View Full Version : Uutta Eppu Normaalia 18.4.04
IsoArska
15.04.2004, 12:35
Eppu Normaalin uusi biisi ensi-illassa Arto Nyberg - ohjelmassa. Ohjelma tulee tämän viikon sunnuntaina (eli 18.4) klo 19:50.
Hyi ********. Onneksi en odottanut tuota yhtätoista vuotta.
Jarkko G.
19.04.2004, 08:14
Onnistuin missaamaan uuden kappaleen.
Saisiko jotain parempaa mielipidettä kuin tuon ylläolevan.
Melodia oli diipadaata, eikä siinä ollut ollenkaan sellaista melodiallisuutta kuin Eppujen biiseissä silloin joskus - yksinkertaisesti: tylsä ja mitäänsanomaton. Kun siinä olisi ollut edes jokin koukku, niin hyvä, mutta ei ollut. Sanoitus oli uskomattoman heikko, mutta mitä voi odottaa jos biisin nimi on Takaisin sateeseen? Alkoikohan se jotenkin "takaisin sateeseen / taas kastumaan" ym. Ei ollenkaan sellaista lyyristä nokkeluutta tai taitavuutta kuin "silloin joskus".
Rasittavinta koko biisissä oli Epuille epätyypillinen (ja surkea) taustalaulu, jossa Torvinen lauloi Syrjän perään tämän aiemmin laulaman fraasin: "takaisin sateeseen (takaisin sateeseen)" älyttömän kliseisesti ja turhaan. En paljoa odottanut, kun en ole mikään kummoinen Eppu-fani, mutta kyllä minä nyt vähän parempaa suoritusta odotin.
Oliko paremmin perusteltu?
Jarkko G.
19.04.2004, 09:28

No niin, huomattavasti paremmin :)
Melkoinen pettymys tosiaankin. Melodia oli mitäänsanomaton ja tuo stemmalaulun tapailu ei biisiin sopinut. Eikös biisin nimi ollut Suolaista sadetta eikä Takaisin sateeseen?
Eikös biisin nimi ollut Suolaista sadetta eikä Takaisin sateeseen?
Oli. Huomasin sen itsekin, kun yritin etsiä netistä mielipiteitä singlestä. Ei löytynyt ainakaan vielä. Eikös tuo Suolaista sadetta ole jotenkin vähän häpeämätön yritys vetää mukaan fiiliksiä Tahroja paperilla -hitistä, ainakin temaattisesti? Muutenhan nuo nyt eivät ole edes vertailukelpoisia.
Jarkko G.
20.04.2004, 08:11

No itse rengastaisin tuon Valkoisen Kuplan Kultaista Sadetta (OT: hullunkurinen nimi) kakkososaksi.
Jarkko G.
20.04.2004, 09:57
Tässäpä Helsingin Sanomien sanat uudesta kappaleesta:
Vaikka Eppu Normaali on kokoontunut viime vuosien aikana näyttäville pistokeikoille useana kesänä, niin uutinen yhtyeen uudesta levystä tuli silti monille yllätyksenä. Suomen menestynein rockyhtye levytti uutta musiikkia viimeksi 11 vuotta sitten, ja sen jälkeiset yritykset ovat tyrehtyneet yksi toisensa jälkeen.
Yhtyeen aktivoitumisen isänä pidetään laulajaa ja tekstittäjää Martti Syrjää, joka on löytänyt taas pitkään kateissa olleen luomisvoimansa. Uusi albumi on tekeillä, mutta varmuuden vuoksi levy-yhtiö kertoo sen ilmestyvän epämääräisesti "kuluvan vuoden aikana". Ensi maanantaina virallisesti julkaistava single Suolaista vettä todistaa, että Eppu Normaali on tällä kertaa oikeasti työvireessä.
Suolaista vettä on monessa mielessä onnistunut comeback. Se kuulostaa ensi tahdeistaan lähtien Eppu Normaalilta, se on aiheeltaan melankolinen, ellei peräti depressiivinen, eikä siihen ole sekoitettu mitään muotikotkotuksia. 90-luvun alun tuotantoon verrattuna kappale kuulostaa kuitenkin rehevämmältä ja suoraviivaisemmalta.
Nykivien rytmien ja pistävän kuivien riffien sijasta uudessa Eppu-soinnissa on leveästi heliseviä akustisia kitaroita ja Neil Young -tyyppisiä laulustemmoja. Se luo mielikuvan mainettaan vapautuneemmasta ja motivoituneemmasta rockyhtyeestä.
Hiukan OT, mutta mitä tulee kriitikoihin, he tahtovat aika usein pyöriä juuri niissä arvostelemissaan piireissä: musiikkikriitikot muusikkojen seurassa, teatterikriitikot näyttelijöiden jne. Mitä tämä tekee objektiivisuudelle? Mutta kuten sanonta menee: He who can, does. He who cannot, teaches.
Liekinheitin
20.04.2004, 17:18
Lemonatorin Lasse Kurki juuri sanoi tätä erinomaiseksi, eikä toki ole kriitikko.. kappale tuli nyt Radio Helsingistä ja ei tuo minusta ainakaan noin levytettynä versiona hassummalta kuulostanut. Ihan jees Eppuralli näin 1. kuulemalta. Tämä thread sai odottamaan jotain ihan järkyttävää, niinpä yllätyinkin positiivisesti :)
Toisen kerran Levyraadissa juuri kuultuna: yhtä huono kuin ensimmäiselläkin kuuntelukerralla. Sanat on syvältä eivätkä stemmat toimi edelleenkään. Surkea. Ja minä muuten ihan oikeasti tykkään useastakin Eppujen biisistä!

Minäkin tykkään ihan oikeasti lähes kaikista Eppu-biiseistä ja tykkään myös tästäkin. Kuulosti hyvältä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, mikä on mulle aika harvinaista. Innolla odotan uutta albumia, ainakin tämä Suolaista sadetta lupaa hyvää!
steffe79
02.05.2004, 21:22
En nyt kyllä tajua, että mitä vikaa tässä biisissä on. Samanlaista tuotantoa kuin Eppujen aikaisemmatkin kappaleet. Tämä on jo moneen kertaan kuultu, eikä ole mitenkään huono - vaikka ei kyllä erityisen hyväkään. Kenties aika on taas lisännyt vanhojen biisien nostalgia-arvoa tms., mutta kyllä Eput kuulostaa tämän kappaleen myötä aivan siltä samalta kuin aiemminkin.
Umpisurkea biisi. Biisissä ei ole yhtään mitään minkä takia se olisi kannattanut tehdä. Minusta on väärin sanoa, että "samanlaista tuotantoa kuin Eppujen aikaisemmatkin kappaleet", koska bändihän oli pitkään kuollut ja kuopattu kunnes loppui rahat. Mikä tässä biisissä on sellaista, että sen takia piti bändi ottaa uudestaan käyttöön ja tehdä samalla kaavalla samoja biisejä kuin ennenkin.. No ei mikään.
Jarkko G.
02.05.2004, 23:16
Kyllä tuo alusta asti nosti hymyn huulille ja vanha Eppu-Fani sai mitä toivoikin. Kuullosti hyvältä, Martin riimit taas persoonallisella tavalla naiveja ja kauniita.
Biisi ei kuitenkaan ole niin paatoksellinen, kuin mitä "Studio Etanan" biisit olivat, vaan tässä on reippaampaa meininkiä ja kyllä tämä saa odottamaan uutta pitkäsoittoa innolla.
Kantani on varmaankin puolueellinen, mutta Martti on silti Jumala!
Ei tämä vielä mitään, mutta kun Dingokin tekee comebackin. :) Tukka pystyyn, maskarat naamalle ja sifonkihuivit esiin.
Jarkko G.
03.05.2004, 07:52
Ei tämä vielä mitään, mutta kun Dingokin tekee comebackin. :) Tukka pystyyn, maskarat naamalle ja sifonkihuivit esiin.
Dingo taitaa johtaa Comeback-tilastoa suomessa.
jokkea85
03.05.2004, 17:53
Olihan tuo Eppujen Suolaista sadetta vähän pliisu, tosin niin on aika moni muukin ko. yhtyeen kipale. Eppu Normaalin asteikolla keskitasoa, totaalisen yllätyksetön kappale ja niin ollen varma hitti.
Jo toisella kuuntelulla alkoi kolisemaan, hyvin on pojilla tatsi säilynyt pitkästä tauosta huolimatta.
Ja levyä pukkaa sitten 29.10. Tuoreessa Soundissa tuo Eppujen uusin ehdittiin jo arvostellakin ja tähtiä tulikin hieman yllättäen täydet viisi.
Harry Lime
12.10.2004, 18:47
Kaikki vaan Pertti Strömille (suomennos tietämättömille: Epe's :)) heti. Mainioita tarjouksia; Reppu 2 lähtee hintaan 12,90 (kaikki nämä biisithän minulta jo löytyvät, mutta fanin pitää ostaa) ja Maximum Jee & Jee juhlajulkaisu (tuplalevy) ei ole sen enempää, kuin 6,90! PS: Sadan vuoden päästäkin -albumin ennakkotilaushinta 17,90.
Mutta miten on tuon Ei sankariainesta -dual discin laita? En ole poikennut missään kaupassa 8.10. jälkeen, jolloin tuon virallinen ilmestyminen oli, mutta Strömin sivut väittävät, että "Tulossa". Käyn itse liikkeessä huomenna, toivottavasti sivujenpäivitys on vain myöhässä. Tuossa dual disc -versiossahan on kääntöpuolella DVD, josta voi nauttia 3 kpl livebiisejä Oulun keikalta (ja pirulauta, saisivat sen Ratinan konsertinkin myyntiin, tätä pitää kinuta heti, kun virallinen eppunormaali.fi aukeaa!)
Olen onnistunut olemaan kuulemmatta tuota biisiä ainakin tähän asti ja aion pitää jännityksen yllä, kunnes saan sen sinkun Epen kassalta käteeni. :D
EDIT: Ja huom! Nämä ovat siis verkkokaupan (www.epes.net) hintoja!
Mutta miten on tuon Ei sankariainesta -dual discin laita?
Tänään kävin ostamassa ko. levyn Tampereen Kodin Ykkösestä, joten kaupoissa on. Ihan hyvällä laadulla on saatu materiaalia Oulusta tallennettua, eli lisää liveä DVD:lle kiitos! :thumbsup:
superpallo
12.10.2004, 20:11
Tänään kävin ostamassa ko. levyn Tampereen Kodin Ykkösestä, joten kaupoissa on. Ihan hyvällä laadulla on saatu materiaalia Oulusta tallennettua, eli lisää liveä DVD:lle kiitos! :thumbsup:
Mitkäs nuo 3 livebiisiä on tuolla dvd:llä?
Jee Jee, Mies soittaa rokkia ja Suolaista sadetta.
superpallo
12.10.2004, 20:16
Jee Jee, Mies soittaa rokkia ja Suolaista sadetta.
Kiitti tiedosta. Pitää varmaan käydä etsimässä huomenna levy jostain kaupasta. :)
ihan huonoa tai ainakin liian tylsän samanlaista musaa, kyllä ne vanhat on hyviä
Ainakin nyt se musa tuntuu siltä kuin "tehdään Eppu Normaali -musiikkia kun ollaan Eppu Normaali ja ollaan tehty sitä". (se)Jokin siitä siitä puuttuu ja keski-iän luovuus on samassa kukassa, vaikka jotkut tykkää. En ainasakaan osta.
, no nyt on kiire moikka
Harry Lime
13.10.2004, 11:33

:D Minä miele sinä vääräsä Koska ites olen usnei sitä meltä että kaikita kokoelmilta jnen on jätety pois ne. parhat. Kyllä Roudan rutinaa ja Kalkkiviivoilla (kirjoitin nimet oikein että kaikki tajuavat ;)) ova ne Epujen paras bissi, mut kuka ei kuuntele. Ekä Suolane statee ollu yhtää huono Vaan se oli iha hyvä ja ku to o EisankariAinesta o kuulema viäle parepi ni pakkoha se o olla hyv. Kyllä min alpumi osta ainki!
, no nyt on kiire moikka
Kyllä huomaa! :D
Mitä mieltä uudesta sinkusta?
Itse sanoisin, että kappaleen nimi voisi muotoutua muotoon "ei hittiainesta". Suolaista sadetta oli kyllä selkeästi parempi kuin tämä uusi sinkku. Topivottavasti tulevalta pitkäsoitolta löytyisi tasokkaampia biisejä kuin mitä nuo sinkut ovat olleet. Toivotaan parasta, pelätään pahinta...
Harry Lime
13.10.2004, 17:54

Ei mielestäni yhtään noin huono. Okei, ei se mikään tajunnanräjäyttäjäkään ollut. Kuulostaa sellaiselta perusbiisiltä, joka nyt ei välttämättä ehkä omaa singleä (ainakaan A-puolta ;)) ansaitsisi. Mutta en ole vielä törmännyt huonoon Eppu-biisiin, enkä törmännyt nytkään. Kappaleena "ihan hyvä", Eppu-kappaleena "keskinkertainen". Suolaista sadetta oli ehkä parempikin. No mutta ei masennuta vielä, Sadan vuoden päästäkin sisältää myös kymmenen muuta laulua!
Harry Lime
13.10.2004, 21:12

Voi hyvänen aika. Tämä kappale paranee joka kuuntelukerta. Taitaa soida nyt kuudetta kierrosta ja alkaa vaikuttaa jo varsin loistavalta! :king:
/no olipas nokkelaa.)
Se suolasade hittiainetta on, ja "melankolinen" tunnelma on hyvä, mutta liian löyhä. Sanoistahan voi löytää vaikka mitä, mutta aika perusainetta. Joku tuttuus ja helppous on viehättävää, mutta enää en kestä. Tein itse samanlaisia sanoja, vaikkei niin hyviä?, ala-asteen lopussa.
On totta, että laulu kuulostaa paremmalta kun sitä kuulee monta kertaa, mutta jos tyylistä ei pidä... Ja tämän biisin tajuaa ekalla kerralla.
Ja uusintahan en ole kuullut eli turha mun siitä on sepitellä. Ehkä siinä sittenkin on jotain loistavaa. Hittihakuisuus on silti taustalla, vaikka tehdään faneille.
Turha sitä on vastaan väittää (kaikilla mielensä pitää), kyllä minäkin pienempänä Epuista pidin enemmän.
fdhigoshgoiöffgsoödfihgdfgho
Päivät pitenee ja eput lähenee. 10 päivää vielä :P
Harry Lime
19.10.2004, 22:33
Päivät pitenee ja eput lähenee. 10 päivää vielä :P
Ja polvet tärisee! :)
Jos muut kappaleet ovat läheskään yhtä loistavia, kuin Suolaista sadetta ja Ei sankariainesta, niin tästä tulee aivan taattu Eppu-laatuinen levy!
Juuri soi radiossa levyn avausraita, Hiljaa huomiseen. Varsin klassinen Eppu-biisi, paremmaltahan tämä vaikutti kuin singlejulkaisut.
Harry Lime
29.10.2004, 20:43
http://www.poko.fi/cgi-bin/show.pl?action=show&page=uutinen&marvin_articleid=163
Kaupat aukes klo 9, iltapäivään mennessä platinaa! :eek:
GO EPUT!!! :thumbsup:
Päivällä tuli tämä levy haettua. Hyvin samanlaista poljentoa kuin muutkin levytä. Ei hullumpaa. Toistaiseksi kokemukset ovat tosin vain taustamusaa työpaikalla.
Taitavata olla suomalaiset kovilla myynnissä tänä viikonlopuna kun Eppujen lisäksi on Kummelia.
DeadHead
29.10.2004, 22:05
Tämä uusinhan vaikuttaa oikein hyvältä tuotokselta, pesee edellisen Studioetanan 100-0. Teki todella hyvää pojille tuo 11-vuoden tauko. Mukavia, pieniltaosin depressioituneita ralleja, jotka kuulostavat sopivan tutuilta. :thumbsup:
Ei tämä ehkä mikään uusi valkoinen kupla ole, mutta jotain iihanan alakuloista tässä uudessa on.
Harry Lime
29.10.2004, 23:07

Totta. Nyt kolmannella levyn pyörityskerralla alkavat kappaleet mukavasti erottua toisistaan ja kuulostaa korvassa omiltaan. Studio Etana oli siitä harmillinen, että siinä oli yksi aivan järkyttävän hieno biisi (Hipit rautaa) ja pari sellaista hyvää, joita usein tulee kuunneltua (esim Näinhän täällä käy, Tiimalasin santaa), mutta kokonaisuutena levy on aika "keskiverto". Sadan vuoden päästäkin kuulostaa hyvin erilaiselta, kuin Eput silloin aikoinaan, mutta biiseissä on kuitenkin se tuttu henki, jota minä niin rakastan. Ei nyt Kahdeksannen ihmeen, Imperiumin vastaiskun tai Valkoisen kuplan tasoinen mestariteos, mutta ehdottoman hyvä levy. Arvostukseni luultavasti nousee tätäkin taidekappaletta kohtaan huomattavasti tulevina päivinä.
Swingbream
29.10.2004, 23:16
Kaupat aukes klo 9, iltapäivään mennessä platinaa! :eek:
Nuo myyntiluvut ovat kauppoihin tilattuja levyjä, ei niistä ostettuja. Eli ei tuota sentään yhdessä päivässä 30000 kappaletta kotiin kannettu. Vaikka tulee se varmasti sen platinan kevyesti todellisuudessakin myymään, veikkaisinpa tuplaan yltävän jouluun mennessä.
Onkohan se legendaarinen sunnuntai-Hesarin etusivu nyt viimeinkin ylihuomenna tulossa?
Kyllähän tuo levy pitää tänään käydä krapulaan hakemassa. Toivottavasti kuullostaa Epuilta. Ei tässä suatana olla menossa ostamaan Eppuja joka kuullostaa U2:lta tai Prodigy:ltä vaan EPUILTA!
Harry Lime
30.10.2004, 11:15
Nuo myyntiluvut ovat kauppoihin tilattuja levyjä, ei niistä ostettuja. Eli ei tuota sentään yhdessä päivässä 30000 kappaletta kotiin kannettu. Vaikka tulee se varmasti sen platinan kevyesti todellisuudessakin myymään, veikkaisinpa tuplaan yltävän jouluun mennessä.
Joo, itse asiassa tajusin tämän "ajatuskatkoni" itsekin. Nimittäin olin ensin siinä olettamuksessa, että tuota todellakin ostettiin 30 000 kpl siinä päivässä, kunnes aloin lukea aiheeseen liittyvää juttua ja naksahti, että kaupan hyllyssähän niitä vasta 30 000 on. :) Mutta onhan tuokin helkkarin hyvä tulos, saanko sanoa? Vai eikö?
Tuon levyn etukäteenhän oletettiin myyvän n. 100 000 kpl ja minä uskon, että se todellakin Myy sen verran. Kun Suomen 2. myydyin levy on [kuulemma] tällä hetkellä Repullinen hittejä, jonka myynti on n. 228 000 kpl (ja levyhän ilmestyi 1996). En sitten tiedä, miten tuo on määritelty, mutta kyllä tämä Sadan vuoden päästäkin on samaa myyntiluokkaa varmasti. Tosin se on albumi, eikä kokoelma, joten sitä tuskin enää parin vuoden päästä ostaa kukaan.
Suomen 2. myydyin levy on [kuulemma] tällä hetkellä Repullinen hittejä, jonka myynti on n. 228 000 kpl (ja levyhän ilmestyi 1996).
Miten niin kuulemma?
www.ifpi.fi/tilastot/myydyimmatkotimaiset.html
By the way, Topi Sorsakoski on Kuningas. :king:
By the way, Topi Sorsakoski on Kuningas. :king:
Puhut asiaa. Topi on todellakin kuningas.
Ja aiheeseen. Perus epuilta kuulostaa. Tasasen varmoja biisejä vailla suurempia yllätyksiä. Aikuisrokkia sieltä paremmasta päästä.
Onkohan se legendaarinen sunnuntai-Hesarin etusivu nyt viimeinkin ylihuomenna tulossa?
Sieltähän se sitten tuli.
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.