PDA

Siirry lukemaan sivun täysversiota: : Nuorena nukkuneet?



Hurricane
08.05.2003, 10:38
Tähän threadiin voitaisiin koota elokuvamaailman traagisia kohtaloita, eli näyttelijöitä, ohjaajia ym., joille lähtö on tullut aivan liian aikaisin. Toivottavasti kukaan ei pidä tätä liian synkkänä aiheena. En löytänyt vastaavaa ketjua.

James Dean (1931-1955)

James Deanin nimen tietävät kaikki elokuvia joskus nähneet. Näyttelijän ura käsittää kolme elokuvaa, mutta siitä huolimatta mies on yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia nimiä elokuvamaailman historiassa. Oma suosikkini Deanin elokuvista on Nuori Kapinallinen, jonka muut päänäyttelijät Natalie Wood ja Sal Mineo lähtivät paria vuosikymmentä myöhemmin niin ikään traagisesti. Dean menehtyi Kaliforniassa syyskuussa 1955 törmätessään Porsche Spyderillaan toiseen autoon tuhoisin seurauksin

River Phoenix (1970-1993)

Stand By Me on yksi suosikkielokuviani ja tämän leffan myötä elokuvamaailman valokeilaan astui myös 15-vuotias River Phoenix. Phoenixista ei elämänsä aikana ehtinyt tulla mitään suurta tähteä, mutta syksyinen ilta vuonna 1993 muutti kaiken. Phoenix kuoli huumeiden yliannostuksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen vain 23-vuotiaana. Stand By Men ohella miehen koskettava suoritus elokuvassa Dogfight on jäänyt itselläni erityisesti mieleen.

Marilyn Monroe (1926-1962)

Kukapa nyt ei Marilynia tuntisi. Valkokankaan ylivoimaisesti tunnetuin kaunotar tuli pääasiassa tunnetuksi kepeistä komedioista (Piukat Paikat), mutta kunnostautui myös vakavampihenkisissä rooleissa (Niagara). Yhteistä näille kaikille elokuville on kuitenkin se että ne tunnetaan nimenomaan sen takia että Marilyn Monroe näytteli niissä. Marilynin valovoimaisuutta on vaikea kenenkään ylittää. Näyttelijätär kuoli Los Angelesissa 36-vuotiaana ilmeisesti lääkkeiden yliannostukseen.


Nyt kun itsestäänselvyydet on käyty läpi niin olisi mielenkiintoista kuulla lisää samanlaisia tapauksia.

Aceman
08.05.2003, 10:50
Brandon Lee olisi voinut tehdä mittavan uran Hollywoodin toimintastarana, mutta kohtalo puuttui peliin. Poistui isänsä tavoin aivan liian aikaisin kuvioista.

Murnau
08.05.2003, 11:47
Muutama tuli mieleen. Osa hieman vanhempia, mutta täydessä luomisvoimassaan poislähteneet:

Jean Vigo (1905 - 1934)
Vain neljä elokuvaa (joista yksi L'Atalante) ohjannut ranskalaissuuruus.

Jean Harlow (1911 - 1937)
Eräs ensimmäisistä vetyperoksidiblondeista kuoli vain 26-vuotiaana.

Ja sitten ne pari vanhempaa, mutta liian aikaisin pois lähtenyttä:

F. W. Murnau (1888 - 1931)
Henkilökohtainen suosikkiohjaaja. Saksalaisen elokuvan suuri nimi (Nosferatu, Viimeinen mies sekä Hollywoodissa Auringonnousu) kuoli auto-onnettomuudessa 42-vuotiaana.

Paul Leni (1885 - 1929)
Ehkä hieman tuntemattomampi, saksalainen hänkin. Filmografiasta löytyy mm. Nauruihminen, Kissa ja kanarialintu sekä Vahakabinetti. Kuoli verenmyrkytykseen.

Jan
08.05.2003, 12:27
Pistetäänpä kotimainenkin; suomalaisen elokuvan suuri lupaus Nyrki Tapiovaara (http://us.imdb.com/Name?Tapiovaara,+Nyrki) kaatui (/katosi) talvisodassa 29-vuotiaana.


Montgomery Clift (http://us.imdb.com/Name?Clift,+Montgomery) kuoli "vasta" 46-vuotiaana vuonna 1966, mutta oikeastaan hän kuoli jo vuonna 1956, kun hän joutui auto-onnettomuuteen ja pilasi siten filmaattisen ulkonäkönsä, ajautui yhä syvempiin psyykkisiin ongelmiin; juopotteli ja narkkasi itsensä hengiltä. Surullinen tapaus.
John Belushi (http://us.imdb.com/Name?Belushi,+John) (se toinen Blues Brother) otti liikaa heroiinia ja kuoli iässä 30 ja risat.
Bruce Lee (http://us.imdb.com/Name?Lee,+Bruce) kuoli ödeemaan (?)
John Candy (http://us.imdb.com/Name?Candy,+John) sai sydärin
Elvis (http://us.imdb.com/Name?Presley,+Elvis) lienee kaikille tuttu "näyttelijä"

On muuten melko synkät kohtalot elokuvassa "Nuori Kapinallinen" näytelleillä näyttelijöillä; James Deanin kaikki tuntevat, Sal Mineo (http://us.imdb.com/Name?Mineo,+Sal) puukotettiin kuoliaaksi vuonna 1976, Natalie Wood (http://us.imdb.com/Name?Wood,+Natalie) hukkui vuonna 1981. Noh, onneksi sentään Dennis Hopperissa vielä henki pihisee :)

Mahoney
08.05.2003, 15:56
Jan jo mainitsikin John Candyn... hänen poismenoaan suren vieläkin aivan erityisesti :weep:

Ja jos John Belushi olisi elänyt, niin ehkä Blues Brothersseista olisi saanut nauttia enemmän vaikka elokuvienkin muodossa, mutta ainakin musiikkina.


Originally posted by Murnau
Tuli kahteen kertaan sama viesti.

Edit->Delete? ;)

WhiteQueen
08.05.2003, 16:13
Originally posted by Jan
Bruce Lee (http://us.imdb.com/Name?Lee,+Bruce) kuoli ödeemaan (?)



Eräältä sivulta löysin tällaista tietoa: "Although there have been a number rumours in circulation concerning the cause of death, the official cause of death was ruled to be an allergic reaction to an aspirin he took."

Chaplin
08.05.2003, 16:14
Näitä ei kai vielä ole mainittu:

Sharon Tate 1943-1969

Vampyyrintappajissa näytelleen ja Polanskin kanssa naimisissa olleen naisen kohtalo lienee kaikille elokuvaihmisille tuttu.

Rudolph Valentino 1895-1926

Kaikkien naisten päiväunien kohde (silloin joskus) kuoli myös nuorena ja sai huhujen mukaan monet naiset tappamaan itsensä varhaisella poismenollaan.

JPH
08.05.2003, 16:50
Aaliyah - Varmasti paremmin tunnettu musiikistaan, mutta ehti näytellä kahdessa (heikohkossa) elokuvassa ennen kuolemaansa 22 vuoden iässä.

Topias
08.05.2003, 18:18
Originally posted by WhiteQueen
Eräältä sivulta löysin tällaista tietoa: "Although there have been a number rumours in circulation concerning the cause of death, the official cause of death was ruled to be an allergic reaction to an aspirin he took."

Nippelitietoa: tuo ödeema (edeema) tarkoittaa turvotusta. Ja Brucen kuolinsyy imdb:n mukaan on cerebral edema, eli aivoedeema (Nesteen kertyminen aivoihin). Tämä on taas hyvinkin saattanut johtua allergisesta reaktiosta...

thentunen
08.05.2003, 20:45
OT: Tuleeko kellekään muulle mieleen tästä threadistä Wonder boys?

Sinclair
08.05.2003, 22:16
Nuijaninja: Chris Farley (http://us.imdb.com/Name?Farley,+Chris)

Mahoney
09.05.2003, 00:15
Originally posted by Sinclair
Nuijaninja: Chris Farley (http://us.imdb.com/Name?Farley,+Chris)

:eek: Tuota en tiennytkään! Ninjan lisäksi roolit molemmissa Wayne's World:eissa ovat jääneet mieleen.

Laffer
09.05.2003, 01:40
Sama täällä. Kun olen vielä äskettäin katsonut netistä imutettuja Snl- pätkiä missä Farley riehuu mutta ovat sitten vissiin olleet vähän vanhempia klippejä.

Edit. Phil Hartman murhattiin viisikymppisenä eikä ole mikään nuorena nukkunut mutta kun täällä on jo vanhempinakin kuolleita julkaistu kuten Marilyn ja Elvis niin ajattelin laittaa. (Hartmanista oli jo silloin puhe newsradio threadin osalta)

Edit.2 David Strickland (Suddenly Susan)

The Ring
09.05.2003, 18:58
Originally posted by Sinclair
Nuijaninja: Chris Farley (http://us.imdb.com/Name?Farley,+Chris)

Tänään näyttäisi MTV3-kanavalta tulevan klo. 22.30 Chris Farleyn leffa "Melkein sankareita (http://us.imdb.com/Title?0119053)". En muista nähneeni tuota ennestään, joten pitääpäs katsoa tuo illalla.

jokkea85
09.05.2003, 19:57
Eikös Spede Pasanen (10.4.1930-7.9.2001) ollut ikinuori.

http://www.sea.fi/foto/spede.jpg

Meizi
10.05.2003, 09:25
Eikös John Candy kuollut suht. nuorena?

Laffer
10.05.2003, 13:21
44-vuotiaana mutta Jan mainitsi jo hänet.

Repa
13.05.2003, 12:20
THELMA TODD. Vain 30 vuotiaana vuonna 1935 kuollut kuvankaunis kaunotar. Kuoli häkämyrkytykseen kotinsa autotallissa. Tekikö hän itsemurhan vai murhattiinko hänet, on jäänyt epäselväksi. Murha on mahdollinen semminkin kun hänen väitetään seurustelleen "Capo di tutti Capin" Lucky Lucianon kanssa.
Teki urallaan yli sata filmiä. Parhaiten jäänyt mieleen useista Laurel & Hardyn ja Marx -veljesten elokuvista.

Jarkko G.
01.06.2003, 00:58
John Cazale kuoli luusyöpään vain 43-vuoden ikäisenä :(

Dogg
01.06.2003, 15:05
Tupac Shakur (1971-1996) voidaan kai laskea näyttelijäksikin.

"I'd rather die like a man than live like a coward"

Ynos
01.06.2003, 17:04
Bruce Lee
Brandon Lee
Aaliyah

Hetki sitten katsoin näiden elokuvia ja tulin ajatelleeksi millaisia elokuvia esim. Bruce Lee olisi nyt tehnyt.:weep: :grr: :confused:

J P Jortikka
08.06.2003, 01:15
Ei ihan äkkiseltään uskois että Chris Farleykin kuoli kokaiinin yliannostukseen... sääli sinänsä. :eek:

Hirudroid
23.06.2003, 14:04
Originally posted by J P Jortikka
Ei ihan äkkiseltään uskois että Chris Farleykin kuoli kokaiinin yliannostukseen... sääli sinänsä. :eek:

Kuoli suuren idolinsa John Belushin tavoin. Söi paljon, dokasi enemmän ja veti kamaa liikaa. Farleylla oli koko elämänsä ajan huono itsetunto ylipainonsa takia eikä hän päässyt siitä koskaan irti.

Farleyn kuolinyönä mies veti lunta 4 ihmisen edestä ja miehen sammuessa maksupalvelusta tilatut naiset luulivat poistuessaan asunnosta hänen nukkuneen - todellisuudessa oli kuolonkorinaa.

Noodles
23.06.2003, 16:41
Ted Demme (1963 - 2002)

Blow:n ohjaaja, Jonathan Demmen veljenpoika, sai sydänkohtauksen kesken korismatsin, verestä löytyi kokaiinia.

Sääli. Vaikutti lahjakkaalta kaverilta.

Hulkster
03.07.2003, 22:54
Originally posted by Sinclair
Nuijaninja: Chris Farley (http://us.imdb.com/Name?Farley,+Chris)


toi oli kyllä aikamoinen yllätys


15 February 1964 - 18 December 1997
Chicago, Illinois, USA. (opiate and cocaine intoxication, accidental)

voi hemmetti !

Chris Farley oli hiton hauska tyyppi !
Saturday Night Liven sketsit oli huippuhauskoja

:weep:

Hulkster
03.07.2003, 23:05
muistatteko tuota loistavaa näyttelijää ?

http://us.imdb.com/Name?Julia,+Raul


ei kuollut nuorena, mutta liian aikaisin kumminkin.

olette varmaan nähneet hänet Presumed Innocent, Tequila Sunrise ja hänen viimeiseksi jääneessä Street Fighter leffoissa ?

Jarkko G.
04.07.2003, 00:00
Originally posted by Hulkster
...olette varmaan nähneet hänet Presumed Innocent, Tequila Sunrise ja hänen viimeiseksi jääneessä Street Fighter leffoissa ?

Street Fighteriä on vaikea unohtaa :)
Addam's Familyt myös muistissa.

Jerk
10.07.2003, 14:26
Originally posted by Dogg
Tupac Shakur (1971-1996) voidaan kai laskea näyttelijäksikin.

"I'd rather die like a man than live like a coward"

2pac ei välttämättä ole kuollut.

WhiteQueen
12.07.2003, 15:45
Originally posted by J P Jortikka
Chris Farleykin kuoli kokaiinin yliannostukseen...

Saanen korjata..Yksistaan kokaiinin yliannostuksesta johtuvia myrkytyskuolemia tapahtuu harvoin. Farleyhan kuoli siis opiaattien ja kokaiinin yliannostukseen.(Kokaiiniin liittyvät kuolemantapaukset aiheutuvat siis yleensä onnettomuuksista,itsemurhista tai sydänperäisistä äkkikuolemista.)

Todellakin harmi,että Chris menehtyi niin nuorena. Pidin hänen sekoiluistaan :)

Jarpie
16.07.2003, 05:06
Colin Clive (1900 - 1937)

Colin Clive kuoli vain 37 vuotiaana alkoholismin "ansiosta", teki ehkä yhdet maailman parhaimmista rooleista Henry Frankensteinina Frankensteinissa ja The Bride Of Frankensteinissa.

Hurricane
16.07.2003, 09:14
Jayne Mansfield (1933-1967) (alun perin Vera Jane Palmer), tuo "köyhän miehen Marilyn", tuli parhaiten tunnetuksi elokuvista The Girl That Can't Help ja Rock Hunter. "Isokokoisen" blondin tie päättyi Buickin kyydissä kesällä 67.

Jan
28.07.2003, 19:14
Sanoikos joku jo Matti Pellonpää (http://us.imdb.com/Name?Pellonp%E4%E4,+Matti) ?

dare
01.08.2003, 10:17
Suomalaisen elokuvan yksi suurin, ohjaaja Nyrki Tapiovaara. 1911-1940. Todennäköisesti kaatui Talvisodassa 1940. Todennäköisesti siksi, että kyseinen herra on MIA. Ehti ohjata vain viisi elokuvaa. Tunnetuimmat Juha (1937) ja Varastettu kuolema (1938).

Harry Lime
01.08.2003, 11:56
Kyllä mielestäni 54-vuotiaanakin kuoleminen on liian aikaista, eli kyllä nerokas taiteilija Andrei Tarkovski on myös tänne lisättävä.

Edit: sen siitä saa kun tupakoi.

mordo
01.08.2003, 20:05
Originally posted by Harry Lime
Edit: sen siitä saa kun tupakoi.

Taustalla voi olla muutakin kuin vain pelkkä tupakointi...

Otetaan käsittelyyn mestariteos Stalker. Tänä päivänä, miltei kukaan elokuvan päätekijöistä ei ole enää elossa. Itse Tarkovski kuoli oikean keuhkoputken syöpään 54-vuotiaana. Hänen vaimonsa kuoli keuhkosyöpään vuonna -98, hän toimi Stalkerissa avustavana ohjaajana. Yksi näyttelijöistä, suuri Anatoli Solonitsyn, kuoli kolme vuotta Stalkerin kuvaamisen jälkeen (samaan syöpään johon Tarkovski kuoli neljä vuotta myöhemmin). Myös kaksi muuta näyttelijää, Aleksandr Kajdanovsky (Stalker) sekä Nikolai Grinko (tiedemies) ovat myös kuolleet. Georgi Rerberg kuka aloitti Stalkerin kuvaamisen, on kuollut. Aleksandr Knyazhinsky kuka kuvasi Stalkerin uudelleen, kuoli 49-vuotiaana.

Vladimir Sharun kertoo seuraavaa:

"We were shooting near Tallinn in the area around the small river Piliteh with a half-functioning hydroelectric station," says Vladimir Sharun. "Up the river was a chemical plant and it poured out poisonous liquids downstream. There is even this shot in Stalker: snow falling in the summer and white foam floating down the river. In fact it was some horrible poison. Many women in our crew got allergic reactions on their faces. Tarkovsky died from cancer of the right bronchial tube. And Tolya Solonitsyn too. That it was all connected to the location shooting for Stalker became clear to me when Larissa Tarkovskaya died from the same illness in Paris..."

Harry Lime
01.08.2003, 23:10
Originally posted by mordo
Taustalla voi olla muutakin kuin vain pelkkä tupakointi...

Otetaan käsittelyyn mestariteos Stalker. Tänä päivänä, miltei kukaan elokuvan päätekijöistä ei ole enää elossa. Itse Tarkovski kuoli oikean keuhkoputken syöpään 54-vuotiaana. Hänen vaimonsa kuoli keuhkosyöpään vuonna -98, hän toimi Stalkerissa avustavana ohjaajana. Yksi näyttelijöistä, suuri Anatoli Solonitsyn, kuoli kolme vuotta Stalkerin kuvaamisen jälkeen (samaan syöpään johon Tarkovski kuoli neljä vuotta myöhemmin). Myös kaksi muuta näyttelijää, Aleksandr Kajdanovsky (Stalker) sekä Nikolai Grinko (tiedemies) ovat myös kuolleet. Georgi Rerberg kuka aloitti Stalkerin kuvaamisen, on kuollut. Aleksandr Knyazhinsky kuka kuvasi Stalkerin uudelleen, kuoli 49-vuotiaana.

Vladimir Sharun kertoo seuraavaa:

"We were shooting near Tallinn in the area around the small river Piliteh with a half-functioning hydroelectric station," says Vladimir Sharun. "Up the river was a chemical plant and it poured out poisonous liquids downstream. There is even this shot in Stalker: snow falling in the summer and white foam floating down the river. In fact it was some horrible poison. Many women in our crew got allergic reactions on their faces. Tarkovsky died from cancer of the right bronchial tube. And Tolya Solonitsyn too. That it was all connected to the location shooting for Stalker became clear to me when Larissa Tarkovskaya died from the same illness in Paris..."

Kauhea Stalker-kuolemien asiantuntija... Ettet vain olisi itse heitä tappanut? ;)

Pekka L.
02.08.2003, 08:41
Leo Jokela 1927-1975

Toinen ei ehkä niin suuri menetys oli Pätkää näytellyt Masa Niemi joka tarujen mukaan jätti itsemurhaviestin: "On helppo olla kun pää on tyhjä nolla."

Korjaus: "On niin hyvä olla, kun pää on tyhjä nolla".
http://www.turunsanomat.fi/tulosta.asp?ts=1,10,0,0,56830,2000-11-04

Hurricane
04.08.2003, 15:52
Suomalaisista elokuvantekijöistä on tässä yhteydessä mainittava myös autokolarissa menehtynyt Risto Jarva (1934-1977), jonka ohjaajauralle mahtuvat mm. sellaiset teokset kuin Mies, joka ei osannut sanoa ei (ehdoton suosikkini), Loma ja Jäniksen vuosi.

Jan
05.08.2003, 12:47
Saksalainen ohjaaja Rainer Werner Fassbinder (http://us.imdb.com/Name?Fassbinder,+Rainer+Werner) (1945-1982)

digtic
05.08.2003, 16:16
Näyttelijä Vesa Mäkelä kuollut
(5.8. 12:13)

Näyttelijä Vesa Mäkelä on kuollut. Hän kuoli varhain eilen vaikeaan sairauteen kotonaan Helsingissä 56-vuotiaana.

Mäkelä syntyi Kauhavalla 28. maaliskuuta 1947. Hän aloitti uransa Yleisradion Televisioteatterissa 60- ja 70-luvuilla. Hän sai elokuvataiteen valtionpalkinnon tv-rooleistaan vuosina 1972 ja 1975.

Myöhemmin Mäkelä siirtyi valkokangaselokuvien pariin. Hänet nähtiin muun muassa Pekka Parikan elokuvissa Pohjanmaa ja Talvisota, Markku Pölösen Kuningasjätkässä sekä poikansa Aleksi Mäkelän ohjaamassa Häjyt-elokuvassa. Mäkelä näytteli myös Aki Kaurismäen elokuvissa Kauas pilvet karkaavat ja Mies vailla menneisyyttä. Tämän lisäksi Mäkelä työskenteli radiokuunnelmissa ja teattereissa. (STT)

Lisätään nyt tänne kun on tuttu hahmo monesta ohjelmasta.

Lähde Ilta~Sanomat

saintbert
22.08.2003, 12:32
Andy Kaufmanin (1949-1984) kuolema on omituinen tapaus, mutta niin oli mieskin. Terveistä elämäntavoistaan (ja Elvis-imitaatioistaan ja wrestling-tempauksistaan ym.) tunnettu koomikko kuoli keuhkosyöpään. Jotkut pitävät kuolemaa hänen parhaana esityksenään. Kaufmanista on tehty elokuvakin (http://www.imdb.com/Title?0125664), mutta Jim Carrey on mielestäni vähän laimea pääosassa.

Toinen jo mainittu koomikko (eivät tunnu viihtyvän täällä) Phil Hartman lähti järjettömällä tavalla: oma vaimo ja kahden lapsen äiti ampui ensin Hartmanin, sitten itsensä.

Vaikka hauskoja ovat, ei kummankaan sketsejä voi katsoa aivan välinpitämättömästi.

Jan
25.09.2003, 12:24
Näyttelijä John Cazale kuoli vuonna 1978 luusyöpään 42-vuotiaana. Miehellä on lyhyt, mutta erittäin laadukkaita elokuvia sisältävä filmografia (vaikkei kaikissa aivan tärkeimmissä rooleissa olekaan):

The Deer Hunter (1978) .... Stanley 'Stosh'
Dog Day Afternoon (1975) .... Sal
The Godfather: Part II (1974) .... Fredo Corleone
The Conversation (1974) .... Stan
The Godfather (1972) .... Fredo Corleone

Jokainen elokuvista on muuten ollut ehdokkaana parhaan elokuvan Oscarin saajaksi.