View Full Version : Suhteellisuudentaju
Tässä Teppo Terävä ja kansan iltakoulu. Tänään opiskelemme psykoottista taloudellista analyysiä.
Illan harjoitustehtävä on osuvasti: Onko DVD:n katselun hinta per kuopistaan pullistuva silmäpari oikea.
Sijoita laskentaperusteet kaavaan ja pitkän miettisen jälkeen puolisosi antaa sinulle vastauksen, jopa kysymättä.
Esimerkki laskelma, tee alle uusi omien lähtökohtiesi mukaan:
Jupe on maksanut katselua varten hankituista laitteista noin 25 donaa, joiden käyttöikä korkeimmillaan 5 vuotta, koska silloin on keksitty jotain niin ihmeellistä, ettei sana riitä kertomaan. Vuosipoisto 25 donaa/5 vuotta = 5.000. (= Luku mitä on pakko maksaa uusista laitteista vuosittain.)
Katsomiskertoja kahdessa vuodessa 146 joiden katsojia yhteensä 307.
Filmin hintaan liitetään korjaustekijä. Filmit näes maksavat joka vuosi muutaman saturaisen vähemmän, koska filmejä voi uusintakatsoa. Elokuvien jatkuva uusimistarve on arvio, joskin älyttömän tarkka, eli 40 elokuvaa vuodessa. Tämä tekee 4500/vuosi.
Koska vuosittaisia katsojia on 307 katsojaa/2 vuotta =154katsojaa vuodessa, on elokuvalipun hinta omassa teatterissa maksimissaan
(4500 filmeihin per a + 5000 laitteisiin per a)/154 katsojia vuodessa = 61,50 mk/ katsoja.
Ainiin, ei kannata näyttää kaavaa puolisollesi tai sinua lyödään ja lisäksi joudut hankkimaan uuden astianpesukoneen sekä kuivausrummun ja lähtemään huomenissa makutuomariksi vaateostoksille.
Ratkaisuhan on yksinkertainen. Lisäämällä elokuvien katselua voidaan ratkaisevasti pudottaa markkaa per katselukerta hintaa. Jos vaikka lasketaan kaksi leffaa per päivä ja keskimäärin 1,5 katsojaa per näytös saadaan huomattavasti inhimillisempiä leffalipun hintoja.
Kiinteisiin kustannuksiin (laitteisto) ei voi tässä vaiheessa enää pahemmin vaikuttaa ja muuttuvien kustannusten liiallinen karsiminen ei liene viisasta. Kallis laitteistohan jää tyhjäkäytölle ellei hanki uutta katsottavaa. Siis ainoa keino järkiperäistää kustanuksia on katsella leffoja enemmän.
Klemmari
17.08.2001, 11:04
Tuossa laskelmassa menee pari pientä juttua hieman väärin.
Ensinnäkin, kuoletusajaksi 5 vuotta on liian vähän. Minulla on yli 10 vuotta vanhoja päätteita ja esim. kaiuttimet voidaan katsoa aika pitkäaikaiseksi sijoitukseksi. Eikä tuossa otettu huomioon lainkaan sitä, että laitteita joskus mahdollisesti päivitettäessä vanhoistakin saadaan jotain. Ei niiden arvo viidessä vuodessa nolla ole.
Vai voinko minä hakea sinun laitteistosi viiden vuoden päästä pois? Minä lupaan, etten vaadi romutuksesta mitään korvausta. :D
Kyllä minä luulen, että investointikustannuksiksi riittää tuollaiset pari tonnia vuodessa.
Ja noista filmien hinnoista:
Ei niitä tarvitse ostaa. DVD:n vuokra on 15 mk per katselukerta.
Tällaisilla korjauksilla joku minua ahkerampi voisi varmaan laskea kotileffalipulle uuden kuvitteellisen hinnan.
MKL
Juu, enpä katsonut aiheelliseksi ryhtyä arvostelemaan lukuja. Ne vain osoittavat että laskelmat tulisi tehdä tapauskohtaisesti jota teatterille erikseen. Jupehan vain esitti teoreettisen mallilaskelman (eikö vain). Toki käyttöiän lisäksi tulee huomioida mahdollinen jäännösarvo ja luonnollisesti laskelma tulisi tehdä laitekohtaisesti.
Eli kun olet laskenut oman kotiteatterisi kiinteät ja muuttuvat kustannukset sen jälkeen voit käyttöastetta lisäämällä vahentää yksikköä kohti kohdistuvia kustannuksia.
Minä totesin aikanaan kun emäntä valitti uuden telkkarin hintaa: "Toi telkkari maksoi puolet pyykinpesukoneen hinnasta, töllössä on 29" kuvaputki 16 kanavaa + videot, pesukoneessa 12" pyöreä ja kuusi tylsää ohjelmaa" :D
Koittakaapa laskea sitten vaikka mitä autolla ajaminen täällä verotuksen luvatussa maassa maksaa per kilometri, tai ehkä on parempi vaan jättää laskematta ettei tule paha mieli. (Pari markkaa ei taida riittää)
Kyllä elokuvia voi katsoa ilmaiseksi tai siitä jopa maksetaan, täytyy vaan mennä töihin leffateatteriin, videovuokraamoon, arvostelijaksi tai jonnekin levitysketjuun. :p
Noniin Herrat, housut jalkaan ja pulinat pois. Ny omat psykoottista talousmatikkaa soveltavat laskelmat kehiin kaikilta. Erityisen kiinnostunut olen näkemään tässä kirjoittaneiden vastaava soveltava laskutoimitus
Mieluusti vastaisin haasteeseen mutta kun olen ollut hifi alalla töissä ja olen nyt video puolella niin olen pyhästi luvannut etten keskustele julkisesti ostohinnoista. :D Tulos jäi kuitenkin alle puoleen Jupen arvosta.
Senverran olen Klemmarin kanssa samaa mieltä että kuoletusaikana on 5 vuotta lyhyt. Otetaan vaikka mun subbari joka on vuosimallia 1984 Cerwin-Vegan 15" Earthquake, alunperin autokäyttöön suunniteltu tuplapuhekelainen itsetehdyssä kotelossa. Kalvo & puhekelat on tosin kerran vaihdettu ja kustannus oli 290,- & pari tuntia omaa aikaa. Sillä on muuten vahvarina saman valmistajan A-300 (luultavasti suunnilleen saman ikäinen) jonka nappasin uloskantohintaan eräästä discosta.
Tiesittekö muuten että Cerwin-Vega kehitti alkuperäisen subbarinsa Universal Picturesin pyynnöstä elokuvaan Earthquake(1974) http://us.imdb.com/Title?0071455 Alkuperäinen kaiutin oli 18" molemmita puolilta ripustettu (kaiuttimen keskiöstä pisti ulos sormen paksuinen messinkitanko johon kalvo oli tuettu myös etupuolelta) toistoalue 8-500 Hz, tehonkesto 1000W sini! Siinä kirjaimellisesti rapisi rappaus katsokaa vaikka Earthquaken Trivia linkistä. :love:
Onko mielestänne muuten 2x300W sini liikaa tehoa bassolle kerrostaloasuntoon?
Originally posted by Jupe
Tätä me kaikki kateelliset ollaan kaivattu. Jäbä on hommannu vielä vermeetkin levyjen lisäksi kolmanneksella hinnasta kaiken aikaa. :weep:
Älä ota sitä vakavasti, ota löysin rantein...
Tiiäkkö muuten, mistä saa hyvää ja halpaa teeitsekiikku-narua?
Miten olisi kimppatilaus Saksasta? Siellähän on kaikki niin halpaa..
Tätä me kaikki kateelliset ollaan kaivattu. Jäbä on hommannu vielä vermeetkin levyjen lisäksi kolmanneksella hinnasta kaiken aikaa.
No ei nyt kummallakaan alaalla ihan noin suuria katteita ole, ei edes 2/3 riitä, paitsi ehkä noissa Cerwinin tapauksissa. Eli myönnetään että olen kerran saanut autohifit "esittelykäyttöön firman autoon" hintaan kauppiasnetto -75%, tuo subbari on sieltä kotoisin. Niitä oli siinä avo Blazerissa 2kpl koteloituna takapenkin taakse ja tehoa 4x220W taajuusalueena 45-95 Hz. Kaveri sai autolla sakot kun soitti lujaa väärässä paikassa. Poliisi aloitti keskustelun kysäisemällä: "Onkos sulla huvilupaa näyttää sen discosi kanssa?"
Eli siis nenäliinät käteen vaan, suurin ero löytyy siitä kun olen tämmöinen hamsteri ja kerään roinaa nurkkiin. Ei sille vahvarillekaan ollut käyttöä ennen kotiteatteria, jossa muuten näyttimenä on vieläkin 28" Saloran 4:3 kun en raaski päivittää ennen kun tietää mitä digi-TV tuo tullessaan.
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.