäin laadukkaat kaiuttimet porukoille joululahjaksi aikoinaan asetin ehdoksi sen, että minä sijoitan kaiuttimet paikoilleen ja niitä EI sitten saa siirtää huoneen nurkkaan (porukoiden oma kaiuttimien sijoittelu kun oli aiemmin sellainen että toinen kaiutin oli ison olohuoneen lattialla nurkassa ja toinen vastakkaisessa nurkassa kirjahyllyn päällä katon rajassa...) ja kun sitten menin keväällä käymään, niin sinnehän se oli 130Hi sijoitettu huoneen nurkkaan ja sieltä se ei tule pois ikinä. Se kun on vain kaiutin ja on tärkeämpää että joku viherkasvi olisi siinä paremmalla paikalla. Noiden kaiuttimien hyvä äänenlaatu muuten kumisee aika pahasti tuolla nurkkasijoituksella ja hyvä stereokuvakin joka oli mainio alkuperäisellä kaiutinasettelullani tuhoutui täysin. Mutta kun sillä ei kuulemma "ole mitään väliä". Tuntuu kuin hakkaisi päätään seinään.

Mutta mitä voi odottaa ihmisiltä joille pitää selittää Nokia 5110-kännykän käyttöä puhelimitse seuraavalla tavalla: Isä:"mitä nappia seuraavaksi pitää painaa?" Minä: "no sitä isoa nappia keskellä puhelinta" Isä: "ahaa, no entäs sitten seuraavaksi?" minä: "no sitä samaa" isä: "no selvä, milläs napilla sitten tehdään blaa blaa?" minä: "siinä puhelimessa ei ole kuin yksi nappi numeroiden ja ylös-alas-nuolien lisäksi, ne kaikki tehdään sillä samalla napilla" isä:"ahaa, no nyt ymmärrän". Ja tämä sama keskustelu oli käyty n. kuukausi aiemmin viimeksi ja käydään jälleen vähän ajan päästä säännöllisin väliajoin...

Onneksi en ole asunut vanhempieni luona vuosikausiin.

Maukka
16.10.2001, 22:29
Pearls before swine. Mikset hae kaiuttimia pois ja laita tilalle halvempaa. Saisit itsellesi makkarisysteemin lisää :)

Macu
17.10.2001, 00:05
..mistäs se muuten johtuu, että omista vanhemmista puheenollen MIEHET näyttävät useammin olevan tumpeloita av-tekniikan operoinnissa kuin naiset, vaikka jälkipolvella asia on tietysti päinvastoin (senhän traban miesvaltaisuus todistaa..) ;)

..tai sitten traban miesvaltaisuus todistaa vain, että miehet ovat parempia kerskumaan.. :D

jimmy_frost
17.10.2001, 10:00
Kotona vielä asuva pikkuveli joutuu olemaan vanhemmille atk-audio-video tukena, äippä sielläkin on isää enemmän asioista perillä..

Meillä vaimo ja minä itse osataan laitteita käytellä, mutta pelottaa hieman tammikuussa tuleva uusi perheenjäsen joka takuulla yrittää käyttää laitteita kunhan niihin yltää....

Ari
17.10.2001, 13:38
Originally posted by MauriE
Pearls before swine. Mikset hae kaiuttimia pois ja laita tilalle halvempaa. Saisit itsellesi makkarisysteemin lisää :) No kun ei oikein huonoja kaiuttimia ole, makkarissakin itsellä on jo Mission 737-kaiuttimet jotka ovat isommat ja laadukkaammat kuin nuo sinänsä erinomaiset varsinkin kokoonsa ja hintaansa nähden olevat OR:t. Töissäkin mulla on kannettavassa radiossa kiinni Pinnaclen magneettisuojatut hifipömpelit (entiset surround-kaiuttimet). Kyllähän nuo vähän hukkaan menevät, mutta kun jotenkin periaatteita vastaan sotisi ostaa jotain huonoa...

Flexbus
18.10.2001, 11:42
Isäni poikkeaa massasta edukseen ja on (nyky)tekniikan kanssa enemmän kuin kotonaan, vaikka onkin juntti maanviljelijä. Entisenä sähköasentajana hän on korjaillut jos jonkinlaista vermettä naapureille, tuttaville ja sukulaisille... Nykyinen integroimisaste ja digitaalisuus on kuitenkin helpottanut hänen "työkuormaansa" huomattavasti.

Kotiteatterikärpänen on puraissut isäänikin jonkin verran. Ostettuani ensimmäisen DPL-vahvistimeni -94, hän osti pian hivenen järeämmän mallin ja paremmat keski- ja takakaiuttimet, mitä omassa systeemissäni. Sama toistui pian television oston jälkeen; ostin 32 tuumaisen 16:9 telsun ja pian kotona oli taas pikkasen parempi telsu. Nykyään emme enään "kilpaile", koska toinen meistä lienee järkevämpi? DVD-aikaan vanhempani (lähinnä siis isäni) eivät ole innostuneet siirtymään. Canal+ Digital Kiosk-palveluineen tyydyttää heidän elokuvatarpeensa. Laitteiden käytön/kytkemisten kanssa ei isälläni ole mitään ongelmia, äitini puolestaan pärjää ikäisiään naisia paremmin laitteiden käytön kanssa. Koskaan en ole joutunut kotiväkeä laitteiden käytössä opastamaan, enkä usko joutuvanikaan, jos vanhempani pysyvät henkisesti ja fyysisesti tyydyttävässä kunnossa.

Muistelessani aikaa jolloin asustelin vielä kotona, sähköteknisistä laitteista puhuttaessa tulee mieleen kultainen 80-luku, jolloin pelikäytössäni ollut kuusnelonen oli kytkettynä jos jonkinlaiseen televisiovanhukseen, joita isäni vähän väliä korjaili. Korjailipa hän tuota kuusnepaankin pikkasen ja myöhemmin käytössäni ollut Amigakin sai kokea isäni armottoman kolvin... 90-luvun alkupuolella isäni innostui videokuvauksesta (luonto, linnut) aivan kympillä ja saadakseen lintujen äänet paremmin tallennettua hän rakenteli mikrofonivahvistinta suodatinasteineen...

Suurimmat viimeaikaset äimistelyt on tullut sitten isäni tietokoneen käytöstä, joka on erittäin sujuvaa. Olipa tehnyt jopa Exceliin omia sovelluksia makroilla ja Visual Basicilla höystettynä. Aika hyvin keski-ikäiseltä "maalaistollolta"...

JaniH
19.10.2001, 23:24
Eipä nuo ole edes uskaltanut koskea mun laitteisiin. Äiti ei edes pahemmin uskalla tulla enää koko huoneeseen kun pelkää hajottavansa jotain. :)

Äiti ei osaa paljoa muuta kuin laittaa telkkarin päälle ja sammuttaa, iskä osaa sentään laittaa videon nauhuriin ja painaa play:ta. Mutta siihen se kummankin kohdalla oikeastaan jää.

Kaitzu
20.10.2001, 13:00
Oma isäni on kyllä "aikamoinen" stereoiden kanssa. Kesällä osti siskoni mieheltä stereopaketin ja oli saanut opastuksen niiden käyttöön, mutta oli seuraavana päivänä jo soitellut siskolleni töihin ja ihmetellyt, ettei cd toimi. Oli nimittäin muistellut vanhoja LP-aikojaan ja pistänyt cd-karuselliin levyt väärinpäin :p .

Muutenkaan isäni ja edesmennyt äitini eivät olleet kiinnostuneet kovinkaan paljon laitteista, heille riitti ihan täysin 25" mono-salora ja edullisesti saadut stereopaketit. Nyttemmin kun isälläni on tuo cd-soitin, joutuu hän nauhoittamaan cd:t vielä kasetille, että saa kuunnella musiikkiaan myös autossa, johon hän ei vielä ole valmis ostamaan cd-soitinta. Laadunheikkenemisistä on turha hänelle mainita, ei vaikuta asiaan.

phiit
21.10.2001, 14:29
Yksi hieno oivallus oli: piirsin paperille kaukosäätimen ja siihen numeroin napit siinä järjestyksessä kun niitä painellaan =) hyvin oli toiminut!