View Full Version : Paras Chaplin?
Nimimerkki velvoittaa, kun en monista hakuyrityksistä huolimatta löytänyt moista äänestystä... Eli nyt kysellään parasta Chaplinin pitkää elokuvaa.
Oma suosikkini on (pitkän harkinnan jälkeen) Diktaattori, joka vie ykköspaikan Chaplinin Pojalta pituutensa ansiosta. Chaplinia on mukava katsella pidempään...
Ääneni annoin Nykyajalle. Elokuvan teema on säilyttänyt ajankohtaisuutensa uskomattomalla tavalla, vaikka aika ja työelämän puitteet ovatkin melkoisesti muuttuneet.
Kylläpä on vaikea kysely, varsinkin kun yksi pitäisi valita.
Ääni meni Chaplinin Pojalle. Mahtava, koskettava elokuva jonka jaksaa katsoa kerta toisensa jälkeen ja josta saa joka kerralla enemmän irti. Eikä katselukertoihin vaikuta elokuvan pituus...
Ja onhan siinä Jackie Coogan. Mieletön kersa, varsinkin ikkunanrikkomiskohtaus on ikimuistoinen, samoin kuin kohtaus jossa poika viedään Kulkurilta pois.
Chaplin oli :king:
steffe79
05.03.2003, 19:29
Threadin aloittajaan pitää yhtyä, Diktaattori on paras Chaplin. Tosin Nykyaika on myös loistava.
Ääni Kultakuumeelle, onnistuu parhaiten olemaan sekä hauska että liikuttava elokuva. Hyvänä kakkosena Nykyaika.
Nykyaika on ehdottomasti loistavin kyseisen herran tekemä elokuva.:D Olen nähnyt tämän Chaplinin leffoista useimmin.
Tosin (lähes) kaikki äijän elokuvathan ovat hyviä.:thumbsup:
"Nykyaika". Ajan hammas on harvinaisen vähän puraissut tätä klassikkoa.
Nykyaika on nimensä mukaisesti kuin tätä päivää, jos verrataan miten nykyiset pörssiyhtiöt kohtelevat henkilöstöään.
Ei uskalla äänestää mitään, kun on noiden Chaplinin leffojen katselusta muutama vuosi aikaa...
Jalopeno
05.03.2003, 20:38
Siniparta on jäänyt mielestäni liian vähälle arvostukselle, eli siis se!
Parrasvalot saakoon ääneni tällä kertaa. Pahuksen vaikea nimetä yhtä, kun kaikki ovat tasaisen loistavia. Olin muuten itse puolivälissä aikeissa väsätä vastaavaa kyselyä, eli kiitos vaivannäöstä. :) Tekeillä on myös dvd-arvostelua Chaplinin Mutual-lyhäreistä, jos ketä kiinnostaa.
-Petri-
Vastaanpa nyt niin että Nykyaika sai minun pojon.:D
Jarkko G.
05.03.2003, 22:50
Originally posted by Jalopeno
Siniparta on jäänyt mielestäni liian vähälle arvostukselle, eli siis se!
Samalla linjalla kanssasi. Siniparta on aivan fantastinen tekele, joka naurattaa ja koskettaa .. toki niin tekee useat Chaplinin elokuvat, mutta tämä on silti ykkönen minun kirjoissani.
Diktaattori on vahvana kakkosena ja muut tulee tasaisena linjana sen jälkeen,
Chaplinin tietämys on meikäläisellä hieman heikkoa, koska tuttuja elokuvia ovat vain Kultakuume, Nykyaika ja Diktaattori. Paras näistä on viimeisenä mainittu. Enemmänkin olen Chaplinin leffoja nähnyt, mutta nimistä ei ole mitään hajua.
Diktaattori
Aivan loistava elokuva. Tai suoraan sanottuna aiheeltaan ja toteutukseltaan täysin nerokas kun vielä ottaa huomioon ajankohdan (1940). Upposi täysin jo joskus 13-vuotiaana.
komedian
06.03.2003, 02:49
Diktaattori on myös minunkin valintani. Loistavia kaikki tyynni, joten valinta oli vaikea.
On vain harmi, että on kulunut useita vuosia kun viimeiksi näin minkään Chaplinin. Olisi pikkuhiljaa jälleen korkea aika nähdä niitä, ja kenties rukoilla täytettä hyllyyn.
Aivan mahdotonta nimetä parasta Chaplinia. Chaplinin poika, Kaupungin valot, Nykyaika ja Diktaattori ovat kaikki ehdolla parhaimmaksi. Tällä kertaa ääneni saa Kaupungin valot, Chaplinia parhaimmillaan alkukohtauksen komiikasta loppukohtauksen dramatiikkaan. Special-dvd-julkaisuja odotellessa...
Varsin vaikea polli. Pitkällisen harkinnan jälkeen valitsin Parrasvalot.
Kun piti yksi valita niin Kultakuume,olisi mahtavaa kun Chapen jäämistöstä löytyisi vuoristossa kuvatut kohtaukset(kanan jahtaus yms.) jotka herra poisti ja kuvasi uudestaan studiossa(kuulemma poltettu)
Diktaattori saa minun ääneni. En tosin ole noita kaikkia nähnyt, mutta paras näkemistäni sai tällä kertaa äänen.
Stansfield
07.03.2003, 10:33
Ääni Diktaattorille, tiukassa kisassa hävisivät Parrasvalot ja Nykyaika.
Originally posted by Murnau
Chaplin oli :king:
En voisi paremmin sanoa.
Tästä on aika pitkä aika kun noita on tullut katsottua mutta ääni menee nykyajalla kun muistan sen parhaiten
Kyllä se Nykyaika on. Heti perässä Diktaattori, Poika.... ja kaikki muut. Kaiken kaikkiaan loistavia. huh......
Katsot elokuvaa alahuuli väpättäen ja minuutin kuluttua naurat itsesi kuoliaaksi, kunnes huomaat taas silmäkulman kostuvan.
Joku kun vielä julkaisisi kaikki leffat DVD:llä ni kyllä maistus.
Jarkko G.
07.03.2003, 23:04
Originally posted by simbahh
...
Joku kun vielä julkaisisi kaikki leffat DVD:llä ni kyllä maistus.
Eikös se ollut Sandrew Metronome joka näin tekee syksyllä, joten pyyhi kyyneleet ja ala pistää markkoja (tai kenties eurot ovat parempia) sukan varteen!
Originally posted by Jarkko G.
Eikös se ollut Sandrew Metronome joka näin tekee syksyllä, joten pyyhi kyyneleet ja ala pistää markkoja (tai kenties eurot ovat parempia) sukan varteen!
Samanlaisia huhuja olen kuullut minäkin ja ilmeisesti herralta julkaistut videokasetit on vedetty myynnistä, kuten kävi myös tapauksessa Metropolis... Onneksi on tullut pari leffaa ostettua Ruotsin reissulta ja loput nauhotettua töllöstä, että jaksaa odottaa :)
Originally posted by Jarkko G.
Eikös se ollut Sandrew Metronome joka näin tekee syksyllä, joten pyyhi kyyneleet ja ala pistää markkoja (tai kenties eurot ovat parempia) sukan varteen!
Ja elämä on jälleen elämisen arvoista :D
Paha valita, kun ovat kaikki loistavia tai vielä parempia! Jos nyt yksi pakotettaisiin valitsemaan esim autiolle saarelle mukaan, niin se olisi Nykyaika.
The Ring
18.03.2003, 18:30
Ääneni annoin tuolle Kultakuumeelle, on jäänyt noista loistavista elokuvista parhaiten mieleen.
Ääni meni Nykyajalle. Siinä on sopiva sekoitus ajankohtaisia teemoja ("työssä jaksaminen" !) ja komiikkaa. Kultakuume on loistava, mutta ei sisällä niin paljoa sanomaa. Poika olisi muuten hyvä, mutta jotenkin sen loppuosa ei täytä tiukkaa standardia.
Kaupungin valot on myös lähellä kärkisijaa, mutta se on jotenkin liian episodimainen ja lisäksi televisiossa pyörivä kopio on niin huonolaatuinen ettei se voi olla vaikuttamatta.
Yllättää diktaattorin suosio. Siinä on monia mainioita kohtauksia, mutta mielestäni se on paikoitellen pitkäveteinen, sisältää ohilyöntejä ja lopun paatoksellisuus kääntää vatsasta (huonolla tavalla). Jotenkin leffasta paistaa läpi se että Chape kuvasi monta kertaa monta kohtausta uusiksi, viilasi. sääti ja koetti kursia kasaan koko tekeleen (silti hyvä elokuva, muttei korkeinta Chaplin-tasoa)
Myös Parrasvalot oli hyvä, pitäisi jaksaa kaivaa kasetti esiin ja katsoa uudelleen. Ritari Siniparta oli pettymys, Sirkus ihan kiva ja Nainen Pariisista mainio yllätys (Chaplin osaa hommansa pelkästään kameran takanakin!)
Chaplinin täytyy olla suvereeni mestari kun alkoi melkein silmäkulma kostua kun vain ajattee noita elokuvia. Huom - melkein! :D
Originally posted by Jan
Yllättää diktaattorin suosio. Siinä on monia mainioita kohtauksia, mutta mielestäni se on paikoitellen pitkäveteinen, sisältää ohilyöntejä ja lopun paatoksellisuus kääntää vatsasta (huonolla tavalla). Jotenkin leffasta paistaa läpi se että Chape kuvasi monta kertaa monta kohtausta uusiksi, viilasi. sääti ja koetti kursia kasaan koko tekeleen (silti hyvä elokuva, muttei korkeinta Chaplin-tasoa)
Hmm... Diktaattorin loppupuhe saattaa tuntua ensin naiivilta ja laskelmoidulta, mutta minä pidän siitä kerta kerralta enemmän, koska on ilmeistä, että Chaplin seisoi sanojensa takana. Siis tarkoitti mitä sanoi. Ja mitä uudelleen kuvauksiin tulee, niin aika monet ohjaajat kuvaavat kohtaukset noin sata kertaa ennen kuin ovat tyytyväisiä. Josta tulikin mieleeni, että kehumasi Nainen Pariisista sisältää myös yhden suutelukohtauksen, jota kuvattiin lukuisia kertoja ennen kuin ohjaajanero oli tyytyväinen. Sellaisia ne täydellisyyteen pyrkivät ihmiset ovat (ja yleensä se kannattaa) :) .
Originally posted by Chaplin
Ja mitä uudelleen kuvauksiin tulee, niin aika monet ohjaajat kuvaavat kohtaukset noin sata kertaa ennen kuin ovat tyytyväisiä. Josta tulikin mieleeni, että kehumasi Nainen Pariisista sisältää myös yhden suutelukohtauksen, jota kuvattiin lukuisia kertoja ennen kuin ohjaajanero oli tyytyväinen. Sellaisia ne täydellisyyteen pyrkivät ihmiset ovat (ja yleensä se kannattaa) :) .
Se mikä Chaplinin kohdalla on parasta, kohtaukset eivät kuitenkaan tunnu liian hiotuilta.
Eräs pahimmista "rääkkääjistä" taisi olla Fritz Lang, joka varsinkin Saksan-kautenaan tunnettiin melkoisena diktaattorina. Ympäripyöreitä työpäiviä, satoja uusintaottoja jne. Kun vastaavanlainen toiminta ei Hollywoodissa onnistunut, oli Langilla melkoisesti sopeutumisvaikeuksia...
Kultakuume,kengän syönti on unohtumatonta matskua :D
Originally posted by Jarkko G.
Eikös se ollut Sandrew Metronome joka näin tekee syksyllä, joten pyyhi kyyneleet ja ala pistää markkoja (tai kenties eurot ovat parempia) sukan varteen!
Osasin odottaa muutamaa julkasua, mutta että vielä kaikki. Nyt riemu repeää :thumbsup:
Pähkäilin vähän aikaa Diktaattorin ja Nykyajan välillä, ääni meni sitten Diktaattorille. Chaplin tekee siinä loistavan kaksoisroolin ja se loppupuhe on kyllä niin legendaarinen.
Chaplinit järjestykseen:
1. Ritari Siniparta
2. Kaupungin valot
3. Nykyaika
4. Chaplinin poika
5. Nainen Pariisissa
6. Diktaattori
7. Sirkus
8. Kultakuume
9. Parrasvalot
10. Kuningas New Yorkissa
Pientä selvittelyä:
Ritari Siniparta ja Kaupungin valot olisivat oikeastaan ansainneet jaetun ykköspaikan. Toisekseen sijat 4-7 olisivat voineet olla missä järjestyksessä tahansa, ja esimerkiksi Diktaattorille sijan seitsemän antaminen tuntuu vääryydeltä, mutta minkäs teet kun Chaplinin filmografiasta löytyy niin loistavia elokuvia. Myös Kultakuumeen ja Parrasvalojen keskinäistä sijoitusta mietin hieman, mutta jääköön nyt tuollaiseksi. Hongkongin kreivitärtä en ole vielä nähnyt.
edit: Sirkus siirretty viidenneltä sijalta seitsemänneksi.
Vaikea valinta, mutta ääni meni Chaplinin Pojalle.
Heti kyljessä tulevat Nykyaika ja Diktaattori.
[OT: Pystyispä tekemään pollin, johon ilmoitetaan kolme paremmuusjärjestykseen. Äänet tulisivat laskettaisiin sitten sen perusteella]
a.delarge
20.08.2004, 18:14
Kaupungin valot ehdoton ykkönen.
Aah... Kuinka nauru ja itku yhdistyvätkään nerokkaasti.
Nykyaika sai ääneni. Tosikkona en juuri koskaan naura ääneen elokuville mutta Nykyajan alussa kohtaus jossa Chaplinin roolihahmo (tehdastyöläinen) kokeilee syöttölaitetta, saa allekirjoittaneen putoamaan lattialle ja vatsalihakset ovat kipeänä vielä seuraavana päivänä. Olen pari kertaa testannut pystynkö katsomaan kohtauksen nauramatta mutta ei ole vielä onnistunut.
Tottakai muutkin Chaplinin leffat ovat loistavia.
Powered by vBulletin® Version 4.2.0 Copyright © 2013 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.