Wes Andersonin leffat ja huumori ovat uponneet meikäläiseen oikein hyvin, joten tätä uutukaista odotetaan kyllä innolla...
Televisiosta Star -kanavalta satuin näkemään jonkun 10 minuutin promopätkän jossa näyttelijät heittivät kommentteja elokuvasta ja näki lyhyitä klippejä, ja johan heräsi mielenkiinto. Ei vaikuta ihan tyypilliseltä Nortonin elokuvalta tai tyypilliseltä leffalta lainkaan. Mielenkiinnolla odotellaan.
Wes Andersonin elokuvissa on aina ollut tiettyä viehkoa ja vinoa huumoria, ja teosten elokuvanomaisuus (metafiktiivisyys) korostuu. Moonrise Kingdomissa käytetään kertojaa (Bob Balaban), joka puhuu suoraan kameralle. Anderson käyttää ”jäykkää”, melkeinpä sotilaallista kameraa: tilttaamisen, zoomauksen ja paneeraamisen asemesta varsinkin alussa korostuvat kamera-ajot, joissa kameraa viedään lavetilla sivu- ja pystysuunnassa à la Alain Resnais mais plus vite tai käännetään jopa 360 astetta tai kamera kulkee talon rakenteiden läpi, ja aina kameran pysähtyessä nähdään symmetrinen sommitelma — kuvaustyyli josta on nähty näytteitä jo Steve Zissoussa ja Fantastic Mr. Foxissa. Niinpä Moonrise Kingdom on kameratyöskentelyn mestariteos. Benjamin Brittenin musiikilla on elokuvassa keskeinen osa (Leonard Bernsteinin levytyksinä). Heti aluksi kuullaan Nuoren orkesteriopasta, ja myös ooppera Nooan tulva on keskeisessä osassa. Brittenin musiikki tuo elokuvaan temaattista yhtenäisyyttä, ja ylimalkaan Andersonin musiikkivalinnat ovat omintakeisia ja oivaltavia; katsoja saa koko ajan höristää korviaan. (Mukana on otteita myös Saint-Saënsin Eläinten karnevaalista ja Schubertia.) Myös populäärimusiikkia on rahtunen mukana. Nuoren orkesterioppaan päätösfuuga soi lopputekstien aluksi. Uskomatonta kyllä jotkut saapastelivat ulos salista tämän majesteettisen musiikin soidessa. Elokuvan lopputekstit kannattaa katsoa — ja kuunnella! — kokonaan, sillä Spoiler Brittenin jälkeen on vuorossa Alexandre Desplat'n orkesteriopas. — Nice! Niinpä Moonrise Kingdom on myös musiikinkäytön mestariteos. Tarina on kerrottu Andersonin omintakeisella tyylillä, jossa vakavuus ja leikillisyys yhdistyvät. Orpo partiopoika evp. ja juristien tytär lähtevät pakoretkelle. Kerronta sisältää runsaasti hienovaraisia viittauksia Spoiler mm. sota- ja pakoelokuvien genreen, sillä näiden partiolaisten toiminta näkyy järjestetyn varsin sotilaallisesti. (Esimerkki intertekstuaalisista viittauksista: valokuvassa Sam poseeraa ilmakivääreineen kuten Lee Harvey Oswald tunnetussa valokuvassa!) Näyttelijöistä parhaiten rooleissaan onnistuivat Bruce Willis, Edward Norton ja Tilda Swinton. Muitakin Andersonin luottonäyttelijöitä on mukana (Bill Murray, Jason Schwartzman). Ylipäällikkönä Harvey Keitel. Elokuvan tekstityksessä oli nähty vaivaa, jotta tekstit eivät osuisi esimerkiksi henkilöiden päälle. Wes Andersonin tähänastisista elokuvista Moonrise Kingdom on Foxin ohella ehkä kaikkein onnistunein ja hauskin. Ohjaajan rikas, persoonallinen tyyli ja hiukan surumielinen huumori ovat kehittyneet aivan omaan suuntaansa, ja hän osoittaa hallitsevansa elokuvataiteen keinovarat varmalla kädellä. 4½/5
Olipas haikea elokuva. Vaikea vielä sen kummemin mitään sanoa, sillä katsomisesta vasta pari tuntia aikaa. Mutta hienosti ohjattu, kuvattu ja näytelty elokuva kaikenkaikkiaan. Varsinkin nuori pääkaksikko vakuutti ja leffa yllätti useasti tavanomaista synkemmällä alavireellä. Nyt heilutaan jossain 4/5 maisemissa. Eli jos Tenenbaums ja Rushmore pitävät edelleen kärkeä, tämä tulee heti perässä Foxin ja Zissoun kanssa jaetulla kolmossijalla.
Huikea pätkä! Visuaalista tykitystä hillittyyn tyyliin, mahtavaa musiikkia, hienoja näyttelijöitä, hauskaa komediaa ja oivaltavaa käsikirjoitusta. Elokuvan loppuessa toivoin, että tämä vielä jatkuisi. Hipoo täydellisyyttä. 4,5/5 Hienon hieno filmi, jota voi vain suositella.
Kyllä tätä voisi pitää Andersonin parhaana (tosin Mr. Fox on vielä näkemättä). Tyylillisesti ohjaajan elokuvat ovat aina olleet kohdillaan, mutta nyt mukaan oli saatu aivan uudella tavalla sydäntäkin. Tarina oli kaikin puolin sympaattinen ja liioitellun 60-lukulainen lavastus värimaailmoineen ja kaikkine ruutukuvioineen sun muineen tuki sitä hienosti. Isojen nimien roolisuoritukset olivat sopivan nöyrät ja lapsiosiin oli saatu mainioita naamoja, replikointi oli paikoitellen melko kaurismäkeläistä. Vuoden parhaita elokuvia. +
Erittäin hieno elokuva. Pitkästä aikaa paras teatterissa katsomani elokuva. Visuaalisesti vaikuttava ja lapsiparin rakkaus oli uskottavampaa kuin monessa aikuisista kertovassa rakkauselokuvassa. Huumoriakin oli mukavasti eikä kuvalliseen kikkailuunkaan ehtinyt kyllästyä. Jotain pientä tuosta kuitenkin vielä puuttui, että täydet 5 tähteä antaisin. Neljä tuolle annan kyllä oikein mielelläni.
Aika tylsä, jäi kesken n. puolen tunnin kohdalla. Eipä taida tämänkään ukkelin elokuvat olla minua varten. Periaatteessa hienosti ja jopa kekseliäästikin kuvattua tavaraa virheettömiä kuvakompositioita myöten, mutta jotenkin väkinäistä, itsetarkoituksellista ja teennäistä katseltavaa, ja kaikki kohtaukset korostetun asetelmallisia. Ei tempaa mukaansa, ei naurata eikä kosketa liiemmin. Ei pisteitä, vaan osallistumismerkintä tällä kertaa. Nyt osaan pysyä erossa Wes Andersonista lopullisesti.
Tulipa katseltua. Kaikkia niitä pilkuntarkkuudella väännettyjä kuva-asetelmia ja yksityiskohtia myöten oikein erittäin hyvä elokuva. Harvasta elokuvasta tulee sanottua nykyaikana, että "olipa liian lyhyt", mutta tämä oli sellainen. Ja todella, jok'ikinen leffan kuvaruutu on kyllä täysin tunnistettavaa Andersonia. Itse en ole Wes Andersonin aiemmista oikeastaan lämmennyt yhtään - se taitaa johtua siitä, että pääosassa on aina häärinyt tuo kansakunnan v-mäisin vinosuu, Owen Wilson - mutta tämän tunnelma kyllä nappasi. Nimenomaan tunnelmahan leffassa on mainio, vaikkei tarinankaari nyt mitään maatamullistavaa olekaan. Näyttelijöistä heikoin lenkki oli Bruce Willis. Bill Murrayn työ/osa oli myös aika iso pettymys! Aika vasurilla vedetty, roolin olisi voinut vetää kuka tahansa. En myöskään jaksanut oikein sitä pääosan näsis-poikaa, vaikka natiaisten ihastuminen/ystävyys/rakkaus olikin varsin uskottavaa (näyttelytyönä). 4/5
Kyllä oli kaunis elokuva. Tuntu jopa tylsälle välillä, mutta juuri oikealla tavalla. Elokuvan vetovoima oli, niin kova, että teki mieli kokoaika kurkistaa, mitä "nurkan takana" on lisää. Näyttelijä valinnat oli kyllä onnistunut hyvin nappiin. Ehdottomasti hankintaan menee tämä elokuva. ****½ / *****
Aika surkuhupaisa tuo IMDB:n Moonrise Kingdom -boardi. Toinen puoli nillittää, kuinka tylsä, abstrakti, monotoninen ja jopa avantgardistinen hipster-elokuva tämä on (sehän ei oikeasti ole mitään näistä...), ja toinen puoli kailottaa, että "te ette vaan tajua" joko tätä leffaa ja/tai Wes Andersonia. Eli vähän kuin tuo ylempi käyttäjä Mookidin "arvio". Moni myös tuntuu kuvailevan tätä nimenomaan "väkinäiseksi" ja "itsetarkoitukselliseksi" - minä en vaan näe sitä. Elokuvan ja Andersonin deadpan-tyyli nyt on mitä on, mutta ei se tee elokuvasta väkinäistä.
Kameratyöskentelyn, lavastuksen ja sommittelun osalta todella upeaa katsottavaa. Myös itse tarina ja elokuvan kesto ja kokonaisuuden eheys ja näyttelijäsuoritukset olivat kaikki moitteettomia. Ainoa miinus ehkä siitä, että koska ohjaajan tyyli on aika isostikin tällainen mukavakava (~kaurismäkiläinen) ja repliikit vedetään läpi ilman suuria tunnekuohuja, niin hiukan etääksi tämä lopulta jättää. En oikein osaa paremmin selittää, mutta haluaisin nähdä täsmälleen saman elokuvan myös sellaisena versiona, missä loppukohtaus itkettää. Muutenkaan en ole varma kuinka monta tällaista Andersson voi vielä tehdä, vaikka sinällään onhan se hyvä, että Bill Murray pysyy hyvin leivän syrjässä kiinni vetämällä aina saman roolin, joka ei varmaan edes ole rooli. Tälle kuitenkin tällaisenakin 4/5.
Oikein hienon leffan Wes taas saanut aikaiseksi. Ohjaus, kuvaus, lavastus, kässäri, musiikit, näyttelijät ja tunnelma parasta a-luokkaa. Erikoismaininta vielä nuorille rakastavaisille. Mainiota jälkeä ensikertalaisilta näyttelijöiltä. Heistä vielä varmaan kuullaan! ****½
Ehkä Wes ei ossa uudistua tarpeeksi meikäläisen makuun, sillä tämä leffa oli pettymys. Koko leffa oli täynnä ennen nähtyjä juttuja tyyliin ärsyttävä päähenkilöpoika rilleineen, typerät lavasteet, samat näyttelijät kuin aina ennenkin kertomassa ohjaajan turvallisuushakuisuudesta. Ei vaan oikein jaksanut enä innostua.... 2/5
Ensimmäinen näkemäni tältä ohjaaja-kirjoittajalta. Iski kyllä ja kovaa! Pääpari oli erinomainen, huumori ja käsikirjoitus kaikkiaan todella toimivaa, ohjaus loistavaa, visuaalisuus yksityiskohtineen upeaa ja sitä rataa. Kertoja oli niin ikään huippu! Kyllä kaikki huolet ja murheet tätä katsellessa unohtuivat. Uskallan pistää tälle ihan 5/5.
Wes Andersonista diggaan kovasti, mutta tämä ei iskenyt. Visuaalisuus oli jälleen kohdallaan ja Andersonin elokuville tyypillistä huumoria oli mukana, mutta tarinan keskiössä olevat lapset sellaisia karismavakuumeja kumpainenkin, että sitä jäi vain odottelemaan sivuhenkilöiden kohtauksia. Casting muuten elokuvassa sinänsä oli aivan huikea, Schwartzman, Willis, Norton, Murray, McDormand ja Swinton olivat kukin rooleissa kuin kotonaan. Ehkä vähän liian kovat odotukset olin tähän laittanut, mutta jotenkin en noiden päähenkilölasten maailmaan oikein osannut uppoutua. Ihan mukavasti tämän parissa aika meni kun kestoakaan ei ollut kuin sen puolitoista tuntia, mutta kyllä tämä WAndersonin muiden tekeleiden varjoon jää. 3½/5
Kirjastosta löytyi blu-ray-versio (Atlantic Film), joten täytyi katsoa, mitä se on syönyt. Kyseessä on kaksikerroslevy, jossa elokuvan koko vajaat 27 GB. Vain saksalaisessa levyssä on enemmän lisämateriaalia. Kuvanlaadussa ei ole moittimista: Spoiler 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.